Viides herätysliike
Viides herätysliike (eli viidesläisyys tai viitoslaisuus, tunnetaan myös uuspietisminä) on yhteisnimitys Suomessa ennen toista maailmansotaa ja sen jälkeen syntyneelle herätyskristillisyydelle, joka toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Se on evankelis-luterilaisen kirkon "virallisista" herätysliikkeistä järjestyksessä viides, sillä se on syntynyt rukoilevaisuuden, herännäisyyden, evankelisuuden ja lestadiolaisuuden jälkeen.
Viidesläisyys on sekä opillisesti että organisatorisesti monikantainen, eikä sillä ole yhteistä keskusjohtoa. Se koostuu eri järjestöistä, joista merkittävimmät ovat Suomen Raamattuopisto (SRO), Suomen Raamattuopiston säätiö (SROS), Kansan Raamattuseura (KRS) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL), joka on suurin ja laajin viidesläisistä liikkeistä. Raamattuopiston ympärille muotoutunut toiminta jatkaa herätystä korostavaa muromalaisuuden perintöä, kun taas Kansan Raamattuseura perustuu kilpailevan Frank Mangsin evankelioimista korostavan liikkeen perintöön.[1] SEKL korostaa herätys- ja lähetystehtävää.
Viidesläisten määrää on vaikea arvioida, koska liike ei ole organisoitunut yhtenäiseksi järjestöksi, vaan toiminta on jakautunut monen järjestön alaisuuteen, eivätkä monetkaan niistä rekisteröi kannattajiaan jäseniksi kuten vanhemmat herätysliikkeet. Jotakin voi päätellä uuspietististen järjestöjen valtakunnallisten kesäjuhlien kävijämääristä. Kansan Raamattuseuran Sanan suvipäivillä käy noin 5 000–7 000 henkeä, Kansanlähetyksen Kansanlähetyspäivillä 7 000–10 000[2] ja Raamattuopiston Kesäsanomassa 2 000 henkeä. Lisäksi ovat nuorten tapahtumat, paikalliset evankelioimistapahtumat ja lähetysjärjestöjen kesäjuhlat. Näin ollen aktiivisia viidesläisiä voitaisiin arvioida olevan noin 20 000.
Kirkon tutkimuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan huomattava osa seurakuntien työntekijöistä koki Kansan Raamattuseuran tai muut viidesläiset ryhmittymät taustayhteisökseen. Yli 40% kirkkoherroista ja muista papeista koki saaneensa vaikutteita Kansan Raamattuseurasta, noin 15 % muista viidesläisistä ryhmittymistä.[3][4]
Oppi muokkaa
Muromalaisuus muokkaa
- Tärkein on uudestisyntyminen, jossa ihminen tunnustaa syntinsä ja saa syntinsä anteeksi. Tällöin ihminen siirtyy pimeydestä valkeuteen.[5]
- Raamattu on tärkein auktoriteetti ja tästä syystä se tulee tuntea hyvin. Raamatun arvovalta ja luotettavuus on suuri. Oikean opin tulee pohjautua Raamatun sanaan.[5]
- Ihminen on henkilökohtaisesti vastuussa Jumalalle ja hänen tulee hoitaa suhteensa Jumalaan henkilökohtaisesti. Kyseessä on siis luterilainen henkilökohtainen usko.[5]
- Jokaisella kristityllä on lähetys- ja evankelioimisvastuu.[5]
- Pelkkä kaste ei tee uudestisyntymistä. Tarvitaan myös henkilökohtainen usko. Muroma totesi Kristus-kaste-kirjassaan: "Miten kastettu lapsi jumalattomassa kodissa, jossa ei anneta kristillistä opetusta, voi olla uusi luomus Kristuksessa?" Vesikaste ja henkikaste eli uskoon tuleminen yhdessä muodostavat Kristus-kasteen. Pelkkä lapsikaste ei voi olla uskoon tulo.[5] Tässä ajattelussa on yhteneväisyyksiä vapaiden suuntien, esimerkiksi helluntailaisuuden kanssa.
Kansan Raamattuseura muokkaa
- Muista viidesläisistä järjestöistä poiketen oikean opin korostaminen ei ole tärkeää. Erityisesti Raamattuseuran hengelliset isät Niilo Tuomenoksa (1893–1967)[6], William Uotinen (1904–1983) ja Erkki Leminen (1922–1992) taistelivat "lakihenkistä" kristillisyyttä vastaan. Sanan levittäminen on tärkeämpää kuin itse sen tarkka muoto.
