Sosialismi yhdessä maassa

Sosialismi yhdessä maassa on teoria, joka omaksuttiin Neuvostoliitossa Josif Stalinin valtakaudella kommunistisen puolueen viralliseksi opiksi. Teorian mukaan Neuvostoliitosta oli mahdollista rakentaa menestyksekkäästi sosialistinen yhteiskunta, vaikka muu maailma pysyisi toistaiseksi kapitalistisena. Tämä poikkesi perinteisestä marxilaisesta käsityksestä, jonka mukaan sosialismin toteuttaminen edellyttäisi maailmanvallankumousta.

Teorian kehittäminen liittyi Stalinin valtataisteluun Lev Trotskin ja tämän johtaman vasemmisto-opposition kanssa. Koska Trotskin oppien mukaan jatkuva vallankumous oli välttämätön, Stalin kehitti vastakkaisen opin, jonka mukaan myös ilman sitä pärjättäisiin. Stalin julkisti teoriansa sosialismista yhdessä maassa joulukuussa 1924 julkaisemassaan kirjasessa Oktjabrskaja revolutsija i taktika russkih kommunistov (”Lokakuun vallankumous ja venäläisten kommunistien taktiikka”). Vielä muutamaa kuukautta aiemmin julkaisemassaan teoksessa Ob osnovah leninizma (”Leninismin perusteet”) Stalin oli julistanut sosialistisen tuotannon järjestämisen yhdessä maassa mahdottomaksi.

Ajatus sosialismin toteuttamiskelpoisuudesta yhdessä maassa on alkujaan Venäjän vallankumousta vanhempi. Idea on peräisin saksalaiselta sosiaalidemokraatilta Georg von Vollmarilta. Myös marxilainen sosiaalidemokraatti Karl Kautsky ehdotti autarkkista sosialistista valtiota selittäessään Erfurtin ohjelman sisältöä. Venäjän bolševikit omaksuivat idean sosialistien toisen internationaalin kautta.

Toisen maailmansodan jälkeen kommunistinen hallinto pystytettiin myös useaan muuhun maahan, minkä jälkeen Neuvostoliitto ei enää ollut ainoa sosialistisena pidetty valtio.