Yö
Yö on se aika vuorokaudesta, jona havaintopaikka planeetan pinnalla on kääntynyt poispäin Auringosta niin, ettei Auringosta tuleva valo osu siihen. Kuu tuo yleensä hiukan luonnonvaloa yöhön.
Joka hetki hiukan alle puolella Maapallon pinnasta on yö. Ilmakehä taittaa valoa niin, että osa siitä osuu maahan silloinkin, kun aurinko on jonkin verran horisontin alapuolella; tällöin on aamu- tai iltahämärä.
Entisaikoina ihmiset ovat nukkuneet öisin, koska pimeässä on vaikea työskennellä, eikä tehokasta keinovaloa ollut vielä keksitty. Nykyisin sisätilat, kaupungit ja monet tiet voidaan pitää valoisina öisinkin.
Vuorokausi vaihtuu nykyisen käytännön mukaan keskiyöllä.
Ominaisuuksia
muokkaaYö on normaalisti pimeämpi ja viileämpi kuin päivä, sillä yön aikana valoa ja lämpöä antava Aurinko on poissa näkyvistä maapallon toisella puolella. Yöllä maanpinnalta myös säteilee lämpöä avaruuteen, ja ilma on sitä viileämpi, mitä vähemmän on pilvisyyttä heijastamassa lämpöä takaisin Maahan.[1]
Yöllä kosteutta tiivistyy esineisiin, sillä lämpö säteilee esineistä avaruuteen ja kosteus tiivistyy esineiden pinnalle.
Yön merkitys ihmiselle
muokkaaTaikauskon aika
muokkaaEnnen tulenteon taidon keksimistä noin puoli miljoonaa vuotta sitten ihminen joutui viettämään yönsä lähes täydessä pimeydessä. Vielä kynttilöiden ja öljylamppujen keksimisen jälkeenkin sisätiloissa oli öisin hämärää. Sen vuoksi yö oli entisaikojen ihmisille pelottavaa aikaa, ja mielikuvitus täytti sen monenlaisilla pelottavilla hirviöillä ja muilla pahoilla olennoilla.[2]
Syklisen aikakäsityksen hallitsemassa maailmassa ihmiset uskoivat jokaisen aikakauden päättyvän siihen, kun pimeyden voimat valtasivat maailman ja seurasi kaaos.[3] Kristinuskossa yön katsottiin olevan Saatanan valtakuntaa.[4]
_-_La_Nuit_(1883).jpg)
Antiikin kreikkalaiset uskoivat yön pahoihin henkiin, ja heille yö henkilöityi pelottavaan yön jumalattareen Nyksiin. Kreikkalaiset jumalat juhlivat öisin Dionysoksen johdolla, usein hekumallisissa ja väkivaltaisissa orgioissa. Myös roomalaisilta tunnetaan yön kauhuja kuvaavia tekstejä.[2]
Ihmiset tulkitsivat pitkään yötaivaan ilmiöitä kuten revontulia, komeettoja, kuunpimennyksiä ja meteoreja usein ilmaisuiksi Jumalan vihasta tai hyväntahtoisuudesta. Tuhon enteinä pidettiin etenkin komeettoja. Yöilmaa pidettiin epäterveellisenä, minkä vuoksi ikkunat usein suljettiin yön ajaksi.[5]
Kummitusten uskottiin näyttäytyvän etupäässä öisin, vaikka syytä siihen ei ymmärrettykään. Selityksiksi tarjottiin esimerkiksi niiden yhteyttä helvettiin ja paholaiseen, tai Auringon kuumuuden vahingollista vaikutusta. Kun usko kummituksiin alkoi vähetä 1700-luvulta alkaen, alettiin ajatella että ihminen kuvitteli näkevänsä kummituksia öisin, koska yön pimeys ohjasi hänen ajatuksensa erilaisiin synkkiin asioihin.[6] Yö on kansanuskomuksissa myös noitien ja noitasapattien aikaa.[7]
Hyväntahtoisia yön hahmoja ovat esimerkiksi nukkumiseen liitetyt Nukkumatti ja kotitontut.[8] Lastensaduissa lelut saattavat yöllä herätä henkiin.[9]
Kulttuurissa
muokkaaYö on usein rinnastettu naiseuteen sen arvaamattomuuden vuoksi.[3] Keskiajalta lähtien yötä onkin taiteessa usein kuvattu allegoristisesti naishahmoisena.[10]
Eurooppalaiset kuvataiteilijat alkoivat renessanssista alkaen kuvata yötä aiempaa enemmän. Niin Caravaggio kun Rembrandtkin suosivat maalauksissaan tummia sävyjä ja pimeyttä. Yöaikaan sijoittuivat myös monet 1500- ja 1600-luvulla tuotetut uskonnolliset maalaukset.[11] Shakespearen näytelmissä 1600-luvun taitteessa on yökohtauksia erään arvion mukaan kaikkiaan noin 16 prosenttia ja esimerkiksi Othellossa yli puolet.[12]
Ihmisten käsitys yötaivaasta muuttui tarkemmaksi ja totuudenmukaisemmaksi 1600-luvun alussa kun kaukoputki keksittiin, ja vanhat pelot esimerkiksi komeettojen merkityksestä hälvenivät. Uusien maailmojen näin avauduttua myös taiteilijat ja runoilijat alkoivat ylistää yön kauneutta ja suuruutta. Etenkin kuunvalon kauneudesta tuli romantiikan maalaustaiteessa yleinen aihe.[13] Klassisen musiikin alueelta eräs tunnetuimpia yön kuvauksia on Mozartin Taikahuilu.[14]
Yön valaistuminen
muokkaa.jpg)
Euroopan kaupungit alkoivat saada katuvalaistukset 1660-luvulta alkaen. Sen jälkeen yö ei enää rajoittanut ihmisten elämää entiseen tapaan. Ihmisten vuorokausirytmi myös muuttui myöhäisemmäksi, kun ilta- ja yöelämästä alkoi tulla suosittua.[15] Yö väistyi entistä syrjemmälle, kun kaasuvalot alkoivat syttyä Euroopan kaduilla 1800-luvulla. Sähkövalot otettiin käyttöön 1800-luvun lopulla, ja etenkin New Yorkista tuli pian yöaikaankin hyvin kirkkaasti valaistu.[16] 1920-luvulla etenkin New Yorkin, Pariisin ja Berliinin yöelämä oli jo erittäin vilkasta.[17]
Öisiä aktiviteetteja
muokkaaNoituuteen yhdistettäviä, nykyisinkin vietettäviä öisiä juhlia ovat esimerkiksi Valpurinyö sekä pyhäinpäivän yö eli halloween. Pohjolassa juhlitaan juhannusyötä ja aivan pohjoisessa yötöntä yötä.[18] Myös uusivuosi otetaan vastaan yöllä.
