Jonne Aaron

suomalainen muusikko
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 29. toukokuuta 2019 kello 19.12 käyttäjän SilverBullitt (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Jonne Aaron (oik. Jonne Aaron Liimatainen; s. 30. elokuuta 1983 Tampere) on suomalainen laulaja, lauluntekijä, muusikko ja tuottaja. Hän aloitti musiikkiuransa vuonna 1997 Negative-yhtyeen laulajana. Negative on julkaissut viisi studioalbumia, joista kaksi on myynyt Suomessa kultaa. Yhtye on saavuttanut myös kansainvälistä menestystä ja esiintynyt ympäri maailmaa. Negativen levyjä on myyty Suomessa yhteensä yli 100 000 kappaletta, ja yhtye on saanut viisi Emma-ehdokkuutta.[1][2] Negative on ollut tauolla vuodesta 2013 lähtien.


Jonne Aaron
Jonne Aaron esiintymässä Lappeenrannan Yöt -tapahtumassa heinäkuussa 2013.
Jonne Aaron esiintymässä Lappeenrannan Yöt -tapahtumassa heinäkuussa 2013.
Henkilötiedot
Koko nimi Jonne Aaron Liimatainen
Syntynyt30. elokuuta 1983 (ikä 40)
Tampere
Ammatti laulaja, lauluntekijä, muusikko, tuottaja
Muusikko
Taiteilijanimi Jonne Aaron
Aktiivisena 1997–
Tyylilajit suomirock, iskelmä
Yhtyeet Negative
Levy-yhtiöt Warner Music Finland (2012–)
Aiheesta muualla
Kotisivut

Jonne Aaron nähtiin vuonna 2012 Nelosen Vain elämää -musiikkiohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella, jonka siivittämänä hän siirtyi soolouralle. Hänen ensimmäinen sooloalbumi Onnen vuodet julkaistiin vuonna 2013, ja se myi Suomessa platinaa. Jonne Aaronin toinen albumi Risteyksessä julkaistiin vuonna 2014, ja se myi kultaa. Single ”Yksin” nousi myös Suomen kaupallisten radiokanavien soitetuimmaksi kappaleeksi. Hänen kolmas sooloalbumi Tiikerin raidat julkaistiin vuonna 2019. Uransa aikana Jonne Aaron on myös säveltänyt ja sanoittanut kappaleita muille artisteille, kuten Popedalle, Topi Sorsakoskelle ja Suvi Teräsniskalle.

Vuonna 2005 japanilainen Burrn!-lehti valitsi Jonne Aaronin vuoden 2004 rocktähdeksi, ja vuonna 2013 hänelle myönnettiin JussinHessu-palkinto merkittävästä kulttuuriteosta. Soolourallaan Jonne Aaron on palkittu vuoden 2013 tulokkaana ja vuoden 2014 miesartistina Iskelmä Gaalassa.

Taustaa

Jonne Aaron Liimatainen syntyi 30. elokuuta 1983, ja hän on kotoisin Tampereelta.[3] Hänellä on kaksi veljeä: kuusi vuotta vanhempi Tommi ja kaksi vuotta nuorempi Ville.[4] Liimataiset asuivat ensin Lielahdessa ja myöhemmin Tesomalla.[5] Jonne Liimatainen pääti haluavansa rocktähdeksi 12-vuotiaana, kun hän sai ensimmäisen kitaransa.[6] Samoihin aikoihin Liimataisen vanhemmat erosivat, jonka jälkeen Jonne sijoitettiin Raholan perhetukikeskukseen varkauksien, lintsauksen ja vanhempien alkoholinkäytön vuoksi.[6][7]

Liimatainen kävi korottamassa keskiarvoaan kymppiluokalla peruskoulun jälkeen. Myöhemmin hän aloitti putkimiehen ja lähihoitajan opinnot, mutta jätti molemmat tutkinnot kesken.[4][8] Hän toimi myös työharjoittelijana lastentarhassa.[4] Liimatainen muutti pois Raholan perhetukikeskuksesta 18-vuotiaana.[8]

Ura

Negative

Pääartikkeli: Negative
 
Jonne Aaron esiintymässä Negativen kanssa Räikkärock -tapahtumassa heinäkuussa 2009.

