Sunny Car Center
Sunny Car Center tai Kirstulan autokeskus, oli Hämeenlinnan Kirstulaan moottoritien ja rautatien väliselle 27,5 hehtaarin[1] alueelle suunnitteilla ollut autotavaratalo. Keskukseen oli tarkoitus rakentaa tiloja autokaupalle ja oheistoiminnoille noin 75 000 kerrosneliötä.[1][2] Toteutuessaan se olisi ollut Euroopan suurin autokauppa.[3] Hanke kohtasi useita vastoinkäymisiä, ja lopullisesti se kaatui, kun toteuttamisen edellytyksenä ollut tonttikauppa peruuntui.[4] Hankkeen toimitusjohtajana toimi Markku Ritaluoma.[5]
Suunnitelma
muokkaaSunny Car Centeristä suunniteltiin aluksi kahdeksankerroksista myymälä- ja toimistotilaa, joka olisi kohonnut noin 40–50 metrin korkeuteen,[6] mutta myöhemmissä suunnitelmissa talo oli enää kolmikerroksinen.[2] Autotavaratalon palveluja olisivat suunnitelmien mukaan olleet uusien ja käytettyjen autojen myynti, huolto, varaosamyynti, ravintola ja lasten liikennemaailma.[6] Hämeenlinnalle autokeskuksen esitettiin tuovan uusia työpaikkoja 600–800, joista rakennusaikaisia työpaikkoja olisi ollut noin 200 henkilötyövuoden edestä.[7] Tarkoituksena oli tehdä keskuksesta Euroopan suurin autokauppa. Vuoden 2011 hinta-arvion mukaan hankkeen kokonaiskustannukset olisivat olleet noin sata miljoonaa euroa. Arkkitehtisuunnittelun toteutti Paavo Sollamo Oy.[2]
Tapahtumat
muokkaaHankkeen alku
muokkaaKehittämiskeskus Oy Häme oli yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kanssa etsinyt keinoja hyödyntää Kirstulan aluetta. Ehdotuksista parhaana pidettiin autokaupan keskittämistä alueelle. Hämeenlinnan kaupungilla oli suunnitelmissa myös siirtää Kaurialan autokaupat Kirstulaan, jolloin Kaurialasta olisi vapautunut maata kerrostalorakentamiseen. Hankkeen työnimenä kulki Sunny Car Center, ja siinä oli mukana kaupungin ja Kehittämiskeskus Oy Hämeen lisäksi pääomasijoitusyhtiö Virtaa Hämeeseen Oy.[8]
Kehittämiskeskus Hämeen toimitusjohtaja Heikki Hietanen oli syksyllä 2009 siirtynyt tehtäväänsä Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan paikalta. Jääkiekon merkeissä Hietanen oli tutustunut kiinteistöyrittäjä Markku Ritaluomaan, joka oli vaurastunut tuottoisilla kiinteistökaupoilla 2000-luvun alkuvuosina. Rikastumisen myötä Ritaluomasta oli tullut huomattava urheilusponsori; hänen omistamansa Sunny Trading -kiinteistösijoitusyhtiö oli rahoittanut avokätisesti varsinkin Suomen jääkiekkomaajoukkuetta sekä useita jääkiekon SM-liigan joukkueita, muiden muassa HPK:ta, Helsingin IFK:ta, Jokereita ja Ilvestä.[9] Hietanen tiesi Ritaluoman autokauppasuunnitelmista ja kutsui tämän Hämeenlinnaan katsomaan sopivaa tonttia.[10] Hämeenlinnan kaupunginhallitus hyväksyi Sunny Car Center -hankkeen kesäkuussa 2010, minkä jälkeen se julkistettiin. Tarkoituksena oli rakentaa Euroopan suurin autokauppa, jossa olisivat saman katon alla kaikki automerkit. Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto hyväksyi hankkeen syyskuussa 2010.[10] Suunnittelusta vastannut toimitusjohtaja Paavo Sollamo sanoi projektin julkistamisen yhteydessä, että Sunny Car Center oli ainutlaatuinen hanke, jollaista ”ei ole koskaan toteutettu Euroopassa eikä kenties koko maailmassa”.[11]
Sunny Car Center sai useita huomattavia yhteistyökumppaneita, joita olivat esimerkiksi Siemens, Lemminkäinen, Neste, Danske Bank, Stora Enso ja betonivalmistaja Parma. Paikallisista mukana olivat muiden muassa Lammin Säästöpankki ja vakuutusyhtiö Pohjantähti, lisäksi vielä useita pienempiä paikallisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä.[11]
Hankkeesta vastasi Sunny Trading Ltd, jonka toimitusjohtajana oli Markku Ritaluoma.[8] Hän esitti vuoden 2010 heinäkuussa hankkeen kustannusarvioksi noin 85 miljoonaa euroa ja kertoi käyneensä neuvotteluja yhdysvaltalaisten sijoittajien kanssa. Rakentamisen oli tarkoitus käynnistyä vuonna 2011 ja valmistua 2013.[12] Vuoden 2010 lokakuussa Hämeenlinnan kaupunki ja Sunny Car Center allekirjoittivat aiesopimuksen, joka mahdollisti suunnittelun jatkumisen.[13] Lokakuussa myös uutisoitiin, että hankkeen vetäjäksi tuli Esko Kiesi, joka alkoi markkinoida hanketta autokauppiaille.[14] Joulukuussa 2010 Ritaluoma kertoi maahantuojien ja isojen autokauppojen suhtautuvan hankkeeseen myönteisesti.[10]
Hämeenlinnalaiset autokauppiaat sen sijaan suhtautuivat suurisuuntaiseen projektiin hyvin nuivasti.[11] Kesäkuussa 2011 Kauppalehti kertoi, että yksikään hämeenlinnalainen autoliike ei ollut lähdössä mukaan Sunny Car Center -hankkeeseen, vaan ne halusivat pysyä Kaurialassa. Hämeenlinnan kaupunki myönsi Sunny Car Centerille rakennusluvan marraskuussa 2011.[10]
Vaikeudet tulevat julki
muokkaaToimitusjohtaja Markku Ritaluoma kertoi huhtikuussa 2011, että Sunny Car Centerin ensimmäiset vuokrasopimukset voitaisiin julkistaa jo vapun aikaan. Kuitenkaan tammikuuhun 2012 mennessä yhtäkään vuokralaista ei ollut julkistettu. Tammikuussa 2012 Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapio Vekka (kok.) kirjoittivat Hämeen Sanomissa, että Sunny Car Center ei ollut kaupungille rahanreikä, vaan tavoiteltava elinkeinopoliittinen investointi, jonka tuotto-odotukset olivat ”melkoiset”. Saman kuun aikana Hämeen Sanomien haastattelema kaupunginvaltuutettu Lulu Riikonen (nyk. Ranne) (ps.) vaati, että Sunny Car Center -hankkeesta oli kerrottava kaikki tosiasiat. Riikonen ihmetteli, miksi hanke oli yhä pysähdyksissä eikä ollut jo alkanut työllistää urakoitsijoita. Maaliskuussa 2012 Hämeenlinnan kaupungin omistama kiinteistöyhtiö Kantolan Kiinteistöt veti 300 000 euron sijoituksensa pois Sunny Car Centeristä.[10]
Toukokuussa 2012 Markku Ritaluoma kertoi, että puolelle Sunny Car Centerin tiloista oli löydetty vuokralaiset, ja rakentamisen oli määrä alkaa, kun 60 prosenttia tiloista oli vuokrattu. Samaan aikaan Hämeenlinnan kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että kaupunki myisi tontin Sunny Car Centerille 8,4 miljoonalla eurolla. Lokakuussa 2012 Sunny Car Center ilmoitti rakentamisen varmistuneen. Kesäkuussa 2013 Hämeenlinnan kaupunki myi Sunny Car Centerille 16 hehtaarin tontin, ja kauppasopimuksen mukaan kauppahinnan tuli olla maksettuna kaupungin tilille seuraavan vuoden kesäkuuhun mennessä. Markku Ritaluoma kertoi rakennustöiden alkavan heti kauppakirjan saatua lainvoiman eli heinäkuussa, ja amerikkalaisen rahoittajan tulleen mukaan hankkeeseen 20 miljoonalla eurolla. Kirstulan pellolle moottoritien viereen pystytettiin 30 metriä korkea Sunny Car Centerin mainostorni.[10]
Sunny Car Centerin rakennustyöt eivät olleet alkaneet vuoden 2013 loppuun mennessä. Helmikuussa 2014 Hämeenlinnan kaupunki myi omistamansa Sunny Car Centerin osakkeet hankkeen pääosakkaalle, Markku Ritaluoman omistamalle Sunny Tradingille 150 000 eurolla; osakkeiden merkintähinta oli ollut 100 000 euroa. Kaupunki omisti osaa Sunny Car Centeristä edelleen Vanaja Capital Oy:n (entinen Virtaa Hämeeseen Oy) kautta.[10] Yle Uutisten haastattelussa huhtikuussa 2014 Ritaluoma sanoi uskovansa ”100-prosenttisesti” Sunny Car Centerin toteutumiseen ja vakuutti rakentamisen alkavan saman vuoden kesäkuussa maanrakennustöillä.[10]
Hankkeen kohtalon sanottiin riippuvan maakauppojen toteutumisesta. Sopimusehtojen mukaan maa-alueen ostohinnan 8,4 miljoonaa euroa olisi pitänyt olla kokonaisuudessaan maksettu 4. heinäkuuta 2014 mennessä.[15] Tuolloin Sunny Car Center antoi lehdistölle tiedotteen, jossa se kertoi neuvotelleensa Hämeenlinnan kaupungin kanssa lisäaikaa rahoituksen hankkimiseen.[16] Hämeenlinnan kaupunginhallitus asetti 11. elokuuta 2014 äänin 7–4 Sunny Car Centerille kauppahinnan suorituksen lopulliseksi ja ehdottomaksi takarajaksi 30. syyskuuta. Äänestyksessä vähemmistöön jääneet kaupunginhallituksen jäsenet olisivat halunneet käynnistää tonttikaupan purkumenettelyn välittömästi.[10]
