Avaa päävalikko
Cadillac V-16 Roadster

Cadillac V16, tunnettu myös Cadillac Sixteen-nimellä, oli vuosina 1930–1940 valmistettu iso loistoauto. 1930–1937 valmistettiin auton ensimmäistä korimallia ja 1938–1940 toista korimallia. Aikakauden tavoista poiketen Cadillac varusti V16-mallit omilla, vuonna 1925 konserniin ostettujen Fleetwood Metal Body- tai Fisher Body-yhtiöiden valmistamilla koreilla, ja vain 32 tapauksessa[1] V16-alusta sai ulkopuolisen erikoisyrityksen korin: myös esimerkiksi Mercedes-Benz 770 oli ottanut saman kehitysaskeleen, eli senkin korit ja sisustukset valmistettiin lähes poikkeuksetta Sindelfingenissä tehdastekoisina. Sparreholmin_linnan museossa oleva vuoden 1930 Cadillac V16 tukholmalaisen Gustaf Nordbergs Vagnfabrik-yhtiön Landaulette de Ville-korilla on hauska pääsäännön poikkeus (galleriakuva).

Sisällysluettelo

V16- ja V12-moottoriversiot (1930-1937), V16 (1938-1940)Muokkaa

Cadillac V16 on harvinainen 16-sylinterinen sarjatuotantoauto. 16-sylinteriset automallit nähdään monilla tahoilla käsistä karanneen ylettömyyden, usein myös talouskuplan ilmentymäksi, toisin kuin V12-moottorilla varustetut automallit, eli eräänlaiseksi kiroukseksi.

Cadillacin kansiventtiilimoottorin iskutilavuus oli 452 kuutiotuumaa eli 7,4 litraa, mistä juontui sen Series 452-nimitys, ja sen V-kulma oli vuosina 1930-1937 kapea, vain 45 astetta. Cadillacin V16-moottori painaa apulaitteineen 590 kiloa. 452-autojen sarja kävi läpi kuusi varianttia - (1930), A (1931), B (1932), C (1933), D (1934) ja E (1935), ennen kuin se sai 1936 Series 90-nimen. Suuren moottorin rinnalla oli tarjolla samaa 45 asteen V-kulmaa käyttävä, 368 kuutiotuuman OHV-V12, jonka teho oli 135 hevosvoimaa, ja joka kulki 1930-1935 "Series 370"-nimellä, sitten 1936-1938 Series 80/85-nimellä (nimi 131- tai 138-tuumaisen alustan mukaan). Pienemmän moottorivariantin kapea V-kulma juontui tarpeesta käyttää V16-variantin kanssa samoja työstökoneita, vaikka V12:n massatasapainon l. värinättömyyden kannalta 60 asteen kulma olisi ollut optimaalinen.

V16-moottoria uudistettiin vuodelle 1938 nyt 135 asteen V-kulmalla ja yhdeksällä kampiakselin runkolaakerilla edeltäjän viiden sijaan, sivuventtiili-kansilla, ja hieman pienemmällä 431 kuutiotuuman eli 7,1 litran iskutilavuudella. 175:stä 185 hevosvoiman nousseen tehon uusi moottori oli vielä edeltäjäänsäkin värinättömämpi. V12-variantti jäi pois V16-moottorin uudistuttua. Cadillac V16-malleista vanhempi sarja 1930-1937 on uudempaa sarjaa 1938-1940 suositumpi ja kalliimpi, joskin ne kumpikin ovat saaneet vanhemman V12-sarjan tavoin CCCA:n "Full Classic"-luokituksen.

16-sylinterisellä moottorilla varustettuja auto- ja kilpa-automallejaMuokkaa

 
RR 101EX:n V16-moottori

Cadillacin V16- ja V12-malleja valmistettiin 1930-luvulla lähes yhtä paljon kuin maailman muita superautoja yhteensä[2], joskin V16-mallin menekki romahti ensi vuoden 1930 jälkeen jyrkästi suuren talouslaman vuoksi. Kilpailijat valmistelivat myös V16- ja V12-sylinterisiä loistoautoja: esimerkiksi kilpailussa ensimmäisen V16-moottorilla varustetun auton julkistamisesta niukasti kakkoseksi jäänyt Marmon Sixteen-mallillaan (1931-1933). Myöskin 45° V-kulmalla ollut, 491 kuutiotuuman Marmonin OHV-V16 oli Cadillac-kilpailijaansa edistyksellisempi, käytti laajalti alumiinista valmistettuja osia, ja tarjosi paitsi kevyempänä ja 200 hevosvoimallaan tehokkaampana, myös korkeamman vääntömomenttinsa vuoksi kilpailijaansa paremman, aikakaudelleen erinomaisen suorituskyvyn. Marmon-V16 saikin Society of Automotive Engineers-järjestön (SAE) vuosittain jaetun suunnittelupalkinnon Cadillac V16:n sijaan vuonna 1930 Chicagon Auto Salon-näyttelyn yhteydessä[3]. Marmon Sixteen tuli markkinoille 1930-luvun suuren talouslaman synkimpään aikaan, ja sen valmistusmäärä jäi alle 400 kappaleeseen[4]. Myöskin loistoautoja valmistaneen Peerless-yhtiön kilpaileva V16-auto ehti prototyyppiastelle, mutta toiselle toimialalle siirtyvä yhtiö luopui kuitenkin viimein sen julkistamisesta. 1930-luvun lama nujersi Yhdysvalloissa monia autotehtaita, ja myös Cadillacin kilpailija loistoautojen valmistaja Marmon joutui lopettamaan autonvalmistuksen 1933. Cadillacin 16-sylinterinen loi merkille loistoauton imagon. V8-moottoriset Cadillacit olivat kuitenkin paljon yleisempiä kuin V12- ja V16-mallit.