- Oli alun perin allianssihenkinen eli ei sitoutunut mihinkään tiettyyn kristilliseen oppisuuntaukseen, vaan korosti yleiskristillisyyttä. Järjestön perustaja Frank Mangs oli itse vapaakirkollinen. Pian solmi erittäin läheiset suhteet luterilaiseen kirkkoon. Tärkeimmät järjestön toimijoista ovat maallikkoluterilaisia tai kirkon toiminnassa mukana olleita. Järjestö ei määrittele itseään herätysliikkeeksi, vaan luterilaisen kirkon palvelujärjestöksi. Tunnustautuu avoimesti luterilaiseksi.
- Evankelioimis- ja julistustyö tärkeätä, erityisesti niiden parissa, jotka ovat joutuneet syrjään kristillisyydestä tai muuten yhteiskunnasta. Lapset ja nuoriso tärkeitä.
- Tunnuslause "Elämme armosta, kerromme Jeesuksesta".[7]
Järjestön oma määritelmä:
»Kansan Raamattuseura haluaa rohkaista ihmisiä uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja tuomaan toisiakin hänen yhteyteensä. Tätä kutsua ja tehtävää KRS toteuttaa kertomalla evankeliumin hyvää sanomaa erilaisin tavoin ja välinein, eri ikäryhmille. KRS haluaa myös rohkaista kristittyjä elämään uskoaan todeksi arjen keskellä. KRS haluaa myös palvella seurakuntia evankelioimistehtävän toteuttamisessa. Työn piirissä on tilaa taustaltaan ja kristilliseltä korostukseltaan erilaisille ihmisille. Kansan Raamattuseura haluaa toimia sillanrakentajana - rakentamassa elämän siltaa Jumalan yhteyteen sekä kristittyjen yhteyteen yli yhteiskunta- ja kirkkokuntarajojen.»
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys muokkaa
- Perustana Uusi Tie -lehti[9]
- 1960-luvun uuden herätyskristillisyyden tapaan korostaa uuspietismiä Uuras Saarnivaaran opetuksilla merkityksensä.[9]
- Ekumenian tukeminen, koska uskovien yhteys on se mitä tarvitaan.
- Ajatus ulko- ja sisälähetyksen kiinteästä yhteistyöstä kiteytyy järjestön tunnuslauseessa "Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja".
- Liberaaliteologian ja Raamatun historiallis-kriittisen tutkimusotteen vastustus.[9]
Historia muokkaa
Liikkeen synty ja kehitys muokkaa
Viidesläisyyden pohjana on perinteinen pietismi ja anglosaksinen evankelioiva herätyskristillisyys. Tästä syystä se tunnetaan myös nimellä uuspietismi. Pietismi on syntynyt Saksassa 1600-luvulla ja Suomessa se nousi vahvaan asemaan 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla, jolloin pietistinen liikehdintä synnytti pohjan suomalaisille herätysliikkeille, erityisesti herännäisyydelle.
Uuspietismin ja siten koko viidesläisyyden isä oli pastori Urho Muroma (1890–1966), joka oli taustaltaan evankeliseen herätysliikkeeseen kuuluva ja evankelisen papin poika. Muroma koki voimakkaan herätyksen norjalaisen Albert Lunden evankelioimiskokouksessa 18. lokakuuta 1912 – Norjassa uuspietismi oli jo nimittäin saanut jalansijaa. Viisi vuotta myöhemmin Muroma vihittiin papiksi ja hän aloitti evankelioimistyön erityisesti työväestön keskuudessa.
Muroma vakuuttui siitä, että vapaiden suuntien keinot ihmisten uskoon tulemiseksi olivat parempia kuin luterilaisen kirkon jumalanpalveluksineen. Kansan herättäminen vaati siis evankelioimista ja herätyskokouksia, joten Muroma aloitti laajan koko 1920–1930-luvun kestäneen evankelioimistoiminnan, joka käsitti useita laajoja kokoussarjoja. Kokouksiin osallistui vähintäänkin yli 100 000 ihmistä ja kokouksista saivat alkunsa monet laajat herätykset.