Vuodesta 2012 lähtien Sunny Car Centerin työntekijät hakivat Pirkanmaan Ely-keskukselta palkkasaataviaan. Viisi eri henkilöä oli tehnyt Ely-keskuksen palkkaturvaan yhteensä yhdeksän hakemusta, joista oli syyskuun 2015 alkuun mennessä käsitelty kahdeksan ja hyväksytty näistä yksi. Toimitusjohtaja Markku Ritaluoma ja markkinointijohtaja Esko Kiesi eivät olleet jättäneet hakemuksia.[17]
Sunny Car Center joutui huijatuksi
muokkaaElokuussa 2014 sambialaisessa verkkolehdessä väitettiin, että Sambian entisen presidentin Frederick Chiluban leski Regina Chiluba sijoittaisi lontoolaiseen pankkiin tallettamaansa rahaa Sunny Car Centeriin 26,8 miljoonan punnan eli noin 33,6 miljoonan euron arvosta, mutta sijoitus viipyisi rahanpesuepäilyjen vuoksi.[18][19] Markku Ritaluoma kertoi Ilta-Sanomille saaneensa talvella 2014 yhteydenoton Lontoosta Mark Wilsoniksi esittäytyneeltä mieheltä, joka ilmoitti vastaavansa kyseisistä varoista. Wilsonin mukaan Sunny Car Centerin oli maksettava hänen eteläafrikkalaiselle tililleen 336 000 euroa Chiluban varojen siirrosta aiheutuvien kulujen kattamiseksi.[20] Ritaluoma kiisti väitteet rahanpesusta ja sanoi Chiluban avustuksen viivästymisen johtuvan muista syistä.[10]
Uutinen Regina Chiluban avustuksesta Sunny Car Center-hankkeelle ei pitänyt paikkaansa, mutta tiedot oli vuodettu lehdelle Hämeenlinnan kaupunginhallituksen kokouksesta.[21][22] Todellisuudessa kyse oli huijauksesta eikä Chiluballa ollut hankkeen kanssa mitään tekemistä.[23] Regina Chiluban tiedottaja kertoi Iltalehdelle, ettei Chiluballa ollut hallussaan väitettyjä 33,6 miljoonaa euroa eikä pankkitiliä Lontoossa. Vuonna 2017 kuollut Regina Chiluba ei todennäköisesti ollut itse edes tiennyt joutuneensa sekoitetuksi Sunny Car Center -vyyhteen.[19][11]
Maakaupan toteutuminen näytti epätodennäköiseltä, koska hankkeelle löytyneet ulkomaiset sijoittajat vaikuttivat olleen nigerialaiskirjehuijareita, joilta rahaa ei olisi lupauksista huolimatta ollut tulossa.[24][19] Vuoden 2014 syyskuun 30. päiväksi asetetun lopullisen määräajan täytyttyä todettiin, ettei kauppahintaa ollut suoritettu kaupungin tilille, minkä vuoksi kaupunki jätti käräjäoikeudelle hakemuksen kauppasopimuksen purkamisesta.[25] Tonttikaupan purku tuli lainvoimaiseksi loppuvuonna 2016.[11]
Syyskuussa 2014 Sunny Car Centerin suurin yhteistyökumppani Siemens ryhtyi purkamaan sopimusta. Siemens ilmoitti, ettei se voinut olla mukana hankkeessa, jossa oli vähänkin epäilystä epäeettisestä toiminnasta. Siemens ei ollut oman ilmoituksensa mukaan saanut riittävää selvitystä siitä, mihin sen Sunny Car Centeriin sijoittamat varat oli käytetty.[10]
Syksyllä 2014 uutisoitiin, että Sunny Car Center oli jo aiemmin joutunut petoksen uhriksi. Hankkeeseen oli yritetty saada vuonna 2013 rahoitusta Afrikasta sata miljoonaa euroa. Sen saamiseksi Sunny Car Center oli lähettänyt 150 000 euroa afrikkalaiselle yhdysmiehelle. Kun rahoitusta ei lupauksesta huolimatta saatu, yhtiö pyysi omaa sijoitustaan takaisin. Sitä ei kuitenkaan palautettu, vaan sen sijaan SCC:lle lähetettiin väärennettyjä viidensadan euron seteleitä, nimellisesti 94 500 euron edestä. Asiasta tehtiin tutkintapyyntö poliisille huhtikuussa 2014. Poliisi tutki tuolloin asiaa.[26]
