15. divisioona (jatkosota)

15. divisioona oli Satakunnan sotilasläänin perustama divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Porin, Etelä- ja Pohjois-Satakunnan suojeluskuntapiirit.[1]

PerustaminenMuokkaa

Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat mm. seuraavat yksiköt:[2]

15. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaan, mikä pääsääntöisesti onnistuikin, tosin joidenkin materiaalierien osalta määrävahvuuksia ei saavutettu.

KomentajatMuokkaa

 
15. divisioonan komentaja Niilo Hersalo.

Divisioonan ainoana komentajana oli eversti Niilo Hersalo 18. kesäkuuta 1941 – 27. marraskuuta 1944.[3]

KeskittäminenMuokkaa

Divisioona alistettiin 19. kesäkuuta 1941 kenraalimajuri Paavo Talvelan komentamalle II armeijakunnalle. Samana päivänä divisioona sai käskyn siirtyä rautateitse Punkasalmen-Putikon-Parikkalan purkamisalueelle. Divisioonan joukko-osastot kerättiin juniin perustamispaikkoilta ja perille purkamisalueelle saavuttiin 25. kesäkuuta.[4]

HyökkäysvaiheMuokkaa

II Armeijakunta oli heinäkuun loppuun mennessä ryhmittynyt puolustukseen noin 105 kilometriä leveälle alueelle, Pyhäjärvi-Saimaa(Vuoksi) väliselle kaistalle. Ryhmityksessä oikealla oli eversti Aaro Pajarin 18. divisioona, keskellä eversti Niilo Hersalon 15. divisioona ja vasemmalla eversti Aarne Blickin 2. divisioona. Armeijakunnan komentajaksi oli kesäkuun 30. päivä tullut kenraalimarjuri Taavetti Laatikainen.

Eversti Hersalo antoi joukoilleen hyökkäyskäskyn 30. heinäkuuta. Divisioonan hyökkäys suuntautui kohti Hiitolaa, ensimmäisenä tavoitteenaan Huiskunniemi – Karjalan työlaitos – Syrjäkoski – piste 106. Hyökkäysryhmityksessä divisioonan oikealla reunalla hyökkäsi everstiluutnantti Veli Raikkalan JR 36, päämääränään edetä Salonkylän koillispuolelta kohti Hiitolaa. Everstiluutnantti Yrjö Valkaman komentama JR 57 hyökkäsi keskellä, tavoitteenaan ottaa haltuun Syrjäkosken tienhaara ja Kokkolanjoen ylimenopaikka Syrjäkoskella, sekä vallata Änkisalo. Divisioonan vasemmalla kaistalla hyökkäsi eversti Eino Virkin komentama JR 15 Kalliokosken ja Koitsalon suuntaan.

Hyökkäystä vastassa oli puna-armeijan 142. divisioonan JR5 88 ja osia JR 701:stä. Puolustajan asemat tukeutuivat syvyyteen porrastettuihin ja vaikeakulkuiseen maastoon rakennettuihin puolustuslaitteisiin linjalla Metsäkylä – Pajarin kylä – Änkisalo.

Hyökkäys alkaa - suuntana Hiitola

II Armeijakunnan hyökkäys alkoi 31.7. klo 12:30. Tykistö ja kranaatinheittimet ampuivat 18 minuuttia kestäneen tulivalmistelun, joka alkoi klo 12:12. Sen aikana ammuttiin 15. divisioonan hyökkäysalueella 6 700 laukausta. Ensimmäisen hyökkäyspäivän eteneminen ei mennyt odotetusti. Vihollisen vastarinta oli voimakasta ja puolustusvarustukset vahvoja. Eversti Hersalo piti tulivalmistelua riittämättömänä vihollisen vahvojen varustusten tuhoamiseksi, mutta II armeijakunnan johto ei suostunut Hersalon pyyntöön pidemmästä 30 minuuttia kestävästä tulivalmistelusta. Everstiluutnantti Valkaman JR 57 joutui kiivaisiin taisteluihin Änkisalossa pisteen 110 maastossa, johon hyökkäys pysähtyi. Myös JR 36:n hyökkäys pysähtyi venäläisten vahvaan puolustukseen Pajarin kylän aukeilla. Eversti Virkin JR 15:n hyökkäys menestyi aluksi hyvin. Virkin joukot saavuttivat iltapäivään mennessä Koitsansalon ja Kalliokosken. Vihollisen vastarinta kuitenkin tiukkeni sitä mukaa kun JR 15:n hyökkäys läheni pääpuolustuslinjaa, ja tällä suunnalla hyökkäys tyrehtyi ensimmäisen päivän aikana.

