Karoliinit (sotilaat)

Karoliinit (ruots. Karoliner), joiden nimitys tulee Kaarle XII:n latinankielisestä nimestä Caroluksesta, olivat Ruotsin armeijan sotilaita kuninkaiden Kaarle XI ja Kaarle XII kausilla (1676–1719). Karoliinit saivat alkunsa ruotujakolaitoksen pohjalta. Heillä oli pääasiallisesti siniset takit keltaisine takinkäänteineen.

Gustaf Cederström: Karoliinit kantamassa Kaarle XII:n ruumista. 1884.

Ruotujakolaitos ja karoliinien alkuperä

1680-luvulla perustettiin ruotujakolaitos, jonka takia sotilaat jaoteltiin Ruotsin armeijassa. Suomessa ruotsalaiseen ylhäisaateliin kuuluva Viipurin ja Savonlinnan läänin maaherra Carl von Falkenberg neuvotteli ruotujakolaitoksesta kaikkien Suomen läänien talonpoikien kanssa. Vuoden 1687 ohjesäännön mukaan karoliinit ottivat käyttöön yhtenäisen sinisen puvun, ja näin ollen karoliinit saivat univormut, joita he käyttivät suuren Pohjan sodan aikana. Kaarle XI:n myöhemmällä hallituskaudella pukuun lisättiin vielä koristuksia, ja sotilaat saivat lisäkoulutusta. Kaarle XI hoiti monia uudistuksia karoliiniarmeijassa henkilökohtaisesti ja oli hyvin tarkka armeijansa suhteen.

Karoliinien vaiheita

Ruotujakoisia rykmenttejä perustettiin 1600-luvun lopulta aina 1800-luvun alkupuolelle.

Kaarle XII:n Norjan sotaretken jäljiltä vuonna 1719 karoliiniarmeijasta jäi vain rippeet jäljelle.

Jalkaväki

Asepuku

Karoliinien jalkaväki on nykyään se, joka mielletään karoliineiksi sinisine takkeineen ja keltaisine takinkäänteineen. Puku tuli käyttöön vuoden 1687 ohjesäännön mukana, jossa määrättiin koko jalkaväelle sama asepuku. Hattustandardi oli karpuusi, mutta vuosien varrella monet vaihtoivat kolmikulmaiseen ”karoliinihattuun”. Univormuun kuului myös kaulahuivi, liivi, housut, sukat ja muita pienempiä koristeita. Yhtenäiseen asepukuun kuului matalat kengät pienillä soljilla. Kengät olivat oikealta ja vasemmalta puolelta samanlaisia, joten niitä pystyi käyttämään molemmissa jaloissa. Upseerit saivat saappaat, jotka näyttivät ratsuväensaappailta, mutta jotka oli suunniteltu enemmän jalkaväen tarpeisiin, ja jopa osa rivimiehistä sai käyttöönsä tällaiset. Sukat olivat pitkät, polviin asti ulottuvat ja neulottu villalangasta. Ne pidettiin ylhäällä hihnojen avulla. Ei ollut epätavallista, että sotilailla oli kaksi sukkaparia. Upseeriston asepuvut olivat parempilaatuisia ja lämpimämpiä.

Torpassa

Sotilaiden torpissa rivimiehet saivat yleensä keittiön, jota käytettiin myös olohuoneena ja makuuhuoneena. Mitä korkeampi sotilasarvo oli sitä enemmän sai tilaa, luutnantilla oli esimerkiksi neljä huonetta ja keittiö. Rivimiesten torpan tuli olla pellon vieressä, ja myös niittypalsta oli toivottavaa. Rivisotilaan tuli saada torppaansa myös lehmä, hevonen ja muutama lammas. Kun Kaarle XI oli Närkessä tarkastamassa joukkoja 1695, hän näki jokaisen torpan päällä punaisen kyltin. Kyltissä luki nimi, komppania, rykmentti jne. Kaarle XI:n mielestä se oli loistava ajatus, ja pian kaikissa karoliiniarmeijan torpissa oli vastaavanlaiset kyltit.

Taistelussa

Karoliinien kenttätyöläinen.

Sotilaat oli jaettu komppanioihin, jotka koostuivat 150 samalta seudulta kotoisin olevasta miehestä.

