1249 km on Aleksi Mäkelän ohjaama suomalainen televisioelokuva vuodelta 1989. Sen aiheena on kahden toisilleen pintapuolisesti vastakohtaisen miesjoukon kilpa-ajo Suomen läpi. Ryhmien väliset jännitteet ovat pinnalla jo ennen matkaa, niiden sisäiset jännitteet nousevat pintaan matkan aikana.

1249 km
Ohjaaja Aleksi Mäkelä
Käsikirjoittaja Kalle Chydenius
Aleksi Mäkelä
Tuottaja Asko Apajalahti
Kuvaaja Timo Heinänen
Leikkaaja Jari Innanen
Pääosat Samuli Edelmann
Mikko Kouki
Eero Aho
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Fantasiafilmi Oy
Ensi-ilta 1989
Kesto 50 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 100 000 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kaasalainen haastaa Mikin kilpa-ajoon halki Suomen etelästä pohjoiseen. Lähtöpaikkana on eteläsuomalainen taajama ja ajankohtana kesäilta, miehet ovat parikymppisiä. Mikki kumppaneineen edustaa 1980-lukulaista juppi-tyyliä, Kaasalainen kumppaneineen puolestaan 1950-lukulaista rasvaletti-tyyliä. Autot, vaatetus ja musiikki ovat kumpaisellakin porukalla tyylinmukaisia. Matkan varrella porukkaa putoaa kyydistä, lopulta jäljellä ovat vain Mikki ja Kaasalainen. Vanhan valokuvan kautta paljastetaan, että kilpailijat ovat olleet aiemmin läheisiä kavereita.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

 Samuli Edelmann  Mikki  
 Mikko Kouki  Kaasalainen  
 Eero Aho  Nevalainen  
 Marko Nykänen  Ihalainen  
 Niko Saarela  Pekka  
 Tommi Raitolehto  Jurva  
 Ville Saikkonen  Huttunen  
 Santeri Kinnunen  Mikin tuttu  
 Auli Nissinen  autotyttö  
 Rinna Paatso  autotyttö  
 Maije Laukkanen  autotyttö  

Aiheesta muualla muokkaa