Avaa päävalikko

Virkkalan kalkki- ja sementtitehdas vuonna 2008, 14 vuotta sulkemisen jälkeen.

Virkkalan kalkkitehdas oli Karl Forsströmin vuonna 1897 perustama, Lohjan Kalkkitehdas Oy:hyn kuulunut kalkkitehdas. Vuonna 1919 tehdasta laajennettiin sementtitehtaalla. Tehdas suljettiin vuonna 1994 1990-luvun alun laman, etenkin rakentamisen syvän laman vuoksi.

Tehdas työllisti parhaimmillaan yli 1 000 työntekijää.[1]

Sisällysluettelo

Tehtaan alkuvaiheetMuokkaa

 
Obeliskimainen rakennus vasemmalla on alkuperäinen pystykuilu-uuni vuodelta 1897.

Förbyläinen merikapteeni Karl Forsström ja hänen ystävänsä, helsinkiläinen kauppias Julius Tallberg, kiinnittivät huomiota Lohjan runsaisiin kalkkikiviesiintymiin vuonna 1895. Seuraavana vuonna he tutkivat esiintymien laajuutta ja laatua, ja tulosten ollessa rohkaisevia vuokrasivat yhdessä kaksi kalkkikiviesiintymää 40 vuodeksi, yhden Lohjansaaren Hermalan kylän Kieklasta ja toisen Tytyristä.[2]

Tehtaan sijaintia ei valittu sattumalta. Kalkinpoltto vaatii melkoisesti polttoainetta, ja Virkkalassa Lohjanjärven rannalla oli tuolloin kaksikin suurta höyrysahaa, joilta oli mahdollista saada kohtuullisen hintaista polttoainetta. Järvi tarjosi myös edullisen tavan kuljettaa kalkkikiveä vuokratuilta esiintymiltä. Sijainnin kolmas etu oli vuonna 1873 rakennettu Hangon–Hyvinkään rautatie.[2]

Ensimmäinen kalkkiuuniMuokkaa

 
Pystykuilu-uunin toimintaperiaate.

Kesällä 1897 ryhdyttiin rakentamaan ensimmäistä kalkkiuunia. Pystykuilu-uunin piirustukset ostettiin holsteinilaiselta insinööriltä Johan Henrik Schüttiltä.[2] Uuni poikkesi muista Suomeen tuolloin rakennetuista kuilu-uuneista niin muodoltaan kuin rakenteeltaan. Uunia lämmitettiin kahden vastakkaisen tulisijan avulla tyypillisen neljän sijaan.[3]

Uunin rakentamista valvoi Karl Forsströmin poika, 23-vuotias Polyteknillisessä opistossa kemiaa opiskellut Fredrik Forsström. Syksyn tullen hänen oli palattava opiskelun pariin, ja viransijaiseksi saapui Saksassa panimomestariksi opiskellut nuorempi veli Petter Forsström. Viransijaisuus jäi lopulta varsin pitkäksi, sillä Petter Forsström johti kalkkitehdasta aina vuoteen 1962.[2]

»Lainasin veljeni työvaatteet, kiipesin uuniin, joka silloin sai tulenkestävän sisustansa, tulin ulos ja lupasin jäädä − toistaiseksi.»
(Petter Forsström)

Aluksi tehtaan tarvitsema kalkkikivi louhittiin Lohjansaaren Kieklan esiintymästä. Kuljetusta varten hankittiin kaksi 50 tonnin proomua ja ratashöyrylaiva Lojo, joka tunnettiin paremmin Laiska-Jaakkona.[2]

Kieklan kalkkikivi oli puhdasta, muttei ongelmatonta. Kiven karkeakiteinen rakenne aiheutti ongelmia korkeassa pystykuilu-uunissa. Pian siirryttiinkin käyttämään kiveä Tytyrin esiintymästä. Ongelmatonta ei ollut Tytyrinkään kivi. Sillä oli taipumus sakoontua eli sintraantua. Sintraantuminen vaikeutti valmiin kalkin laskua uunista, mutta oikein suoritettuna prosessista syntyi kuitenkin käyttökelpoista rakennuskalkkia. Tytyrin kiven turvin saatiin uunin tuotanto nostettua 14−15 tonniin vuorokaudessa.[3]

