Lennart Meri
Lennart Georg Meri (29. maaliskuuta 1929 Tallinna, Viro – 14. maaliskuuta 2006 Tallinna, Viro[1]) oli kirjailija, elokuvantekijä ja oikeistolainen poliitikko. Hän oli uudelleen itsenäistyneen Viron presidentti vuosina 1992–2001.[1]
| Lennart Meri | |
|---|---|
 Presidentti Meri Pentagonissa vuonna 1998 |
|
| Viron 2. presidentti | |
|
6.10.1992−8.10.2001
|
|
| Pääministeri |
Luettelo
|
| Edeltäjä | Konstantin Päts |
| Seuraaja | Arnold Rüütel |
| Viron ulkoministeri | |
| Edeltäjä | Olev Olesk (pakolaishallitus) |
| Seuraaja | Jaan Manitski |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. maaliskuuta 1929 Tallinna, Viro |
| Kuollut | 14. maaliskuuta 2006 (76 vuotta) Tallinna, Viro |
| Ammatti | kirjailija, elokuvaohjaaja |
| Puoliso |
Regina Ojavere ( 1953–82) Helle Pihlak ( 1992) |
| Tiedot | |
| Puolue | Isänmaaliitto |
Elämä ja ura muokkaa
Lapsuus ja nuoruus muokkaa
Lennart Meri syntyi Tallinnassa Georg Peeter Meren (1900–1983) ja tämän vironruotsalaisen vaimon Alice-Brigitta Engmannin (1909–1986) esikoisena. Hänen isänsä oli diplomaatti, minkä vuoksi perhe asui 1930-luvulla Pariisissa ja Berliinissä. Meri kävi ulkomailla kouluja ja oppi äidinkielensä viron lisäksi neljä vierasta kieltä. Hän puhui muun muassa erinomaista suomea. Perhe oli Tallinnassa, kun neuvostojoukot valloittivat Viron. Meret karkotettiin Siperiaan. Siellä Meri joutui 12-vuotiaana työskentelemään metsätöissä ja perunankuorijana.[2]
Ammattiura muokkaa
Meren perhe jäi henkiin ja pääsi viiden vuoden kuluttua palaamaan Viroon. Lennart Meri valmistui Tarton yliopistosta vuonna 1953 pääaineenaan historia ja kielet. Häntä ei kuitenkaan pidetty sopivana historioitsijan tehtäviin, mikä oli surkuhupaisaa, koska hän myöhemmillä töillään nimenomaan osoitti, että hän oli perehtynyt ja opiskellut suomalais-ugrilaisten kansojen kieliä ja historiaa. Mutta neuvostovalta näki toisin, joten siksi hänestä tuli aluksi dramaturgi ja myöhemmin radiotoimittaja.[2] Meri kirjoitti näytelmiä ja kirjoja sekä teki dokumenttielokuvia. Meri matkusti paljon suomensukuisten kansojen parissa ja teki aiheesta monia dokumenttielokuvia ja kirjoitti kirjoja. 1970-luvun lopulla hänen elokuvansa Linnunradan tuulet sai New Yorkin elokuvajuhlilla hopeamitalin.[3][4]
1970-luvun lopulla Meri matkusti Suomeen, missä hän toi länsimaailmalle voimakkaasti esiin Viron asemaa.[5] Meren ja hänen maansa siteet Suomeen muodostuivat läheisiksi[5], mikä osaltaan hankaloitti myös Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.lähde? Myöhemmin hän toimi Viron ulkoministerinä ja Viron presidenttinä[5].
Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellinen osasto myönsi Merelle kunniatohtorin arvon vuonna 1986 osoitukseksi hänen tekemästään työstä kulttuurin parissa. Suomen valtiolta hän sai muun muassa Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkin.[4]
Poliitikkona muokkaa
Meri oli Viron laulavan vallankumouksen johtohahmoja. Hän perusti vuonna 1989 Viron instituutin, jonka suojissa hän alkoi jo luoda pohjaa itsenäisen Viron ulkopoliittisille suhteille. Vuonna 1991 hänestä tuli uuden itsenäisen Viron ensimmäinen ulkoministeri. Hän toimi myös lyhyen aikaa Viron Suomen-suurlähettiläänä.[6]
Vuonna 1992 Viron parlamentti valitsi Isänmaaliiton ehdokkaana olleen Meren presidentiksi. Kansanvaalissa hän oli saanut 30 prosenttia äänistä, mutta koska kukaan ehdokkaista ei saanut puolta äänistä, valinnan teki parlamentti. Vuonna 1996 hänet valittiin toiselle kaudelle. Vuonna 2001 hän ei enää voinut asettua ehdolle, koska perustuslaki salli vain kaksi kautta. Meren presidenttikaudella venäläisjoukot poistuivat Virosta. Hän ajoi myös voimakkaasti Viron liittymistä Euroopan unioniin ja Natoon. Hän puuttui voimakkaasti myös sisäpolitiikkaan.[5]
Vuosina 2002–2003 Meri oli Viron hallituksen edustaja Euroopan tulevaisuuskonventissa. Hän jatkoi maailmanpolitiikan seuraamista myös presidenttikautensa jälkeen.lähde? Hänellä oli läheiset suhteet muun muassa tšekkiläiseen Václav Haveliin, joka myös oli kirjailija ja myöhemmin presidentti.[5]
Lennart Meri puhui äidinkielensä viron lisäksi viittä kieltä: suomea, ranskaa, saksaa, englantia ja venäjää. Meren kielitaito teki hänet ja hänen kansansa tunnetuksi maailmalla vakuuttaessaan Viron länsimaalaisuutta ja eurooppalaisuutta. Muiden vastaitsenäistyneiden Baltian maiden johtajat eivät nimittäin osanneet vieraana kielenä kuin venäjää.lähde?
Kuolema muokkaa
Lennart Meri kuoli 76-vuotiaana 14. maaliskuuta 2006 kello 3.40 Tallinnan Magdaleenan sairaalassa pitkäaikaisen vakavan sairauden jälkeen.[2] Meren hautajaiset pidettiin Tallinnassa 26. maaliskuuta. Hautajaisseremonia alkoi Kaarlin kirkossa pidetyssä ekumeenisessa siunaustilaisuudessa, josta hautajaiskulkue liikkui Tallinnan keskustan läpi päätyen Viron presidentinlinnan Kadriorgin eteen. Presidentinlinnan luona puheen pitivät Viron presidentin Arnold Rüütelin jälkeen ulkomaisista vieraista Suomen presidentti Tarja Halonen ja Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt. Puheiden jälkeen hautajaiskulkue jatkoi matkaansa Tallinnan metsähautausmaalle. Suomea hautajaisissa edustivat kaikki elossa olevat presidentit: Tarja Halosen lisäksi Martti Ahtisaari ja Mauno Koivisto. Paikalla olivat myös Latvian ja Liettuan presidentit sekä arvovieraita 45 valtiosta.[7]
Kunnianosoituksia muokkaa
Virolaiset muokkaa
Valtionvaakunan ritarikunta (2007, postuumisti)
Marianmaan ristin ritarikunta (1995)
Lähde:[8]
Tallinnan Lennart Meri -lentoasema, Viron liikennöidyin lentoasema, on nimetty presidentti Meren mukaan.[9]
Ulkomaalaiset muokkaa
Islannin Haukan ritarikunta (Islanti, 1998)[10]
Vytautas Suuren ritarikunta (Liettua, 1998)[11]
Pyhän Olavin ritarikunta (Norja, 1998)[12]
Italian tasavallan ansioritarikunta (Italia, 1998)[13]
Asteekkikotkan ritarikunta (Meksiko, 1995)[14]
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (Suomi, 1995)[15]
Kolmen Tähden ritarikunta (Latvia, 1996)[16]
.png){kind=small}
Kirjallinen tuotanto muokkaa
Meri kirjoitti elämänsä aikana kaikkiaan kymmenen kirjaa, joista neljä on suomennettu. Lisäksi hän oli ahkera kääntäjä.[17]
Suomennettuja teoksia muokkaa
- Revontulten porteilla. (Virmaliste väraval, 1974.) Lyhentäen suomentanut Eva Lille. Neuvostokirjallisuutta. Jyväskylä: Gummerus, 1977. ISBN 951-20-1427-0.
