Yhteinen tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistö
Yhteinen tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistö (NUTS) on Euroopan unionin käyttämä alueluokitusjärjestelmä. Lyhenne tulee ranskan kielen lauseesta ”Nomenclature des Unités Territoriales Statistiques”, mutta samat kirjaimet löytyvät englanninkielisestä käännöksestä ”Nomenclature of Territorial Units for Statistics”.
Alueluokituksen merkitys
muokkaaNUTS-tilastoluokituksen perusteella Euroopan unioni seuraa sosiaalista ja taloudellista kehitystä ja sen perusteella hyväksyy jäsenmaiden esitykset aluetueksi neuvotteluissa. Aluetukia maksetaan mm. ESR-, EAKR-, EMOTR- ja KOR-rahastoista ohjelmakaudeksi sovittavin kriteerein, minkä jakamiseksi säädetään EU-ohjelmakauden alkuun kansalliset lait yritystuista ja muista ohjelmista. Suomen ensimmäinen ohjelmakausi oli 1995–1999 ja toinen 2000–2006. Kolmas ohjelmakausi käsittää vuodet 2007–2013. EU:n laajentuessa tuet suuntautuvat pääasiassa kansantuloltaan uusien köyhien maiden alueille rikkaiden maiden kehitysalueiden sijasta, koska EU:n budjettiosuutta jäsenmaidensa kansantulosta ei haluta kasvattaa.
Aluejakotasot
muokkaaNUTS-järjestelmässä on kolme tasoa, NUTS 1, NUTS 2 ja NUTS 3. Niiden sisällön nimitykset vaihtelevat jonkin verran maittain. Periaate on, että isompi alue jaetaan aina pienempiin seuraavan tason NUTS-alueisiin.
Aikaisemmin tasoja oli viisi, mutta sittemmin kaksi viimeistä tasoa korvattiin paikallisilla hallinnollisilla yksiköillä (Local administrative unit, LAU). NUTS 4 -tason tilalle muodostettiin LAU 1 -taso ja NUTS 5 -tason tilalle LAU 2 -taso. LAU 1 -taso ei ole käytössä jokaisessa Euroopan unionin maassa.
NUTS-aluejako maittain
muokkaaSuomen NUTS- ja LAU-alueet
muokkaa- Pääartikkelit: Suomen NUTS-aluejako ja Suomen LAU-alueet
Suomessa Manner-Suomi ja Ahvenanmaa muodostavat NUTS 1 -tason. NUTS 2-tason muodostavat suuralueet ja NUTS 3 -tason maakunnat. NUTS 3 -tasoa seuraa LAU 1 -taso, jonka Suomessa muodostavat seutukunnat. Viimeinen taso on LAU 2 -taso, joka muodostuu Suomen kunnista.
Muut maat
muokkaa- Alankomaiden NUTS-aluejako
- Espanjan NUTS-aluejako
- Italian NUTS-aluejako
- Kreikan NUTS-aluejako
- Latvian NUTS-aluejako
- Liettuan NUTS-aluejako
- Luxemburgin NUTS-aluejako
- Maltan NUTS-aluejako
- Ranskan NUTS-aluejako
- Romanian NUTS-aluejako
- Ruotsin NUTS-aluejako
- Saksan NUTS-aluejako
- Slovakian NUTS-aluejako
- Slovenian NUTS-aluejako
- Tanskan NUTS-aluejako
- Tšekin NUTS-aluejako
- Unkarin NUTS-aluejako
- Viron NUTS-aluejako
- Yhdistyneen kuningaskunnan NUTS-aluejako
Katso myös
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Alueiden nimien luettelo (Liite A10) Toimielinten yhteiset tekstinlaadinnan ohjeet. Euroopan unionin julkaisutoimisto. Viitattu 24.11.2011.