 
2003 Cadillac Sixteen

Cadillac palasi V16-moottorikonseptiin vuonna 2003 ajokuntoisessa Cadillac Sixteen-koeautossa. Tässä tapauksessa V16-moottori oli synnytetty kaksi pikkulohko-V8:a yhdistelemällä. Yhtiö luopui niin "Sixteen"-mallin kuin Lotus-yhtiön kehittämällä V12-moottorilla varustettujen mallien valmistamisen suunnitelmista vuonna 2008 eräänä Finanssikriisin seuraamuksista. Muita samankaltaisia kehityksiä olivat kymmenenä kappalena (ks. Aiheesta muualla, V16T-prototyypin entisöinti) valmistettu Cizeta-Moroder_V16_T-superauto, jossa oli kahdesta Lamborghini-V8:sta yhdistetty poikittainen V16-takamoottori, sekä Rolls Roycen 101EX-koeauton 9-litrainen V16-moottori. Rolls-Royce valmisti tällä moottoria varustettuja koeautoja muutaman kappaleen (eräs niistä on autonharrastajana tunnetun Rowan Atkinsonin omistuksessa Phantom-coupéssa Johnny_English_–_uudestisyntynyt-elokuvan perua), mutta emoyhtiö BMW peruutti 1990-luvun prototyyppeihin pohjautuneen V16-tuotantoversion. Samoin teki sen kilpailija Mercedes-Benz, jonka W140-malliston huipulle S600 SE/SEL V12-mallin yläpuolelle asemoitua S800 SEL/SEC V16-versiota valmistui 35 prototyyppiä 1990-luvun alussa. Kenties valmistusmäärissä Cadillac-V16:n (4 076 kappaletta) jälkeen menestyneimpiä ovat olleet Volkswagen-yhtymään kuuluvan Bugattin W16-moottorilla varustetut Chiron-mallit variaatioineen, joskin moottorin sylinteriluku on jaettu siinä neljään sylinteriryhmään kahden sijaan.

 
BRM H16-kilpamoottori Type 57

Moottoriurheilun saralla Maseratilla oli vuonna 1929 neljän litran iskutilavuuden V16-moottorilla varustettu "Tipo V4"-kilpa-auto, sekä sen myöhempi 4,9-litraiseksi kasvatettu "Tipo V5"-seuraaja: moottori luotiin yhdistämällä 8-sylinterisen "Tipo 26"-moottorin sylinteriryhmät V-muotoon. Miller-Cord—kilpuri osallistui V16-moottorilla huonolla menestyksellä Indianapolis-ajoon 1931, mutta epäilemättä kuuluisimpia ovat Auto Unionin V16-keskimoottorilla varustetut Typ A-C kilpa-autot vuosina 1933-1938. Alfa Romeon moottorisuunnittelija Wilfredo Ricart (myöhemmin Pegaso-automerkin johtaja) loi edellämainituille Auto-Unionin Hopeanuolille pärjätäkseen V16-moottorisen Tipo 162-mallin (135° V16) sekä viimein Tipo 316:n (60° V16), mikä kilpaili vuoden 1938 Tripolin GP:ssä. Viimeisiä moottoriurheilun yrityksiä menestyä V16-autolla olivat BRM:n tyyppi 15 samalla 135° V-kulmalla kuin Cadillac Series 90 (kilpailutoimintaa 1950-1955), tyypit 25/P25 ja 48/P48/P48 Mk.II (1957-1960) sekä viimeksimainitusta kehitetty, H16-muotoinen P57 (1966-1968), jonka myöhemmillä P153/P160-kehitysversioilla saavutettiin viimeiset - joskin paljon odotuksia laihemmaksi jääneet - menestykset vuosina 1970-1972. Eritoten pienen iskutilavuuden erittäin korkeita kierroslukuja käyttävät BRM-moottorit pitivät jäljittelemätöntä ääntä[5].

LähteetMuokkaa

  1. 1931 Cadillac V16 Convertible Victoria par Lancefield (Retromobile 2017 huutokauppaesite autoyksilöstä) 2017. Artcurial. Viitattu 18.8.2019. (englanniksi)
  2. Mobilisti 7/2012, sivu 10
  3. Newton, Andrew: For When a V8 Wasn`t Enough: The Marmon Sixteen (Laaja Marmon V16-esittely) 13.10.2014. motor1.com. Viitattu 18.8.2019. (englanniksi)
  4. History Hits: Marmon Motor Company V16 4.9.2017. thespeedtrap.net. Viitattu 18.8.2019. (englanniksi)
  5. BRM V16 engine sound (BRM V16-ajoääniä) Lars Halvard Rødberg. Viitattu 17.8.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa