Eero Aho
Eero-Matti Aho (s. 26. tammikuuta 1968 Oulu)[3] on suomalainen Jussi-palkittu näyttelijä. Hän on esiintynyt useissa teatteri-, elokuva- ja televisiorooleissa. Aho tunnetaan muun muassa Antero Rokan roolista vuoden 2017 Tuntematon sotilas -elokuvassa. Televisiosarjassa Koskinen hän on esittänyt sen nimiroolia vuodesta 2021 lähtien.
Eero Aho | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Eero-Matti Aho |
Syntynyt | 26. tammikuuta 1968 Oulu, Suomi |
Ammatti | näyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1988– |
Merkittävät roolit |
Matti Virtanen (Juoksuhaudantie) Emil Hallenberg (Käsky) Lalli (8-pallo) Rokka (Tuntematon sotilas) |
Palkinnot | |
Parhaan miespääosan Jussi |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Ura
muokkaaAho kävi kaksi vuotta Kallion lukiota kunnes pääsi 18 vuotta täytettyään Teatterikorkeakouluun vuonna 1986.[4] Hän valmistui vuonna 1991 ja oli kiinnitettynä KOM-teatteriin vuosina 1991–2005. Vuodesta 2005 hän on työskennellyt freelancerina.[5] Aho on näytellyt muun muassa Turun kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa.[4]
Vuonna 2008 Aho palkittiin parhaana miesnäyttelijänä Marrakechin elokuvajuhlilla Marokossa roolistaan elokuvassa Käsky.[6] Vuonna 2014 Aho sai Jussi-palkinnon vuoden 2013 parhaana miesnäyttelijänä roolistaan elokuvassa 8-pallo.[7] Vuonna 2015 Aholle myönnettiin Ida Aalberg -säätiön näyttelijäpalkinto.[8] Vuonna 2017 Aho palkittiin Irlannissa Angela Award -palkinnolla Subtitle European Film -festivaaleilla Rokan roolista elokuvassa Tuntematon sotilas.[9]
Filmografia
muokkaaElokuvat
muokkaa- 1249 km (1989)
- Harjunpää ja kiusantekijät (1993)
- Romanovin kivet (1993)
- Juna (lyhytelokuva, 1994)
- Häjyt (1999)
- Juoksuhaudantie (2004)
- Tarpeettomia ihmisiä (2005)
- Katve (2007)
- Käsky (2008)
- Hyvä poika (2011)
- 8-pallo (2013)
- Silmäterä (2013)
- Henkesi edestä (2015)
- Pahan kukat (2016)
- Tuntematon sotilas (2017)
- Helene (2020)
Televisiosarjat
muokkaa- Susikoira Roi – seikkailu saaristossa (1988)
- Hyvä veli (1995)
- Vuoroin vieraissa (1997)
- Trabant Express (1997)
- Kotikatu (1997–1998)
- Sydänten akatemia (1998)
- Isänmaan toivot (1998)
- Kaverille ei jätetä (1999–2001)
- Muodollisesti pätevä (1999)
- Äkkiä Anttolassa (1999–2000) (myös käsikirjoittajana)
- Korkeajännitystä – eli sähköä kotiin kuljetettuna (2001)
- Presidentit (2006)
- Sydänjää (2007–2010)
- Punainen kolmio (2015)
- Koskinen (2021-)
Kuunnelmia
muokkaa- Uudenvuoden aatto
- Bronks
Dubbauksia
muokkaaYksityiselämä
muokkaaAho syntyi Oulussa, mutta varttui Helsingin Pukinmäessä. Hänen isänsä oli veturinkuljettaja ja äiti työskenteli rautatiehallituksessa. Hänellä on kaksi vanhempaa sisarusta. Esiintymistä hän on harrastanut lapsesta saakka.[4]
Vuosina 1994[10]–2006[11] Aho oli naimisissa näyttelijä Tiina Lymin kanssa. Heillä on kaksi tytärtä, Iida (s. 1994) ja Ella (s. 1997).[11] Ella pääsi Teatterikorkeakouluun vuonna 2018 ja opiskelee myös näyttelijäksi.[12] Vuosina 2008–2013 Ahon naisystävä oli näyttelijä-laulaja Vuokko Hovatta.[13][14] Kesällä 2017 Aho meni naimisiin toimittaja-juontaja Teresa Meriläisen kanssa.[15] He ovat olleet yhdessä vuodesta 2013, ja saivat tyttölapsen helmikuussa 2016.[16]
Lähteet
muokkaa- ↑ Jussi-ehdokkaat 2018 jussit.fi. 1.2.2018. Arkistoitu 1.2.2018. Viitattu 1.2.2018.
- ↑ Puolet Venla-palkituista ohjelmista löytyy Ylen kanavilta – katso tästä kaikki voittajat yle.fi. 11.1.2019. Viitattu 14.1.2019.
- ↑ Eero Aho Elonetissä.
- ↑ a b c Vuori, Suna: Vereslihalla. Helsingin Sanomat, 10.6.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.5.2014.
- ↑ Kuka kukin on 2011, s. 29. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.
- ↑ Eero Aho paras miesnäyttelijä Marrakechissa Yle Uutiset. 23.11.2008. Viitattu 21.5.2014.
- ↑ Eero Aholle ja Leea Klemolalle pääosa-Jussit! Ilta-Sanomat (is.fi). 2.2.2014. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 25.11.2022. Viitattu 25.11.2022.
- ↑ Ida Aalberg -palkinnon sai Eero Aho 16.11.2015. Turun Sanomat. Arkistoitu 17.11.2015. Viitattu 17.11.2015.
- ↑ Eero Aholle kansainvälinen palkinto Rokan roolista: Louhimies onnesta sekaisin iltalehti.fi. Viitattu 27.11.2017.
- ↑ Tiina Lymi ja Eero Aho muuttavat erilleen Ilta-Sanomat (is.fi). 22.2.2005. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 25.11.2022. Viitattu 25.11.2022.
- ↑ a b Asumusero! Iltalehti.fi. 7.7.2011. Viitattu 21.5.2014.
- ↑ Näyttelijöiden lapset selvittivät tiensä Teatterikouluun - Listalla Virtanen, Lymi ja Lignell iltalehti.fi. Viitattu 7.6.2018.
- ↑ Vuokko Hovatta ja Eero Aho saapuivat Linnaan yhdessä HS.fi. 6.12.2008. Viitattu 21.5.2014.
- ↑ Vuokko Hovatta: "Olen opetellut suhtautumaan parisuhdehuoliin rennommin" Me Naiset. 26.9.2013. Viitattu 9.2.2014.
- ↑ Eero Aho ja Teresa Meriläinen menivät salaa naimisiin - ei avioehtoa Seiska. 3.8.2017. Viitattu 13.10.2017.
- ↑ Näyttelijä Eero Aholle, 48, kolmas lapsi – tyttö tuli MTV Viihde. 10.2.2016. Arkistoitu 2.6.2016. Viitattu 11.2.2016.