Saska Helmikallio

suomalainen iskelmälaulaja

Saska Helmikallio (ent. Hagert[1], s. 5. joulukuuta 1980 Helsinki[2]) on suomalainen iskelmälaulaja.

Saska Helmikallio
Saska Helmikallio vuonna 2015.
Saska Helmikallio vuonna 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt5. joulukuuta 1980 (ikä 43)
Suomi Helsinki
Muusikko
Laulukielet suomi
Tyylilajit iskelmä

Vuonna 2005 Helmikallio valittiin tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Hän sai tuomaristolta kilpailun finaalissa 67 pistettä, kuusi pistettä enemmän kuin toiseksi sijoittunut Marko Lämsä. Ennen voittoaan Helmikallio oli edennyt Tangomarkkinoiden semifinaaliin kahdesti, vuosina 1999 ja 2003.[3] Jälkimmäisenä vuonna hän pääsi semifinaalista jatkoon, mutta jäi kärkikolmikon ulkopuolelle.[4][5] Ennen laulajanuraansa imatralainen Helmikallio työskenteli ajoneuvoasentajana.[2] Hän on toiminut myös kitaristina muun muassa yhtyeissä The Regents ja Wire.[6]

Helmikallion esikoisalbumi Saska Helmikallio julkaistiin huhtikuussa 2006.[7] Albumin ensimmäisenä singlekappaleena julkaistiin ”Niin kuin tähdet” vuonna 2005, minkä jälkeen julkaistiin vielä singlet ”Mikä sais sut kanssain lähtemään”, ”Kaksi varjoa” ja ”Vain muistosi jää” (joista kaksi jälkimmäistä promosinglejä) vuonna 2006.[8] Vuodesta 2007 hänen taustaorkesterinaan on toiminut Avec.

Kevättalvella 2009 Helmikallio esiintyi pääroolissa Teatteri Imatran musiikkinäytelmässä Rakkauden rikkaus, joka kertoo nuorena kuolleen tangolaulaja Taisto Tammen vaiheista.[9][10]

Vuonna 2012 Helmikallio esiintyi Dome Karukosken tv-elokuvassa Valtatie 13. Elokuvassa soi myös hänen esittämänään kappale ”Helsinki”, joka on Helmikallion omaa tuotantoa.[11]

Lähteet muokkaa

  1. Tangolaulajalle uusi sukunimi Turun Sanomat. 18.6.2005. Viitattu 14.4.2024.
  2. a b Tiilikainen, Tenho: Imatra haluaa kuninkaallisen pr-miehen Etelä-Saimaa. 12.7.2005. Viitattu 14.4.2024.
  3. Tangokuningas 2005 – Saska Helmikallio Seinäjoen Tangomarkkinat Oy. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 20.2.2013.
  4. Tangofinalistit jännittävät tukijoukkojensa kanssa Seinäjoella 10.7.2003. Seinäjoen Tangomarkkinat Oy. Arkistoitu 14.5.2004. Viitattu 20.2.2013.
  5. Tangolaulukilpailun finalistit selvillä 11.7.2003. Seinäjoen Tangomarkkinat Oy. Arkistoitu 14.5.2004. Viitattu 20.2.2013.
  6. Saarela, Matti: Saska Helmikalliossa on oikeaa ainesta tangokansan kuninkaaksi Etelä-Saimaa. 29.5.2003. Viitattu 14.4.2024.
  7. Saska Helmikallio: Saska Helmikallio MTV3 Store Download. Arkistoitu 20.2.2013. Viitattu 20.2.2013.
  8. Saska Helmikallio Auraviihde. Arkistoitu 1.4.2016. Viitattu 20.2.2013.
  9. Tangokuningas debytoi teatterissa Iltalehti. 21.1.2009. Viitattu 14.4.2024.
  10. Saska Helmikallio muuntautuu Taisto Tammeksi Yle Uutiset. 29.1.2009. Viitattu 14.4.2024.
  11. Valtatie 13:n kuvaukset Joutsenossa joutsenolehti.fi. 25.7.2012. Arkistoitu 12.10.2012. Viitattu 23.10.2015.

Aiheesta muualla muokkaa