Teemu Muurimäki

suomalainen muotisuunnittelija

Teemu Muurimäki (s. 1974) on suomalainen muotisuunnittelija. Muurimäki tunnetaan erityisesti uniikeista ilta- ja hääpuvuistaan, joita hän on suunnitellut vuodesta 2001 lähtien muun muassa Linnan juhliin.[1][2][3]

Elämä ja ura muokkaa

Porissa lapsuutensa viettänyt Muurimäki kirjoitti ylioppilaaksi Savonlinnan taidelukiosta vuonna 1993 ja valmistui vaatesuunnittelijaksi (taiteen maisteri) Taideteollisesta korkeakoulusta (nykyinen Aalto-yliopisto) vuonna 2001.[4] Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt muotisuunnittelijana Euroopan toiseksi suurimmalla hääpukuvalmistajalla Cymbeline Paris Pariisissa, italialaisilla huippumuotitaloilla Dolce & Gabbana, Bottega Veneta ja Giorgio Armani[5] Milanossa sekä australialaisella muotitalolla Carla Zampatti Sydneyssä suunnitellen Bianca Spender -mallistoa.

Palattuaan Suomeen 2012 Muurimäki suunnitteli neljä vuotta Marimekolle[6]. Hänen käsialaansa on mm. Unikko-iltapukumallisto, joka juhlisti 50 vuotta täyttävää ikonista Unikko-kuosia[7][8]. Keväällä 2015 Muurimäki lanseerasi oman toiminnallisiinselvennä merinovillatuotteisiin erikoistuneen Formal Friday -miestenvaatemerkin[9]. Hän myös suunnitteli tuotteistuksen SuomiAreena-tapahtumaan [10] kesällä 2017 ja shakki-aiheisen korumalliston designtalo Aarikalle[11] 2018. Muurimäki työskenteli suomalaisen miestenpukuvalmistaja Turon pääsuunnittelijana[12] kesäkuusta 2018 koronaviruspandemian vaikeuttamaan kesään 2020 saakka.

Muodin ohella Muurimäki on suunnitellut myös esiintymisasuja sekä teatteri- ja nykytanssipuvustuksia. Taitoluistelija Kiira Korpi kilpaili vuosia hänen suunnittelemissaan[13] puvuissa[14]. Muurimäki suunnitteli ensimmäisen nykytanssipuvustuksensa Tero Saarinen Companylle teokseen Morphed[15][16] Suomen Kansallisoopperan päänäyttämölle 2014. Hän on suunnitellut puvut myös Tero Saarisen ja Kimmo Pohjosen duettoon Breath[17], joka sai ensi-iltansa Quebecissä Kanadassa 2018, sekä Skånes Dansteaterin ja Tero Saarinen Companyn yhteistuotantoon Transit[18] Malmön oopperataloon Ruotsiin 2020. Muurimäen käsialaa on myös koreografien Minna Tervamäen ja Ima Iduozeen ja multimediataiteilija Marita Liulian tanssiteokseen Swan Song[19] Aleksanterin teatteriin 2014 suunnitellut puvut.

Muurimäki debytoi musikaalipukusuunnittelijana Maria Sidin ohjaamassa Svenska Teaternin menestysmusikaalissa[20] Chess på Svenska[21] 2018. Hänen ensimmäinen oopperapukusuunnittelunsa nähtiin Savonlinnan oopperajuhlien kesän 2019 uutuusteoksessa, komediallisessa oopperassa Sevillan parturi[22], jonka ohjasi Kari Heiskanen[23]. Sittemmin Muurimäen suunnittelemia musikaalipukusuunnitteluja ovat Queenin musiikkiin perustuva, Maria Sidin ohjaama We Will Rock You[24] Helsingin Jäähallissa 2021, Markus Virran ohjaama, Pulitzer-palkittu Next to Normal[25] Svenska Teaternissa 2021 ja Marco Bjurströmin ja Peter Pihlströmin ohjaama klassikko Grease[26] Messukeskuksen Amfi-teatterissa 2023.

