Aku Louhimies

suomalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja

Aku Urban Louhimies (s. 3. heinäkuuta 1968 Helsinki)[1] on suomalainen käsikirjoittaja, tuottaja ja elokuvaohjaaja.[2]

Aku Louhimies
Aku Louhimies Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa elokuussa 2016.
Aku Louhimies Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa elokuussa 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt3. heinäkuuta 1968 (ikä 55)
Helsinki
Ammatti elokuvaohjaaja, elokuvakäsikirjoittaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1987–
Tunnetuimmat ohjaukset Tuntematon sotilas (2017), Rebellion (2016), Valkoinen kaupunki (2006), Paha maa (2005)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Ura muokkaa

Aku Louhimies on valmistunut elokuvaohjaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja opiskellut myös historiaa Helsingin yliopistossa.

Louhimiehen alkutuotanto 1990-luvulla keskittyi yhtenä harvoista suomalaisohjaajista urbaaniin elämänmuotoon ja kaupungissa asuviin nuoriin ihmisiin. Uransa alkuvaiheessa hän ohjasi lyhytelokuvia, dokumentteja, musiikkivideoita sekä useita jaksoja televisiosarjoihin Kotikatu ja Sydänten akatemia sekä televisiosarjan Isänmaan toivot.[3]

Louhimies on tunnettu vaativana ja autoritäärisenä ohjaajana, joka samalla antaa kanssaan työskenteleville paljon vastuuta. Kirjassa Aku Louhimies - Elokuvaunelmia (2017) pyritään valottamaan ohjaajan metodeja. ”Minua kiinnostaa totuus”, toistuu Louhimiehen sanomana eri muodoissa halki kirjan. Tärkeä menetelmä sen saavuttamiseksi on improvisaatio. Lukihäiriöiselle Louhimiehelle käsikirjoitukset ovat lähtökohtia, ja näyttelijöitään hän kannustaa irrottelemaan. Ohjaaja on aina halunnut näyttelijöidensä viettävän aikaa yhdessä ennen kuvauksia ja niiden aikana. Hän kuvaa enemmän ottoja kuin Suomessa yleensä, eivätkä näyttelijät useinkaan tiedä, mitä ohjaaja lukemattomilla toistoilla tarkalleen hakee. Tämä ei ollut edes mahdollista Louhimiestä edeltäneelle elokuvantekijöiden sukupolvelle, mutta digitaalisuus on mahdollistanut nopeat toistot. Tuntemattoman sotilaan kuvauksia seurattiin mediassa, jossa myös niiden rankkuutta alleviivattiin.[4][5]

Louhimies oli Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n puheenjohtaja vuosina 2011–2014.

Joulukuussa 2019 Louhimies ylennettiin reservin yliluutnantiksi. [6]

Elokuvat muokkaa

Louhimies on ohjannut yksitoista kokoillan elokuvaa: Levottomat (2000), Kuutamolla (2002), Paha maa (2005), Riisuttu mies (2006), Valkoinen kaupunki (2006), Käsky (2008), Vuosaari (2012), 8-pallo (2013), Tuntematon sotilas (2017), Omerta 6/12 (2021) ja Odotus (2022)

Louhimiehen sekä ohjaama, käsikirjoittama että tuottama Tuntematon sotilas oli Suomi 100 vuotta -juhlavuoden 2017 katsotuin kotimainen elokuva keräten yli miljoona katsojaa. Se on myös katsotuin kotimainen elokuva 50 vuoteen.[7][8] Elokuva julkaistiin dvd:nä ja blu-ray:na 26. maaliskuuta 2018. Kuukauden myynnin jälkeen elokuva ylsi platina-myyntiin eli sitä oli myyty 60 000 kappaletta. [9] Elokuva perustuu Väinö Linnan romaaniin Tuntematon sotilas (1954) ja on teoksen kolmas filmatisointi.[1][10][11]

2019 Louhimies aloitti valmistelut kansainväliselle elokuvalle Ilkka Remeksen vuoden 2015 myydyimmästä kaunokirjallisesta kirjasta Jäätyvä helvetti.[12] 2019 Aku Louhimies nimettiin myös ohjaajaksi Timo Polarin kirjan Murhenäytelmä Grönlannissa pohjalta suunnitteilla olevalle elokuvalle. [13] 2019 Louhimies aloitti käsikirjoituksen teon Antti Tuurin kanssa Lapin sotaan sijoittuvalle elokuvalle, jonka kuvauksia on suunniteltu syksylle 2021. Elokuva on Louhimiehen mukaan ikäänkuin jatkoa Tuntemattomalle sotilaalle [14]