Jonne Liimatainen perusti Negative-yhtyeen vuonna 1997 Tesoman yläasteella rumpali Janne ”Jay Slammer” Heimosen kanssa.[1][5] Liimatainen ryhtyi myös käyttämään taiteilijanimeä Jonne Aaron. Yhtyeen managerina toimi Jonnen vanhempi veli Tommi Liimatainen.[8] Vuonna 2002 Negative solmi levytyssopimuksen tamperelaisen GBFam Recordsin kanssa, ja yhtyeen debyyttialbumi War of Love julkaistiin maaliskuussa 2003.[8][9] Levy myi Suomessa kultaa.[10] Negativen toinen albumi Sweet & Deceitful julkaistiin syyskuussa 2004.[11] Levy myi jälleen kultaa, ja se nousi myös Saksan myyntilistoille.[12] Samana vuonna Negative esiintyi ensimmäistä kertaa Japanissa, ja paikallinen Burrn!-lehti valitsi Jonne Aaronin vuoden 2004 rocktähdeksi.[13][14][15] Vuonna 2005 Negative esiintyi ensimmäistä kertaa Saksassa ja Sveitsissä.[12][16] Vuonna 2006 yhtye kiersi Eurooppaa HIMin ja The Rasmuksen kanssa.[17]

Negativen kolmas albumi Anorectic julkaistiin syyskuussa 2006.[18] Levy nousi jälleen myyntilistoille muun muassa Saksassa.[19] Lokakuussa yhtye kiersi ensimmäistä kertaa Kiinassa, ja marraskuussa Negative valittiin parhaaksi suomalaiseksi yhtyeeksi MTV Europe Music Awards -palkintogaalassa.[20][21] Negativen neljäs albumi Karma Killer julkaistiin toukokuussa 2008.[22] Samana vuonna yhtye aloitti mittavan Euroopan kiertueen, joka kattoi 17 maata.[22][23] Negative solmi kansainvälisen levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa syksyllä 2009.[24] Yhtyeen viides albumi Neon julkaistiin kesäkuussa 2010.[25] Toukokuussa 2011 Negative esiintyi ensimmäistä kertaa Meksikossa.[26] Jonne Aaronin siirryttyä soolouralle Negative on ollut tauolla vuodesta 2013 lähtien.[27][28]

Sooloura

Huhtikuussa 2012 Jonne Aaron vieraili rap-artisti Cheekin singlellä ”Anna mä meen”.[29] Kappale nousi muun muassa Suomen single- ja latauslistan ensimmäiselle sijalle.[30] Syksyllä Jonne Aaron nähtiin Nelosen Vain elämää -musiikkiohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella.[31] Ohjelman pohjalta julkaistiin kaksi kokoelmalevyä, joista ensimmäinen nousi 2000-luvun myydyimmäksi albumiksi Suomessa.[31] Jonne Aaronin esittämistä kappaleista parhaiten menestyi alun perin Kaija Koon levyttämä ”Kylmä ilman sinua”, joka nousi latauslistan kolmannelle ja singlelistan kahdeksannelle sijalle.[32] Lokakuussa Jonne Aaron esiintyi Topi Sorsakosken muistokonserteissa.[33] Joulukuussa hän esiintyi muiden Vain elämää -artistien kanssa kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa Espoon Barona Areenalla.[34][35]

 
Jonne Aaron Espoo Metro Areenalla maaliskuussa 2013.

Vain elämää -ohjelman jälkeen Jonne Aaron siirtyi soolouralle. Hänen ensimmäinen soolosingle ”Taivas itkee hiljaa” julkaistiin maaliskuussa 2013.[36] Hänen debyyttialbumi Onnen vuodet julkaistiin 26. huhtikuuta 2013, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen.[37][38] Myöhemmin levy myi platinaa.[39] Onnen vuodet sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Muun muassa Soundi totesi, että ”parhaimmillaan levy soi uljaasti ja dramaattisesti, mutta aivan yhtä usein persoonattomasti ja ravintola­orkesterisovituksiin sortuen”.[40] Albumin julkaisua seurasi yli sadan konsertin mittainen kiertue.[3] Turun Down By The Laituri -tapahtumassa Jonne Aaron teki esiintymiskorkeuden maailmanennätyksen, kun hänet nostettiin 104 metrin korkeuteen nostolava-autolla.[41] Hän lämmitteli myös Bon Jovi -yhtyettä Tampereen Ratina stadionilla toukokuussa 2013.[42] Tammikuussa 2014 Jonne Aaron palkittiin vuoden 2013 tulokkaana Iskelmä Gaalassa.[43] Maaliskuussa Onnen vuodet oli ehdolla vuoden iskelmäalbumiksi Emma-gaalassa.[44] Elokuussa Jonne Aaron vieraili Cheekin Olympiastadion-konserteissa.[45]