Vuonna 1929 Muroma perusti Herää Valvomaan -lehden herätyskokouksissa uskoon tulleiden tueksi ja evankelioimistyön tukiverkoksi. Tästä lehdestä muodostuikin myöhemmin muromalaisen viidesläisyyden pää-äänenkannattaja. Nykyisin se tunnetaan nimellä Elämä. Muroma oli toiminut aluksi eri kristillisten yhdistysten ja järjestöjen puitteissa, mutta toiminnan laajennuttua perustettiin sen tukijaksi Suomen evankelisluterilainen Sisälähetyssäätiö esikuvanaan Norjan Sisälähetyssäätiö. Säätiön nimi muutettiin 1979 Suomen Raamattuopiston säätiöksi (SROS). Myös Norjan mallin mukaisesti vuonna 1945 perustettiin Suomen Raamattuopisto (SRO) levittämään herätystä koko maahan. Suomen Raamattuopistosta muodostui muromalaisen viidesläisyyden keskusjärjestö. Sen tueksi perustettiin 1946 Suomen Raamattuopiston ystävät ry.
Uuspietismin hajaannus muokkaa
Viidesläisyys ei ole samalla tavalla yhtenäinen ja keskusjohtoinen kuin esimerkiksi evankelinen herätysliike. Suomen Raamattuopiston ympärille keskittynyt muromalaisuus ei ole ainut viidesläisyyden suuntaus. 1945 perustettiin myös Kansan Raamattuseura (KRS), joka oli syntynyt evankelista Frank Mangsin (1897–1994) 1920–1930-luvuilla evankelioiman herätyksen pohjalle. Muroman Sisälähetyssäätiö oli aikanaan kutsunut alun perin Närpiöstä kotoisin olevan, mutta Ruotsin Karlstadissa asuvan Mangsin Suomeen, mutta 1940-luvulla kahden suuntauksen välille syntyi kilpailuasetelma. Erityisesti Muroma ja Sisälähetyssäätiö suhtautuivat epäluuloisesti Kansan Raamattuseuraan tämän yleiskristillisyyttä korostavan linjan takia. KRS:n ja muromalaisuuden välit kiristyivät, kun KRS:n evankelioimistyö kasvoi voimakkaasti ja Raamattuopiston väkeä siirtyi KRS:n palvelukseen. Tämän takia 1940-luvulla syntyi uuspietismin ensimmäinen hajaannus. Välit kuitenkin paranivat 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa, jolloin jopa järjestöjen yhdistämisestä neuvoteltiin. Yhteistyöpyrkimykset kuitenkin kariutuivat opillisiin eroihin.
Uuspietistisen liikkeen nousu 1960-luvulla muokkaa
Radikalismin ja siitä seuranneen uusvasemmistolaisuuden nousu aiheuttivat uuden herätyskristillisyyden aallon. Suomalaisen yhteiskunnan elämäntapa sekä sen rakenteelliset ja aatteelliset muutokset näyttivät uhkaavan kristillistä elämäntapaa. Vasemmistoradikalismi oli vallannut ylioppilaskunnat, joten erityisesti kristillinen ylioppilasliike koki herätyksen. Kristillinen ylioppilasliike alkoi vaatia huomion kiinnittämistä maailmanlaajuisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin perinteisten opillisten kysymysten pohtimisen sijaan. Uutta herätyskristillistä linjaa edustavat ajautuivat Muroman ja Suomen Raamattuopiston piiriin.
Tilanne johti Suomen Evankelis-luterilaisen Ylioppilaslähetyksen perustamiseen vuonna 1964. Ylioppilaslähetyksessä oli voimakas lähetysnäky sisä- ja ulkolähetyksiin ja se suhtautui kriittisesti kansankirkkoon sekä ekumeniaan. Ylioppilaslähetys solmi yhteyksiä samanmielisiin opiskelijajärjestöihin maailmalla ja sen suhteet Suomen kristilliseen ylioppilasliittoon olivat erittäin kireät.
Pian Ylioppilaslähetyksen perustamisen jälkeen syntyivät Suomen Evankelis-luterilainen Nuorisolähetys ja Lapsilähetys, joiden yhdyssiteeksi perustettiin vuonna 1964 sanomalehti Uusi Tie, jonka tarkoituksena oli toimia evankelioimistyön välineenä sekä taistella kirkossa ja yhteiskunnassa esiintyvää epäraamatullisuutta vastaan.
Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen perustaminen muokkaa
Vuonna 1967 perustettiin Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL), josta muodostui viidesläisen herätysliikkeen tärkein organisaatio. Se kokosi yhteen kaikki ne ryhmät, jotka kokivat yhteiskunnallisen tilanteen huolestuttavaksi. Ylioppilas- ja Nuorisolähetys liittyivät siihen. Lisäksi se sai merkittävän joukon kannattajia ja työntekijöitä Sisälähetyssäätiön ja Helsingin Raamattukoulun piiristä, mikä johti näiden järjestöjen ristiriitoihin SEKL:n kanssa. SEKL kokosi laajasti kannattajia kaikista viidesläisistä järjestöistä paitsi Kansan Raamattuseurasta, josta SEKL:n mukaan lähti vain muutamia.
SEKL syntyi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi, jonka painopiste oli alussa maakuntien keskuskaupungeissa. Sen toiminta ja kannatus laajeni voimakkaasti vuosina 1967–1974 ja vuoteen 1972 mennessä sillä oli toimintaa useimmissa Suomen seurakunnissa. SEKL kritisoi voimakkaasti yhteiskunnallista ja kirkollista kehitystä, jota se piti aivan liian liberaalina. SEKL painotti henkilökohtaista uskoa ja uskoon tulemista sekä veti selvän rajan tosiuskovaisten seurakunnan ja tapakristillisyyden välille. Lisäksi se sanoutui irti ekumeenisesta liikkeestä, jonka katsoi olevan liian liberaaliteologinen. Yhteiskunnallisena liikkeenä SEKL kiinnostui politiikasta, mikä oli aiempiin viidesläisiin liikkeisiin poikkeuksellista. SEKL tuki Suomen Kristillistä Liittoa (nykyinen Kristillisdemokraatit). Sillä oli merkityksensä puolueen kannatuksen kasvattamisessa ja ensimmäisen edustajapaikan saamisessa vuoden 1970 eduskuntavaaleissa.
Viidesläinen liike, joka oli yhdistynyt kansanlähetysrintaman muodossa, alkoi rakoilla 1970-luvun alkupuolella. Ilmapiiri kirkossa ja yhteiskunnassa oli muuttumassa, joten kristillisen arvomaailman ei katsottu enää olevan niin uhattuna kuin se oli aiemmin näyttänyt olevan. SEKL:n sisällä eri ryhmien opilliset erot alkoivat tulla esiin ja lopulta Ylioppilaslähetys erosi SEKL:stä 1973. Näin syntyi uusi järjestö Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO). Tästä sai alkunsa se, että lopulta suurin osa SEKL:n ulkolähetystoiminnasta erosi järjestöstä. Näiden tueksi perustettiin Lähetysyhdistys Kylväjä ja radiolähetystyöjärjestö Sanansaattajat (SANSA). SEKL:n ulkopuolelle jääneistä ryhmistä vain OPKO muodosti kansanliikkeen, joten kansanlähetysrintama hajosi lopullisesti. SEKL:n huomio siirtyi ulkopäin lähinnä oman liikkeen jäsenten tukemiseen ja auttamiseen.
Kannatus muokkaa
Viidennen herätysliikkeen alueellinen levinneisyys Suomessa vuonna 2007.
Toimintaa vähintään:
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Kirkolliset herätysliikkeet: viidesläisyys Uskonnot Suomessa. Kirkon tutkimuskeskus ja Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkijaverkosto USVA ry. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 16.6.2014.
- ↑ Uuspietismi Aamenesta Öylättiin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 31.5.2014. Viitattu 16.6.2014.
- ↑ Niemelä, Kati (2004): Uskonko niin kuin opetan: Seurakunnan työntekijät uskon ja elämän ristipaineessa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja A, 85. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.Tiivistelmä (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Risto Leppänen: Pappi ja Raamattu : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun. Helsingin yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.6.2014).
- ↑ a b c d e Jyrki Rossi: Viidesläisyys personal.inet.fi. Arkistoitu 6.6.2015. Viitattu 16.6.2014.
- ↑ Väinö Välkiö: Silta yli Atlannin. Hämeenlinna: Päivä Oy, 1973.
- ↑ Kansan Raamattuseura kansanraamattuseura.fi. Viitattu 14.11.2021.
- ↑ Kansan Raamattuseura lyhyesti Kansan Raamattuseura. Arkistoitu 15.5.2014. Viitattu 16.6.2014.
- ↑ a b c Toni Mäki-Leppilampi: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetyksen synty ja sen herättämät reaktiot (essee). Academia.edu, 2012. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.6.2014). fi[vanhentunut linkki]