17. divisioona (jatkosota)

Suomen armeijan divisioona jatkosodassa

17. divisioona (Tammidivisioona) oli Karjaan sotilasläänin perustama jatkosodan divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Salon ja Raaseporin suojeluskuntapiirit. Lisäksi Helsingin suojeluskuntapiiri perusti divisioonaan yhden rykmentin.[1]

17. divisioona
Toiminnassa 1941 -
Valtio Suomi Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Lempinimi Tammidivisioona
Sodat ja taistelut Jatkosota
*Hangon rintama
*Tali–Ihantala
Komentajat
Tunnettuja komentajia Aarne Snellman
Alonzo Sundman

PerustaminenMuokkaa

Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat mm. seuraavat yksiköt:[2]

17. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaan, joka pääsääntöisesti onnistuikin; tosin joidenkin materiaalierien osalta määrävahvuuksia ei saavutettu. Divisioonan kolmesta jalkaväkirykmentistä kaksi oli lähes ruotsinkielisiä. Kolmas jalkaväkirykmentti sekä muut yksiköt olivat suomenkielisiä.

Erillinen KomppaniaMuokkaa

Tammikuussa 1942 Hangon valtauksen jälkeen, rintamalla ollut ruotsalaisista vapaaehtoisista koottu SFB hajotettiin, ja ruotsalaisista vapaaehtoisista muodostettiin Erillinen komppania (ErK), joka liitettiin Jalkaväkirykmentti 13:een. Komppania oli vahvuudeltaan aluksi 130 miestä. Yhteensä komppaniassa palveli sodan aikana 404 ruotsalaista vapaaehtoista.

Sodan jatkuessa komppanian täydentäminen tuli ongelmalliseksi, kun Ruotsista ei tullut enää uusia vapaaehtoisia. Kesäkuussa 1944 ennen suurhyökkäystä komppania oli kutistunut 64 mieheen (joista 53 ruotsalaisia vapaaehtoisia). Komppania osallistui Talin–Ihantalan taisteluun, jossa se kärsi raskaita tappioita, jonka vuoksi komppanian miesvahvuus kutistui 20 mieheen.

KomentajatMuokkaa

KeskittäminenMuokkaa

17. divisioona jäi perustamisalueelleen ryhmittyen Hangon rintamalle, joka saartoi Neuvostoliitolle talvisodan rauhansopimuksessa vuokratun Hankoniemen alueen.

Ylipäällikkö Mannerheim antoi 17. heinäkuuta 1941 käskyn siirtää pääosa divisioonasta Itä-Karjalaan, ja vain Jalkaväkirykmentti 55 jäi Hangon rintamalle. Divisioona sai kolmanneksi rykmentikseen Merivoimien komentajan reservinä olleen Jalkaväkirykmentti 61:n[4]. JR 61 oli alistettuna divisioonalle jatkosodan loppuun.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa kesällä 1944 divisioona siirrettiin Syväriltä Karjalankannakselle, jossa se ryhmitettiin Viipurin suuntaan. Divisioonalle alistettiin 30. kesäkuuta 3. prikaati. Tällöin syntyi myös Tykistöryhmä Ilva (kuusi patteristoa).

TappiotMuokkaa

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 17. divisioonan kokonaistappiot sodan aikana olivat kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 8 937 miestä.[5]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5.
  • Jatkosodan pikkujättiläinen; WSOY 2005. (kirjassa on hakemisto)
  • Björn Immonen - Toivo Siikarla - Göran Westerlund - Niilo Voipio: Tammidivisioona. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1999. ISBN 951-0-24544-5.

ViitteetMuokkaa

  1. Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.64 ja 101
  2. Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.101
  3. a b Jatkosodan tiellä, s. 241–259. 'Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9.
  4. Jatkosodan historia osa 6, s. 49. Sotatieteen laitos.
  5. Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.