Jonne Aaronin toisen sooloalbumin ensimmäinen single ”Yksin” julkaistiin syyskuussa 2014, ja se nousi muun muassa Suomen kaupallisten radiokanavien soitetuimmaksi kappaleeksi.[46][47] Myöhemmin se striimasi kultaa.[48] Risteyksessä-albumi julkaistiin 31. lokakuuta 2014. Se nousi albumilistan neljännelle sijalle ja myi kultaa.[49][50] Levyltä julkaistiin vielä kolme radiosoittolistalle noussutta singleä.[51][52][53] Risteyksessä sai jälleen ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Soundin mielestä levy ”saa oksentamaan kaikessa yleisönkosiskelussaan viimeisetkin arvostuksen rippeet kotimaan radiopoppia kohtaan”, kun taas Keskisuomalainen kuvaili albumia ”energiseksi ja hyvällä pohjavireellä tehdyksi”.[54][55] Helmikuussa 2015 Jonne Aaron palkittiin Iskelmä Gaalassa Vuoden miesartisti -palkinnolla.[56] Huhtikuussa Nelonen esitti käsikirjoitetun Risteyksessä-tositelevisiosarjan, jonka ensimmäinen jakso perustui Jonne Aaronin elämään.[57] Lokakuussa julkaistiin Jonne Aaronin ja Jeremy Folderolin yhteinen Nenäpäivä-single ”Mitä sä ajattelet (anna sun äänesi kuulua)”.[58] Risteyksessä-kiertue jatkui vuoden 2015 loppuun asti.[59] Sen aikana Jonne Aaron lämmitteli Scorpions-yhtyettä Hamina Bastionissa ja Pietarsaaressa.[60]

Keväällä 2016 Jonne Aaron käynnisti Kaikki tiet vievät Roomaan -kiertueen.[61] Kesäkuussa hän julkaisi singlen ”Rooma”.[62] Kesäkuussa 2017 Jonne Aaron julkaisi singlen ”Vihan sokaisema”, ja syksyllä hän aloitti jälleen uuden kiertueen.[63][64] Toukokuussa 2018 julkaistiin single ”Kun jätät minua”, ja elokuussa Jonne Aaron lämmitteli Popedaa Tampereen Ratina stadionilla ja Sunrise Avenueta Seinäjoen OmaSp Stadionilla.[65][66][67] Jonne Aaronin kolmas sooloalbumi Tiikerin raidat julkaistiin 10. toukokuuta 2019.[68] Hän esiintyi myös Olli Lindholmin muistokonserteissa samana viikonloppuna.[69] Tiikerin raidat sai vaisun vastaanoton kriitikoilta. Muun muassa Keskisuomalainen totesi, että levy on ”niin yhteinäinen jööti, että ulkopuolinen rupeaa väkisinkin kyseenalaistamaan Aaronin ja luottotuottaja Jimmy Westerlundin mielikuvituksen”.[70] Tästä huolimatta Tiikerin raidat nousi julkaisuviikollaan virallisen albumilistan viidennelle sijalle.[71]

Muuta

Jonne Aaron on uransa aikana säveltänyt ja sanoittanut kappaleita myös muille artisteille, kuten Costello Hautamäelle, Olli Lindholmille, Popedalle, Topi Sorsakoskelle, Suvi Teräsniskalle ja Yölle.[72][73][74][75][76][77] Hän on myös säveltänyt Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen kannustuskappaleen.[78] Topi Sorsakosken oli tarkoitus levyttää kokonainen albumi Jonne Aaronin ja Vexi Salmen kirjoittamia kappaleita, mutta hän kuoli ennen kuin suunnitelma ehti toteutua.[73] Myös Matti Nykäsen oli määrä levyttää Jonne Aaronin ja Jimmy Westerlundin tekemä kappale ”#KarismaKantaa” ennen kuin hän kuoli.[79]

Jonne Aaron tuotti veljensä Ville Liimataisen Flinch-yhtyeen albumin Irrallaan, joka julkaistiin huhtikuussa 2008.[80]

Yksityiselämä

Vuosina 2002–2011 Jonne Aaron seurusteli entisen näyttelijän, nykyisin pankkialalla työskentelevän Tiina Routamaan kanssa.[81][82] Vuosina 2015–2016 hän seurusteli vuoden 2013 Miss Suomi -kisojen perintöprinsessan Maija Kerisalmen kanssa.[83][84]

Jonne Aaron asui kerrostalossa Tampereen Tammelantorin laidalla, kunnes hän muutti Länsi-Tampereelle omakotitaloon vuonna 2015.[56][5] Vuonna 2010 hänet palkittiin positiivisimpana tamperelaisena.[15] Vuonna 2005 Jonne Aaron sai tasavallan presidentti Tarja Haloselta kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle.[85] Tammikuussa 2013 hänet palkittiin JussinHessu-palkinnolla merkittävästä kulttuuriteosta.[15]

Jonne Aaron sairastaa astmaa.[8] Hän aloitti tupakanpolton toisella luokalla, mutta on sitemmin lopettanut useamman kerran.[86][87][88] Jonne Aaron aloitti alkoholinkäytön neljännellä luokalla. Vuonna 2011 hänen eron jälkeinen juomisensa johti loppuunpalamiseen ja umpilisäkeleikkaukseen.[86] Negative joutui perumaan konserttejaan Jonne Aaronin leikkauksen vuoksi, mutta hän lopulta toipui komplikaatioista huolimatta.[89][90][91] Hän on sittemin rajoittanut alkoholinkäyttöään, mutta todennut: ”En ole vieläkään mikään absolutisti, ja kunnon känni silloin tällöin tekee vain hyvää, mutta jatkuva dokaaminen on saanut jäädä.”[81]

Musiikkityyli ja sanoitukset

Jonne Aaronille musiikki on hänen omien sanojensa mukaan keino, jolla hän purkaa sisäistä herkkyyttään ja energiaa.[92] Hän on kuvaillut itseään myös suureksi musiikin kuluttajaksi.[92] Hän kuuntelee paljon eri tyyppistä musiikkia ja ammentaa eri tyyleistä vaikutteita.[92] Jonne Aaron on kuvaillut omaa musiikkityyliään ”Ikea-rockiksi”, jossa ”jokaiselle on jotakin”.[93] Sanoituksia hän pyrkii aina ammentamaan ”omista sielun sopukoistaan”, mutta sekoittaa teksteihinsä myös fiktiota ja yksityiskohtia muiden ihmisten elämästä.[92]

Onnen vuodet -albumilla Jonne Aaronin musiikki nojasi vahvasti suomalaiseen iskelmään. Hän otti vaikutteita muun muassa Tapio Rautavaaralta, Irwin Goodmanilta ja Rauli Badding Somerjoelta.[94] Sanoitukset Jonne Aaron teki yhdessä Vexi Salmen kanssa, joka otti hänet ”kisällikseen”.[92] Risteyksessä-albumilla musiikkityyli vaihtui suomirockiin, koska Jonne Aaron ei halunnut levyttää kahta iskelmäalbumia peräkkäin.[3] Levyn sanoitukset käsittelevät muutosta ja eroa. Aluksi Jonne Aaron koki kappaleiden olevan liian henkilökohtaisia hänen esitettäväkseen, joten osaa tarjottiin Idols-finalisti Tiina Puskalle. Lopulta hän muutti mielensä ja päätti levyttää kappaleet itse.[3][94] Tiikerin raidat -albumia Jonne Aaron on kuvaillut monipuoliseksi ja arvellut joidenkin sen kappaleiden herättävän "puolesta ja vastaan -reaktioita”.[93] Hän on myös todennut, että levy on ”soundillisesti lähempänä Negativea”, ja hänen uransa ”vahvimpia kokonaisuuksia niin tekstillisesti kuin musiikillisestikin”.[95][96] Albumin sanoitukset käsittelevät Jonne Aaronin yksityiselämän käänteitä, ”ennen kaikkea eroa”.[95]

