Albert Lunde
Albert Gustav Lunde (26. marraskuuta 1877 Vanse, Farsund, Norja – 30. tammikuuta 1939 Oslo, Norja) oli norjalainen herätysliikkeen saarnaaja ja kirjailija. Hän eli ja toimi Amerikassa, kotimaassaan ja muualla Skandinaviassa. Hän oli Evankelisen Itämaanlähetyksen (Evangelisk Orientmisjon) puheenjohtajana vuodesta 1917 vuoteen 1937.[1][2]
| Albert Gustav Lunde | |
|---|---|
 Albert Lunde. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. marraskuuta 1877 Vanse, Farsund, Länsi-Agder, Norja |
| Kuollut | 30. tammikuuta 1939 (61 vuotta) Oslo, Norja |
| Ammatti | herätyssaarnaaja ja kirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | norja |
| Tuotannon kieli | norja |
| Aikakausi | 1800-1900-lukujen taite |
| Tyylilajit | hengelliset kirjat |
| Esikoisteos | Prædikener, 1905 |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämäkerta muokkaa
Albert Lunden vanhemmat olivat merimies ja kalastaja, myöhemmin maanviljelijä Tønnes Andreassen Bjørnestad Lunde (1832–1918) sekä maanviljelijä Oline Regine Johannesdatter Kråga Hansen (1857–1926). Lunde avioitui 1904 tehtaanomistaja Axel Woldin (s. 1854) ja Axelin Ellingsenin (s. 1864) tyttären Martha Woldin (s. 1883) kanssa.
Lunde oli Lunde ved Farsundin -tilalla vanhin 13 sisarukseslta. Kotona rakastettiin Jumalan sanaa ja tahdottiin elää sen valossa. Kansakoulussa Lunde osoittautui lahjakkaaksi oppilaaksi. Hän halusi jatkaa opintojaan, mutta joutui lopettamaan keskikoulun muutaman kuukauden kuluttua, kun hänen isänsä sairastui ja Albert joutui työtehtäviin. 17-vuotiaana hän halusi mennä merille ja Amerikkaan. Hänen äitinsä aavisti pojan menohalun ja hän opasti poikaa menemään Chicagossa asuvan siskonsa luo.[1][3]
Amerikassa muokkaa
Lunde saapui Yhdysvaltoihin 1895. Hän sai Chicagossa töitä tuolitehtaalta. Kerran hän päätti käydä piloillaan Pelastusarmeijan kokouksessa. Kohtaamansa ystävällisyys sai aikaan, että hän meni uudelleen. Uudessa Testamentissa kerrotaan, että Pietari vajosi aaltoihin. Tapahtumasta puhuttiin kokouksessa. Minä vajoan myös, kosketti häntä. 13. joulukuuta 1896, kun hän istui yksin kotonaan ja luki Raamatusta äitinsä alleviivaamat sanat Room. 8:32 jakeesta, "uskoi hän pelastukseensa".
Chicagossa liikkui lavantauti. Lunde sairastui ja häälyi jo kuoleman rajoilla. Lääkäri lähetti sanan sukulaisille, että valmistautuisivat nuoren miehen hautaamiseen. Silloin tuli hänen luokseen kaksi ystävää, jotka rukoilivat Lunden paranemista. Ihme tapahtui. Sitten tuli ongelma: sairaalassa meni seitsemän viikkoa, eikä Lundella ollut varaa maksaa sairaalalaskua. Toinen ihme tapahtui: eräs ystävä laittoi Lunden käteen kuitin maksamastaan laskusta.
