Wikipedia

Kommunistinen vallankumous

Kommunistinen vallankumous on marxilaisuuden perustajien Karl Marxin ja Friedrich Engelsin 1800-luvulla kehittämään niin sanottuun materialistiseen historiakäsitykseen perustuva perustuva tulevaisuuden tapahtuma, jossa yhteiskunta siirtyy kapitalismista kommunismiiin.[1] Vallankumouksessa proletariaatti eli työväenluokka syrjäyttää kapitalistiluokan vallasta. Marxin mukaan kommunistista yhteiskuntaa edeltää sosialismin välivaihe, jota hän kutsui ”proletariaatin diktatuuriksi”.[2][3]

Venäjällä Vladimir Lenin muotoili leninisminä tunnetun opin, joka kannatti aseellista vallankumousta ja yksipuoluejärjestelmää vastavallankumouksen estämiseksi. Venäjän lokakuun vallankumousta vuonna 1917 seurasi Leninin johtamien bolševikkien eli kommunistisen puolueen johtama valtio, Neuvostoliitto.[2][3] Toisen maailmansodan jälkeen kommunistit nousivat valtaan useissa maissa, mitä seurasi niin sanottu kylmä sota. 1990-luvun alussa Neuvostoliitto lakkautui ja sen johtama itäblokki ja reaalisosialistinen järjestelmä sortuivat.[2][3]

Marx ja Engels muokkaa

Kommunistinen vallankumous on Karl Marxin (1818–1883) ja Friedrich Engelsin (1820–1895) kehittämään historiankäsitykseen eli historialliseen materialismiin perustuva tulevaisuuden tapahtuma, jota koskevaa teoriaa he kehittelivät ensimmäisen kerran käsikirjoituksessaan Saksalainen ideologia vuosina 1845–1846.[1] Marxin ja Engelsin mukaan kommunistinen vallankumous oli historiallisesti välttämätön seuraus tuotantovoimien kehityksestä kapitalismissa. Kapitalistiset tuotantosuhteet muuttuvat ajan myötä tuotantovoimien kehityksen kahleeksi. Samalla kapitalismi tuottaa uuden yhteiskuntaluokan, proletariaatin eli työväenluokan, omat haudankaivajansa. Kommunistisen tietoisuuden saavutettuaan proletariaatti toteuttaa vallankumouksen, jossa se kukistaa hallitsevan kapitalistiluokan eli porvariston.[4] Marx korosti, että sosialismin tuli olla kansainvälinen liike.[3] Kommunistinen manifesti päättyi kehotukseen: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!”[5]

Vuonna 1848 Karl Marx ja Friedrich Engels tiivistivät Kommunistisessa manifestissa kommunistien poliittisen ohjelman kahteen sanaan: ”yksityisomistuksen lakkauttaminen”.[6] Tavoite oli saavutettavissa ainoastaan väkivaltaisella vallankumouksella, jossa proletariaatti ottaa haltuunsa poliittisen vallan.[7] Proletariaatin diktatuuri tarkoittaa Marxin mukaan sitä, että vastavallankumouksen estämiseksi työväenluokka hallitsee oman luokkaetunsa mukaisesti, kuten porvaristo teki aikaisemmin.[2] Marx omaksui ajatuksen diktatuurista sosialistisen vallankumouksen välittömänä tavoitteena ranskalaiselta sosialistilta Louis-Auguste Blanquilta. Blanqui oli kirjoittanut tiedostavasta etujoukosta, jonka johdolla vallankumous tehtäisiin. Voittanut etujoukko perustaisi tilapäisen yksinvallan. Vaaleja ei Blanquin mukaan voinut järjestää, koska kansan enemmistö oli liian tietämätöntä ymmärtääkseen etujaan.[8]

Vuonna 1875 Gothan ohjelman arvostelussa Marx jakoi tulevaisuuden yhteiskunnan kahteen peräkkäiseen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe eli sosialismi merkitsi tuotantovälineiden yhteisomistusta, mutta kantoi vielä joitakin porvarillisen yhteiskunnan tuntomerkkejä. Siinä periaatteena olisi ”kukin kykyjensä mukaan, kullekin työnsä mukaan”. Tällöin tuloksena ei vielä ole täydellinen työn tuotteiden tasajako. Toiseen vaiheeseen eli kommunistiseen yhteiskuntaan siirrytään, kun tuotantovoimien kehitys johtaa taloudelliseen yltäkylläisyyteen. Kommunismissa periaatteena on ”kukin kykyjensä mukaan, kullekin tarpeidensa mukaan.”[9]

Leninismi muokkaa

 
Sirppi ja vasara on kommunismin tunnus, jossa sirppi kuvaa maatyöläisiä ja vasara tehdastyöläisiä.