Diskografia

Negative

Pääartikkeli: Negativen diskografia

Soolo

Lähteet

  1. a b Negative Warner Music Live. 20.7.2018. Viitattu 9.4.2019.
  2. Emma Gaala - Arkisto (Kirjoita "Suodata nimellä" -kenttään Negative) Emma-gaala. Viitattu 9.5.2019.
  3. a b c d Österman, Nalle: Jonne Aaron muistelee: Alaikäisenä yökerhoon Turussa Tamperelainen. 31.12.2014. Viitattu 17.5.2018.
  4. a b c Mäki-Kala, Linda: Jonne Aaron: "Bailaamiseni on ehkä riistäytynyt käsistä" Me Naiset. 24.5.2013. Viitattu 17.5.2018.
  5. a b c Niiranen, Jussi: Jonne Aaron muistelee rankkaa nuoruuttaan tv-ohjelmassa – lintsausta ja huostaanotto: ”Minulla oli vapaa kasvatus” Ilta-Sanomat. 7.11.2016. Viitattu 17.5.2018.
  6. a b Rytsä, Paavo: Jonne Aaronin karu lapsuus Yle Elävä Arkisto. 12.9.2008. Viitattu 17.5.2018.
  7. Asikainen, Merja: Jonne Aaron lapsuudestaan: ”Join ensimmäisen kerran 8-vuotiaana” Ilta-Sanomat. 13.4.2015. Viitattu 17.5.2018.
  8. a b c d e Suhonen, Pete: Jonne Aaron - Enkelipoika City. 5.11.2004. Viitattu 17.5.2018.
  9. Isoaho, Timo: Negative perimmäisten kysymysten äärellä Soundi. 24.4.2008. Viitattu 17.5.2018.
  10. Kulta- ja platinalevyt - Negative Musiikkituottajat. Viitattu 17.5.2018.
  11. Valpasvuo, Ilkka: Negative: Sweet & Deceitful Desibeli.net. Viitattu 18.5.2018.
  12. a b Negative Saksan albumilistalla Findance. 2.6.2005. Viitattu 21.5.2018.
  13. Pop-uutiset 8.2. Yle Uutiset. 8.2.2005. Viitattu 17.5.2018.
  14. Ahola, Suvi: Negative-yhtye Japaniin jättiläis- festivaaleille Helsingin Sanomat. 12.5.2004. Viitattu 17.5.2018.
  15. a b c Sirén, Anna: Jonne Aaron sai JussinHessun Yle Uutiset. 18.1.2013. Viitattu 18.5.2018.
  16. Negative To Tour Germany In September Blabbermouth.net. 21.6.2005. Viitattu 5.5.2019. Englanti
  17. HIM, The Rasmus ja Negative yhteiskiertueelle Ilta-Sanomat. 20.10.2005. Viitattu 17.5.2018.
  18. Negative julkaisee myös ulkomailla Stara. 30.8.2006. Viitattu 18.5.2018.
  19. Negativen listasijoitukset Offiziele Deutsche Charts. Viitattu 11.5.2019. Saksa
  20. Asikainen, Merja: Negative lähtee kiertueelle Kiinaan Ilta-Sanomat. 9.8.2007. Viitattu 17.5.2018.
  21. Leinonen, Ann-Mari: Negative nappasi pystin HIMin edestä Iltalehti. 2.11.2007. Viitattu 17.5.2018.
  22. a b Negative suuntaa klubikiertueelle Stara. 18.8.2008. Viitattu 18.5.2018.
  23. Negativen Jonne: Oma tuhnautus on paras tuoksu maailmassa MTV. 29.08.2008. Viitattu 17.5.2018.
  24. Negative solmi kansainvälisen levytyssopimuksen Yle Uutiset. 4.9.2009. Viitattu 17.5.2018.
  25. Negative julkaisee Neon-albuminsa kesäkuussa Stara. 25.2.2010. Viitattu 18.5.2018.
  26. Asikainen, Merja: Negativen kitaristi otti hatkat - manageri jyrähti Ilta-Sanomat. 17.5.2011. Viitattu 17.5.2018.
  27. Karvinen, Petri: ”Uuden musiikin tekeminen kiinnostaa” Ylöjärven Uutiset. 6.3.2015. Viitattu 5.5.2019.