Läpimurtoon päästiin Pajarin kylän ja Änkisalon välissä. Eversti Valkamalle oli 1. elokuuta alistettu käyttöön kapteeni Teemu Palon II/JR15, ja tämä yhdessä III/JR 57:n kanssa aloitti etenemisen Karjalan työlaitoksen - Syrjäkosken tielle. Samaan aikaan JR57:n toisen pataljoonan oli onnistunut saartaa vihollisen tukikohta pisteessä 110, ja se pääsi irrottamaan osia Änkisalon saarrostukseen. Armeijakunnan komentaja Laatikainen alisti, alun perin 2. divisioonaan kuuluneenn, 18. divisioonalle alistetun JR 49:n (pois lukien I pataljoona) 15. divisioonan käyttöön, jotta saavutettua läpimurtoa päästäisiin laajentamaan. Lisäksi eversti Hersalo käski I/JR 15 siirtyä Änkisalon alueelle. Myös JR 36:n alueella vihollisen puolustus oli alkanut murtua ja rykmentti pääsi etenemään. Elokuun 3. päivänä hyökkäystä vahvistamaan tulleen JR 49:n osat saavuttivat Huiskuniemen tienhaaran, jossa vihollisen vastarinta pysäytti etenemisen. Saman päivän iltaan mennessä oli 15. divisioona saanut vihollisen puolustukseen Variksen ja Änkisalon välillä 4 km:n levyisen aukon, josta saatiin siirrettyä lisävoimia Hiitolan suuntaan. Divisioonan komentaja käski jatkaa hyökkäystä keskeytyksettä kohti Hiitolaa, vaikka huollolla ja tykistöllä oli hankaluuksia edetä, sillä niiden liikkuminen oli vain Pion.P 31:n rakentamien maastoteiden varassa. Hyökkäystä jatkettiin JR 36 ja divisioonalle alistetun JR 49:n voimin. Yhdessä nämä kaksi rykmenttiä saivat seuraavana aamuna puhdistettua Huiskunniemen tienhaaran maaston, sekä tuhottua siellä sijainneen vihollisen JR588:n huoltokeskuksen.

15. divisioonan vasemmalla puolella hyökännyt 2. divisioona oli päässyt etenemään alun raskaiden taisteluiden jälkeen. Päämaja alisti 4.8. II armeijakunnan komentoon eversti Johannes "Jussi" Sihvon 10. divisioonan, joka lähti etenemään Ilmeen alueelta, tavoitteenaan Hiitolanjärven ja Laatokan väliset kapeikot sulkeakseen siten vihollisen vetäytymistiet. Puna-armeijan 142. divisioona ja 198. divisioona olivat nyt jäämässä saarroksiin. Näin kävikin, kun suomalaisten 10. ja 18. divisioonat pääsivät etenemään kohti Käkisalmea, saaden siten katkaistua venäläisten divisioonien yhteydet etelän suuntaan. Vihollisen joukot irrottautuivat 6.8. asemistaan Änkisalon ja Koitsansalon suunnalla. Myös Kokkolanjoen koilispuolella olleet venäläisten joukot aloittivat vetäytymisen. Hyökkääville joukoille tuli kiire, jotta saarroksiin jäänyt ja perääntyvä vihollinen ei pääsisi livahtamaan pakoon. Suomalaisten tiedustelu sai selville 7.8., että vihollinen on aloittanut laivausvalmistelut Laatokan rannikolla evakuoidakseen saarrostusuhan alla olleet joukkonsa. Evakuointiin sopivin alue olisi Kilpolansaari, jonne tiet kulkivat Paksujalan ja Unkolan alueelta.

Elokuun 7. päivään mennessä eteni JR 57 vihollisen kannoilla Änäsuolle, josta se jatkoi hyökkäystään Alhoon. Eversti Virkin JR 15:n joukot ylittivät 6.8.–7.8. Kokkolanjoen ja etenivät Karjalan radalle Kuoksjärvelle, mutta vihollinen sai vielä 9.8. torjuttua kaikki hyökkäykset. JR 15:n I pataljoona pääsi lopulta katkaisemaan radan Kankaanlammen eteläpuolelta. 10. divisioonan kuulunut JR 43 oli edennyt Alasjärveltä Hiitolanjärven eteläpuolelta kohti Hiitolan kirkonkylää, jonka se sai vallattua kolmen pataljoonan hyökkäyksellä elokuun 8. päivän iltana. Alasjärven itäpuolelta etenivät JR 36 ja JR 49 kohti Hiitolan asemakylää. Siellä vihollisen 14. moottoroitu rykmentti, joka koostui NKVD:n valiosotilaista, piti aluetta sitkeästi hallussaan, suojaten vetäytymistä kohti Kilpolansaarta.

Kilpolan suunnan taistelut

II Armeijakunnan 9.8. antamien käskyjen mukaan 2. divisioonan tavoitteet suuntautuivat jatkossa koilliseen, ja divisioonan toiminta liittyi siten Karjalan Armeijan hyökkäykseen Sortavalan suunnalla. Sihvon 10. divisioona ja Pajarin 18. divisioona suunnattiin Armeijakunnan johdon suunnitelmien mukaan kohti Karjalankannasta, joten saarrettujen vihollisten tuhoaminen jäi nyt 15. divisioonan harteille. Majuri Eino Polónin Erillinen Rajajääkäripataljoona alistettiin 2.Divisioonalta Eversti Hersalon komentoon, joka määräsi Er.RajaP:n edelleen JR 57:n Valkaman komentoon. Hersalon komennossa olleet joukot saartoivat nyt vihollisen seuraavasti: JR 57 pohjoisesta, JR 15 luoteesta sekä JR 36 ja JR 49 lännestä.

15. divisioona aloitti 10.8. hyökkäyksen, jonka painopistesuunta oli Kurkijoki. JR 57:n tavoite oli edetä omalta suunnaltaan kohti Kurkijokea, ja jatkaa siitä hyökkäystä kohti Mustolaa. JR 57:lle alistettu Er.RajaP. sai vallattua Kurkijoen iltapäivällä. JR 15 hyökkäsi Kyläjärven suunnalta kohti Paksujalan aluetta. Seuraavana aamuna aloittivat hyökkäyksensä myös JR 36 ja JR 49 Hiitolan aseman seudulla yhä asemansa pitänyttä vihollista vastaan. JR 36 lähti voimakkaan tulivalmistelun jälkeen hyökkäämään Alasjärven maastosta kohti Hiitolaa, mutta vihollista ei saatu ajettua pois asemista. Kuitenkin vihollinen oli nyt entistä tiukemmin saarroksissa Hiitolan suunnalla. Sen sijaan Kilpolan suunnalta hyökännyt JR 49 eteni nopeasti, kun vihollisjoukot olivat sitä ennen irtautuneet asemistaan Hiitolassa. Järvisen JR 49 jatkoi vielä seuraavanakin päivänä hyökkäystään edeten Rasinselän ja Veijalanjärven välisellä kannaksella Asilan tasalle, josta se sai yhteyden siellä olleisiin JR 2:n joukkoihin. Tämän jälkeen Jalkaväkirykmentti 49:n alistus 15. divisioonalle loppui ja se palasi takaisin 18. divisioonaan.

TappiotMuokkaa

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten perusteella 15. divisioonan kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat yhteensä 8 422 henkilöä.[5]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15326-5.
  • Ari Raunio-Juri Kilin: Jatkosodan hyökkäystaisteluja 1941. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-069-9.
  • Uolevi Koskenpalo: 15.Divisioona jatkosodassa. Pori: 15. Divisioonan perinnetoimikunta, 1983. ISBN 951-99493-5-6.

ViitteetMuokkaa

  1. Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.64 ja 101
  2. Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.101
  3. Jatkosodan tiellä, s. 241–259. 'Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9.
  4. 15. Divisioona jatkosodassa, s. 6-8. '15. Divisioona jatkosodassa', Uolevi Koskenpalo. Pori: 15. Divisioonan perinnetoimikunta, 1983. ISBN 951-99493-5-6.
  5. Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494.