Venäläinen sosialisti Vladimir Lenin (1870–1924) muotoili 1900-luvun alussa vallankumouksellisen teoriansa, jota ryhdyttiin myöhemmin kutsumaan leninismiksi. Lenin arvioi, ettei proletariaatti nousisi kapinaan itsestään, vaan vallankumouksen etujoukkona tulisi toimia kommunistinen puolue, ammattimaisten vallankumouksellisten etujoukko. Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue hajosi 1900-luvun alussa Leninin seuraajiin eli bolševikkeihin ja maltillisempiin menševikkeihin. Bolševikit kannattivat aseellista vallankumousta ja proletariaatin diktatuuria.[3]

Lenin uskoi kapitalismin johtavan maailmanlaajuiseen imperialismiin. Tämä johtaisi Leninin mukaan imperialististen valtojen väliseen konfliktiin ja sosialistista vallankumousta suosiviin olosuhteisiin alikehittyneissä maissa, joissa proletariaatti on porvaristoa suurilukuisempi. Marxista poiketen Lenin uskoi alikehittyneen Venäjän olevan otollinen maa sosialistiselle vallankumoukselle: Venäjän työläisten ja talonpoikien tulisi liittyä yhteen.[10]

Venäjän vallankumous ja Neuvostoliitto muokkaa

Bolševikit tekivät Venäjällä vuonna 1917 ”lokakuun vallankumouksen”. Kommunismin käsite oli Euroopassa jo unohtunut, ja työväenpuolueet kutsuivat itseään sosiaalidemokraateiksi. Lenin otti kommunismin käsitteen uudelleen käyttöön vuonna 1918, kun Venäjän sosiaalidemokraattinen puolue (bolševikit) muutti nimensä Venäjän kommunistiseksi puolueeksi. Syynä oli se, että Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet eivät olleet hyväksyneet bolševikkien vallankaappausta.[11]

Venäjän tapahtumat eivät vastanneet Marxin ja Engelsin alkuperäisiä ajatuksia. Lokakuun vallankumous ei johtunut tuotantovoimien korkeasta kehitystasosta, missä kapitalistiset tuotantosuhteet olisivat muuttuneet talouden jarruksi. Venäjä oli kehittymätön maatalousmaa, ja bolševikkikumous johtui Venäjälle sodan myötä levinneestä sekasorrosta, jonka keskellä bolševikkien lupaukset rauhasta ja maasta vetosivat laajoihin väestönosiin. Kumouksen tuloksena ei ollut Marxin kuvittelema proletariaatin diktatuuri, vaan vallan kaapanneen bolševikkiryhmän valta.[12]

Bolševikit alkoivat ajaa kommunistista maailmanvallankumousta perustamansa Kommunistisen internationaalin eli Kominternin avulla. Neuvostoliiton viralliseksi ideologiaksi muodostui marxismi-leninismi. Leninin kuoleman jälkeisessä valtataistelussa Lev Trotski ja hänen oppinsa jatkuvasta vallankumouksesta hävisi Josif Stalinille ja hänen ajatukselleen sosialismista yhdessä maassa.[3]

Toisen maailmansodan jälkeen kommunistit nousivat valtaan useissa maissa, mitä seurasi niin sanottu kylmä sota. 1990-luvun alussa Neuvostoliitto lakkautui ja sen johtama itäblokin reaalisosialistinen järjestelmä sortui.[2][3]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Marx, Karl: Gothan ohjelman arvostelua (Kritik des Gothaer Programms, 1875). Teoksessa Marx, Karl & Engels, Friedrich & Lenin, V. I.: Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 162–176. (Ob istoritseskom materializme). Moskova: Edistys, 1972.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Suomentaneet Juha Koivisto, Markku Mäki ja Timo Uusitupa. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-016-3.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Teoksessa Valitut teokset 2/6, s. 319–371. Moskova: Edistys, 1978. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.4.2024).
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Feuerbach. Materialistisen ja idealistisen katsantokannan vastakkaisuus. (Saksalaisen ideologian 1. luku). Teoksessa Valitut teokset 1/6, s. 67–147. Moskova: Edistys, 1978. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.4.2024).

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Teos julkaistiin vasta 1932 Moskovassa. – Wheen, Francis: Karl Marx, s. 94–95. (Karl Marx, 1999.) Suomentanut Aarne T. K. Lahtinen. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951–1–16826–6.
  2. ↑ a b c d e Ball, Terence & Dagger, Richard: Communism Encyclopædia Britannica. 13.11.2019. Viitattu 23.12.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g Ball, Terence & Dagger, Richard: ”Socialism”. Britannica Academic 1.3.2021. Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.4.2021. (englanniksi)
  4. ↑ Marx & Engels 1978, II: 6 (Materialistisen historiankäsityksen johtopäätökset).
  5. ↑ ”Kommunismi”, Spectrum tietokeskus. 5. osa, Kal–Koo. Helsinki: WSOY, 1977. ISBN 951-0-07244-3.
  6. ↑ Marx 1972 (1875), s. 105.
  7. ↑ Marx 1972 (1875), s. 120.
  8. ↑ Bruhat, Jean: Auguste Blanqui Encyclopaedia Britannica. Viitattu 2.4.2022. (englanniksi)
  9. ↑ Marx 1972 (1875), s. 162.
  10. ↑ Kubicek, Paul James: Leninism. Teoksessa Kurian, George Thomas (päätoim.): The Encyclopedia of Political Science, s. 949–950. Washington, D.C.: CQ Press, 2011. ISBN 978-1-933116-44-0. (englanniksi)
  11. ↑ Beevor, Anthony: Venäjän vallankumous ja sisällissota, s. 185. (Russia. Revolution and Civil War 1917–1921, 2022.) Suomentanut Markku Päkkilä. Helsinki: WSOY, 2022. ISBN 978-951-0-48219-3.
  12. ↑ Dictatorship of the proletariat Encyclopædia Britannica. Viitattu 23.12.2022. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kommunistinen_vallankumous&oldid=22322768”