Neljästä komppaniasta muodostui 600 sotilaan pataljoona, ja kaksi pataljoonaa muodosti 1 200 sotilaan rykmentin. Jokaisella komppanialla oli oma lippu, jota vänrikki kantoi. Taistelun aikana oli hyvin tärkeää tietää, missä komppanian lippu oli, sillä siitä tiesi komppanian sijainnin. Lipun menettäminen laski huomattavasti komppanian taistelutahtoa, ja pahimmassa tapauksessa komppania saatettiin jopa hajottaa.

Karoliiniarmeijan säännöt olivat hyvin tiukat. Esimerkiksi ruokavarkaudesta sai kovan rangaistuksen. Rosvous, joka oli aikaisemmin ollut jokapäiväistä sotilaiden parissa, kiellettiin nyt. Kieltoa ei tietenkään aina toteltu, mistä Narva ja Lemberg ovat loistavia esimerkkejä. Jumalan nimen väärinkäyttö oli yksi pahimpia rikoksia, ja siitä seurasi kuolemanrangaistus.

Sotilaan ruoka-annos armeijassa oli 625 grammaa kuivaa leipää, 850 grammaa voita tai sianlihaa (joskus kalaa), runsas 300 grammaa herneitä ja 2,5 litraa olutta päivässä. Armeijassa juotiin vain vastentahtoisesti vettä, sillä se oli usein likaista. Ensimmäistä kertaa kuului vakituiseen ruoka-annokseen herneitä.

Ratsuväki

Ratsastajien asepuvut olivat lähes samanlaiset kuin jalkaväen. Ratsuväki käytti kolmikulmaisia hattuja karpuusien sijaan. Ratsastajilla oli myös pitkävartiset kaulussaappaat, jotka muistuttivat jalkaväen upseeriston saappaita. Ero oli siinä, että kaulukset sopivat satulassa istumiseen. Ratsumiehillä on suurin piirtein sama periaate majoittumisessa kuin jalkaväelläkin. He eivät tosin omistaneet mitään, eivät edes asetta tai asepukua.

Hevoset

Karoliinihevoset olivat tunnettuja hyvästä kunnostaan. Useimmiten ne olivat suhteellisen pienikokoisia ja voimakkaita. Hevosia hoidettiin kahdesti päivässä. Ennen tulikastetta hevoset opetettiin sietämään laukauksia, tulta, trumpetteja ja rumpuja. Armeija tarvitsi paljon hevosia ja joskus hevosia saattoi olla yhtä paljon kuin miehiä. Hevosia ei käyttänyt pelkästään ratsuväki, vaan niitä käytettiin myös jalkaväen ja tykistön johtamisessa. Uusia hevosia tarvittiin jatkuvasti, sillä hevoset kärsivät taisteluista eniten, monia kuoli marssien aikana.

Taistelussa

Ratsuväki oli taistelussa karoliinien tärkein ase. Ratsastajat ratsastivat 120 miehen eskadroonissa kolmessa rivissä. Ratsastajat olivat niin lähellä toisiaan, että vasemmalla sivustalla olivat oikeat jalat vasemmanpuoleisen ratsastajan takana ja oikealla sivustalla toisin päin. Ratsuväki ei käyttänyt pistooleja tai muita tuliaseita hyökätessään, ainoastaan miekkoja. Keskellä ratsasti vänrikki lipun kanssa. Lippu oli suuntamerkki hyökkäykselle.

Tykistö

Karoliinimörssäri.

Tykistö käytti kolmea erilaista tykkimallia, kanuunoita, haupitseja ja mörssäreitä. Tykkien materiaali vaihteli raudan, pronssin ja eri metallien välillä.

Poltavan taistelun jälkeen 1709 tykistöä paransi pääasiassa Carl Cronstedt, esimerkiksi vetopuomin tykkien molemmilla puolilla marssin aikana. Toinen parannus olivat ”toimintahevoset” (actionhästar), jotka siirsivät tykistöä nopeasti. Vuonna 1712 otettiin käyttöön Christopher Polhemin suuntausruuvi. Toinen erittäin tärkeä henkilö oli Johan Siöblad, joka teki lukuisia parannuksia 1680- ja 1690-luvuilla.

