Wikipedia

Søren Kierkegaard

tanskalainen teologi ja filosofi
(Ohjattu sivulta Soren Kierkegaard)

Søren Aabye Kierkegaard (5. toukokuuta 1813 Kööpenhamina – 11. marraskuuta 1855 Kööpenhamina) oli tanskalainen teologi, filosofi ja uskonnollinen kirjailija, joka on vaikuttanut merkittävästi sekä kristilliseen teologiaan, fenomenologiaan että eksistentialismiin.[1][2] Hän sai vaikutteita kristillisestä perinteestä, antiikin kreikkalaisesta filosofiasta, saksalaisesta idealismista ja romantiikan ironiasta.[2]

Søren Kierkegaard
Kierkegaardin serkun Niels Christian Kierkegaardin 27-vuotiaasta Søren Kierkegaardista tekemä piirros.
Kierkegaardin serkun Niels Christian Kierkegaardin 27-vuotiaasta Søren Kierkegaardista tekemä piirros.
Henkilötiedot
Koko nimi Søren Aabye Kierkegaard
Syntynyt5. toukokuuta 1813
Kööpenhamina, Tanska-Norja
Kuollut11. marraskuuta 1855 (42 vuotta)
Kööpenhamina, Tanska
Koulutus ja ura
Koulukunta mannermainen filosofia, eksistentialismin edelläkävijä
Vaikutusalueet uskonto, teologia, estetiikka, etiikka, psykologia
Tunnetut työt Filosofisia muruja, Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus
Opettaja Poul Martin Møller, Frederik Christian Sibbern ja Hans Lassen Martensen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Elämä muokkaa

Søren Kierkegaard eli lapsuutensa Länsi-Jyllannissa seitsenlapsisen perheen nuorimpana. Hänen kauppiasisänsä Michael Kierkegaard oli älykäs, uskonnollinen ja usein synkkämielinen hahmo. Sørenin isän vaikutus tämän henkiseen kehitykseen oli merkittävä. Søren Kierkegaard tuli ylioppilaaksi 1830 ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa. Samalla hän osallistui riehakkaasti opiskelijaelämään. Vuonna 1838 Kierkegaard koki uskonnollisen herätyksen. Hän aloitti laajan kirjallisen tuotantonsa, josta suuren osan hän julkaisi salanimellä.[3][2] Kierkegaard suoritti teologian kandidaatin tutkinnon vuonna 1840 ja väitteli teologian maisteriksi (nykyinen tohtorintutkinto) vuonna 1841. Hän ei kuitenkaan hakeutunut papiksi tai akateemiselle uralle.[1][2] Vuonna 1841 hän erosi rakastetustaan Regine Olsenista vuoden kihlauksen jälkeen. Kierkegaard eli enimmäkseen isänsä hankkimalla varallisuudella, jonka turvin hän kykeni kirjoittamaan ja julkaisemaan teoksiaan ja Øieblikket-sanomalehteä. Kierkegaard teki koko elämänsä aikana vain kolme kuukautta palkkatyötä, latinan opettajana borgerdydskolenissa (”porvarillisen hyveen koulu”).[2]

Kierkegaardilla oli nuoruudesta lähtien selässä kyttyrä tai selkärangan kaareutuma.[4]

Kierkegaardin teos Joko – tai (Enten – Eller, 1843) herätti huomiota, mutta muiden teosten myynti oli kirjailijan omana aikana vähäistä. Viimeisenä elinvuotenaan Kierkegaard arvosteli valtionkirkkoa. Kierkegaardin mukaan kirkon ei tulisi olla etuoikeuksien puolustaja. Valtionkirkon edustajien tulisi hänen mukaansa tunnustaa liberaalien ja sosialistien oikeutettu kritiikki ja suuntautua vallankäytön sijasta kristilliseen uskoon.[2]

Kierkegaard kuoli 11. marraskuuta 1855 kuninkaallisessa Frederikin sairaalassa Kööpenhaminassa kahdeksan viikon sairauden jälkeen.[5] Sairaalaan hän joutui äkillisistä alaruumiin halvausoireista, jotka aiheuttivat myös inkontinenssia.[4] Kuolinsyyn arvellaan johtuvan siitä, että hän putosi lapsena puusta, minkä komplikaatiot sitten aiheuttivat kuoleman 42-vuotiaana.[6] Kuolintodistuksen kuolinsyyn kohdalla on kysymysmerkki.[7]