Iltalehden tietojen mukaan Markku Ritaluoma matkusti Yhdysvaltoihin lokakuun alussa 2014 eikä ole sen jälkeen tiettävästi käynyt Suomessa.[27] Television A-studion haastattelussa 7. lokakuuta 2014 Ritaluoma kertoi käyvänsä neuvotteluja uusien yhdysvaltalaisten rahoittajien kanssa.[28] Kauppalehden mukaan Ritaluoma kärsi Sunny Car Centerin vuoksi suuret henkilökohtaiset tappiot, sillä hän oli antanut SCC:n velkojen vakuudeksi miljoonittain omaisuuttaan. Kauppalehden protestilistan mukaan Ålandsbanken karhusi lokakuussa 2015 Ritaluomalta yli 1,7 miljoonan euron saatavia.[27]
Oikeudenkäynnissä maaliskuussa 2018 Markku Ritaluoma, jota kuultiin etäyhteydellä Yhdysvalloista, tunnusti Sunny Car Centerin joutuneen kansainvälisten suurhuijarien uhriksi. Ritaluoma kävi läpi viisi erillistä huijauskuviota. Yhdessä tapauksessa Arthur Mayer -nimisen sijoittajan uskoteltiin lähtevän mukaan Sunny Car Centeriin, ja maksettuaan tälle miljoona euroa Ritaluoma sai salkun, jonka sanottiin sisältävän 7,3 miljoonaa Sveitsin frangia. Salkku sisälsi kuitenkin miltei yksinomaan kopiopaperia. Toisessa kuviossa Ritaluoma sai saudiarabialaista Al-Saneaan -nimistä sijoittajaa edustaneelta henkilöltä 87 000 euron takuumaksua vastaan Barclays-pankin 20 miljoonan dollarin sekin, joka osoittautui katteettomaksi. Oikeudessa ilmeni, että Barclays-pankki oli tehnyt Ritaluomasta tutkintapyynnön poliisille.[29][11]
Eräässä vaiheessa liikemies Carl Danhammer oli esittänyt Ritaluomalle ghanalaisia rahoittajia, mutta näihin Ritaluoma ei ollut ottanut kantaa.[29]
Yle kertoi marraskuussa 2014, että moottoritien viereen pystytetty Sunny Car Centerin mainostorni ei ollut SCC:n omaisuutta, sillä autokauppayhtiö ei koskaan maksanut kauppahintaa pylvään valmistaneelle Tammerneon Oy:lle. Ylen tietojen mukaan Tammerneon haki ulosoton kautta Sunny Car Centeriltä yli 180 000 euron saatavia.[30]
Konkurssi ja oikeudenkäynnit
muokkaaSyyskuussa 2015 Kanta-Hämeen käräjäoikeus asetti Sunny Car Centerin konkurssiin. Marraskuussa autokaupalle asetettiin julkisselvitys, eli että konkurssipesän vastuut, tässä tapauksessa selvityskustannukset, maksettiin valtion ja samalla veronmaksajien varoista. Lammin Säästöpankki peri Sunny Car Centeriltä yhteensä yli 310 000 euron saatavia lokakuussa määrätyssä tuomiossa. Varoja autokaupalta perivät sen lisäksi ainakin Verohallinto, Lammin Säästöpankki, Sähköpeko Oy ja sekä jääkiekkoseurat JYP ja HPK. Joulukuuhun 2015 mennessä ainoastaan Säästöpankin veloista on annettu tuomio käräjäoikeudessa.[31]
Alkuvuodesta 2016 kaupunginhallituksen jäsen Kari Ilkkala (ps.) tunnusti vuotaneensa tietoja hankkeesta sambialaiseen verkkolehteen vuonna 2014. Kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen tilapäisen valiokunnan esityksestä, ja uusi hallitus muodostettiin ilman Ilkkalaa. 25. huhtikuuta kaupunginhallitus päätti tehdä tutkintapyynnön Lulu Ranteen toimista hänen ollessaan uutisvuodon aikaan kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana. Poliisia on pyydetty selvittämään, oliko Ranne osallisena vuodossa. Ranne harkitsee tekevänsä oman tutkintapyynnön, joka koskisi tiettyjä kaupunginvaltuuston jäseniä ja päätöksen valmisteluun osallistuneita henkilöitä.[23] Joulukuussa 2017 Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Kari Ilkkalan virkasalaisuuden rikkomisesta 40 päiväsakkoon eli maksamaan 240 euroa. Sen sijaan oikeus ei katsonut Ilkkalan syyllistyneen Markku Ritaluoman kunnian loukkaamiseen. Turun hovioikeus piti elokuussa 2018 voimassa Ilkkalan tuomion. Ilkkala oli elokuussa 2017 saanut pyytämänsä eron Hämeenlinnan kaupunginvaltuustosta. Markku Ritaluoman mielestä autokauppahanke oli kaatunut juuri tietovuodon vuoksi.[32]