Vuonna 1898 uuni tuotti 480 tonnia sammuttamatonta kalkkia ja 2 750 tonnia sammutettua kalkkia. Sammutettu kalkki käytettiin laastin valmistukseen, sammuttamaton kalkki puolestaan toimitettiin nahkateollisuuden käyttöön.[4]

Seuraavina vuosina tuotanto vaihteli kysynnän mukaan, mutta jo vuonna 1904 oli kysyntä niin suurta, että pystykuilu-uunin koko kapasiteetti oli täydessä käytössä.[4]

Ensimmäinen rengasuuniMuokkaa

Vuonna 1906 tilattiin berliiniläiseltä Eckhardt & Hotopilta ensimmäinen rengasuuni. Uunin rakentamistyöt aloitettiin syksyllä 1906, ja seuraavan vuoden kesällä valmistui 14-kammioinen, Hoffmann-tyyppinen rengasuuni. Uunikanavan korkeus oli 2,8 metriä, leveys 3,6 metriä ja pituus 81 metriä. Savupiippu oli 54 metriä korkea.[4]

Uuden rengasuunin päivätuotantokapasiteetti oli aluksi 40−50 tonnia, mutta myöhemmin se nostettiin jopa 80 tonniin. Ensimmäisinä vuosina puolet uunin tuotannosta myytiin rakennusteollisuudelle. Tuotannon toinen puolikas myytiin aivan uudelle asiaskunnalle, sulfaattiselluloosatehtaille, kuten vasta valmistuneelle Lohjan selluloosatehtaalle.[4]

Sementtitehdas perustetaanMuokkaa

 
Pyörivän sementtiuunin toimintaperiaate. Sementin raaka-aine syötetään yläpäästä pyörivään uuniin. Lämpötila uunin yläpäässä on noin 200 °C ja alapäässä 1 450 °C. Aluksi massasta katoaa vesi ja sitten hiilihappo. Uunin kuumassa alapäässä massa muuttuu lähes sulaksi, eli sintraantuu ja muuttuu sementtiklinkkeriksi.

Karl Forsström oli pidemmän aikaa suunnitellut sementtitehtaan rakentamista. Jo ennen Virkkalan kalkkitehtaan rakentamista hän oli mukana Keravan Saviolle rakennetussa maan ensimmäisessä sementtitehtaassa, ja toimitti sille kalkkikiveä. Vuonna 1907 hän yhdessä vaasalaisen konsuli Hugo Sölfwerarmin kanssa ryhtyi toteuttamaan omaa sementtitehdasta Paraisille. Hanketta vastusti Paraisten Kalkkivuori Oy, ja kun Sölfwerarm kuoli vuonna 1911 ja Karl Forsström seuraavana vuonna, oli hanke haudattava. Perilliset myivät Paraisilta hankitut maat ja laitokset vuonna 1913 Paraisten Kalkkivuori Oy:lle.[5]

Ajatus sementtitehtaasta jäi kuitenkin perinnöksi Petter Forsströmille. Perikunnan varat eivät kuitenkaan suurinvestointiin riittäneet, joten oli turvauduttava ulkopuoliseen rahoitukseen. Tätä tarkoitusta varten perustettiin 15. heinäkuuta 1914 Lohjan Kalkkitehdas Oy. Aluksi osakkaina olivat vain aviomiehensä omaisuuden perinyt Olivia Forsström sekä pojat Petter sekä Fredrik. Vain 14 päivää myöhemmin syttyi ensimmäinen maailmansota, ja suunnitelmia oli jälleen viivytettävä.[4]