A cappella -yhtye Fork[27] sekä useat esiintyvät artistit, kuten Olavi Uusivirta[28], Iiro Rantala[29], Maria Ylipää, Mari Palo, Elastinen, Nina Tapio[30], Katri Helena, Kaija Koo, Jenni Vartiainen[31], Maija Vilkkumaa, Ellinoora, Anna Puu, Paula Vesala, Joel Herttua ja Bess[32] sekä juontajat Maria Ylipää (Jussi-gaala 2016), Jaana Pelkonen (Eurovision laulukilpailu 2007[33], Kultainen Venla 2021, Bumtsibum 2021) ja Anna-Maija Tuokko (Jussi-gaala 2019–2022) ovat esiintyneet Muurimäen suunnittelemissa puvuissa. Vuodesta 2020 Teemu Muurimäki on työskennellyt osana Uuden Musiikin Kilpailun pukutiimiä[34] ja on suunnitellut esiintymisasuja[35] mm. The Rasmukselle[36] ja Käärijälle yhdessä pukusuunnittelija Elina Larion ja stylisti Vesa Silverin kanssa.

Erityisesti Muurimäki tunnetaan suunnittelemistaan uniikki-iltapuvuista[37], joita on nähty Linnan juhlissa yli kahden vuosikymmenen ajan sekä erilaisissa palkintogaaloissa, mukaan lukien Oscar-gaalassa Kirsikka Saarella 2014[38], Golden Globe -gaalassa Laura Birnillä 2019[39], Cannesin elokuvajuhlilla Krista Kososella 2019[40], Sophia Heikkilällä 2019 ja Seidi Haarlalla 2022[41] sekä lukuisissa juhla- ja palkintogaaloissa Anna-Maija Tuokolla[42][43][44]. Linnan juhlien puvuista muistetaan erityisesti Vanessa Kurrin vaaleanpunainen puku 2002, Anna Puun futuristinen metallikorsettipuku[45] 2018, Jaana Pelkosen lukuisat iltapuvut[46][47] 2007–2022 ja keskustelua miesten juhlapukeutumisesta herättänyt[48][49] balettitanssija Atte Kilpiselle suunniteltu pinkki frakki 2022[50].

