Siperiaan karkottaminen

Siperiaan karkottaminen on Venäjällä jo tsaarinvallan aikana alkanut rangaistuskäytäntö. Järjestelmä tunnettiin nimellä katorga (ven. ка́торга). Vangit vietiin kaukaisiin asumattomiin osiin Siperiaa, jossa työleirit sijaitsivat. Katorga perustettiin jo 1600-luvulla ja bolševikit jatkoivat sen käyttöä keisarin syrjäyttämisen jälkeen Gulageina. Karkotus Siperiaan sai nykyäänkin ikävältä kuulostavan kaiun. Siitä käytetään Venäjällä yhä vielä vanhaa nimitystä ”puiden laskeminen”. Näin on siksi, että jostain syystä syntyi käsitys, ettei karkotetuilla olisi mitään muuta tekemistä kuin laskea metsien puita. Sanonnasta tuli yhä elävä lentävä lause.

Venäläisten vuonna 1863 kukistaman Puolan tammikuun kansannousun johdosta karkotettuja puolalaisia pysähtyneenä matkallaan Siperiaan. Aleksander Sochaczewskin maalaus Hyvästit Euroopalle.

Järjestelmän historia ja piirteet

Päinvastoin kun keskitysleirit, katorga oli normaali osa rangaistuskäytäntöä, vaikka sillä olikin samoja piirteitä, yksinkertaiset leirimäiset olot ja pakkotyö. Katorgat perustettiin Siperian kaukaisiin osiin, joissa ei ollut kaupunkeja eikä teitä, mutta jotkut vangit pääsivät silti pakenemaan takaisin kotiseuduilleen. Noin 20 000 ihmistä lähetettiin 1800-luvun puolivälissä vuosittain Siperiaan, 2/3 ilman oikeudenkäyntiä. 1 500 kovaan pakkotyöhön tuomittua vietiin kaivoksiin Itä-Siperiaan. Matka taittui aluksi kävellen, sittemmin jokia pitkin höyrylaivojen vetämillä proomuilla.

Karkotettuja on ja on ollut kahdenlaisia: rikosvangit ja poliittiset karkotetut. Viimeksi mainittu kattaa myös juutalais- ja muut rotuvainot, joita varsinkin Josif Stalinin aikana esiintyi erittäin runsaasti. Alun pitäen Siperiaan karkotettiin rangaistusvankeja. Eräs tunnetuimpia tällaiseen tuomittuja suomalaisia oli kuuluisa murhamies Matti Haapoja. Myöhemmin, rautateiden myötä, vankeja ryhdyttiin käyttämään rautateiden rakentajina, ja kun Siperiasta löytyi malmiesiintymiä, vankityövoimaa sijoitettiin myös kaivostyöhön.

Autonomisesta Suomesta lähetettiin yli 3 000 rikosvankia ja irtolaista Siperiaan vuosien 1826 ja 1888 välillä.

Poliittisia vankeja alettiin lähettää Siperiaan Pietari Suuren aikana. Heistä käytettiin nimitystä ”maanpakolainen”, ja heillä oli huomattavasti helpommat oltavat kuin rangaistusvangeilla. Maanpakolaisten piti vain asua määrätyssä paikassa ja ilmoittautua määräajoin viranomaisille, eli he olivat tiettyyn asuinpaikkaan sidottuja ehdonalaisvankeja. Yksi esimerkki tsaarinajan poliittisista Siperiaan karkotetuista on myöhempi Suomen presidentti Pehr Evind Svinhufvud, joka oli karkotettuna Tomskissa vuosina 1914–1917 ja eli kertomusten mukaan siellä varsin mukavasti.

Stalinin aikana järjestelmä paisui ja siitä tuli äärimmäisen pahamaineinen Gulag-järjestelmä, josta joskus käytettiin salaisen poliisin päällikön mukaan nimitystä "Berijan tarhat".

Leningradin alueelta, historialliselta Inkerinmaalta karkotettiin 45 000 inkerinsuomalaista 1930-luvulla Siperiaan ja muualle Neuvostoliittoon pakkotyön oloihin.  Sota-aikana vuosina 1941 ja 1942 kaikki suomalaiset karkotettiin piiritetystä Leningradista ja heistä valtaosa joutui Siperiaan.

Kuuluisia karkotettuja

Yksi kuuluisista Siperiaan tuomituista oli kirjailija Fjodor Dostojevski, joka vietti Siperiassa vuodet 1849–1854 tuomittuna vallankumouksellisesta toiminnasta Nikolai I:tä vastaan. Dostojevski hylkäsi rangaistusta suorittaessaan vasemmistolaiset aatteensa, ja hänestä tuli konservatiivi ja syvästi uskonnollinen. Myös monet Venäjän vallankumoukseen osallistuneet olivat viettäneet aikaa Siperiassa.

Myös 1700-luvun valistuksesta innoituksensa saanut yhteiskuntakriitikko Aleksandr Radištšev vältti kuolemantuomion teoksensa Matka Pietarista Moskovaan julkaisemisen vuoksi vuonna 1790 ja karkotettiin Siperiaan kaksi kertaa. Nikolai Tšernyševski, 1800-luvun johtava radikaalikriitikko, jonka romaani "Mitä on tehtävä? Kertomus uusista ihmisistä" vuodelta 1863 oli käänteentekevä V. I. Leninille, karkotettiin pakkotyöhön Kiinan rajalle saakka ja hän sai palata Euroopan puoleiselle Venäjälle vasta vuonna 1883.

Anton Tšehov vieraili vuonna 1891 Katorga-leirillä Sahalinin saarella Venäjän Kaukoidässä ja kirjoitti leirin oloista vuonna 1893 julkaistussa teoksessaan "Sahalinin saari". Aleksandr Solženitsyn vertasi myöhemmin Tšehovin ajan oloja Neuvostoliiton vankileirien saaristoon teoksessaan Gulag: Vankileirien saaristo havainnollistaakseen selviytymismahdollisuuksien olemattomuutta Gulageilla.

Myös Pjotr Kropotkin kirjoitti kirjan valtakunnan vankilajärjestelmän tilasta ollessaan Transbaikalin kuvernöörin apulaisena.

Muita kuuluisia Siperiaan lähetettyjä olivat muun muassa Matti Haapoja, Jaan Kross, Lennart Meri, Aleksandr Solženitsyn ja P. E. Svinhufvud

Katso myös

• Siperiansuomalaiset

Lähteet

• Kosti Vasa: Poliisimiehen muistelmat^{lähde tarkemmin?}
• Björkelund: Stalinille menetetyt vuoteni^{lähde tarkemmin?}
• Parvilahti: Berijan tarhat^{lähde tarkemmin?}
• Reuter, Anni: Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa. SKS Kirjat, 2023.