Lunde jatkoi työtään tuolitehtaalla, mutta pestautui kohta Yhdysvaltain laivastoon merisotilaaksi, matruusiksi. Yhdysvallat oli sodassa Espanjaa vastaan. Hän purjehti molemmilla merialueilla ja itärannikolla, mutta kaiken vapaa-ajan käytti Raamatun lukemiseen. Vuonna 1899 hän kuuli kuuluisan D. L. Moodyn puheita Bostonissa, joka kutsui nuoria Herran palvelukseen. Kuultuaan brittiläisen saarnaajan Campbell Morganin puheita Lunde päätti noudattaa tämän esikuvaa. Hänet vapautettiin merivoimien sopimuksesta ennen virallisen palvelusajan päättymistä marraskuussa 1900. Dakotassa tarvittiin evankeliumin julistajaa. Työ norjalaisten siirtolaisten parissa alkoi.[1][3]
Norjassa muokkaa
Vuonna 1901 Lunde palasi kotiin. Kuusi vuotta oli mennyt Amerikassa. Evakelioimiskokoukset hän aloitti kotonaan Vansessa, sieltä hän jatkoi Stavangeriin, Egersundiin ja Songdaliin. Monesti kirkkoa ei luovutettu silloin eikä myöhemminkään kirkkoherrojen vastustuksen takia kokoontumispaikaksi, mutta nähtyään kansan paljouden tulevan liian pieneen kokoontumistilaan, he aina avasivat kirkon käytettäväksi. Hänellä oli hyvät yhteydet tunnettujen norjalaisten ministerien, kuten T. Rettedalin, S. Modalslin ja L. Hopen kanssa. Vuonna 1903 hän palasi Amerikkaan pastori L. Johnsenin työpariksi New Havenissa. Täällä hän tapasi tulevan vaimonsa, Martha Woldin; Heidät vihittiin vuonna 1904 ja palasivat Norjaan samana vuonna.[3]
Vuonna 1905 Lunde tuli Kristianiaan (Osloon). Vastusten vuoksi hänelle ei alun perin vuokrattu isoja tiloja, vaan hän vuokrasi Tivoli-teatterin. Morgenbladetin kriittinen päätoimittaja Friele oli läsnä avaustilaisuudessa ja kirjoitti ylistävän artikkelin. Siinä hän myös nuhteli Sisälähetysseuraa, ettei se anna Lunden vuokrata Calmeyer Street Missionin Pohjoismaiden suurinta juhlasalia, johon mahtuu 5000 kuulijaa. Tällöin lupa heltisi ja kokoukset siirrettiinkin sinne. Talo oli täynnä ensimmäisestä tilaisuudesta lähtien. Ministerit ja johtajat osallistuivat järjestöjen työhön. Piispa Bang ja tuomiorovasti Gustav Jensen sekä pääkaupungin pappeja osallistui tilaisuuksiin.[3]
Lundea pidettiin sielujenvoittajana. Hänen saarnansa perustui Raamattuun. Näihin hän usein liitti omat kokemuksensa. Hän kiinnostuneena seurasi sanomalehtiä. Hän ei ollut omahyväinen, ei käyttänyt suuria eleitä, mutta koskettava lämpöä ja vakaumusta heijastava kutsunsa: "Tule!" teki tehtävänsä. Sielunhoidollisia jälkikokouksia hän piti mahdollisuuksien mukaan.[1]
Vuonna 1910 perustettiin evankelinen yhdistys, jossa Lunde toimi sihteerinä. Yhdistyksen tuli olla avoin kaikille tunnustaville kristityille riippumatta kirkon jäsenyydestä ja kasteesta. 1913 kokoukset siirrettiin Møllergaten 20:een. Kesäaikana kokous pidettiin isossa teltassa, Majorstuen "majassa". Siinä oli 2000 paikkaa. Yhdistys aloitti evankelisen yleiskokouksen jälkeen ja vuonna 1986 seurakunta siirtyi Majorstuenin uuteen rakennukseen.[3]
Ruotsissa muokkaa
Lundea kutsuttiin kaikkiin Pohjoismaihin, ja hänen saarnojaan julkaistiin monissa lehdissä. Vuonna 1906 Lunde meni Tukholmaan. Kaupungin suurimmat kirkot olivat käytettävissä. Hän sai useamman kerran kutsun prinssi Oskar Bernadotten kotiin. Lundella ja Bernadottella oli läheinen hengenyhteys. Prinssi toimi kokousavustajanakin. Myös Söderteljessä pidettiin konferensseja.[1]
Tanskassa muokkaa
Tanskassa Kööpenhaminan kokoukset alkoivat 1910. Hän majaili kokousten aikana kreivi Moltken perheessä.[1]
Suomessa muokkaa
Helsinkiin Lunde saapui 1911 NMKY:n pääsihteeri Arthur Malinin kutsumana. Suomessa hän pelkäsi tulkin välityksellä puhumista. Kaikki lähti hyvin käyntiin. NMKY:n kappeli kävi liian pieneksi, samoin Nikolain kirkko (Tuomiokirkko). Johanneksen kirkko oli suurin, mutta kirkkoherra vastusti sen käyttämistä kokouksissa. Piispan ja tuomiokapitulin myötävaikutuksella Johanneksen kirkko saatiin käytettäväksi. Kirkko oli illasta iltaan täynnä. Lunden avustajana toimi Erkki Kaila, josta tuli ensiksi Viipurin piispa ja myöhemmin Turun arkkipiispa. Tohtori Lauri Ingman oli siihen aikaan käytännöllisen teologian professorina, myöhemmin Turun arkkipiispana. Hän oli kuunnellut erään Lunden saarnan ja sanoi sitä mallisaarnaksi ja kehotti jumaluusoppia opiskelevia ottamaan häneltä oppia. Myös Aleksi Lehtonen, myöhemmin Tampereen piispa ja Turun arkkipiispa, vapaaherrat K. A. Wrede ja Paul Nicolay olivat Lunden työtovereita ja avustajia.