Maaliskuussa 2017 Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Markku Ritaluoman äidin maksamaan Sunny Car Centerin konkurssipesälle 172 350 euroa korkoineen. Kyseessä oli takaisinsaanti SCC:n maksamista Ritaluoman äidin omistaman jäähalliaition vuokrista. Sunny Car Centerin pesänselvittäjän mukaan tilaisuudet, joista vuokraa oli maksettu, eivät olleet liittyneet SCC:n toimintaan.[33] Ritaluoman äiti vaati takaisinsaantikanteella tuomion purkamista, ja heinäkuussa 2019 käräjäoikeus kumosikin aiemman päätöksensä. Ritaluoman äiti oli omien sanojensa mukaan toiminut vilpittömässä mielessä eikä ollut ollut tietoinen Sunny Car Centerin taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi hän vetosi korkeaan ikäänsä.[34] Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion tammikuussa 2021 antamassaan päätöksessä ja määräsi äidin maksamaan Sunny Car Centerin konkurssipesälle alkuperäisen summan korkoineen sekä yli 43 000 euron oikeudenkäyntikulut. Oikeus katsoi, että vuokranmaksussa oli tosiasiassa ollut kyseessä ylivelkaisen yhtiön varojen siirto pois velkojien ulottuvilta.[35]
Huhtikuussa 2018 Kanta-Hämeen käräjäoikeus päätti, että yhtiön toimitusjohtaja Ritaluoma ja hallituksen jäsen, entinen kunnallispoliitikko Iisakki Kiemunki (sd.) olivat aiheuttaneet yhtiölle miljoonien eurojen vahingot. Kiemunki oli liittynyt Sunny Car Centerin hallitukseen keväällä 2012, jolloin hän toimi Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. SCC:n hallituksessa ollessaan hän oli toiminut myös kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Omien sanojensa mukaan Kiemunki oli valvonut SCC:ssa nimenomaan Hämeenlinnan kaupungin etuja.[36] Kiemunki sai eron Sunny Car Centerin hallituksesta alkuvuonna 2014 riitauduttuaan Ritaluoman kanssa. Sunny Car Centerin hallitukseen oli kuulunut puheenjohtajana toimineen Ritaluoman ja Kiemungin lisäksi kolmas henkilö, joka oli eronnut siitä alkuvuonna 2013.[11]
Ritaluoma tuomittiin korvaamaan konkurssipesälle 6,2 miljoonaa euroa, ja Kiemunki 350 000 euroa yhteisvastuullisesti Ritaluoman kanssa.[37] Ritaluoma ja Kiemunki valittivat saamistaan tuomioista Turun hovioikeuteen, joka alkoi käsitellä juttua marraskuussa 2019. Tuolloin Yhdysvalloissa oleskellut Ritaluoma osallistui hovioikeuden istuntoihin videoyhteydellä.[38] Helmikuussa 2020 hovioikeus piti sellaisenaan voimassa Ritaluomalle langetetun korvaussumman, mutta kohtuullisti Kiemungin korvausvelvollisuuden 150 000 euroon.[39] Lokakuun alussa 2020 Korkein oikeus hylkäsi Ritaluoman ja Kiemungin valituslupahakemukset, joten hovioikeuden antama tuomio jäi pysyväksi.[40]
Iltalehti kertoi toukokuussa 2020, että Markku Ritaluomalla oli ulosotossa lähes 18,4 miljoonaa euroa. Helsingin ulosottoviraston mukaan Ritaluomalla oli ulosotossa 41 vireillä olevaa velka-asiaa, joiden saldo oli 4. toukokuuta 2020 yhteensä 18 382 242 euroa. Suurin yksittäinen velkoja oli Sunny Car Centerin konkurssipesä, jonka saatavat olivat 7,9 miljoonaa euroa. Velkojia oli yhteensä 13. Ulosottoviraston antaman tiedon mukaan Ritaluoma ei ollut vuosina 2015–2020 maksanut velkojilleen mitään.[41] Kesäkuuhun 2020 mennessä yli 20 velkojaa oli luopunut vaatimuksistaan Sunny Car Centerin suhteen.[11]
Helmikuussa 2021 Turun hovioikeus tuomitsi Ritaluoman maksamaan Sunny Car Centerin konkurssipesälle runsaat 827 000 euroa sekä korvaamaan SCC:n oikeudenkäyntikuluja yli 79 000 euron arvosta. Yli puolet summasta, 433 000 euroa, koostui liikaa maksetuista palkoista. Sunny Car Centerin hallitus, jonka puheenjohtajana Ritaluoma oli toiminut, oli toukokuussa 2013 korottanut hänen kuukausittaista nettopalkkaansa 9 000 eurosta 20 000 euroon tilanteessa, jossa yhtiö oli jo ollut ylivelkainen. Hovioikeuden mielestä jo 9 000 euron nettopalkka kuukaudessa oli ollut huomattavan korkea. SCC:n hallituksen toisen jäsenen Iisakki Kiemungin korvattavaksi tuli sovittelun jälkeen 40 000 euroa. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa.[42][43]
