Avaa päävalikko

Selim Engelbert Isakson (19. marraskuuta 1892 Uusikirkko13. tammikuuta 1960 Helsinki)[1] oli suomalainen jääkärikenraalimajuri. Hän oli Saksassa jääkärikoulutuksensa saanut veteraani, joka toimi Suomen viime sodissa divisioonan komentajana ja sotien jälkeen sotilasläänin komentajana, sekä oli syytettynä sotaylioikeudessa sodan aikaisista tekemisistään, mutta sai vapauttavan tuomion.[2][3]

Selim Isakson
Selim Engelbert Isakson.
Selim Engelbert Isakson.
Henkilötiedot
Muut nimet Selim Engelbert Isakson
Syntynyt 19. marraskuuta 1892
Uusikirkko
Kuollut 13. tammikuuta 1960 (67 vuotta)
Helsinki
Sotilashenkilö
Sotilasarvo jääkärikenraalimajuri

Sisällysluettelo

PerhetaustaMuokkaa

Selim Isaksonin vanhemmat olivat asemapäällikkö Eugen Aleksander Isakson ja Ida Maria Nygren. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Daisy Mabel Björkstenin kanssa.[2][3]

OpinnotMuokkaa

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Åbo Nationiin. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa ja filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisella osastolla vuosina 1913–1914. Sotakorkeakoulun komentajakurssin hän suoritti vuonna 1927.[2][3]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 1. komppania

Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 8. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 10. syyskuuta 1915 alkaen pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[2][3]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Pääartikkeli: Suomen sisällissota

Takaisin Suomeen (Vaasaan) hän palasi kapteeniksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin komppanianpäälliköksi Suomen sisällissotaan 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 21. huhtikuuta 1918 alkaen rykmentin konekivääriupseeriksi. Hän otti osaa taisteluihin Suomen sisällissodassa Lempäälässä ja Viipurissa.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen hän toimi Yleisesikunnan operatiivisen toimiston toimistoupseerina, kunnes huhti-toukokuussa vuonna 1919 hänet komennettuna erikoistehtäviin Sortavalaan ja Salmiin. Hänet siirrettiin 3. marraskuuta 1920 Karjalan kaartin rykmenttiin, josta hänet määrättiin 15. marraskuuta 1920 alkaen I pataljoonan ja 14. joulukuuta 1920 alkaen II pataljoonan komentajaksi. Jalkaväen kapitulanttikoulun johtajaksi hänet siirrettiin 15. elokuuta 1924. Polkupyöräpataljoona 1:n komentajaksi hänet nimitettiin 26. maaliskuuta 1925 ja Keski-Suomen rykmentin komentajaksi 12. elokuuta 1926, josta hänet siirrettiin Karjalan kaartin rykmentin komentajaksi 15. elokuuta 1929. Satakunta-Hämeen sotilasläänin komentajan tehtävät hän otti vastaan 1. heinäkuuta 1933 ja Turunmaan sotilasläänin komentajan tehtävät 28. helmikuuta 1938, missä tehtävässä hän toimi talvisodan syttymiseen saakka.[2][3]

Talvi- ja JatkosotaMuokkaa

Talvisodan kynnyksellä Isakson siirtyi aluejärjestelmän mukaisesti lokakuussa 1939 5. divisioonan komentajaksi ja osallistui taisteluihin Karjalankannaksen keskilohkolla ja muun muassa torjui Summan-Lähteen alueella vihollisen läpimurtoyrityksen. Tammikuussa Ylipäällikkö veti kovia kokeneen Isaksonin divisioonan V-asemaan (väliasema) linnoitustöihin ja ylipäällikön reserviksi.[3][4]

Välirauhan ja Jatkosodan aikana hän toimi aluksi Päämajan järjestelyosaston päällikkönä, mutta komennettiin rintamalle vuonna 1944 ja hänelle annettiin 7. divisioonan komentajan tehtävät, jonka komentajana hän osallistui taisteluihin Syvärillä ja Laatokan karjalassa.[3]

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Sotien jälkeen hän sai Savo-Karjalan sotilasläänin komentajan tehtävät, josta hänet siirrettiin myöhemmin Kymen sotilasläänin komentajaksi, kunnes vuonna 1945 hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja oli sen jälkeen Uudenmaankauppaliiton palveluksessa vuonna 1945, josta hän siirtyi Helsingin Osakepankin palvelukseen Turussa ja oli sen palveluksessa vuoteen 1948 saakka, josta eteenpäin hän palveli samaa yritystä Helsingissä vuoteen 1960 saakka. Hänet on haudattu Helsinkiin.[3]

Isakson joutui vuonna 1946 syytteeseen Sotaylioikeudessa, koska hänen katsottiin syyllistyneen virkavirheeseen sotilaslääkäri Urpo Viinikan pikaoikeudenkäynnin ja teloituksen yhteydessä elokuussa 1944. Oikeus vapautti Isaksonin syyttömänä.

LähteetMuokkaa

  • Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 1, Talvisota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-911-9.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. Urho Myllyniemi: Isakson, Selim (1892 - 1960) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.10.2004 (päivitetty 5.3.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  4. Raunio & Kilin 2005.