Päivänsäde ja menninkäinen

Reino Helismaan laulu
”Päivänsäde ja menninkäinen”
Tapio Rautavaara
Kappaleen tiedot
 Julkaistu 1949
 Tyylilaji laulelma[1]
rakkauslaulu[2]
lastenlaulu[3]

Päivänsäde ja menninkäinen on Reino Helismaan säveltämä ja sanoittama musiikkikappale, jonka Tapio Rautavaara levytti 1949 savikiekkolevylle. Helismaa oli tehnyt laulun jo aiemmin, ja Rautavaara kysyi häneltä lupaa sen levyttämiseen kuultuaan sen radiossa Tuire Orrin esittämänä.[4] Laulu kuvaa mahdotonta rakkautta.[2] Tuire Orrin esityksestä ei ole säilynyt tallennetta.[5]

Helismaa kirjoitti kappaleen alun perin lastenlauluksi tyttärelleen Sadulle. Hän sai idean lauluun Yrjö Kokon vuonna 1944 ilmestyneestä satukirjasta Pessi ja Illusia, joka oli kuvaus peikkopoika Pessin ja keijutyttö Illusian kohtaamisesta. Helismaa kehitti sadusta oman versionsa, jonka pääosassa ovat niin ikään toistensa vastakohdat, eri maailmoista tulevat Päivänsäde ja Menninkäinen.[5]

Ensimmäisessä levytyksessä Rautavaara esittää laulun akustisen kitaran säestyksellä. Kitaristina toimii Ingmar Englund. Rautavaara levytti kappaleen uudelleen 1965. Tässä versiossa taustainstrumentteina on kaksi sähkökitaraa ja sähköbasso. Uudempi versio on tunnetumpi kuin ensimmäinen, ja se on mukana hieman useammalla kokoelmalevyllä kuin vanhempi[lähde? ]. Rautavaaran elämäkerran kirjoittaja Lasse Erola on arvellut Päivänsäteen ja menninkäisen olleen Rautavaaran kiertueillaan eniten esittämä kappale.[6]

Reino Helismaalla oli tapana kirjoittaa samasta aiheesta useita lauluja. Niinpä hän jatkoi Päivänsäteen ja menninikäisen mahdottoman rakkauden teemaa Kauko Käyhkön ja Laulurastaiden vuonna 1951 levyttämällä, Einari Marvian säveltämällä laululla Käki ja pöllö. Toisiinsa rakastuneet käki ja pöllö eivät saa koskaan toisiaan, sillä käki elää päivisin ja pöllö öisin. He voivat olla yhdessä vain ohi kiitävän hetken. Vuonna 1952 Kauko Käyhkö levytti Helismaan ja Toivo Kärjen laulun Päivänsäde ja sokea tyttö, jossa mielikuvitusolento Päivänsäde kertoo tytölle kevään olevan tulossa ja luonnon puhkeavan kukkaan. Päivänsäde joutuu kuitenkin hyvästelemään tytön huomatessaan päivän painuvan mailleen.[5]

Kappaleen ovat levyttäneet muun muassa Vesa-Matti Loiri, Hector,[7] Ritva Oksanen, Alwari Tuohitorvi, Liisa Tavi, Eero Raittinen, (Jussi Hakulinen), Ismo Alanko, Tyrävyö, Jimi Pääkallo, Vuokko Hovatta[8], Apulanta, Cornelis Vreeswijk (ruotsiksi)[9], Barbara Helsingius (ruotsiksi[10] ja englanniksi[11]), Hevisaurus ja Vennaskond (viroksi)[12]. Kappaleesta on tehnyt Muunnelmia kahdelle huilulle säveltäjä Timo Katila (1956-) vuonna 1985 (Edition Musiikki Andante). Kappaleen on myös esittänyt keikoilla Olli Lindholm vuonna 2014.[lähde? ]

Päivänsäde ja menninkäinen on ollut inpiraationa Lordin My Heaven Is Your Hell-kappaleelle.[13] Laulu on jättänyt jälkensä myös kirjallisuuteen, sillä kirjailija Johanna Sinisalo lainasi vuonna 2000 Finlandia-palkinnon saaneen romaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi nimen suoraan Helismaalta.[5]

Lähteet

muokkaa
  1. Kansalliskirjasto (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b Hilden, Markus ym.: Hiuli hei! 12 olennaista lastenlaulua Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi (#2 Tapio Rautavaara – Päivänsäde ja menninkäinen (1949)) NRGM.fi. 20.11.2012. Musiikkiyhdistys Helsingin Nuorgam. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 17.11.2014.
  3. Hector: Helismaan pikajuna (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Pekka Nissilä: ”Tapio Rautavaaran kaikki levytykset 1946-1979”, Tapio Rautavaara - kulkurin taival. Helsinki: Warner Music Finland, 2008. ISBN 978-952-67044-2-5
  5. a b c d Timo Kalevi Forss: Reino Helismaa: sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä, s. 59–66. Helsinki: Like Kustannus, 2021.
  6. Lasse Erola: Tapsa: Tapio Rautavaaran elämä, s. 177–178. Helsinki-kirjat, 2012. ISBN 978-952-5989-10-6.
  7. Tenho Immonen: Helsimaan pikajuna: levyhyllyn ilopilleri hectorfanit.net. Arkistoitu 25.12.2009. Viitattu 20.11.2010.
  8. Päivänsäde ja menninkäinen (Suomen Äänitearkisto) aanitearkisto.fi. Arkistoitu 3.2.2012. Viitattu 1.1.2009.
  9. Fono.fi (Äänitetietokanta) fono.fi. Viitattu 12.2.2012.
  10. Fono.fi (Äänitetietokanta) fono.fi. Viitattu 12.2.2012.
  11. Fono.fi (Äänitetietokanta) fono.fi. Viitattu 12.2.2012.
  12. Fono.fi (Äänitetietokanta) fono.fi. Viitattu 12.2.2012.
  13. Songs for the Rockoning Day, s. 63. Määritä julkaisija!

Aiheesta muualla

muokkaa