Yötyöläisiä ovat esimerkiksi postinkantaja, leipuri, rekkakuski, yökerhomuusikko, tehtaan yövuorolainen, yövartija, roskalaatikkojen tyhjentäjä, tähtieteilijä ja yöperhosten keräilijä.[19]
Moni kuuluisa kirjailija kirjoitti pääasiassa öisin, kuten Franz Kafka, Marcel Proust, George Sand, Friedrich Schiller, Samuel Johnson, Gustave Flaubert, Thomas Wolfe ja Bob Dylan. Kuvataiteilijoista öisin työskenteli esimerkiksi Henri de Toulouse-Lautrec.[20]
Yön pimeydestä ovat saaneet turvaa esimerkiksi monet poliittiset kapinalliset ja uskonnollisten vainojen uhrit kuten varhaiskristityt Rooman valtakunnassa.[21]
Vain aikuisille tarkoitetut televisio-ohjelmat tulevat yöllä, koska silloin oletetaan lasten nukkuvan.
Luonto yöllä
muokkaaJotkin eläimet liikkuvat pääasiassa öisin. Yöeläimillä on usein hyvä hämäränäkö ja hajuaisti. Suomessa tavattavia öisin liikkuvia eläimiä ovat esimerkiksi lepakko, yöperhoset, pöllö, susi, siili, monet etanat ja muut nilviäiset sekä rupikonna.[22]
Monet kukat sulkevat terälehtensä yöksi, sillä pölyttäjiä ei yön pimeydessä ole näkemässä kukkien kirkkaita värejä kuten päivällä. Samalla kasvit suojaavat siitepölyä tuottavat osansa sateelta, tiivistyvältä kosteudelta ja vahingollisilta hyönteisiltä. Terälehtien sulkeutuminen ei riipu valon määrän vaihtelusta vaan kasvien rytmistä. Jotkin kukat pysyvät öisinkin auki, sillä niitä pölyttävät pimeässä aktiiviset hyönteiset.[23]
Yön määritelmä liikenteessä
muokkaaTrafin julkaisemissa lentosäännöissä yöllä tarkoitetaan aikaa iltahämärän (porvarillinen hämärä) päättymisestä aamuhämärän alkuun. Iltahämärä alkaa auringonlaskusta ja päättyy kun auringon keskipiste on 6 astetta horisontin alapuolella. Aamuhämärä alkaa jälleen aamulla kun keskipiste on 6 astetta horisontin alapuolella.[24]
Lähteet
muokkaa- Forsström, Riikka: Yön valtakunta. Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6822-3
Viitteet
muokkaa- ↑ April Clark: What makes a cold night? 17.5.2017. Meteorological Service of New Zealand. Arkistoitu 1.11.2019. Viitattu 1.11.2019.
- ↑ a b Forsström 2012, s. 50–53.
- ↑ a b Forsström 2012, s. 15.
- ↑ Forsström 2012, s. 57.
- ↑ Forsström 2012, s. 60.
- ↑ Forsström 2012, s. 61–67.
- ↑ Forsström 2012, s. 73–79.
- ↑ Forsström 2012, s. 22–23.
- ↑ Forsström 2012, s. 25–26.
- ↑ Forsström 2012, s. 97.
- ↑ Forsström 2012, s. 101–102.
- ↑ Forsström 2012, s. 105-106.
- ↑ Forsström 2012, s. 130–144.
- ↑ Forsström 2012, s. 193.
- ↑ Forsström 2012, s. 377.
- ↑ Forsström 2012, s. 387–391.
- ↑ Forsström 2012, s. 397.
- ↑ Forsström 2012, s. 80.
- ↑ Forsström 2012, s. 26.
- ↑ Mason Currey: Marcel Proust, Franz Kafka, and other artists who did their best work at night. Slate. 18.4.2013. Viitattu 1.11.2019.
- ↑ Forsström 2012, s. 93.
- ↑ Emilia Kemppi: Luonnon öiset kulkijat Yle. 30.8.2013. Viitattu 1.11.2019.
- ↑ Jaakko Kangasjärvi: Miksi kukat sulkevat terälehtensä yöksi? Tiede. 24.9.2012. Viitattu 1.11.2019.
- ↑ Trafi: SERA - lentosäännöt Turvallisuustiedote. Trafi. Viitattu 14.9.2016.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yö Wikimedia Commonsissa
Kirjallisuutta
muokkaa- Itkonen, Satu: Yön kuvia suomalaisessa taiteessa. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-108-2