Tehtaan sijainniksi kaavailtiin Virkkalaa, ja vuonna 1915 tutkittiin Lohjan kalkkikivi- ja saviesiintymien soveltuvuutta sementin valmistukseen. Tutkimusten tuotettua myönteisiä tuloksia, pidettiin 16. marraskuuta 1915 ylimääräinen yhtiökokous, jossa päätettiin pitää osakeanti sementtitehtaan rakentamista varten.[6]

16. huhtikuuta 1916 pidetyssä yhtiökokouksessa päätettiin tilata 50 metriä pitkä pyörivä uuni. Sellaisen saaminen ei kuitenkaan ollut ongelmatonta; käynnissä olevan maailmansodan vuoksi saksalaiset eivät voineet sellaista toimittaa. Tanskalainen F.L. Smidth & Co Ab oli puolestaan haluton toimittamaan uunia, sillä se oli juuri myynyt pyörivän uunin Paraisten Kalkkivuori Oy:lle. Neuvottelujen jälkeen tanskalaiset suostuivat kuitenkin toimitukseen, joka alkoi vuonna 1917.[6]

Sodan vuoksi kuljetus ei tapahtunut suoraan Itämeren yli, vaan koneet kuljetettiin ensin Tukholmaan ja sieltä laivalla Raumalle. Toukokuussa 1917 koettiin jälleen suuri vastoinkäyminen, kun saksalaiset kaappasivat ruotsalaisen höyrylaiva Götan. Sen lastina oli noin neljäsosa sementtikoneista. Sementtikoneita pyrittiin neuvotteluteitse saamaan takaisin kaappareilta tuloksetta .[6]

Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi tilata Tanskasta uusi uuni. Uudet toimitukset alkoivatkin vielä saman vuoden lopulla, ja lopulta ensimmäinen erä sementtiä valmistui 23. tammikuuta 1919. Tuona vuonna oli kuitenkin kova pula hiilestä, ja niin sementtiuunin toiminta loppui heti alkuunsa. Se käynnistettiin uudelleen lokakuussa, mutta ensimmäisen vuoden tuotanto jäi 56 035 astiaan, eli 9 526 tonniin.[6][7]

Toinen sementtiuuniMuokkaa

Ensimmäisen maailmansodan loputtua saatiin Saksan sotavoimien vuonna 1917 kaappaamat sementtiuunin osat vapautettua takavarikosta. Tarkoituksena oli tilata tarvittavat lisäosat ja koota toinenkin sementtiuuni, mutta yhtiön varat eivät siihen heti riittäneet. Rakennustoiminnan lama jatkui vuoden 1921 loppuun saakka. Vuonna 1923 alkoi sementin kauppa vilkastua voimakkaasti, ja yhtiö päätti aloittaa uuden uunin rakentamistyöt. Toinen uuni rakennettiin ensimmäisen viereen, sillä tehdasrakennus oli alusta pitäen rakennettu kahta sementtiuunia varten. Toimintakuntoon uusi uuni saatiin keväällä 1924.[7]

SOLhem ja Ojamon kaivosMuokkaa

 
Kartalla näkyvät Ojamon kaivos sekä sen tehtaaseen yhdistänyt rautatie.

Tytyrin kaivosta oli jo vuonna 1911 laajennettu Lohjan pappilan maille. Koska kyseessä olivat pappilan maat, tarvittiin asiaan maan hallituksen lupa. Vuonna 1916 nosti hallitus vuorenvuokran kestämättömälle tasolle, ja esiintymästä oli luovuttava. Tilalle löytyi Pitkäniemestä samaan esiintymään kuuluva SOLhemin tila. Oudon nimen tilalle oli isänsä kunniaksi antanut Helsingin yliopiston kasvitieteen professorin, Sextus Otto Lindbergin poika.[8]