Alkukesästä 2020 Louhimiehen uutisoitiin aloittavan Juhani Ahon romaanista Papin rouva innoituksensa saaneen elokuvan kuvaukset. Papin rouvaa pidetään psykologisen kuvauksen eittämättömänä klassikkona suomalaisessa kirjallisuudessa. Kuvausten on ilmoitettu alkavan elokuussa 2020 Turun saaristossa. Tarinan hahmot ja ajattomat teemat rakkaudesta, rehellisyydestä ja onnellisuuden kaipuusta tuodaan nykyaikaan, keskelle poikkeustilan ympäröimää Suomen kesäistä saaristomaisemaa. Elokuvan nimi on Odotus ja sen pääosassa Ellinä nähdään Inka Kallén. Käsikirjoituksesta vastaavat Kallén, jonka ideasta elokuva on saanut alkunsa, ja Louhimies yhdessä. Louhimies kertoo elokuvan teossa kiinnitettävän erityistä huomiota ympäristöön. Tuotannossa pyritään vastuullisiin valintoihin tuotannon kaikilla osa-alueilla. Odotus tulee elokuvateatterilevitykseen alkuvuodesta 2021. Osarahoittajan C Moren suoratoistopalvelussa Odotus julkaistaan ensimmäisenä elokuvateatterilevityksensä jälkeen loppuvuodesta 2021.[15][16]

Syksyllä 2020 Louhimies pääsi jälleen ohjaamaan Suomen historian kalleimman elokuvan. Se oli Ilkka Remeksen romaaniin perustuvan Omerta: 6/12. Menestynyt ohjaaja Antti J. Jokinen jouduttiin vaihtamaan Aku Louhimieheen näyttelijöiden fyysisen ja henkisen turvallisuuden turvaamiseksi. Jokisen vaimo Krista Kosonen ja moni muu tähti jättivät projektin Jokisen vaihtuessa Louhimieheen. Kolmikolle läheinen Jasper Pääkkönen, Jokisen bestman, jäi pääosaan ja sanoi Louhimiehen pelastaneen elokuvan. Myös IS:n lähteiden mukaan Louhimies teki surkeasta elokuvasta loistavan. Pääkkösen mukaan Louhimies on vaativa mutta erittäin antoisa ohjaaja.[17][18] Elokuva saapui elokuvateattereihin marraskuun 19. päivänä vuonna 2021[19].

Kansainvälinen tuotanto muokkaa

Vuonna 2016 Aku Louhimies teki kansainvälisen läpimurtonsa Irlannin yleisradio RTÉ:lle ja Netflixille tekemällään ohjaustyöllä Rebellion, jonka aiheena on Irlannin vuoden 1916 pääsiäiskapina.[20] 2019 Louhimies ohjasi toisen tuotantokauden öljynporauslautalle sijoittuvaan Rig 45 -sarjaan, joka on suosittu Viaplayssä esitettävä trilleri. Trilleriä kuvattiin studiossa, mutta myös aidoilla paikoilla merellä. Sarjan toinen kausi on ollut katsottavissa Viaplayssa 5.3.2020 lähtien. [21][14]

Tunnustukset ja palkinnot muokkaa

Louhimiehen tuotantoa on palkittu runsaasti niiden viidentoista aikana (2002-2017), joihin hänen pääasiallinen tähän astinen tuotantonsa sijoittuu. Kansainvälisiä palkintoja ovat keränneet Kuutamolla (2002), Paha Maa (2005), Valkoinen kaupunki (2006), Vuosaari (2012) ja Tuntematon sotilas (2017). Kotimaassa Louhimies on saanut Parhaan ohjauksen Jussit elokuvistaan Paha maa ja Valkoinen kaupunki sekä yhtenä kolmesta kirjoittajasta Parhaan käsikirjoituksen Jussin elokuvasta Paha maa. Vuoden 2003 TV-sarjasta Irtiottoja Louhimies sai Venla-palkinnon parhaasta ohjauksesta. Vuonna 2004 Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO valitsi hänet vuoden 2003 parhaaksi ohjaajaksi. Vuonna 2005 hänet palkittiin Irtiottoja-televisiosarjan ja Paha maa -elokuvan työryhmän jäsenenä elokuvataiteen valtionpalkinnolla. Tuntematon Sotilas sai vuoden 2017 Yleisön suosikki Jussin. Tuntematon sotilas sai Jussit myös parhaasta leikkauksesta, äänityksestä, maskeerauksesta ja miespääosasta.