- Hopeanvalkea: Matka menneeseen oppaina aurinko, fantasia ja folklore. Tekijä koonnut ja toimittanut alkuteoksista Hõbevalge (1976) ja Hõbevalgem (1983). Suomentanut Eva Lille. Jyväskylä: Gummerus, 1983 (3. painos 2006). ISBN 951-20-2478-0.
- Kamtšatka: tulivuorten maa. 1988
- Tulen maasta, jonka nimi on Viro. Toimittanut Piret Saluri. Suomentanut Juhani Salokannel. Helsingissä: Otava, 1995. ISBN 951-1-13784-0.
Elokuvat muokkaa
- Vesilinnun kansa (1970)
- Linnunradan tuulet (1978)
- Kalevan äänet (1986)
- Toorumin pojat – ostjakkien karhunpeijaiset (1989)
- Shamaani (1990)
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Hannu Oittinen: Lennart Meri ([vanhentunut linkki]) 12.12.2007. Tuglas-seura. Arkistoitu 3.3.2018. Viitattu 2.3.2018.
- ↑ a b c Lennart Meri kuollut mtv.fi. 14.3.2006. MTV Uutiset. Arkistoitu 19.4.2014. Viitattu 19.4.2014.
- ↑ Linnutee tuuled (1977) - Eesti filmi andmebaas www.efis.ee. Viitattu 3.9.2023.
- ↑ a b Lennart Meri – Kulttuuriyhteyksien rakentaja - 375 Humanistia 375humanistia.helsinki.fi. Viitattu 4.9.2023.
- ↑ a b c d e Lennart Meri 1929 - 2006 Yle Uutiset. 14.3.2006. Viitattu 4.9.2023.
- ↑ Suurlähettiläänä Suomessa 23.4.–2.10.1992 estemb.fi. Viron Suomen suurlähetystö. Arkistoitu 23.5.2011. Viitattu 31.7.2012.
- ↑ Suomen presidenttien läsnäolo Lennart Meren hautajaisissa sai positiivista huomiota Viron mediassa finland.ee. 4.4.2006. Suomen suurlähetystö, Tallinna. Viitattu 19.4.2014.
- ↑ Teenetemärkide kavalerid Vabariigi Presidendi Kantselei. 2023. Viitattu 1.12.2023. (viroksi)
- ↑ Eesti Ekspress 19 March 2009:Lennart Meri nimi lennujaama katusel maksnuks miljon krooni (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Orðuhafaskrá Forseti Íslands. 2023. Viitattu 1.12.2023. (islanniksi)
- ↑ Apdovanotų asmenų duomenų bazė Lietuvos Respublikos Prezidento kanceliarija. 2023. Viitattu 1.12.2023. (liettuaksi)
- ↑ Tildelinger av ordener og medaljer Det norske kongehus. 2023. Viitattu 1.12.2023. (norjaksi)
- ↑ Conferimento di onorificenze dell'ordine "Al merito della Repubblica italiana" Gazzetta Ufficiale. 9.7.1998. Viitattu 1.12.2023. (italiaksi)
- ↑ ACUERDO por el que se dan a conocer los nombres de las personas a quienes se les ha concedido la Condecoración de la Orden Mexicana del Aguila Azteca, de 1995 a la fecha. Diario Oficial de la Federación. 17.2.1999. Viitattu 1.12.2023. (espanjaksi)
- ↑ Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen ulkomaalaiset saajat Ritarikunnat. 9.10.2020. Viitattu 1.12.2023.
- ↑ Par apbalvošanu ar Triju Zvaigžņu ordeni Latvijas Vēstnesis. 2023. Viitattu 1.12.2023. (latviaksi)
- ↑ Petri Liukkonen: Lennart Meri Authors Calendar
Kirjallisuutta muokkaa
- Põlluaas, Henn: Lennart Meri: Vabaduse valus valgus. S. l.: Kunst, 2011. ISBN 978-9949-486-02-1.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lennart Meri Wikimedia Commonsissa
Sitaatteja aiheesta Lennart Meri Wikisitaateissa- Lennart Meri Yle Elävä arkisto
Konstantin Päts (1938–1940) | Lennart Meri (1992–2001) | Arnold Rüütel (2001–2006) | Toomas Hendrik Ilves (2006–2016) | Kersti Kaljulaid (2016–2021) | Alar Karis (2021–)