Asepuku

Vuonna 1687 otettiin käyttöön yhteinen asepuku tykistölle. Jalkaväki ja ratsuväki käyttivät tuolloin sinisiä asepukuja, tykistön oli muuten samanlainen, mutta harmaa. Takki oli tummanharmaa sinisillä kauluksilla ja sinisillä kääntöhihoilla. Pukua käyttivät kaikki tykkimiehet, niin Ruotsista kuin muiltakin valtakunnan alueilta. Asuun kuului myös sininen kaulaliina, keltainen nahkaliivi, keltaiset nahasta valmistetut polvihousut, siniset pitkät sukat, mustat matalat kengät joissa oli tylpät kärjet ja musta huopahattu, jossa oli punainen hattunauha. Vuonna 1710 harmaa asepuku vaihdettiin siniseen.

Aseet

Aseina sotilailla oli lunttulukkomusketti tai piilukkomusketti ja komissiomiekka, joka oli otettu käyttöön vuonna 1685 jalkaväen sivuaseeksi ja edusti aikakautensa korkeinta tasoa. Aina vuoteen 1737, jolloin sen tuotanto lakkasi, sitä oli valmistettu osapuilleen 350 000. Tosiasia, että se 1700-luvun puolivälissä vähitellen poistettiin käytöstä, ei johtunut sen puutteista, vaan pikemminkin muotiseikoista. Fredrik Suuri oli nimittäin varustanut preussilaisen jalkaväkensä kaarevalla ja lyhytteräisellä sivuaseella, jota kutsuttiin hukariksi.

Yleiseksi muskettikaliiperiksi Ruotsissa tuli Kaarle Xl vuonna 1683 vahvistama 20 mm.

Suuren Pohjan sodan alussa käyttivät karoliinit vielä yleisesti lunttumusketteja, mikäli vuoden 1701 ohjesääntöön on luottaminen. Musketöörit kantoivat sen mukaan pääsääntöisesti lunttulukkomusketteja ja krenatöörit varustettiin piilukkoaseella ja pistimellä. Tukholman asekamarilla oli vuonna 1697 jalkaväelle 3 215 kappaletta ranskalaisia piilukkomusketteja, 12 649 kappaletta uusia lunttumusketteja ja 189 espanjalaista sieppolukkoa. Kun kuitenkin Södermanlandin rykmentti vuonna 1699 siirrettiin Pommeriin, jaettiin sille 800 muskettia “ranskalaisella puolipännilukolla. Sodan alkaessa sai Taalainmaan rykmentti pistimin varustetut piilukot ja vuonna 1701 Tallinnaan komennettu Upplannin, rykmentti samoin. Muissa joukko-osastoissa oli lunttumusketti edelleen yleisin. Esim: Porin rykmentillä, joka oli 1703 sijoitettu Riikaan, oli hallussaan 537 lunttu- ja ainoastaan kuusi piilukkomuskettia. Koko suuren Pohjan sodan aikana käytettiin Ruotsissa lunttutoimisia pyssyjä, kuitenkin etupäässä talonpoikaisnostoväen aseita. Näistä huomattava osa oli saksilaisilta saatua sotasaalista.

Suuren Pohjan sodan kestäessä vahvistettiin uusia piilukkomuskettimalleja pistimineen: 1701, 1704 ja 1716. Kuten kaikissa Ruotsin jalkaväenkivääreissä aina vuoteen 1799, oli näissäkin nimellinen kaliiperi 20 mm, mutta koska marginaali eri alihankkijoista johtuen oli väljä, oli jopa saman kiväärimallin aseissa melkoisia eroja. Nämä Kaarle XII:n aikaiset musketit eroavat toisistaan vain vähäisessä määrin ja noudattelevat pääpiirteissään vuoden 1696 mallia. Pistinkiinnityksissä on, kuten arvata saattaa, kuitenkin tiettyjä eroja. Pistimen pituus oli 76 cm.

Karoliinien musketeissa käytettävän ruutimäärän oli “Tusinakalleksikin” kutsuttu Kaarle XII itse vahvistanut 1 1/2 luodiksi (19,95 grammaa) ja kuulan painoksi 39,9 gr. Musketeilla ammuttavien “susihaulien” kooksi määriteltiin painon (6,65 gr) mukaan 10.25 mm.