Vuonna 2017 Louhimiehelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.[22]

Työskentelytapoihin kohdistetut syytökset muokkaa

Maaliskuussa 2018 elokuva-alan häirintätapauksista käynnistyneeseen #metoo-liikkeeseen viitaten kahdeksan suomalaista naisnäyttelijää kertoi Ylen uutisessa negatiivisista kokemuksistaan Louhimiehen alaisena. Näyttelijät kertoivat muun muassa tulleensa alistetuiksi ja nöyryytetyiksi.[23] Eräs nuori näyttelijä ilmoitti jättäneensä elokuva-alan kokonaan, koska Louhimiehen metodi ohjata nuorta näyttelijää jätti jäljen ja nakersi itsetuntoa.[24]Sekä Facebook-kirjoituksessaan että 2018 Jussi-gaalassa Louhimies pyysi anteeksi ja kertoi tuntevansa surua siitä, että näyttelijät ovat kokeneet työskentelyn hänen kanssaan niin ahdistavana.[25] Myöhemmin hän sanoi, ettei koe tehneensä mitään väärää. Louhimies on myös väittänyt, että Ylen juttu sisältää useita selkeitä asiavirheitä.[26] Aiheen käsittely julkisuudessa on herättänyt paljon yleistä keskustelua puolesta ja vastaan.[27][28][29][30] Toukokuussa 2018 Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa Louhimies kutsui Ylen alkuperäisessä uutisessa esitettyjä syytöksiä vääristeleviksi ja liioitelluiksi. Yle puolestaan kiisti syyllistyneensä vääristelyyn. Syytökset johtivat myös työhyvinvointitutkintaan Tuntemattoman sotilaan kuvauksiin liittyen, mutta mitään vakavaa tai laitonta ei Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017:n Mehiläisen kanssa teettämän selvityksen perusteella ilmennyt.[31][32]

Louhimies jätti joulukuussa 2018 poliisille tutkintapyynnön. Tutkintapyyntö koski Ylen opintovapaalla ollutta toimittajaa Sara Rigatellia ja Ylen päätoimittajaa Jouko Jokista.[33] Kesäkuussa 2019 Ilta-Sanomat uutisoi, että jutun esitutkintakynnys täyttyi keväällä ja toimittajaa epäillään Louhimiehen törkeästä kunnianloukkauksesta.[34] Esitutkinta lopetettiin lokakuussa 2020, koska näyttöä rikoksesta ei ollut.[35]

Yksityiselämä muokkaa

Louhimies asuu Helsingissä, ja hänellä on viisi lasta, neljä tytärtä ja yksi poika. Avioero näyttelijä Laura Malmivaaran kanssa vuonna 2003 solmitusta avioliitosta astui voimaan 2012. He muuttivat erilleen vuonna 2009. Louhimiehellä diagnosoitiin vuonna 2009 nielurisasyöpä.[36] Louhimies asuu avoliitossa vuonna 2003 tapaamansa stylisti ja muotitoimittaja Sofia Oksasen kanssa. Heille syntyi lapsi tammikuussa 2022. [37]

Louhimiehen sisarpuoli on feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro.[26]