  28. Jonne Aaronin yhtye ei teekään paluuta: ”Panin Negativen tauolle” Stara. 7.2.2013. Viitattu 5.5.2019.
  29. Cheek: Jonne Aaron esiintyy seuraavalla levylläni Yle Uutiset. 15.3.2012. Viitattu 9.11.2014.
  30. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Cheek – Anna mä meen (feat. Jonne Aaron) Musiikkituottajat. Viitattu 17.5.2018.
  31. a b Vain elämää on 2000-luvun myydyin levy Suomessa Helsingin Sanomat. 20.12.2012. Viitattu 17.5.2018.
  32. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jonne Aaron – Kylmä ilman sua Musiikkituottajat. Viitattu 17.5.2018.
  33. Topi Sorsakosken muistoksi kaksi konserttia Ilkka. 9.8.2012. Viitattu 11.5.2019.
  34. Grandlund, Antti: Toinen Vain elämää -konsertti järjestetään joulukuussa Iskelmä. Viitattu 21.5.2018.
  35. Laakso, Ville: Vain elämää -suosio yllätti sarjan tähdetkin Yle Uutiset. 28.12.2012. Viitattu 21.5.2018.
  36. Tältä kuulostaa Jonne Aaronin ensimmäinen soolosingle! Ilta-Sanomat. 25.3.2013. Viitattu 17.5.2018.
  37. Mättö, Ville: Jonne Aaron: Olen ollut rokin Matti Nykänen Yle Uutiset. 24.4.2013. Viitattu 22.5.2018.
  38. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jonne Aaron – Onnen vuodet Musiikkituottajat. Viitattu 17.5.2018.
  39. Haverinen, Rea: Jonne Aaronilta ulos uusi single Voice.fi. 16.9.2014. Viitattu 21.5.2018.
  40. Luukkanen, Antti: Jonne Aaron: Onnen vuodet Soundi. 2.6.2013. Viitattu 5.5.2019.
  41. Jonne Aaron teki maailmanennätyksen MTV Uutiset. 25.7.2013. Viitattu 18.5.2018.
  42. Haverinen, Rea: Jonne Aaron lämmittelee Bon Jovia! Voice.fi. 14.5.2013. Viitattu 22.5.2018.
  43. Jonne Aaron kovassa kuumeessa – jätti Iskelmä-gaalan väliin MTV Uutiset. 26.1.2014. Viitattu 18.5.2018.
  44. Wetterstrand, Ninni: Emma-ehdokkaat on julkistettu – katso lista kaikista ehdokkaista YleX. 28.1.2014. Viitattu 22.5.2018.
  45. Cheek toi tähdet lavalle – heidät nähtiin stadionilla MTV Uutiset. 22.8.2014. Viitattu 25.8.2018.
  46. Tahvolainen, Anne: Uusi albumi oli Jonne Aaronille selviytymiskeino - katso ensisinkun musiikkivideo Iltalehti. 26.09.2014. Viitattu 17.5.2018.
  47. Suomen suosituimmat juuri nyt: Jonne Aaron, Jenni Vartiainen ja Ed Sheeran Radio Nova. 2.1.2015. Viitattu 17.5.2018.
  48. Jonne Aaronille kultaa! Warner Music Live. 28.6.2016. Viitattu 22.5.2018.
  49. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jonne Aaron – Risteyksessä Musiikkituottajat. Viitattu 17.5.2018.
  50. Jonne Aaronin Risteyksessä-albumi myi kultaa Warner Music Live. 26.01.2015. Viitattu 5.5.2019.
  51. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jonne Aaron – Ota mut Musiikkituottajat. Viitattu 17.5.2018.
  52. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jonne Aaron – Kirosanoja Musiikkituottajat. Viitattu 17.5.2018.
  53. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jonne Aaron – Ei tää rakkautta oo Musiikkituottajat. Viitattu 30.12.2018.
