Eino Polón
Berndt Eino Edvard Polón (29. joulukuuta 1892 Helsinki – 14. joulukuuta 1975)[1] oli suomalainen jääkärieversti ja Mannerheim-ristin ritari numero 80. Mannerheim-ristin ritarin arvon hän sai 23. elokuuta 1942.[2][3]
Perhetausta muokkaa
Hänen vanhempansa olivat varatuomari Eduard Polón ja Edith Ahnger. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Ester (Ettu) Steniuksen kanssa.[2][3]
Opinnot muokkaa
Polón kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Hämäläis-Osakuntaan ja jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1912–1915. Pro gradu-tutkinnon hän suoritti vuonna 1915. Hän kävi vuosina 1920–1921 Ranskan armeijassa kapteenien täydennyskurssin ja jalkaväen apuaseiden erikoiskurssin ja oli komennettuna sikäläiseen hyökkäysvaunu- ja jalkaväkirykmenttiin, missä hän seurasi taisteluharjoituksia leiriaikana. Vuosina 1925–1926 hän kävi Kurkijoen maamiesopiston. Kapteenikurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa hän suoritti vuosina 1936–1937.[2][3]
Jääkärikausi muokkaa
Polón osallistui ylioppilasten aktivistiliikkeen toimintaan olemalla mukana järjestämässä etappitoimintaa Perämerellä ja merenkurkussa ja olemalla töissä Helsingissä Liisankatu 17:ssä (Karjalaisten talo) sijainneessa värväystoimistossa[4]. Myöhemmin hän liittyi itsekin vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennukseltaan palattuaan hän kävi vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun B-kurssin.[2][3]
Suomen sisällissota muokkaa
Polón astui Valkoisen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 Saksassa ensin vannottuaan lippuvana ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen armeijalle. Tässä tilaisuudessa hänet ylennettiin Valkoisen armeijan luutnantiksi. Hän saapui takaisin Suomeen 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin adjutantiksi 9. Jääkäripataljoonaan (sisällissodan aikana Polón käytti peitenimeä Pälve). Polón siirrettiin adjutantiksi 6. huhtikuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin adjutanttina. Sisällissodassa Polón otti osaa taisteluihin Viipurissa.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Polón siirrettiin sisällissodan jälkeen 1. kesäkuuta 1918 alkaen Suomen senaatin sota-asiaintoimituskuntaan, missä hän työskenteli aluksi toimituskunnan päällikön toisena adjutanttina. Polón siirrettiin 23. heinäkuuta 1918 alkaen sotaministeriön keskusosaston yleisten asiain toimiston (K 1. ) apulaispäälliköksi ja myöhemmin hänet nimitettiin keskusosaston osastopäälliköksi.[2][3]
Polón joutui jättämään 7. huhtikuuta 1919 toimistotyöt, kun hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi Karjalan kaartin rykmentin 9. komppaniaan. Komppanianpäällikön tehtävästä hän lähti vuonna 1920 opiskelemaan Ranskaan (katso opinnot). Ranskasta palattuaan hänet komennettiin Sotaväen esikuntaan koulutusosaston toimistopäälliköksi (toimisto 1b.). Koulutusosastolla hän työskenteli noin vuoden päivät ja hänet siirrettiin takaisin Karjalan kaartin rykmenttiin ja tällä kertaa 7. komppaniaan päälliköksi.[2][3]
Tänä aikana Polónin mielenterveys järkkyi. Hän raiskasi ja pahoinpiteli kotiapulaisensa, ja hänet vapautettiin tehtävistään terveydellisiin syihin vedoten 29. marraskuuta 1922.[4]
Armeijasta eronsa jälkeen hänet määrättiin pakkohoitoon. Myöhemmin hän muutti Kangasalle ja työskenteli siellä maanviljelijänä aina vuoteen 1934 saakka. Tänä aikana Polón kutsuttiin kertausharjoituksiin kannakselle vuonna 1931, jolloin hänessä heräsi jälleen sotilas ja hän päätti anoa paluuta puolustusvoimien palvelukseen, mikä hänelle myönnettiinkin vuonna 1935.[2][3]
Polón astui ikämiehenä uudelleen armeijan palvelukseen 21. maaliskuuta 1935 ja hänet sijoitettiin Keski-Suomen rykmenttiin, niissä hän toimi aluksi 28. elokuuta 1936 alkaen 6:nnen ja 16. toukokuuta 1937 alkaen 3. komppanian päällikkönä.[2][3]
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Polón osallistui talvisotaan pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 21:n III pataljoonassa (nimi aluksi Jalkaväkirykmentti 30). Hän otti osaa talvisodan taisteluihin Kiviniemen sillanpääasemassa ja Taipaleella. Talvisodan ansioista hän vastaanotti Suomen Marsalkka Mannerheimin esityksestä ruotsalaiselta Stålhammar-sotilassuvulta suomalaisupseerille lahjoitetun hopeapikarin vuonna 1940.
Välirauhan aikana hänet siirrettiin aluksi linnoitusupseeriksi ja myöhemmin pataljoonan komentajaksi 7. Prikaatin I pataljoonaan.
Jatkosodan puhjettua hän jatkoi pataljoonan komentajana 7. Prikaatista muodostetussa Jalkaväkirykmentti 7:ssä, jonka riveissä hän osallistui taisteluihin Tyrjällä. Ensimmäisenä sotavuonna hänet siirrettiin Vahvennetun Erillisen Rajajääkäripataljoonan komentajaksi ja otti osaa taisteluihin Kurkijoella. Seuraavaksi hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 4:n komentajaksi ja hän otti sen komentajana osaa taisteluihin Aunuksessa, Syvärin voimalaitoksella ja Äänislinnassa. Jääkäripataljoonasta hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 44:n komentajaksi Syvärille. Vuonna 1942 hänet komennettiin Jalkaväkirykmentti 8:n komentajaksi ja edelleen Ryhmä Snellmannin komentajaksi sekä Ryhmä Polónin komentajaksi. Tämän vuonna 1942 tapahtuneen siirtelyn jälkeen hänet komennettiin Jalkaväkirykmentti 30:n komentajaksi, missä tehtävässä hän oli sodan päättymiseen saakka. Edellä mainitun rykmentin komentajana hän otti osaa muun muassa torjuntataisteluihin Ihantalassa vuonna 1944. Vihollisuuksien päätyttyä hänet siirrettiin rintamalta Kotijoukkojen komentajan käyttöön.
Esitys Mannerheim-ristin ritariksi muokkaa
Kenraalimajuri Taavetti Laatikainen esitti Polónin nimittämistä ritariksi jo elokuussa 1941, ilman että Mannerheim olisi kuitenkaan puoltanut esitystä. Uusintaesityksen teki 2. Divisioonan komentajan, kenraalimajuri Aarne Blick 25.lokakuuta 1941. Tätä lausuntoa puolsi VI Armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Paavo Talvela, mutta vastusti Osasto Laguksen komentaja kenraalimajuri Ruben Lagus. Perusteluina oli esimerkiksi:
- Hyökkäyksen 31. heinäkuuta 1941 alkaessa sai majuri Polón pataljoonansa kanssa suoritettavakseen sisäänmurron erittäin lujasti varustettuun Tyrjän tukikohtaan, joka 4 päivää yhtäjaksoa kestäneiden sitkeiden lähitaistelujen jälkeen päättyi monisatalukuisen vihollisen täydelliseen tuhoon, mahdollistaen jo toisena hyökkäyspäivänä divisioonalle tilaisuuden suorittaa Laatokan luoteispuolisiin taisteluihin ratkaisevasti vaikuttaneen yli 13 km syvän läpimurron vihollisen selustaan.
- Rajapataljoonan komentajana jatkoi 4. elokuuta 1941 lähtien hellittämättä vihollisen takaa-ajoa, suomatta sille missään tilaisuudessa asettua vastarintaan ja ottaen siltä runsaasti sotasaaliina tykkejä, hyökkäysvaunuja jne.[5]
Vasta VI Armeijakunnan v.a. komentajan Aarne Blickin 21. toukokuuta 1942 tekemän uusintaesitus pöydälle jääneeseen ritariesitykseen toi lopullisen päätöksen ritarinimitykselle 23. elokuuta 1942, IV Armeijakunnan komentajan kenraaliluutnantti Lennart Oeschin myötävaikutuksella.[5]
Sotien jälkeinen aika muokkaa
Polón erosi sotien jälkeen armeijasta ja siirtyi sosiaalipäälliköksi Suomen Kumitehdas Oy:n tehtaille Nokialle, missä hän työskenteli vuoteen 1956 saakka. Hän toimi vuodesta 1966 alkaen Jääkäriliiton hallituksen jäsenenä ja kokosi yli 400 julkaisua Sota-arkiston Jääkärikirjastoon.[3]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
          |
|
Lähteet muokkaa
- Helsingin Reservin Sanomat
- Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka: Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Helsinki: Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3.
- Jalonen, Jussi: Haavoitettu ritari. Tampere: Apali Oy, 2008. ISBN 978-952-5026-75-7.
- Jalonen, Jussi: Aseveljeys ja miehinen ystävyys; jääkärieverstit Armas Kemppi ja Eino Polon, teoksessa Ystävyyden monet kasvot (toim. Kari Alenius, Olavi K. Fält, Markus Mertaniemi). Tornio: Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, 2009. ISBN 978-952-9888-37-5.
- Porvali, Seppo: Marskin ritarit - 191 ihmiskohtaloa. Helsinki: Valitut palat, 2001. ISBN 951-584-531-9.
- Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 1, Talvisota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-911-9.
- Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 2, Jatkosota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-927-5.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.