Ojamon kalkkikaivosMuokkaa

Pääartikkeli: Ojamon kalkkikivikaivos

SOLhemin esiintymä osoittautui kuitenkin pian liian pieneksi. Vuonna 1924 tehtiin Ojamolla lupaavia löydöksiä, jonka jälkeen yhtiö osti noin 14 hehtaaria käsittävän esiintymän. Uusi kaivos pääsi täyteen vauhtiin vuonna 1925. Kaivos alkoi tavanomaisena avolouhoksen porraslouhintana. Vuosina 19311933 siirryttiin ensin osittain ja sitten kokonaan maanalaiseen louhintaan.[8]

Vuosina 19271928 rakennettiin Virkkalan–Ojamon rautatie kaivokselta Virkkalan kalkkitehtaalle.[9] Siihen saakka oli kaikki kalkkikivi kuljetettu eri esiintymiltä proomuin tehtaan rantaan, mikä oli ongelmallista, sillä kalkkikiveä oli varastoitava tehtaalle huomattavat määrät talven vuoksi.[8]

Ojamon kaivos oli pitkään yhtiön arvokkain kalkkikivilöydös, ja Virkkalan tehdas saikin siitä kaiken raaka-aineensa aina vuoteen 1965 saakka, jolloin kaivos suljettiin. Kalkkikivi alkoi ehtyä löydöksestä, ja Lohjanjärven alle louhittuun kaivokseen tihkui kaiken aikaa enemmän vettä.[10] Nykyään veden täyttämä syvä avolouhos toimii sukeltajien ja Meriturvan harjoittelupaikkana.[11]

Virkkalan–Ojamon rautatie oli käytössä aina vuoteen 1970 saakka.[9]

Tehtaan kolmas vuosikymmenMuokkaa

Tehtaan kolmantenakymmenentenä toimintavuotena, vuonna 1927 sementtitehdas teki pakkausmateriaaliteknisen harppauksen siirtymällä juuttisäkeistä paperisäkkeihin.[7]

LakkoMuokkaa

Vuonna 1927 Ojamon kaivoksen työntekijät menivät korkeammalta taholta tulleen käskyn perusteella lakkoon. Kalkkitehtaan työntekijät aloittivat pian myötätuntolakon, ja lakko käsitti 90 % kalkkitehtaan työntekijöistä. Lakko kesti 20 kuukautta, ja se päättyi työläisten kannalta huonosti. Lakon päätyttyä lakkolaisten töitä tekivät uudet työntekijät, eikä suurta osaa lakkolaisista huolittu takaisin tehtaalle. Moni joutui vaihtamaan ammattia tai muuttamaan pois paikkakunnalta.[7]

Kolmas sementtiuuniMuokkaa

Seuraavana vuonna alkoivat uuden, F. L. Smidthin toimittaman Unax-tyyppisen sementtiuunin rakennustyöt. Uuni oli 103 metriä pitkä, eli yli kaksi kertaa pidempi kuin aiemmat sementtiuunit. Sen halkaisija oli 2,7−3 metriä. Vuorokausituotannoksi myyjä ilmoitti 300 tonnia vuorokaudessa. Tämä määrä ylitettiin aika ajoin. Uusi uuni oli myös aiempia energiatehokkaampi. Se kulutti vain 44 kg hiiltä sementtiastiaa kohti, kun vanhojen uunien kulutus oli 70 kg astiaa kohti. Uuni valmistui tuotantokuntoon 11. huhtikuuta 1929.[7]

Sementtitehdas otti vuosina 19341935 tuotekehittelyn tuloksena käyttöön kolme uutta sementtilaatua. Näistä Silika-sementti jäi valikoimaan, kun taas Panssari- ja Panssari-silika-sementtien tuotanto lopetettiin 1940-luvun alussa.[12]

Neljäs sementtiuuniMuokkaa

Vuonna 1938 hankittiin jälleen uusi sementtiuuni. 128 metriä pitkän uunin toimitti taas F. L. Smidth. Uunin halkaisija oli sama kuin edellisenkin, 2,7−3 metriä. Sen tuotantokyky oli 300−350 tonnia vuorokaudessa. Uunin polttoainetalous oli myös edellistä parempi. Tuolloin hankittiin myös uudet liete- ja sementinjauhatuslaitteet, uusi sementtipakkaamo sekä uudenaikaisia kuljetinlaitteistoja. Samana vuonna myytiin ensimmäinen, vuonna 1919 valmistunut sementtiuuni. Toinen vanhemmista uuneista jätettiin varalle.[12]