Huhtikuussa 2021 selvisi, että Ritaluoman tutkijaksi palkkaama henkilö nimeltään "Fagus Yaw Berko" CIPDH-järjestöstä olikin keksitty hahmo, ja että kyseisellä järjestöllä on vahvat yhteydet Venäjän turvallisuuspalveluihin.[44]
Talousrikosoikeudenkäynti Ritaluomaa vastaan
muokkaaJoulukuussa 2021 Markku Ritaluomaa vastaan nostettiin syytteet kahdesta törkeästä petoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Lisäksi Ritaluoma sai syytteet kahdesta törkeästä veropetoksesta, jotka eivät liittyneet hänen toimintaansa Sunny Car Centerissä. Oikeudenkäyntien arvioitiin alkavan aikaisintaan syksyllä 2022.[45] Talousrikosoikeudenkäynnin valmisteluistunto pidettiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa 9.joulukuuta 2022. Syyttäjät vaativat Ritaluomalle vähintään viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistusta.[46] Ritaluoman oikeusavustajana toimi asianajaja Riitta Leppiniemi.[47]
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 20. joulukuuta 2023 Markku Ritaluoman kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kahdesta törkeästä petoksesta ja kahdesta törkeästä veropetoksesta. Oikeuden päätöksen mukaan Ritaluoma oli hävittänyt, lahjoittanut tai muutoin luovuttanut ilman hyväksyttävää syytä Sunny Car Center -autokauppayhtiön omaisuutta velkojien ulottumattomiin, mistä oli aiheutunut velkojille noin 850 000 euron vahingot. Törkeissä petoksissa oli ollut kyseessä kahden yhtiön erehdyttäminen sopimusneuvotteluissa. Oikeus katsoi kuitenkin Ritaluoman joutuneen huijausten kohteeksi hänen hankkiessaan autokaupalle rahoitusta ja hylkäsi syytekohdat, jotka koskivat varainsiirtoja ulkomaille. Myös syyte törkeästä kirjanpitorikoksesta hylättiin. Ritaluoma tuomittiin lisäksi 850 000 euron korvauksiin asianomistajille sekä maksamaan oikeudenkäyntikuluja 36 000 euron arvosta.[47]
Kulttuurissa
muokkaaSunny Car Centerin varatulle tontille pystyttämä mainostolppa sai huomiota mediassa, ja sen purkamista vastaan perustettiin Facebook-ryhmä. Tolppaa pidettiin eräänlaisena maamerkkinä, ja sitä käytettiin osana humoristisia meemikuvia.[48][49] Tolpan purkaminen aloitettiin 27. lokakuuta 2016.[50] Kauppaketju J. Kärkkäinen Oy osti tolpan ja aikoi pystyttää sen vuoden 2017 aikana Lahteen omalla logollaan varustettuna.[51][52] Marraskuuhun 2019 mennessä mainostolppaa ei ollut kuitenkaan pystytetty uudelleen. Hämeen Sanomien tuolloin haastattelema toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen sanoi, ettei hän tiennyt tolpan olinpaikkaa.[53] Ylen tietojen mukaan mainostolppa oli kesäkuussa 2020 varastossa Lahdessa odottamassa siirtoa Kärkkäinen Oy:n kotipaikkakunnalle Ylivieskaan.[11] Sunny Car Center ja sen mainostolppa ovat sittemmin olleet huumorin aiheena muun muassa televisiosarjassa Aikuiset. Kalevanvauvan kappaleessa "Hämeenlinna" Sunny Car Centeriä kutsutaan Suomen sielunmaiseman tulkiksi.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Kirstulan autotalon aiesopimus allekirjoitettiin Kehittämiskeskus Oy Häme. Viitattu 9.11.2010.
- ↑ a b c Mies joka mullistaa autokaupan (Arkistoitu linkki) Talouselämä. 18.3.2011. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 27.3.2011.
- ↑ Euroopan suurin autokauppa Hämeenlinnaan Kauppa.fi. 23.6.2010. Kaupan liitto. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 9.11.2010.
- ↑ Oikeus purki Sunny Car Centerin tonttikaupan Hämeenlinnassa Helsingin Sanomat. 12.3.2015. Viitattu 25.10.2015.
- ↑ Sunny Carin Ritaluoma painui maan alle – kuuntele viimeisin haastattelu Iltalehti. 22.2.2015. Viitattu 25.10.2015.
- ↑ a b Hämeenlinnan ainutlaatuinen autotavaratalo aikoo ponnistaa korkealle Yle Uutiset. 22.6.2010. Yle Häme. Viitattu 9.11.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ Lehdistötiedote 17.10.2012 17.10.2012. Sunny Car Center. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 23.3.2013.
- ↑ a b Sunny Car Center Hämeenlinnaan www.hame.fi. Arkistoitu 13.3.2016. Viitattu 7.3.2016.
- ↑ Hyytinen, Tuomas: HPK ja Hämeenlinna kiinni toisissaan 27.10.2014. Yle Uutiset.
- ↑ a b c d e f g h i j k Hyytinen, Tuomas: Sunny Car Centerin lyhyt historia 27.10.2014. Yle Uutiset.
- ↑ a b c d e f g h i Maarit Piri-Lahti ja Antti Ruonaniemi: Sunny Car Center – kuinka aurinkoisesta autokaupasta tuli musta aukko 21.6.2020. Yle UUtiset.
- ↑ Jenkkidollareita Euroopan suurimpaan autotaloon Hämeenlinnaan Yle Uutiset. Viitattu 7.3.2016.
- ↑ "Audi-mies" Kiesi nappasi unelmaduunin - pomoksi valtavaan autokauppaan Ilta-Sanomat. 18.10.2010. Viitattu 7.3.2016. fi-FI
- ↑ Audi-mies suuren autokauppahankkeen vetäjäksi Taloussanomat. 18.10.2010. Viitattu 7.3.2016.
- ↑ Niskanen, Eveliina: Sunny Car Centerin kohtalo ratkeaa pikaisesti Yle Uutiset. 22.4.2014. Viitattu 27.4.2014.
- ↑ Sunny Car Centerin ja Hämeenlinnan kaupungin välinen tonttikauppa Sunnycarcenter.fi. 4.7.2014. Sunny Car Center. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 29.7.2014.
- ↑ Juutilainen, Arno: Sunny Car Center laiminlöi pitkään palkanmaksuaan 1.9.2015. Hämeen Sanomat.
- ↑ Mustonen, Kari: Autokaupan suurhankkeen rahoittajasta rahanpesututkinta - kymmenien miljoonien varat jäädytetty Yle Uutiset. 14.8.2014. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c Lehtonen, Marko-Oskari: Sambialaislähde: Sunny Car Centeriä on vedätetty 26.8.2014. Iltalehti.
- ↑ Santapakka, Sanna-Leena: Nigerialaishuijaus vai tuottoisa sijoitus – näkeeköhän liikemies lähettämäänsä 300 000 euroa? 21.8.2014. Ilta-Sanomat.
- ↑ Leponiemi, Timo; Hossi, Laura & Turtola, Kati: Hämeenlinnassa kuohuu taas – valokuvaaja väittää todistavansa, että perussuomalainen valtuutettu vuosi luottamuksellista tietoa Sunny Car Centeristä Yle Uutiset. 27.1.2016. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Wallenius, Miki: Perussuomalainen valtuutettu tunnusti olevansa SCC:n tietovuodon takana: ”Ritaluoma yritti petosta” Yle Uutiset. 3.3.2016. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b Haapponen, Riikka: Sunny Car Centeristä alkanut riita lähti täysin käsistä Turun Sanomat. 26.4.2016. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Hyvönen, Eero: Siirto eteläafrikkalaiselle tilille käynnisti poliisitutkinnan: Sunny Car Centerin maksu jäädytettiin Yle Uutiset. 21.8.2014. Viitattu 21.8.2014.
- ↑ MTV: Rahoja ei kuulunut – Sunny Car Centerin tonttikauppa puretaan Taloussanomat. 1.10.2014. Viitattu 25.10.2015.
- ↑ Harju, Jukka: Sunny Car Center joutui toisenkin Afrikan-huijauksen kohteeksi Helsingin Sanomat. 25.10.2014. Viitattu 25.10.2015.
- ↑ a b Saari, Tiina: Sunny Car Centerin Markku Ritaluoma miljoonien veloissa – ei lainkaan verotettavaa tuloa 2.11.2015. Iltalehti.
- ↑ Mustonen, Kari: Ritaluoma: Sunny Car Centerille haetaan edelleen rahoitusta 7.10.2014. Yle Uutiset.
- ↑ a b Mäkinen, Rami: Rahasalkku täynnä kopiopaperia, katteeton miljoonashekki... Sunny Car Centeriä huijattiin monin tavoin 2.3.2018. Ilta-Sanomat.
- ↑ Kauppinen, Ina: Sunny Car Centerin kuuluisan mainostolpan ulkonäkö muuttui 30.11.2014. Ilta-Sanomat.
- ↑ Koski, Sami: Markku Ritaluoman rantahuvila ulosmitattiin Iltalehti. 17.12.2015. Iltalehti. Viitattu 17.12.2015.
- ↑ Keski-Korpela, Nina: Hovioikeus hylkäsi valitukset – ex-kuntapoliitikko Kari Ilkkalan tuomio jää voimaan Sunny Car Center -tietovuotovyyhdissä 22.8.2018. Yle UUtiset.