Filmografia ja palkinnot muokkaa

Elokuva Palkinto
Levottomat (2000)
Kuutamolla (2002) Durango Film Festival 2003: Jury Award, Best Narrative Feature
Cinequest San Jose Film Festival 2003: Best Feature
Paha maa (2005) Athens International Film Festival 2005: Best Screenplay
Bergen International Film Festival 2005: Jury Award
Göteborg Film Festival 2005: Church of Sweden Film Award, FIPRESCI Prize & Nordic Film Prize
Jussi-palkinto 2006: Paras käsikirjoitus ja paras ohjaus
Leeds International Film Festival 2005: Golden Owl Award
Lübeck Nordic Film Days 2005: NDR Promotion Prize – Honorable Mention
Moscow International Film Festival 2005: Special Jury Prize
Riisuttu mies (2006)
Valkoinen kaupunki (2006) Jussi-palkinto 2007: Paras ohjaus
Ghent International Film Festival 2006 Best Director
Karlovy Vary International Film Festival 2006: Don Quijote Award – Special Mention, FIPRESCI Prize & Label Europa Cinemas
Lübeck Nordic Film Days 2006: Prize of the Ecumenical Jury – Honorable Mention
Käsky (2008)
Vuosaari (2012) Festroia International Film Festival 2012: CICAE Award
Nordische Filmtage Lübeck 2012: The Interfilm Church Prize
8-pallo (2013) Jussi-palkinnot 2014: Paras miespääosa, paras maskeeraussuunnittelu
Tuntematon sotilas (2017) Jussi-palkinnot 2018: Yleisöäänestyksen paras elokuva, paras leikkaus, äänitys, maskeeraus ja miespääosa
Subtitle European Film Festival: Paras tuottaja
The Angela Awards: Eero Aho
Omerta 6/12 (2021)
Odotus (2022)
Televisiosarjat Palkinto
Sydänten akatemia (1998)
Isänmaan toivot (1998)
Elämä on näytelmä, jakso Jatkoaika (1999)
Irtiottoja (2003) Venla-palkinto 2004: Paras ohjaus
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO 2004: Vuoden elokuvaohjaaja
Rebellion (2016)
Lyhytelokuvat Palkinto
Juna (1995)
Urpon ja Turpon salaisuus (1996)
Sirpaleita (1996)
Ensi tiistaina Brahmsia (1998)
Metron kauneimmat saippuakuplat (2005)
Talolliset.fi (2007)
Late fragments 2009