  54. Äijä, Juho: Jonne Aaron: Risteyksessä Soundi. 9.12.2014. Viitattu 5.5.2019.
  55. Taivainen, Kirsi: Jonne Aaron: Risteyksessä (Warner) Keskisuomalainen. 2.11.2014. Viitattu 5.5.2019.
  56. a b Palkittu Jonne Aaron hillitsee juhlimista: Uuden asunnon remontti työllistää MTV Uutiset. 16.2.2015. Viitattu 18.5.2018.
  57. Tämän takia Jonne Aaron halusi kertoa rankan tarinansa Risteyksessä-ohjelmassa: "Kenenkään ei tarvitse olla yksin!" Nelonen. 10.4.2015. Viitattu 21.5.2018.
  58. Jonne Aaron ja Jeremy Folderol tekivät virallisen Nenäpäivä-singlen! Warner Music Finland. 16.10.2015. Viitattu 17.5.2018.
  59. Voutilainen, Petri: Jonne Aaron: Haluan kohota solloartistina isommaksi kuin Negative on koskaan ollut! Seiska. 14.10.2015. Viitattu 21.5.2018.
  60. Vähäsarja, Sari: Scorpions kesällä Pietarsaareen ja Haminaan Yle Uutiset. 5.3.2015. Viitattu 21.5.2018.
  61. Makkonen, Nita: Muodonmuutoksen kokenut Jonne Aaron lapsihaaveistaan: ”Sitten kun luoja suo” Ilta-Sanomat. 17.6.2016. Viitattu 8.5.2018.
  62. Jonne Aaronilta uutta musiikkia! Warner Music Finland. 3.6.2016. Viitattu 9.5.2019.
  63. Jonne Aaronilta uusi single sydänsuruista - kuuntele Vihan sokaisema Voice.fi. 19.6.2017. Viitattu 9.5.2019.
  64. Hopi, Anna: Jonne Aaron julkaisi syksyn keikkansa - katso keikkakalenteri Radio Suomirock. 7.9.2017. Viitattu 8.5.2018.
  65. Jonne Aaronilta odotettu uusi sinkku! Warner Music Finland. 7.5.2018. Viitattu 9.5.2019.
  66. Laurila, Elina: Popedan stadionkeikan alkamisaika on julkistettu – lippuja on vielä jäljellä Aamulehti. 14.5.2018. Viitattu 17.5.2018.
  67. Sunrise Avenue esiintyy OmaSp Stadionilla elokuussa SJK Seinäjoki. 18.4.2018. Viitattu 26.6.2018.
  68. Jonne Aaronilta uusi single – albumi julkaistaan toukokuussa Warner Music Finland. 9.4.2019. Viitattu 9.4.2019.
  69. Hopi, Anna: Jonne Aaronin kostea ilta venähti pitkäksi - selvisi eeppisten käänteiden jälkeen keikkapaikalle: Olli Lindholm antoi isällistä kuittia Iltalehti. 10.5.2019. Viitattu 11.5.2019.
  70. Levyarvio: Tiikeri ei pääse raidoistaan Jonne Aaronin uudella levyllä Keskisuomalainen. 13.5.2019. Viitattu 14.5.2019.
  71. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jonne Aaron – Tiikerin raidat Musiikkituottajat. Viitattu 19.5.2019.
  72. Suvi Teräsniska Jonne Aaronin puhelusta: ”En ollut uskoa korviani!” Stara. 25.12.2013. Viitattu 18.5.2018.
  73. a b Grandlund, Antti: Jonne Aaron herkisti yleisön Viimeiseen korttiin -tulkinnallaan - katso video! Iskelmä. 13.2.2012. Viitattu 18.5.2018.
  74. Jonne Aaron sävelsi ja sanoitti Popedalle Soundi. 26.8.2008. Viitattu 18.5.2018.
  75. Suomalaisrokkari uudesta levystään: Tällaiselta Costello näyttää maanantaiaamuna peilin edessä Radio Nova. 23.1.2013. Viitattu 23.5.2018.
  76. Jarva, Hannu: Arkistosta: Kaunein vielä kokematta - Yö-yhtyeen keulakuva Olli Lindholm on saavuttanut muusikkourallaan jo melkein kaiken haluamansa Savon Sanomat. 12.2.2019. Viitattu 5.5.2019.
  77. Yön Pelko ja rakkaus -albumi julkaistaan 9.11. PropPromotion Oy. 3.10.2012. Viitattu 5.5.2019.
  78. Pääseekö tiikeri raidoistaan? Jonne Aaron on Viikon Artisti - kuuntele haastattelu! Radio Sun. 18.4.2019. Viitattu 20.4.2019.
  79. Auvinen, Katariina: Kun Matti Nykänen menehtyi, Jonne Aaronilla oli melkein valmis biisi hänelle Iskelmä. 10.5.2019. Viitattu 14.5.2019.
  80. Kaunisto, J.A.: Jonne Aaronin veli julkaisee uutta - Flinch on irrallaan V2.fi. 27.2.2008. Viitattu 18.4.2019.
  81. a b Janhonen, Ulla: Jonne Aaron: ”Romahdin erossa täysin” Anna. 31.10.2014. Viitattu 9.5.2019.
  82. Hän oli Jonne Aaronin salattu ex-avovaimo – katso MTV Uutiset. 19.7.2011. Viitattu 17.5.2018.
  83. Korhonen, Ida: Jonne Aaron ja missirakas erosivat: "Kai se pitää uskoa, kun lehdessä lukee" MTV Uutiset. 13.10.2016. Viitattu 17.5.2018.
  84. Sharma, Mira: Maija Kerisalmi jätti Jonne Aaronin – toivoo seuraavalta suhteelta luottamusta: ”Ero on ollut sydämelle helpotus” Ilta-Sanomat. 9.11.2016. Viitattu 17.5.2018.
  85. Jonne Aaron luopui tavaramerkistään: tältä hän näyttää nyt Me Naiset. 9.3.2016. Viitattu 16.4.2019.
  86. a b Seppänen, Mika: Jonne Aaron käytti pahimmillaan 10 000 euroa alkoholiin parissa kuukaudessa Ilta-Sanomat. 19.11.2012. Viitattu 9.5.2019.
  87. Kaunisto, J.A.: Negativen Jonne Aaron hankki lauluääntä tupakan avulla V2.fi. 13.1.2009. Viitattu 9.5.2019.
  88. Karhunkorpi, Marjaana: Hysteriaa aiheuttaneelle Negativelle sataa keikkapyyntöjä maailmalta, mutta Jonne Aaron koki poreammeessa taianomaisen Tampere-hetken – kysyimme, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella Aamulehti. 17.4.2019. Viitattu 19.4.2019.
  89. IS: Jonne Aaronille leikkauksesta komplikaatioita MTV. 2.12.2011. Viitattu 18.5.2018.
  90. IS: Negativen keikka peruttu – Jonne Aaronin haava vuotaa edelleen MTV. 10.12.2011. Viitattu 18.5.2018.
  91. Hätäleikkauksesta toipunut Jonne Aaron palasi julkisuuteen MTV. 22.12.2011. Viitattu 18.5.2018.
  92. a b c d e Jonne Aaron @ Ylen aamu-tv 24.04.13 YouTube. 24.4.2013. Viitattu 15.6.2018.
  93. a b Moilanen, Emmi: 'Olen Ikea-rokkari' - Jonne Aaron keksi yllättävän vertauksen sisustaessaan kotiaan Iskelmä. 22.5.2018. Viitattu 15.6.2018.
  94. a b Seppänen, Mika: "Välillä lipsahtaa" - Jonne Aaron avautuu erosta, Negativesta ja alkoholista - katso haastattelu! Ilta-Sanomat. 31.10.2014. Viitattu 15.6.2018.
  95. a b Lempinen, Marko: Jonne Aaron teki levyn vaikeasta erostaan – rocktähti kertoo nyt hurjista vuosistaan ja siitä, mikä musiikkialalla saa hänet ärsyyntymään Ilta-Sanomat. 4.5.2019. Viitattu 5.5.2019.
  96. Jonne Aaronilta uusi albumi toukokuussa! Warner Music Live. 25.4.2019. Viitattu 30.4.2019.

Aiheesta muualla