Ajattelu ja tuotanto muokkaa

Valtaosa Kierkegaardin tuotannosta keskittyy pohtimaan yksilön suhdetta kristinuskoon ja Jumalaan. Kierkegaard hyökkäsi erityisesti silloista hegeliläisyyttä ja Tanskan valtiokirkkoa vastaan. Kierkegaard kirjoitti valtaosan teoksistaan salanimillä, jotka saattoivat nähdä todellisuuden hyvin erilaisilla tavoilla. Omalla nimellään ja eri salanimillään Kierkegaard kirjoitti kolmisenkymmentä teosta. Kierkegaardin salanimiä olivat esimerkiksi Viktor Eremita, Constantin Constantius ja Johannes Climacus.[8] Lyhyessä selonteossa kirjailijantyöstään (Om min Forfatter-Virksomhed, 1851) Kierkegaard kirjoitti, että hänen tuotantonsa muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden, joka pyrkii selvittämään kuinka tulla kristityksi.[2]

Kierkegaardia on myöhemmin kutsuttu fideistiksi, sillä hän hylkää järjen todellisuuden perusteiden etsinnässä ja sen sijaan kääntyy ihmisen sisäisen tunteen puoleen. Kierkegaard pitää kristinuskoa suurimpana mahdollisena paradoksina, joka on mahdollista omaksua vain uskon hypyllä. Kristillistä kirkkoa hän arvosteli sen orjuuttavuudesta, ja kannustikin ihmisiä löytämään ”oman uskonsa”. Teoksessaan Pelko ja vavistus (1843) Kierkegaard ihannoi Abrahamia, joka luottaa Jumalaan niin syvällisesti, että on Jumalan käskystä valmis uhraamaan oman poikansa Iisakin. Kierkegaardin pääteoksena pidetään yleensä Päättävää epätieteellistä jälkikirjoitusta (1846), jossa Kierkegaard käy läpi ajattelunsa tärkeimpiä teemoja ja selventää käsitystään esteettisestä, eettisestä ja uskonnollisesta olemisen tasosta.[1]

Filosofi Esa Saarinen kuvailee filosofian historiassaan Kierkegaardia ristiriitaiseksi, hämmentäväksi ja luokittelemattomaksi ajattelijahahmoksi: ”Hänen mielensä on uskonnollinen, fanaattinen, jopa sairas; se on jyrkkä, säälimätön ja ankara. – – Mutta samanaikaisesti Kierkegaard on leikkisä, viettelevä ja ilomielinen. – – Hän on paatoksellinen uskonnollinen ajattelija, hän on satiirikko ja veijari, hän on verbaalinen akrobaatikko: hän on tätä kaikkea samanaikaisesti.” Kierkegaard ennakoi 1900-luvun filosofian eksistentialismia (Jean-Paul Sartre) ja fenomenologiaa (Martin Heidegger). ”Hän on elämänfilosofi, joka hyökkää kaikkien akatemioitten ohitse yhteiskunnan ja kokonaiskulttuurin kimppuun – tätä filosofista kirjailijaa ei mikään instituutio voi sitoa”, Saarinen toteaa.[9]

Suomessa Kierkegaard vaikutti 1900-luvun alussa joihinkin teologeihin ja kirjailijoihin, muun muassa Volter Kilpeen ja V. A. Koskenniemeen. Yliopistoissa Kierkegaardin ajattelua alettiin tutkia Suomen itsenäistymisen aikoihin. Suomalaisten filosofien kiinnostus aiheeseen jäi vähäiseksi. Esimerkiksi Eino Kaila katsoi, että Kierkegaardin tapaiset filosofit olivat lähinnä ”patologisia tapauksia”. 1980-luvulla Esa Saarinen kirjoitti innostuneesti Kierkegaardin irrationaalisen puolelle ulottuvasta subjektivismista. Vuonna 1990 Saarisen oppilas Heidi Liehu teki väitöskirjan Kierkegaardin filosofiasta. Janne Kylliäisen väitöskirja vuonna 2009 kyseenalaisti subjektivismia painottavat Kierkegaard-luennat. Kylliäisen mukaan Kierkegaardilla yksilön tehtävä on ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Teologi Olli-Pekka Vainio on teoksissaan korostanut Kierkegaardin pitkälle menevää sitoutumista perinteiseen kristilliseen dogmatiikkaan.[10]

Muistaminen muokkaa

 
Boeing 737, jonka pyrstöön Kierkegaardin kuva on maalattu.