Lähteet muokkaa

  1. a b Aku Louhimies Elonet.
  2. Kuka kukin on 2007. Otava 2006.
  3. Aku Louhimiehen tuotanto hänen kotisivuillaan 30.3.2018 akulouhimies.com.
  4. Hätkähdyttävä kirja: Näin ohjaajanero Aku Louhimies piiskasi näyttelijöitään yltääkseen huipulle Ilta-Sanomat 26.9.2017. Viitattu 30.3.2018.
  5. Kirja-arvio: Lähemmäs totuutta Keskisuomalainen 9.12.2017. Viitattu 30.3.2018.
  6. Ohjaaja Aku Louhimiehelle luottamuksenosoitus – ylennettiin yliluutnantiksi MTV. 5.12.2019. Viitattu 09.12.2019.
  7. Louhimiehen Tuntematon sotilas on tilastoidun historian katsotuin kotimainen Elokuvauutiset. 05.12.2017. Viitattu 24.3.2018.
  8. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2018 Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 5.12.2014. Viitattu 24.3.2018.
  9. Tuntematon möi platinaa yhden kuukauden aikana Talouselämä 27.4.2018. Viitattu 27.5.2018.
  10. Aku Louhimiehen Tuntemattoman elokuvan kuvaukset käynnissä Iltalehti 8.6.2016. Viitattu 30.3.2018.
  11. Tuntemattoman sotilaan kuvauksista Suomenlinnassa ET-lehti 21.10.2016. Viitattu 30.3.2018.
  12. Louhimies valmistelee kansainvälistä elokuvaa Ilkka Remeksen romaanista Yle Uutiset. Viitattu 25.7.2019.
  13. Kohtalokkaasta Grönlannin hiihtomatkasta suunnitellaan elokuvaa, jonka ohjaa Aku Louhimies Yle Uutiset. Viitattu 20.10.2019.
  14. a b Juuti, Mikko: Aku Louhimies kertoo, millaista on ollut työskennellä valtavan kohun jälkeen Ilta-Sanomat. 8.3.2020. Viitattu 13.5.2020.
  15. Lehdistötiedote Backmann & Hoderoff: Aku Louhimiehen uusi elokuva kuvataan elokuussa Turun saaristossa Kauppalehti. 5.6.2020. Viitattu 7.6.2020.
  16. Silander, Iriz: Aku Louhimies kertoo ensimmäisestä suomalaistuotannostaan Tuntemattoman sotilaan jälkeen: "Olen intoa täynnä" MTV Uutiset. 5.6.2020. Viitattu 7.6.2020.
  17. Sisäpiirin rajut väitteet: Antti J. Jokisen toiminta ajoi Remes-jättituotannon katastrofiin – lopulta turvamies joutui estämään ohjaajan pääsyn oman elokuvansa kuvauksiin Iltasanomat. 16.11.2021.
  18. Kaverinpalvelus (SK 45/2021, s. 28-34) Suomen Kuvalehti. 11.11.2021.
  19. Ilkka Remeksen kirjaan perustuva omerta 6/12 tulossa leffateatteriin marraskuussa: pääosassa Jasper Pääkkönen Uutisankka.com. 25.9.2021. Viitattu 16.2.2022.
  20. ‘Rebellion’: what an outsider’s eye brings to RTÉ’s Easter Rising centrepiece The Irish Times. 2.1.2016. Viitattu 17.2.2016.
  21. Juvonen, Anna: Viaplaylle MGM:n uutuuselokuvat suoraan teatterilevityksestä – Aku Louhimies ohjaa jatkokauden palvelun hittisarjaan Talouselämä. 18.3.2019. Viitattu 29.6.2019.
  22. Presidentti palkitsi Pirkka-Pekka Peteliuksen Pro Finlandialla iltalehti.fi. Viitattu 1.12.2017.
  23. Sara Rigatelli: Tuntematon ohjaaja – Elokuvatähdet kertovat Aku Louhimiehen poikkeuksellisesta vallankäytöstä: Hän alistaa ja nöyryyttää ihmisiä Yle.fi, uutiset. 19.3.2018. Arkistoitu 19.3.2018. Viitattu 19.3.2018.
  24. Vuosiksi julkisuudesta kadonnut Amanda Pilke kuvaili Aku Louhimiehen metodeja Ylelle: ”Hän haluaa saada aikaan aidon reaktion” www.is.fi. Viitattu 30.5.2020.
  25. Aku Louhimies vastasi A-studiossa naisnäyttelijöiden syytöksiin Ilta-Sanomat. 19.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  26. a b Elina Järvinen: 369 päivää Suomen Kuvalehti. 22.3.2019.
  27. Ulla Appelsin: Suomen kannattaa kuunnella Lenaa Ilta-Sanomat. 25.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  28. Juuso Määttänen: Lynkattiinko Aku Louhimies elokuva-alan palkintotilaisuudessa? (digitilaajille) HS.fi. 28.3.2018. Viitattu 28.3.2018.
  29. Annette Blencove: Aku Louhimiehen anteeksipyyntö ei vakuuttanut 20.3.2018. Yle.fi. Viitattu 29.3.2018.
  30. Renny Harlin kieltäytyy yhteistyöstä kulttuuriministerin kanssa 26.3.2018. MTV.fi. Arkistoitu 30.3.2018. Viitattu 30.3.2018.
  31. Mikko Juuti: Aku Louhimiehen haastattelu 20.5.2018. IS.fi. Viitattu 27.5.2018.
  32. Uutinen Tuntemattoman sotilaan työhyvinvointitutkimuksesta 21.5.2018. Yle.fi. Viitattu 27.5.2018.
  33. Katariina Karjalainen, Miikka Hujanen, Laura Manninen: Aku Louhimies jätti poliisille tutkintapyynnön Ylen päätoimittajasta ja toimittajasta Ilta-Sanomat. 21.12.2018. Viitattu 7.5.2019.
  34. Ranta, Niko & Lapintie, Nelli: IS paljastaa: Ylen toimittajaa epäillään Aku Louhimiehen törkeästä kunnianloukkauksesta Ilta-Sanomat. 14.6.2019. Viitattu 29.6.2019.
  35. Ylen toimittajat eivät syyllistyneet rikokseen – syyttäjä lopetti Aku Louhimiehen tekemän rikosilmoituksen tutkinnan Yle, 2020
  36. Aku Louhimies avautuu uutuuskirjassa syövästään: "Minun oli parannuttava lasteni takia." mtv.fi. Arkistoitu 26.10.2017. Viitattu 25.10.2017.
  37. Aku Louhimiehen ja Sofia Oksasen lapsi syntyi is.fi. Viitattu 23.1.2022.

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa