Avaa päävalikko

Jalkaväkirykmentti 7 (Tyrjän rykmentti) oli jatkosodan aikainen jalkaväen joukko-osasto. Se perustettiin välirauhan aikaisesta 7. prikaatista ja täydennettiin Savonlinnan suojeluskuntapiirin reserviläisillä täyteen sodan ajan vahvuuteen. Rykmentti liitettiin 2. divisioonaan.

Jalkaväkirykmentti 7
Toiminnassa 1941 - 1944
Valtio  Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Lempinimi Tyrjän rykmentti
Komentajat
Tunnettuja komentajia Armas Kemppi, Adolf Ehrnrooth
Tyrjällä elokuussa 1941 Neuvostojoukkojen jälkeensä jättämää kalustoa.

PerustaminenMuokkaa

  • Esikunta (E/JR 7)
  • I Pataljoona (I/JR 7) 7. prikaatin I Pataljoona
  • II Pataljoona (II/JR 7) 7. prikaatin II Pataljoona
  • III Pataljoona (III/JR 7) Savonlinnan suojeluskuntapiiri perusti Kerimäellä ja Raikuussa
  • 13. Komppania (13./JR 7) eli Kranaatinheitinkomppania
  • 14. Komppania (14./JR 7) eli (Panssarintorjunta) Tykkikomppania
  • Kolonna (Kol./JR 7)

Rykmentti varustettiin lähes määrävahvuuksien mukaisesti ja varusmiesrykmenttinä sen niin sanottu jakovahvuus olikin divisioonan reserviläisistä muodostettuja rykmenttejä parempi.

Komentaja(t)Muokkaa

Keskittäminen ja tehtävä sodan alkaessaMuokkaa

JR 7 oli pääosiltaan jo valmiiksi tulevalla toiminta-alueellaan (Punkaharju-Kerimäki), joten suurempia siirtokuljetuksia ei tarvittu Savonlinnan Pääskylahdessa toiminutta esikuntaa lukuun ottamatta.

Rykmentti oli suojajoukko, jonka tehtävänä oli turvata divisioonansa muiden osien saapuminen toiminta-alueelle.

18. kesäkuuta 1941 II armeijakunnan antaman käskyn mukaan koko armeijakunnan joukkojen tuli valmistautua valtakunnan alueen puolustamiseen ja samanaikaisesti valmistautua myös hyökkäykselliseen toimintaan.

25. kesäkuuta 1941 valtakunnan johto totesi Suomen olevan sodassa.

Jatkosodan hyökkäysvaiheMuokkaa

 
Rykmentin komentaja jääkärieversti Armes Kemppi (oikealla) antaa taistelukäskyä pataljoonan komentaja jääkärimajuri Eino Polónille.

Päämaja oli valinnut hyökkäyksellisen suunnitelman ja rykmentin I pataljoona siirtyi 28. - 29. kesäkuuta välisenä yönä lähemmäksi rajaa 2. divisioonan pääosien mukana. Rykmentin muut pataljoonat jäivät asemiinsa, joiden läpi divisioonan päävoimat siirtyivät lähemmäksi valtakunnan rajaa.

2. divisioonan päävoimien aloittaessa hyökkäyksen valtakunnan rajan yli 30. kesäkuuta 1941 klo 19 lähti rykmentin vahvennettu I pataljoona etenemään Tyrjänjärven itäpuolitse kohti Tyrjän kylää, jonka se saavuttikin yön kuluessa. Pataljoona ryhmittyi puolustukseen mainitun kylän peltoaukeiden pohjoispuolella oleville kukkuloille. Rykmentti sai 1. kesäkuuta 1941 käskyn rintamavastuun ottamisesta Tyrjänjärven ja Ison-Iijärven välisellä noin viiden kilometrin levyisellä kannaksella ja valmistautua etenemään kohti etelää tai kaakkoa. Hyökkäyksen aloittaminen edellytti kuitenkin erillistä käskyä, jota jouduttiinkin odottelemaan aina heinäkuun loppuun.

Seuraavien parin päivän aikana rykmentin muut osat siirtyivät Tarnalan alueelta käskyn mukaiselle alueelle. Neuvostojoukot aloittivat 4. heinäkuuta 1941 Tyrjän kylän itäpuolella vastahyökkäyksen noin pataljoonan voimin parinkymmenen hyökkäysvaunun tukemana. Rykmentti torjui hyökkäyksen ja hyökkääjä vetäytyi seuraavan yön aikana rykmentin asemien edestä. 5. heinäkuuta 1941 venäläiset hyökkäsivät kahteen otteeseen tuloksetta Tyrjän kylän alueella. Näiden hyökkäysten jälkeen taistelutoiminta laantui lähinnä tykistö- ja partiotoiminnaksi. Tätä rauhallisempaa vaihetta taisteluissa kesti aina heinäkuun lopulle.

Tyrjän taistelu ja eteneminen Laatokan rantaan 31. heinäkuuta - 21. elokuuta 1941Muokkaa

Tämän taisteluvaiheen aikana JR 7 kärsi jatkosodan ajan suurimpia tappioitaan saavuttaen kuitenkin vaikeuksista huolimatta sille asetetut tavoitteet. JR 7 tunnetaan myös nimellä "Tyrjän Rykmentti", joka nimi sai pohjansa hyökkäyksen lähtöalueena olleesta kylästä.

31. heinäkuuta – 4. elokuuta 1941 välisenä aikana JR 7 aloitti hyökkäyksensä kohti Tyrjän kylää, jonka alueella käytiin erittäin ankaria taisteluita perusteellisesti linnoittautunutta vihollista vastaan. Taistelua käytiin ns. pesäke-pesäkkeeltä metsäpalojen, murrosten ja miinoitteiden hankaloittaessa etenemistä. Idän puolelta suoritetun saarrostuksen jälkeen puna-armeijan vastarinta murtui ja vihollinen murtautui osin pois saarroksista.

5. – 8. elokuuta 1941 välisenä aikana JR 7 eteni heikompaa vastarintaa kohdaten aina Lahdenpohjan kauppalaan vallaten sen ilman suurempia sotatoimia. Vihollisen Sortavalan alueella olleiden joukkojen maayhteydet etelään tulivat näin katkaistuiksi.

9. – 11. elokuuta 1941 JR 7 varmisti ja puhdisti valtaamaansa aluetta sekä joutui torjumaan saarroksiin joutuneiden puna-armeijan joukkojen suorittamia hyökkäyksiä pohjoisesta ja idästä. Vihollisjoukkojen tavoitteena oli palauttaa maayhteytensä omiin joukkoihin etelässä, mutta rykmentti torjui vihollisen yritykset. Lisäksi JR 7 saamansa käskyn mukaan valmistautui jatkamaan hyökkäystään kohti itää.

12. ja 13. elokuuta 1941 käytettiin JR 7:n alueella paikallisiin hyökkäyksellisiin sotatoimiin, joiden tavoitteena oli parantaa edellytyksiä hyökkäyksen jatkamiselle itää kohti.

14. elokuuta 1941 aloitettiin uusi laajempi hyökkäys, jossa JR 7:n pääosat mursivat voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen vihollisen asemat Huuhanmäen alueella edeten vastustajan alueella olevien joukkojen taakse noin kolmen kilometrin päässä olevalle maantielle. Hyökkäys katkaisi vihollisen yhteydet omiinsa ja suuri osa alueen joukoista tuhottiinkin taisteluissa.

15. elokuuta 1941 rykmentti osallistui jälleen pääosillaan vihollisen puolustuksen murtamiseen edeten Lahdenpohja-Sortavala maantietä parisen kilometriä saavuttaen Miinalan kylän alueella olevat vihollisen asemat.

16. – 20. elokuuta 1941 aluksi rykmentti osallistui Miinalan alueen linnoittautuneiden vihollisjoukkojen asemien murtamiseen, jonka jälkeen eteneminen jatkui keskimäärin noin neljän kilometrin päivävauhtia kohti Laatokan rannikolla olevan Puutsaaren itäosia. Laatokan avoin ulappa saatiin näkyviin 20. elokuuta 1941 vihollisen tyhjäksi jättämä Puutsaari.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Jatkosodan tiellä, s. 241–259. 'Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.