Organisaatio

Skånen sodan aikana Kaarle XI uudelleenorganisoi ruotsalaisen kenttätykistön kahdesta suuremmasta komppaniasta neljään pienempään komppaniaan, joiden liikkuvuus oli huomattavasti parempi. Jokaiseen pienempään komppaniaan kuului 60 miestä. Kaksi niistä oli Tukholmassa, yksi Jönköpingissä ja yksi Göteborgissa. Suuren Pohjan sodan alkaessa Ruotsin armeijassa oli 1 784 tykkimiestä, vuonna 1714 vain 1 308.

Taistelussa

Suuren Pohjan sodan aikana Ruotsin armeija ei käyttänyt tykistöä merkittävästi luultavasti siksi, että tykistön siirtäminen vei paljon aikaa eikä se ollut johdon mieleen. Sodan loppupuolella tykistöä ruvettiin kuitenkin käyttämään enemmän. Gadebuschin taistelun aikana Ruotsin armeijan tykistöllä oli suuri merkitys voiton saavuttamisessa.

Karoliinien taktiikka

Karoliinien taktiikka oli erittäin hyökkäävä. Ratsuväen eskadroonien ansiosta, jotka olivat kiiloja, karoliinien taktiikasta tuli erittäin tehokas. Taktiikka oli paranneltu versio Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n taktiikasta. Taktiikka oli toisaalta myös huonompi, sillä Kaarle XII ei antanut kenenkään muun puuttua suunnitelmiinsa.

Karoliiniarmeija käytti peistä (pik), jonka suurin osa armeijoista oli jo hylännyt siihen aikaan. Peitset ehkäisivät miesten kyyristymistä vihollisen musketti- ja tykistötulen aikana. Karoliiniarmeija harjoitteli äärimmäisen harvoin puolustautumista taistelussa, sillä se oli lähes yksinomaan hyökkääjä. Karoliinien tuli marssia suoraan kohti vihollista ilman yhtäkään laukausta ennen kuin sotilaat näkivät kohteensa, tämän ansiosta sotilaat ampuivat harvoin ohi, mutta moni ehti kuolla ennen perille pääsyä. Kaarle XII oli valinnut osumatarkkuuden miesten henkien sijaan.

Moraali ja uskonto

Uskonto oli hyvin tärkeä osa armeijaa ja merkitsi paljon moraalille kansallisuusaatteen rinnalla. Karoliiniarmeija koostui ympäri Ruotsin valtakuntaa haalituista sotilaista, joskin ruotsalaiset ja suomalaiset muodostivatkin selvän enemmistön. 1700-luvun alussa taalainmaalaiselle miehelle saattoi olla yhtä vaikeaa tuntea kansallista yhteenkuuluvuutta sen enempää suomalaisen kuin skånelaisenkaan kanssa. Sen sijaan yhteinen usko, luterilaisuus, oli suuri yhdistäjä. Papit kiertelivät osastoja nostaen moraalia Suuren Pohjan sodan aikana.

Sotilaiden yksityiselämää valvottiin tarkasti sekä kentällä että torpilla. Sotilaiden Ruotsin kuninkaalle vannoma uskollisuudenvala velvoitti heitä myös tunnustamaan kristinuskoa, sillä Ruotsi oli suurvalta-aikanaan tiukasti luterilainen valtio. Jumalan kunnioitus oli yhtä selvä asia kuin vihollisia vastaan sotiminen. Narvan voiton jälkeen moni uskoi Jumalan auttaneen ruotsalaisia lumimyrskyllä. Harva toisaalta katsoi, että Jumala olisi vaihtanut puolta Ruotsin häviämässä Pultavassa.

Katso myös

• Karoliiniarmeijan herätys

Lähteet

Karoliini suomalaisessa Punaisen ristin postimerkissä vuodelta 1940.

• Alf Åberg ja Göte Göransson – Karoliner
• Margus Laidre – Segern vid Narva

Aiheesta muualla

• https://archive.today/20121205021624/http://www.algonet.se/~hogman/militaria.htm
• http://www.algonet.se/~hogman/sl_artilleri.htm (Arkistoitu – Internet Archive) – tykistö
• Karoliinin karkumatka. Neuvokkaan karoliinin pako Arkangelin vankileiriltä v. 1715, Hakkapeliitta, 03.10.1933, nro 40, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot