Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa

Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa on vuonna 2023 julkaistu tietokirja, jonka on kirjoittanut Anni Reuter ja julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa
Kirjailija	Anni Reuter
Kieli	suomi
Genre	tietokirjallisuus
Kustantaja	SKS Kirjat
Julkaistu	2023
Sivumäärä	397
ISBN	978-951-858-491-2
Sarja: Kirjokansi 340
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa kuvaa karkotettujen ja vainottujen suomalaisten kohtaloa. Se toi julkaisunsa aikaan esille suomalaisten pitkään salatut ja unohdetut joukkokarkotukset ja vainon, pelon ja pakkotyön vuodet. Kirjan aineistona on sata haastattelua, 200 kirjettä, arkistodokumentteja, muistelmia sekä ainutlaatuisia valokuvia. Se pohjautuu osin Reuterin vuonna 2023 Helsingin ylopiston Valtiotieteellisessä tiedekunnassa sosiologian alalla julkaistuun väitöskirjaan Inkerinsuomalaisten karkotus, hajaannus ja vastarinta Stalinin ajan Neuvostoliitossa aikalaiskirjeiden ja muistitiedon valossa. Anni Reuter on valtiotieteiden tohtori, joka työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa. Hänen inkeriläinen isoisänsä Juhani Jääskeläinen pääsi Suomeen juuri ennen rajojen sulkeutumista. Itärajan taakse jääneet Reuterin sukulaiset karkotettiin, vangittiin ja surmattiin Stalinin puhdistuksissa.

Teos rakentuu kolmelle tasolle. Ensinnäkin Reuter jäljittää kirjassa omia sukulaisiaan, jotka joutuivat vainojen kohteiksi. Toiseksi kirjan erityiskohteena ovat inkerinsuomalaiset ja heihin eri vaiheiden aikana kohdistetut joukkokarkotukset ja vainot. Kolmas teema on laajemminkin suomalaisiin Neuvostoliitossa kohdistuneet karkotus- ja murhatoimenpiteet.

Josif Stalinin valtakaudella Siperiaan, Kuolaan ja muihin kaukaisiin Neuvostoliiton kolkkiin karkotettiin yli 100 000 raja-alueen ja Inkerin suomalaista, Reuter tuo esille. 1930-luvulla pakkosiirrettiin arviolta 45 000 inkerinsuomalaista, pääasiassa talonpoikia. Toisen maailmansodan aikana kaikki suomalaiset karkotettiin Leningradin piirityksestä pääasiassa Siperiaan. Suomeen sodan ajaksi evakuoituja inkeriläisiä huijattiin heidän palatessaan Neuvostoliittoon. Kaikkiaan 56 000 suomalaista kuljetettiin suljetuissa junissa Inkerin ohi karkotukseen, vaikka heille oli luvattu kotiin pääsy. Monet inkerinsuomalaiset karkotettiin useaan kertaan. Suomen vastainen raja-alue puhdistettiin ja punasuomalaiset, inkeriläiset, loikkarit ja Neuvostoliittoon houkutellut amerikansuomalaiset joutuivat kaikki vuorollaan Stalinin puhdistusten kohteeksi. Näistä kansanryhmistä mikään ei säästynyt vainoilta.

Kaikkiaan suomalaisia mukaan lukien inkerinsuomalaiset surmattiin Stalinin vainoissa Reuterin arvion mukaan yli 20 000, jopa 25 000–30 000 henkilöä. Hän on laskenut mukaan viimeisiin lukuihin myös Inkerinmaalla asuneet itämerensuomalaiset inkeroiset ja vatjalaiset, jotka ovat suomalaisten lähisukukansoja. Reuter perustelee inkerikkojen mukaan ottamista kirjaan sillä, että viranomaiset laskivat heidät suomalaisiksi. Inkeroisia koskivat samanlaiset karkotukset, vainot ja pykälät kuin suomalaisiakin. Lisäksi toisessa maailmansodassa 65 000 inkerinsuomalaista, inkerikkoa ja vatjalaista siirrettiin samanaikaisesti Suomeen, jossa heitä kutsuttiin yhteisnimityksellä inkeriläinen siirtoväki. Neuvostoliittoon palattuaan inkeriläiset karkotettiin Sisä-Venäjälle.

Arvioita

Helsingin Sanomien Unto Hämäläisen mukaan Reuterin tieotokirja laajenee sukukertomuksesta kattamaan koko inkerinsuomalaisten historiaa. Hämäläisen mukaan se on Suomessa heikosti tunnettua, vaikka inkerinsuomalaiset olivat selkeästi suurin suomalaisryhmä Neuvostoliitossa, paljon suurempi kuin loikkarit ja punasuomalaiset. Hämäläisen luonnehdinnan mukaan kirja on sekoitus tietoa, tunnetta ja tarinaa.

Dosentti Lassi Saressalon mukaan Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa on varsin kokonaisvaltainen esimerkkitutkimus niistä vainotoimenpiteistä, joita Neuvostoliitto kohdisti ensi vaiheessa itsenäiseen talonpoikaisväestöön eli kulakkeihin sosialismia rakennettaessa, etnisiin väestönsiirtoihin ja poliittisiin puhdistuksiin Stalinin aikana. Saressalo toteaa, että vaikka Reuterin teos keskittyykin näiltä osin erityisesti inkerinsuomalaisten kohtaloihin historian julmissa pyörteissä, voidaan teos nähdä myös laajemmassa kontekstissa. Arviossaan Saressalo taustoittaa, että ensimmäiset inkerinsuomalaisia koettelevat pakkosiirrot toteutettiin 1920-luvun lopulta alkaen, kun kulakeiksi syytetyt pientalonpojat Inkerinmaalta saivat lähtökäskyn ja vietiin massasiirtoina Keski-Aasiaan, Siperiaan, Kuolan niemimaalle ja jopa Tyynenmeren rannikolle usein asumattomille seuduille oman onnensa nojaan. Keski-Aasiaan karkotettujen kohtalona oli joutua puuvillapelloille pakkotyöhön, Uralilla ja Siperiassa raadettiin metsätöissä, Kuolan rannalla kalastettiin. Reuter vertaa näitä kohtaloita, erityisesti puuvillapelloille joutuneita Pohjois-Amerikan puuvillapeltojen orjiin, eikä vertaus ole Saressalon mukaan väärä, sillä sittemminhän GULAG:n toiminta-ajatuksena oli käyttää vankityövoimaa mahdollisimman tarkkaan ennen yksilöiden kuolemista nälkään, kylmään ja pakkotyöhön.

Kansan Uutisten arvion mukaan teos valottaa suomalaisten kansanmurhan koko kuvaa. Kai Hirvasnoron piti kirjaa vuoden tärkeimpänä tietokirjana ja kuvaa sitä vavahduttavaksi. Kirjassa lainotut kirjeet ja valokuva-aineisto nostivat sen hänen mielestään uudelle, korkealle tasolle.

Kulttuuri-toimitus antoi kirjalle viisi tähteä viidestä. Pauli Välimäen mukaan Anni Reuterin kirja antaa kasvot ja äänen inkerinsuomalaisille, jotka joutuivat Stalinin Neuvostoliitossa useiden karkotusten ja kansanmurhan kohteeksi. Välimäki pitää teosta vaikuttavana, koska se yhdistää yksittäisten ihmisten kokemukset yleisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Hän nosti esille kirjan ajankohtaisuuden ja tärkeyden nykyaikana Putinin puhdistaessa Stalinin mainetta ja tukahduttaessa oppositiota ja demokratiaa. Tämän takia hän piti kirjaa yhtenä vuoden tärkeimmistä tietokirjoista.

Ilta-Sanomien pääkirjoitus nosti esille suomalaisuhrien vainojen yhteyden nykyaikaan. Päätoimittaja Arja Paananen kirjoitti Putinin toistavan vainojen logiikkaa.

Markku Jokipii painotti kirja-arviossaan Stalinin vainojen suomalaisuhrien muistamisen tärkeyttä Suomessa erityisesti nyt, kun muistamisesta on tullut rikollista Venäjällä.

Reuterin teos sai laajaa näkyvyyttä eri medioissa. Printtimedian ja verkkolehtien arvioiden lisäksi Reuteria haastateltiin Ylen radio-ohjelmissa, Ruben Stillerin radio-ohjelmassa ja Pauliin Grymin vetämässä Ylen Kulttuuri ykkösessä sekä MTV:n Huomenta Suomessa kirjan julkaisupäivänä.^lähde?

Toimittaja Juho Mäkelä kirjoittaa Maaseudun tulevaisuudessa, että Anni Reuterille paljastui sukulaistensa kohtalo vasta väitöskirjaa tehdessä. Isoisän oli väitettu kuolleen sydänkohtaukseen, mutta paljastuikin että hänet teloitettiin. Mäkelä nostaa esille Anni Reuter toiveen, että suomalaisten kokemat puhdistukset Neuvostoliitossa nostettaisiin koulujen opetuksessa esille siinä missä Hitlerin diktatuurin natsirikokset.

Kirkko ja kaupunki -lehdessä toimittaja Pauli Juusela toteaa Inkerin kirkon tuhosta sekä uskonnon ja naismaallikoiden merkityksestä vaikeina karkotusvuosina, että kirkolliset tehtävät, kuten kasteet ja hautajaiset, siirtyivät naisten vastuulle.

Suomen Kuvalehdessä nostetaan esille tutkija Anni Reuterin huomio, että Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten kohtalo tunnetaan Suomessa huonosti, toisin kuin holokausti. Hän arvioi, että suomettuneisuus rajoitti sitä, miten näistä hirmuteoista on puhuttu oppilaitoksissa.

Katso myös

• Inkeriläisten kansannousu
• Inkeriläisten kulttuuriyhteisöt
• Kuolansuomalaiset
• Siperiansuomalaiset