Avaa päävalikko
Antti Raiski

Antti Raiski (s. 25. marraskuuta 1976 Lohja) on suomalainen laulaja, joka kruunattiin tangokuninkaaksi vuonna 2000 Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Hän on levyttänyt kolme albumia.[1]

Raiskin musiikkiopinnot alkoivat jo peruskouluiässä, jolloin hän sai viulun ensimmäiseksi instrumentikseen. Musiikkiopistossa soittimeksi vaihtui trumpetti. Laulaminen alkoi kiinnostaa Raiskia karaoken kautta, ja vuonna 1997 hän yritti ensimmäistä kertaa Tangomarkkinoille. Esikarsinnat läpäistyään Raiski pääsi Raision semifinaaliin. Hän oli viiden parhaan joukossa jo vuonna 1999, ja seuraavana vuonna hänet valittiin tangokuninkaaksi. Raiski pääsi voittonsa myötä levyttämään ensisinglensä ”Rosalita”. Syksyn sävel -kilpailuun hän osallistui vuonna 2000 tangolla ”Lähdön hetki”.[2]

Voittonsa jälkeen Raiski on keikkailun lisäksi työskennellyt rakennusalan yrittäjänä. Hän asuu Lohjalla ja opiskelee K-kauppiaaksi.[1]

DiskografiaMuokkaa

  • Antti Raiski (2000)
  • Uudestaan (2005)
  • Matkaaja (2007)

LähteetMuokkaa

  1. a b jukka.nurmilaakso@media.fi: Ex-tangokuningas yllättää: Alkaa K-kauppiaaksi – "Vapaa-ajan ongelmia ole" Helsingin Uutiset. Viitattu 4.12.2018.
  2. Antti Raiski: Tappio ei hetkauta Ilta-Sanomat. 10.10.2000. Viitattu 4.12.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.