- ↑ Ruonaniemi, Antti: Sunny Car Centerin sotkuun uusi luku: Maksajaksi haetaan nyt liikemiehen äitiäkin 26.7.2017. Yle Uutiset.
- ↑ Keski-Korpela, Nina: Käräjäoikeudessä yllätyskäänne: Markku Ritaluoman äiti ei joudukaan maksajaksi Sunny Car Center -jupakassa 8.7.2019. Yle Uutiset.
- ↑ Keski-Korpela, Nina: Sunny Car Center: Markku Ritaluoman äiti hävisi Turun hovioikeudessa, joutuu palauttamaan aitiovuokrat konkurssipesälle 29.1.2021. Yle Uutiset.
- ↑ Ruonaniemi, Antti: Sunny Car Center vei entisen poliitikon Iisakki Kiemungin ulosottoon: ”En pysty edes korkoja maksamaan” 2.8.2018. Yle Uutiset.
- ↑ Oikeus määräsi Sunny Car Centerin Markku Ritaluoman maksamaan korvauksia yli kuusi miljoonaa MTV Uutiset. 24.4.2018. Viitattu 20.8.2018.
- ↑ Naakka, Anna-Maija: Hovioikeus käsittelee Sunny Car Centerin miljoonakorvauksia – USA:han häipynyt päätekijä jätti saapumatta paikalle 5.11.2019. Ilta-Sanomat.
- ↑ Surullisenkuuluisan Sunny Car Centerin toimitusjohtajan maksettava miljoonakorvaukset konkurssipesälle 14.2.2020. MTV Uutiset.
- ↑ Korkein oikeus hylkäsi valituslupahakemukset Sunny Car Center -jupakassa määrätyistä vahingonkorvauksista 2.10.2020. MTV Uutiset.
- ↑ Lehtonen, Marko-Oskari: Sunny Car Centerin Markku Ritaluomalla on ulosotossa 18,4 miljoonaa euroa – luku voi olla Suomen ennätys 9.5.2020. Iltalehti.
- ↑ Sunny Car Centerin saagaan vielä yksi käänne: Hämeenlinnan kaupungin edustaja joutuu maksamaan kymmenien tuhansien korvaukset 22.2.2021. MTV Uutiset.
- ↑ Ruonaniemi, Antti: Jälleen yksi Sunny Car Center -korvauskiista finaaliin: Markku Ritaluomalle 900 000 euroa lisää maksettavaa 11.5.2021. Yle Uutiset.
- ↑ The Curious Case of the Faux U.N. Human Rights Group: CIPDH/IHRDC Strike Source. 5.4.2021. Viitattu 1.5.2023.
- ↑ Ruonaniemi, Antti: Miljoonakorvauksiin tuomittu Sunny Car Center -mies voi joutua vuosiksi vankilaan: Markku Ritaluomaa syytetään törkeistä talousrikoksista 21.12.2021. Yle Uutiset.
- ↑ Syyttäjät vaativat Sunny Car Centeriä suunnitelleelle Markku Ritaluomalle yli viiden vuoden vankeutta 9.12.2022. Ilta-Sanomat.
- ↑ a b Enlund, Tapio: Sunny Car Centerin rikosjutussa vuosien linnatuomio – liikemies Markku Ritaluomalle 2 vuotta 6 kuukautta vankeutta 20.12.2023. Yle Uutiset.
- ↑ Meemeillä taisteleva kansanliike vaatii: pelastetaan Sunny Car Centerin mainostolppa Nyt.fi. 13.3.2015. Viitattu 7.3.2016.
- ↑ Keski-Korpela, Nina: Sunny Car Center -meemistä ponnahtanut someyhteisö haluaa pelastaa mainostolpan Yle Uutiset. 12.3.2015. Viitattu 7.3.2016.
- ↑ Sunny Car Centerin tolppa purettiin Ilta-Sanomat. 27.10.2016. Viitattu 28.10.2016.
- ↑ Sunny Car Centerin mainostolppa nousee kuolleista hs.fi. 10.1.2017. Viitattu 14.1.2017.
- ↑ http://yle.fi/uutiset/3-9394217
- ↑ Aaltonen, Riikka: HäSa: Sunny Car Centerin mainostolppa etsii yhä loppusijoituspaikkaa – tolpan ostaneella Juha Kärkkäisellä ”ei mitään tietoa missä se on” 11.11.2019. Talouselämä.
Aiheesta muualla
muokkaa- KHO: Luottamustoimistaan pidätetty perussuomalaisten valtuutettu (Lulu Ranne) saa palata Hämeenlinnan valtuustoon Yle, 2016
- Antti Ruonaniemi ja Maarit Piri-Lahti: Sunny Car Center – Kuinka aurinkoisesta autokaupasta tuli musta aukko 21.6.2020. Yle Uutiset.