Lähteet muokkaa

  1. Linnan juhlien puvuista tunnettu muotisuunnittelija Teemu Muurimäki: ”Kiitän äitiäni ammatinvalinnastani” Gloria. 29.1.2019. Viitattu 6.9.2019.
  2. Suomalaissuunnittelijat paljastavat: Morsian, näin saat täydellisesti istuvan hääpuvun Ilta-Sanomat. 26.5.2013. Viitattu 6.9.2019.
  3. Henkilökuva: Linnan juhlien iltapuvuista tunnettu Teemu Muurimäki valitsi Suomen – maailman muotitalot eivät tehneet onnelliseksi Yle Uutiset. Viitattu 6.9.2019.
  4. Kuvaja, Sini: Muotisuunnittelija Teemu Muurimäen ihmeellinen elämäntarina Porista Milanoon muotimaailman huipulle ja takaisin 9.7.2017. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 22.6.2018. Viitattu 22.6.2018.
  5. Muotitalojen huipulta löytyy monta suomalaista Yle. 25.5.2012
  6. Marimekon Teemu Muurimäki uskoo suomalaisen vaatesuunnittelun omaleimaisuuteen mtvuutiset.fi. 30.9.2013. Viitattu 6.9.2019.
  7. Marimekko: Marimekko Vuosikirja 2013 Vuosikirja. 2013. Marimekko. Viitattu https://company.marimekko.com/wp-content/uploads/2017/12/Marimekko_2013__Vuosikirja.pdf.+
  8. W. W. D. Staff, W. W. D. Staff: Finnish Up: Finland’s Fashion Moment WWD. 20.11.2013. Viitattu 6.9.2019. (englanniksi)
  9. Huippusuunnittelija Teemu Muurimäeltä uusi aluevaltaus (Arkistoitu – Internet Archive) Design Forum Finland. 12.3.2015
  10. Suomalaisen muotimaailman tähti Teemu Muurimäki suunnittelee malliston SuomiAreenalle suomiareena.fi. 16.3.2017. Arkistoitu 6.9.2019. Viitattu 6.9.2019.
  11. Aarikka: Aarikka ja suunnittelija Teemu Muurimäki lanseeraavat modernin CHESS- korumalliston Aarikka. Arkistoitu 6.9.2019. Viitattu 6.9.2019.
  12. Turon uusi pääsuunnittelija on Teemu Muurimäki Turo. Viitattu 6.9.2019.
  13. Kiira Korpi hurmasi kauneudellaan SM-kisoissa – kuvat mtvuutiset.fi. 17.12.2012. Viitattu 6.9.2019.
  14. Puvut ovat tärkeä osa taitoluistelua - "On menty modernimpaan suuntaan" yle.fi. Viitattu 6.9.2019.
  15. Esa-Pekka Salonen :: Helsinki Festival[vanhentunut linkki]
  16. Arvio: Tero Saarisen mieskollektiivi tanssi itsensä nirvanaan Helsingin Sanomat. 18.8.2014. Viitattu 6.9.2019.
  17. Tero Saarinen Company: Breath Dance Info Finland. 3.10.2017. Viitattu 6.9.2019. (englanniksi)
  18. Transit Tero Saarinen Company. Viitattu 16.11.2020.
  19. Sellosali: Swan Song Stadissa.fi. Viitattu 16.11.2020.
  20. Teatteriarvostelu: Yli kolmikymppinen Abba-miesten musikaali pesee kasvonsa Helsingissä Helsingin Sanomat. 8.9.2018. Viitattu 6.9.2019.
  21. ★★★★★ för Chess, läs recensionsutdragen svenskateatern.fi. 10.9.2018. Arkistoitu 6.9.2019. Viitattu 6.9.2019. (ruotsiksi)
  22. Tragikoominen Sevillan parturi villitsi ensi-iltayleisön Savonlinnassa Kansan Uutiset. 8.7.2019. Viitattu 6.9.2019.
  23. Savonlinnan Oopperajuhlat: Operafestival Ohjelmisto Sevillan parturi Ohjelmisto 2020. 2019. Savonlinnan Oopperajuhlat. Viitattu 6.9.2019.
  24. https://www.wewillrockyou.fi/taiteellinen-ryhma/teemu-muurimaki/
  25. https://svenskateatern.fi/fi/ohjelmisto/next-to-normal/
  26. https://greasemusikaali.fi/tekijat
  27. Fork: Revolution | Eeva www.apu.fi. 22.11.2016. Viitattu 6.9.2019.
  28. Teemu Muurimäki on tuonut pukutalo Turoon uudenlaisen suunnittelukulttuurin – ”Tämä tuntuu unelmatyöltä” Fashion Finland. 2.7.2019. Viitattu 6.9.2019.
  29. Konserttiarvostelu | Kauheaa kankkusta ennakoitiin Musiikkitalossa huvittuneen hyrinän säestämänä Helsingin Sanomat. 6.12.2019. Viitattu 26.3.2020.
  30. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008455710.html
  31. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/18f68ef6-43a3-4605-85d7-801fd9c1b566
  32. https://www.seiska.fi/Kotimaa/Tassa-ovat-Emma-gaalan-erikoisimmat-asut-Isac-Elliotin-puku-naytti-sulavan-Pehmoainon
  33. https://www.is.fi/euroviisut/art-2000000229878.html
  34. https://fafi.fi/tasta-puhutaan-nyt/umkn-asuihin-panostetaan-poikkeuksellisen-paljon-tana-vuonna-lavalla-nahtiin-kynsilakalla-varjattyja-nappeja-swarovskin-strasseja-syntista-nahkaa-ja-metallinhohtoa/
  35. https://yle.fi/a/74-20023561
  36. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/3fee20c8-1426-4e93-b447-1b12bf7b51b8
  37. https://yle.fi/a/3-8500347
  38. https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000000724205.html
  39. https://www.seiska.fi/Uutiset/Laura-Birn-saapui-Jussi-Gaalan-takahuoneeseen-uudessa-hiustyylissa-En-ole-paattanyt-naista
  40. https://mesta.net/upea-krista-kosonen-sateili-cannesissa/
  41. https://www.gloria.fi/artikkeli/ihmiset/hytti-nro-6-elokuvan-tahti-seidi-haarla-pukeutuu-niin-kirppariloytoihin-kuin
  42. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/anna-maija-tuokko-upeana-pitsiunelmassa-katso-kuva/3043488#gs.vsx249
  43. https://www.seiska.fi/Kotimaa/Oho-Anna-Maija-Tuokolla-100-000-euron-koru-kuva/1185215
  44. https://www.is.fi/linnanjuhlat/art-2000000845921.html
  45. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005923792.html
  46. https://www.voice.fi/muoti-ja-kauneus/a-187287
  47. https://anna.fi/lifestyle/muoti/jaana-pelkosen-itsenaisyyspaivan-asu-nahtiin-15-vuotta-sitten-euroviisuissa-vertaa-kuvia-linnan-juhlista-ja-viisulavalta
  48. https://www.iltalehti.fi/muoti/a/d754b994-8da9-4e58-a602-55f30e16baea
  49. https://www.ts.fi/uutiset/5843901
  50. https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000009251622.html

Aiheesta muualla muokkaa