Avaa päävalikko

Suupohjan seutukunta

Seutukunta Etelä-Pohjanmaalla, Suomessa

Suupohjan seutukunta on yksi Suomen seutukunnista. Se sijaitsee Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Siihen kuuluu neljä kuntaa, ja Euroopan unionin alueluokitusjärjestelmässä sen LAU 1 (NUTS 4) -numero on 141. Suupohjan rannikkoseutu sijaitsee Suupohjan länsipuolella Pohjanmaan maakunnassa.

Suupohjan seutukunta
Suupohjan.seutukunta.sijainti.2010.svg

sijainti

Väkiluku 17 507
54:nneksi suurin 30.6.2017 [1]

Sisällysluettelo

KunnatMuokkaa

Vaakuna Kunta
  Isojoki (kunta)
  Karijoki (kunta)
  Kauhajoki (kaupunki)
  Teuva (kunta)

YleistäMuokkaa

Alueella oli asukkaita 2017-06-30 30. kesäkuuta 2017 yhteensä 17 507.[1] Suupohja on merkittävä tyrnimarjan tuotantoalue ja myös merkittävä ruokaperunan tuotantoalue.[2] Yli puolet Suomen ruokaperunasadosta tuotetaan Suupohjassa. Suupohjan alueella sijaitsevat myös Suomen suurimmat spelttivehnän ja öljypellavan tuotantoalueet.[3]

HistoriaMuokkaa

  • 1. heinäkuuta 2001 Kauhajoki muuttui kaupungiksi.
  • 1. tammikuuta 2009 Jurva jätti seutukunnan liityttyään Kurikan kaupunkiin.

VäestönkehitysMuokkaa

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty seutukunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.

Suupohjan seutukunnan väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
27 764
1985
  
28 258
1990
  
27 869
1995
  
27 285
2000
  
25 905
2005
  
24 910
2010
  
24 113
Lähde: Tilastokeskus.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b Väestön ennakkotilasto 30.6.2017. Tilastokeskus. Viitattu 10.8.2017.
  2. http://www.kauhajoenkunnallislehti.fi/artikkeli.asp?uutinen=1563
  3. Toiminta-alue Suupohjan Kehittämisyhdistys. Viitattu 18.12.2018.
  4. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Viitattu 23.2.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa