Vuokko Hovatta
Vuokko Leena Hovatta (s. 2. syyskuuta 1972 Espoo)[1] on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Hän tuli tunnetuksi suositun Ultra Bra -yhtyeen jäsenenä. Ultra Bran hajottua Hovatta lauloi Tekniikan ihmelapset -yhtyeessä. Vuonna 2008 hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa. Hovatta valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1999 ja on kiinnitettynä Helsingin kaupunginteatteriin.
Vuokko Hovatta | |
---|---|
Vuokko Hovatta Helsingin kirjamessuilla 2011 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Vuokko Leena Hovatta |
Syntynyt | 2. syyskuuta 1972 Espoo, Suomi |
Ammatti | näyttelijä, laulaja |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1995– |
Aiheesta muualla | |
Viralliset kotisivut | |
IMDb | |
Elonet | |
Musiikki
muokkaaHovatta opiskeli viulun ja pianon soittoa jo lapsena. Lisäksi hän lauloi Tapiolan kuorossa. Myöhemmin hän opiskeli kolme vuotta Sibelius-Akatemiassa.
Hovatta liittyi Ultra Brahan vuonna 1995 ja on mukana kaikilla sen julkaisemilla albumeilla. Kun Ultra Bra hajosi vuonna 2001, Hovatta perusti Tekniikan ihmelapset -yhtyeen yhdessä Marzi Nymanin, Jukkis Kiviniemen ja Marko Timosen kanssa.[2] Yhtyeen ainoa albumi Syntymäpäivä ilmestyi vuonna 2004.
Helmikuussa 2008 ilmestyi Hovatan ensimmäinen sooloalbumi Lempieläimiä. Lisäksi Hovatta oli mukana Suomen euroviisukarsinnassa 2008 kappaleella ”Virginia”, joka kertoo kirjailija Virginia Woolfista.[3]
Hovatta laulaa myös Kerkko Koskinen Kollektiivissa.[4]
Näytteleminen
muokkaaHovatta valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön koulutusohjelmasta vuonna 1999. Hän on näytellyt useissa Suomen Kansallisteatterin ja Helsingin kaupunginteatterin näytelmissä ja musikaaleissa. Vuokko Hovatan ensimmäinen teatterirooli oli Espoon kaupunginteatterin Tahdon, tahdon -musikaalissa keväällä 1998. Hovatan ensimmäinen elokuvarooli on Raimo O. Niemen vuonna 2006 ilmestyneessä elokuvassa Suden arvoitus.[2] Tämän lisäksi hän on tehnyt elokuvissa dubbauksia.
Yksityiselämä
muokkaaVuokko Hovatta on nelilapsisen perheen toiseksi vanhin. Hovatan isä on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja äiti Outi Hovatta on lääketieteen professori. Hovatta meni naimisiin ollessaan 22-vuotias, mutta liitto päättyi pian eroon.[2] Myöhemmin Hovatalle on syntynyt kaksi lasta. Esikoinen kuoli synnytyksessä[5] ja kuopus syntyi vuonna 2004.[6] Hovatta on ollut avoliitossa näyttelijä Eero Ahon kanssa.[7] Pari erosi vuonna 2013[8]. Hovatta seurusteli siitä saakka muusikko Zarkus Poussan kanssa tämän kuolemaan, vuoteen 2016 asti.[9]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaa- Lempieläimiä (2008)
- Liaani (2010)
- Minä rakastan ikuisesti (2013) [10]
- Voi kuinka myrsky rauhoittaa (2015), yhdessä Aulikki Oksasen ja Zarkus Poussan kanssa
- Vuokko Hovatta Kolmisin: Pysykää sängyssä sunnuntaisin (2018)
Singlet
muokkaa- Helise taivas (2008)
- Lumottu veli (2008)
- Syleily (2008)
- Virginia (2008)
- Yhdessä yössä (2009)
- Kosketusta vailla vapiseva mies (2010)
- Päivänsäde ja menninkäinen (2010)