Samanaikaisesti rakennettiin tehtaalle laboratorio, jossa voitiin tarkkailla raaka-aineiden ja lopputuotteen laatua. Laboratorion rakentamista puolsi paitsi asiakkaiden, myös viranomaisten kohonneet vaatimukset merkittäväksi rakennusmateriaaliksi kohonneelle sementille ja betonille.[12]

Tehtaan loppu ja nykypäiväMuokkaa

Vuonna 1993 tehdas myytiin ruotsalaiselle Euroc-konsernille, ja myöhemmin samana vuonna yhtiö ilmoitti sulkevansa tehtaan. Sulkeminen poiki eduskunnassa Jaakko Laakson esittämän kirjallisen kysymyksen hallitukselle.[13] Tehdas kuitenkin suljettiin vuonna 1994.[14]

Tehdasalueen vieressä sijaitsevassa entisessä Lohja Oy:n pääkonttorissa toimii nykyisin toimistohotelli Kalkki-Petteri. Hotellin nimi tuleekin Virkkalan sementtitehtaan perustajan Petter Forsströmin lempinimestä, sillä hänet tunnettiin yleisesti nimenomaan Kalkki-Petterinä.[1]

Toimistohotellissa ja tehdasalueella toimi syksyllä 2010 noin 80 yritystä, joissa työskenteli yhteensä yli 300 henkilöä.[1] Tiloja käytetään niin teollisuus-, toimisto kuin varastokäytössäkin. Museovirasto on määritellyt alueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Alueen omistaa nykyisin Finnsementti Oy.[15]

Tehtaan alueella on kuvattu myös elokuvia, kuten Sakari Kirjavaisen pitkä elokuva Ken tulta pyytää[16] sekä Jalmari Helanderin lyhytelokuva Ukkonen.[17]

LähteetMuokkaa

  • Hoving, Victor: Lohjan kalkkitehdas 1897–1950. Helsinki: Lohjan kalkkitehdas, 1951.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Jaakko Wallenius: Sementtitehtaan alueella ahertaa taas yli 300 ihmistä. Länsi-Uusimaa, 6.10.2010, s. 14. Lohja:
  2. a b c d e Hoving 1951, s. 25−33.
  3. a b Hoving 1951, s. 36−38.
  4. a b c d e Hoving 1951, s. 41−47.
  5. Hoving 1951, s. 64−75.
  6. a b c d Hoving 1951, s. 75−79.
  7. a b c d e Hoving 1951, s. 100−105.
  8. a b c Hoving 1951, s. 50−52.
  9. a b Torsti Salonen: Ojamon kalkkikiviradalta 1930-luvulla sci.fi. 2001. Viitattu 29.1.2008.
  10. ”Kalkkikiven jalostus sekä sementin ja kalkin poltto”, Lohjan Kalkkitehdas Oy 75 v. Suomea rakentamassa. Lohjan Kalkkitehdas Oy, 1972.
  11. Meriturvan pelastautumiskoulutusyksikkö
  12. a b c Hoving 1951, s. 111−115.
  13. KK 572/1993
  14. M. Ohlström, I. Savolainen: Teknologiaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen (PDF) (sivu 109) tammikuu 2005. Kauppa- ja teollisuusministeriö. Viitattu 19.1.2008.
  15. Laura Roininen: Museovirasto listaa Kalkkipetterin alueen merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Länsi-Uusimaa, 12.1.2010, s. 4. Lohja: Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.1.2011.
  16. Ken tulta pyytää Production Design. Viitattu 24.1.2008.
  17. Jalmari Helander: Making of Ukkonen. Suomi, 2001.

Aiheesta muuallaMuokkaa