7. divisioona (jatkosota)

7. divisioona (eli Kalpadivisioona) oli Suomen maavoimien Savo-Karjalan sotilasläänin perustama jatkosodan divisioona. Sotilaslääniin kuuluivat Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirit.^[1]

Perustaminen muokkaa

Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat mm. seuraavat yksiköt:^[2]

Jalkaväkirykmentti 9 (JR 9)
Jalkaväkirykmentti 30 (JR 30)
Jalkaväkirykmentti 51 (JR 51)
Kevyt osasto 15 (KevOs 15)
Kenttätykistörykmentti 2 (KTR 2)
Raskas Patteristo 28 (RaskPsto 28)
Pioneeripataljoona 35 (PionP 35)
Viestipataljoona 26 (VP 26)
261. ilmatorjuntakonekiväärikomppania (261. ItKKK)

7. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaisesti, joka suurelta osin onnistui. Puolustusvoimien materiaalin vähäisyydestä johtuen kaikkien tarvikkeiden osalta määrävahvuuksia ei kuitenkaan saavutettu.

Komentajat muokkaa

Divisioonankomentajina olivat^[3]:

eversti Antero Svensson (18. joulukuuta 1941 kenraalimajuri) 17. kesäkuuta 1941 – 1. elokuuta 1943
eversti William Häkli
kenraalimajuri Selim Isakson 28. tammikuuta – 15. marraskuuta 1944

Sotatoimet muokkaa

Tappiot muokkaa

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 7. divisioonan kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat sodan aikana yhteensä 12 384 miestä, joka oli Suomen maavoimien divisioonien toiseksi suurin tappiomäärä koko sodan aikana.^[4]

Lähteet muokkaa

Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN ISBN 951-0-15326-5.

Viitteet muokkaa

↑ Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.62 ja 100
↑ Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.100
↑ Jatkosodan tiellä, s. 241–259. 'Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN ISBN 951-25-1522-9.
↑ Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494