Vuoristo

laaja alue, jossa on paljon vuoria
Tämä artikkeli käsittelee pinnanmuotoa. Vuoristo on myös sukunimi.

Vuoristo eli vuoriryhmä tai vuorijakso[1][2] on toisiinsa liittyvien vuorten tai vuorijonojen muodostama laaja ja korkeusvaihteluiltaan huomattava kallioperän kohoama-alue, joka erottuu ympäristöstään selvin rintein. Vuorijono on jonomainen vuoristo, jossa toisiinsa liittyvät vuoret muodostavat jonomaisen muodostelman.[3][1] Maapallolla vuoristoja on kaikilla mantereilla ja valtamerialueilla. Korkeimmat vuoristot ovat poimuvuoristoja.[4]

Himalaja Kansainväliseltä avaruusasemalta nähtynä. Kuvaussuunta on kohti etelää, etualalla on Tiibetin ylänkö.
Valtamerten keskiselänteet ovat mannerlaattojen rajoilla kohoavia merenalaisia vuoristoja.

Vuoristojen syntyminenMuokkaa

Keskeisimpien syntymekanismien mukaan vuoristot voidaan jakaa 1) poimuvuoristoihin 2) lohkovuoristoihin ja 3) vulkaanisiin vuoristoihin:

1) Poimuvuoristot syntyvät kiinteän maankuoren kivikehän eli litosfäärin laattojen rajakohtien läheisyydessä. Litosfääri on jakautunut kahdeksaan isoon ja lukuisiin pienempiin litosfäärilaattoihin. Maankuoren poimuttumista tapahtuu laattojen työntyessä toisiaan kohti, jolloin laattojen reunoilla olevaa kiviainesta työntyy yleensä sekä ylös- että alaspäin, ja kerrostuva kiviaines näkyy maan pinnalla huomattavina poimuttuneina maankohoumina.[4] Esimerkiksi Skandit, Uralvuoristo ja Alpit ovat poimuvuoristoja.

2) Lohkovuoristot syntyvät, kun litosfäärin kallioon syntyneet jännitykset purkautuvat niin sanottuina lohkoliikuntoina, joiden yhteydessä kallioperä repeää ja suuria kallion lohkoja siirtyy ylös- ja alaspäin.[5] Ylöspäin siirtyineitä lohkoja kutsutaan myös horsteiksi. Monet Keski-Euroopan matalat vuoristot ovat lohkovuoristoja, esimerkiksi Saksan Schwartzwald.

3) Vulkaaniset vuoristot ovat syntyneet laajan vulkanismin eli tulivuoritoiminnan yhteydessä. Tulivuoria esiintyy litosfäärilaattojen saumakohdissa niin erkanemis- törmäys- kuin hankaysvyöhykkeillä, sekä lisäksi niin sanotuissa kuumissa pisteissä, joissa maan vaipan sula kiviaines on työntynyt lähelle maan pintaa.[6] Euroopassa vulkaanisperäisiä vuoristoja ovat muun muassa Unkarin Mátra-vuoristo ja Islannin läpi kulkevan Atlantin keskiselänteen tuliperäinen vuorijono.

Vuoristojen huiput ja terävät piirteet tasoittuvat aikojen kuluessa eksogeenisten kulumisprosessien myötä. Esimerkiksi Suomessa muinainen Karelidien poimuvuoristo on aikojen kuluessa kulunut ja tasoittunut.[7][8] Osa tuntureista ja Inarin allas ovat kuitenkin syntyneet myös lohkoliikuntojen tuloksena.[9]

Maapallon nykyiset vuoristotMuokkaa

Aasiassa Himalajan vuoristossa sijaitsevat maapallon korkeimmat vuoret. Näistä kaikkein korkein on Nepalin ja Kiinan rajalla sijaitseva Mount Everest, joka ulottuu ainakin 8 844 metrin korkeuteen. Yli sata maailman korkeinta vuorta sijaitsee Aasiassa ja kuuluu Himalajan, Karakorumin, Hindukušin, Pamirin ja Tienšanin vuoristoihin.

Maapallon pisin merenpinnan yläpuolinen vuoristo on Amerikan länsireunalla sijaitsevat Kordillieerit, joihin kuuluu muun muassa Andit Etelä-Amerikassa ja Kalliovuoret Pohjois-Amerikassa. Andeihin kuuluva, Argentiinassa sijaitseva 6 962 metriä korkea Aconcagua on korkein vuori, joka ei sijaitse Aasiassa.

Euroopan merkittävimmät vuoristot ovat Kaukasus ja Alpit. Kaukasukseen kuuluva, Lounais-Venäjällä sijaitseva 5 642 metrin korkuinen Elbrus on Euroopan korkein vuori.

Norja on Pohjoismaiden vuoristoisin maa. Norjan läpi pohjoisesta etelään ulottuu Skandien vuoristo, josta osa on Ruotsin puolella. Skandien ja samalla Pohjoismaiden korkein huippu Galdhøpiggen ulottuu 2 469 metrin korkeuteen.

Suomessa vuoristoa edustavat nykyään ainoastaan luoteisimmassa Lapissa sijaitsevat tunturit Halti ja Saana.

Suuria vuoristojaMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Laine,Päivi: Suomi tiellä sivistyskieleksi – Suomenkielisen maantieteen sanaston kehittyminen ja kehittäminen 1800-luvulla. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, 2007. ISBN 978-951-29-3251-1. Teoksen verkkoversio.
  2. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: vuoristo. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus.
  3. Enkama, Kai: Maailma – Yli 8 km:n vuoria 14. Tietoaika, 2001, nro 4, s. 5. Tilastokeskus. Artikkelin verkkoversio Viitattu 7.6.2020.
  4. a b Tolvanen, Simo & Veistola: Tellus1 – Sininen planeetta. Luku 15. Litosfäärilaattojen liikkeet ja poimuvuoristojen synty E-oppi.onedux.fi. Arkistoitu 10.1.2015. Viitattu 6.6.2020.
  5. Sipura, Mika: Endogeeniset ilmiöt Sipura.pp.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 7.6.2020.
  6. 3: Riskien maailma – Vulkanismi Opetushallitus – etälukio. Arkistoitu 6.12.2017. Viitattu 6.6.2020.
  7. Suomen kallioperä sanasto: ”14. Kallioperägeologista sanastoa”, Suomen kallioperä : 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki: Suomen geologinen seura, 1998. ISBN 952-90-9260-1. Teoksen verkkoversio.
  8. Koivu, Jouko: Muotkatunturit – aidon retkeilyn ihannealue Outa.fi – yhteinen retkeilylehti. 30.11.2014. Viitattu 7.6.2020.
  9. Koskimies, Matias: Suomen maantiede. Suomen kallioperä ja maaperä Helsinki.fi. Viitattu 6.6.2020.
Tämä vuoriin, vuoristoihin tai muihin maankohoumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.