- Meihin meistä (2013)
Teatteri
muokkaa(näytelmä, teatteri, ensi-ilta)
- Kuuhullut, Helsingin Kaupunginteatteri, 1997
- Tahdon, tahdon, Espoon teatteri, 1998
- Lännen syrjällä, Suomen Kansallisteatteri, 1998
- Kultainen vasikka, Suomen Kansallisteatteri, 2000
- Saara Hirviön tapaus, 2001
- Tulikasvot, Suomen Kansallisteatteri, 2001
- Kasimir ja Karoliina, Suomen Kansallisteatteri, 2001
- Housut pois, Helsingin Kaupunginteatteri, 17.1.2002
- Nuoruuden suloinen lintu, Helsingin Kaupunginteatteri, 25.9.2003
- Hairspray, Helsingin Kaupunginteatteri, 13.8.2005
- Ne kahdeksan valittua, Helsingin Kaupunginteatteri, 10.3.2005
- Kiss Me Kate, Heinolan kesäteatteri, 15.6.2006
- Evita, Helsingin Kaupunginteatteri, 2.2.2006
- Kerjäläisooppera, Helsingin Kaupunginteatteri, 22.3.2007
- Beljakovin talvi, Helsingin Kaupunginteatteri, 1.11.2007
- Iloisiin kuulemiin ja näkemiin, Studio Pasila, 14.1.2008
- Missä kuljimme kerran, Helsingin Kaupunginteatteri, 3.4.2008
- Wicked, Helsingin Kaupunginteatteri, 2010
- Next To Normal, Studio Pasila, 2010
- Kuninkaan Puhe, Helsingin Kaupunginteatteri, 2012
- Vampyyrien tanssi, Helsingin Kaupunginteatteri, 3.2.2016
- Komisario Palmun erehdys, Helsingin Kaupunginteatteri, 24.8.2016
- Tippukivitapaus, Suomen Kansallisteatteri, 22.11.2017
- Kaasua, komisario Palmu!, Helsingin Kaupunginteatteri, 29.11.2018
- Täydellinen lauantai, Helsingin Kaupunginteatteri, 5.9.2019
- Humiseva harju, Helsingin Kaupunginteatteri, 30.1.2020
- Forever Young, Helsingin Kaupunginteatteri, 2024
Elokuvaroolit
muokkaa- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
- Suden arvoitus (2006) – Laila Morgam
Lähteet
muokkaa- ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
- ↑ a b c Nordisk Film (Arkistoitu – Internet Archive) (luettu 23. marraskuuta 2007)
- ↑ Sony BMG (luettu 23. marraskuuta 2007)
- ↑ Kerkko Koskinen kasasi bändin Paula Vesalan, Mannan ja Vuokko Hovatan kanssa Rumba. 30.3.2012. Viitattu 9.2.2014.
- ↑ Vuokko Hovatta kertoo lapsensa menetyksestä lehdessä MTV3. 6.2.2010. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 9.2.2014.
- ↑ Vuokko Hovatta Anna. 28.8.2012. Viitattu 9.2.2014.
- ↑ Vuokko Hovatta ja Eero Aho saapuivat Linnaan yhdessä Helsingin Sanomat. 6.12.2008. Viitattu 9.2.2014.
- ↑ Vuokko Hovatta: "Olen opetellut suhtautumaan parisuhdehuoliin rennommin" Me Naiset. 26.9.2013. Viitattu 9.2.2014.
- ↑ Vuokko Hovatta ja Zarkus Poussa: kuumat kuhertelukuvat! Seiska Live. 30.1.2014. Viitattu 9.2.2014.
- ↑ Siniauer, Pauliina: Vuokko Hovatta ei tee marginaalipaskaa Nyt-liite. 27.9.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.11.2013.
Aiheesta muualla
muokkaa- Vuokko Hovatta Elonetissä.
- Vuokko Hovatta Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Pidä huivista kiinni, Hovatta! (Arkistoitu – Internet Archive) (artikkeli Ylioppilaslehdessä)
- Vuokko Hovatta laulaa heleästi rakkaudesta ja kuolemasta (Arkistoitu – Internet Archive) (Helsingin Sanomien artikkeli)
- Vuokko Hovatan soololevy vaati monta puhelua (Arkistoitu – Internet Archive) (Helsingin Sanomien artikkeli)