Lunden kokoukset muodostuivat käännekohdaksi monien elämässä. Huomatuimpia uskoon tulleita (18.10.1912) oli Urho Muroma, josta tuli huomattava evankelista ja herätysliikkeen johtaja. Myös vanhaan arkkipiispaan, Gustaf Johanssoniin Lunden julistus teki syvän vaikutuksen. Lundeen tutustui näihin aikoihin tuleva presidenttimme Lauri Kristian Relander. Hänen sydämensä lämpeni kuullessaan Lunden julistusta 1912. Tätä hän piti hengellisenä isänään. Sen jälkeen kaikilla Suomen vierailuillaan Lunde vieraili Relanderin kodissa, myös presidenttikaudella. Norjassa kuningas Haakon VII kysyi vierailevalta Relanderilta, haluaisiko hän tavata jotakin tuttavaa. Relander halusi tavata Lundea. Lunde kävi Suomessa jälleen 1913 ja viimeisen kerran voimiltaan heikentyneenä 1937.[1]
Muuta toimintaa muokkaa
Lunde oli norjalaisen Kinamissionin puheenjohtaja vuonna 1917. Vuonna 1921 hänestä tuli Norjan lähetysneuvoston jäsen ja osallistui lähetyskokoukseen Amerikassa. Muutamassa viikossa hän kävi 120 kokousta. Vuonna 1928 hänellä oli mukanaan valtuuskunta Jerusalemissa pidetyssä konferenssissa. Hän aktiivisti tuki Oxford-liikettä, mikä tuli Norjaan vuonna 1934, joka myös saavutti korkeammat yhteiskuntaluokat kristillisillä ja moraalisilla saarnoillaan.[3]
Albert Lunden työmäärä ja matkaohjelma olivat vaativia, ja hänen elämänsä loppua kohti hänen terveytensä heikkeni vähitellen. Hän kuoli Oslossa 62-vuotiaana tammikuussa 1939.
Martha Lunde kirjoitti miehestään muistelmateoksen ”Albert Lunde – Minner fra hans liv”. Aschehoug forlag julkaisi teoksen Lunden kuolinvuonna1939.[3]
Kirjallisuus muokkaa
Albert Lunden kirjoittamia teoksia suomeksi: muokkaa
- Saarnoja, G. M. Giescke 1906
- Herra, opeta meitä rukoilemaan! Isak Julin 1906
- Barrabas tahi Jesus? Isak Julin 1906
- Minä suuresti siunaan sinun, Isak Julin 1906
- Mies, joka teki suuren kysymyksen, Isak Julin 1906
- "Hän teki hyvän työn minun kohtaani?", Isak Julin 1906
- Puheita, Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys 1913
- Joutukaa sielut, Ev.lut. herätysseura, WSOY 1930
- Herra auta, Ev.lut. herätysseura 1975
- Jumalan etsijä, Ev.lut. herätysseura 1988
Teoksia norjaksi ja ruotsiksi: muokkaa
- Predikningar, Stockholm 1905
- Prædikener, Horten 1905
- Fem predikningar, Stockholm 1910
- Vem är Guds barn?, Helsingfors 1912
- Fra Calmeyergadens Prædikestol I–II, 2 bd., 1912–13
- Vägen till fristaden. Ny samling predikningar, Stockholm 1915
- Sex predikningar, Stockholm 1920
- Tad sum eit menniskja saar, Tórshavn 1923
- Den gode hyrde, 1932
- Se Han kommer, (posthumt) 1941
- På hellig jord, (posthumt) 1943
- Pohjolan herättäja, (posthumt) Helsingfors 1949
- Fra Calmeyergatens prekestol, (posthumt) 1955