Norwegian Air Shuttle on maalauttanut Kierkegaardin kuvan yhden Boeing 737-800 -lentokoneensa pyrstöön.[11]

Teokset muokkaa

Merkittävimmät filosofiset teokset muokkaa

  • Enten – Eller (1843, suom. aforistinen avausjakso Välisoittoja, lukuja nimellä Mozart-esseet sekä kaunokirjallinen Viettelijän päiväkirja)
  • Frygt og Bæven (1843, suom. Pelko ja vavistus)
  • Gjentagelsen (1843, suom. Toisto, kaunokirjallisuutta)
  • Philosophiske Smuler (1844, suom. Filosofisia muruja)
  • Begrebet Angest (1844, suom. Ahdistus)
  • Stadier paa Livets Vei (1845, ensimmäinen osa suom. In vino veritas, kaunokirjallinen)
  • Afsluttende uvidenskabelig Efterskrift (1846, suom. Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus, filosofinen pääteos)
  • En literair Anmeldelse (1846)
  • Kjerlighedens Gjerninger (1847, suom. Rakkauden teot)
  • Lidelsernes evangelium. Christelige Taler (1848, suom. Kärsimysten evankeliumi)
  • Sygdommen til Døden (1849, suom. Kuolemansairaus)
  • Indøvelse i Christendom (1850)

Kaikki teokset muokkaa

  • Af en endnu Levendes Papirer. Udgivet mod hans Villie (1838)
  • Om Begrebet Ironi med stadigt Hensyn til Socrates (’ironian käsitteestä Sokratesta alituisesti silmällä pitäen’[2], 1841, väitöskirja)
  • Enten – Eller. Et Livs-Fragment udgivet af Victor Eremita, 1–2 (1843, osasuomennoksia Viettelijän päiväkirja, Välisoittoja ja Mozart-esseet)
  • To opbyggelige Taler (sarja ’rakentavia puheita’[2], 1843)
  • Frygt og Bæven. Dialektisk Lyrik af Johannes de Silentio (1843, suom. Pelko ja vavistus. Dialektista lyriikkaa)
  • Gjentagelsen. Et Forsøg i den experimenterende Psychologi af Constantin Constantius (1843, suom. Toisto)
  • Tre opbyggelige Taler (1843)
  • Fire opbyggelige Taler (1843)
  • Begrebet Angest. En simpel psychologisk-paapegende Overveielse i Retning af det dogmatiske (’ahdistuksen käsite’[2], 1843, vanha suom. Ahdistus)
  • To opbyggelige Taler (1844)
  • Tre opbyggelige Taler (1844)
  • Philosophiske Smuler eller En Smule Philosophi af Johannes Climacus, udgivet af S. Kierkegaard (1844, suom. Filosofisia muruja)
  • Problem om Arvesynden af Vigilius Haufniensis (1844)
  • Forord. Morskabslæsning for enkelte Stænder efter Tid og Leilighed af Nicolaus Notabene (’esipuheita’[2], 1844)
  • Fire opbyggelige Taler (1844)
  • Tre Taler ved tænkte Leiligheder (1845)
  • Stadier paa Livets Vei. Studier af Forskjellige (’vaiheita elämän tiellä’, 1845, osasuomennos In vino veritas)
  • Afsluttende uvidenskabelig Efterskrift til de philosophiske Smuler. Mimisk-pathetisk-dialektisk Sammenskrift, Existentielt Indlæg, af Johannes Climacus. Udgiven af S. Kierkegaard (1846, suom. Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus)
  • En literair Anmeldelse. To Tidsaldre, Novelle af Forfatteren til ”en Hverdags-Historie”, udgiven af J. L. Heiberg (’kirjallisuusarvostelu’, 1846)
  • Opbyggelige Taler i forskjellig Aand (’rakentavia puheita eri hengissä’, 1847)
  • Kjerlighedens Gjerninger. Nogle christelige Overveielser i Talers Form (1847, suom. Rakkauden teot. Muutamia kristillisiä mietteitä puheiden muodossa)
  • Lidelsernes Evangelium. Christelige Taler (1847, suom. Kärsimysten evankeliumi. Kristillisiä puheita)
  • Lilien paa Marken og Fuglen under Himlen. Tre gudelige Taler (1849, suom. Kedon kukka ja taivaan lintu. Kolme puhetta)
  • Tvende ethisk-religieuse Smaa-Afhandlinger af H.H. (’kaksi eettis-uskonnollista pienoistutkielmaa’, 1849)
  • Sygdommen til Døden. En christelig psychologisk Udvikling til Opbyggelse og Opvækkelse. Af Anti-Climacus, udgivet af S. Kierkegaard (1849, suom. Kuolemansairaus)
  • ”Ypperstepræsten” – ”Tolderen” – ”Synderinden”, tre Taler ved Altergangen om Fredagen (’ylipappi – publikaani – syntinen nainen’, 1849)
  • Indøvelse i Christendom af Anti-Climacus. Nr. I. II. III, udgivet af S. Kierkegaard (’kristinuskon harjoittaminen’, 1850)
  • En opbyggelig Tale (1850)
  • To Taler ved Altergangen om Fredagen (’kaksi puhetta perjantain ehtoollisella’, 1851)
  • Til Selvprøvelse. Samtiden anbefalet (1851, suom. Itsensä-koettelemiseksi)
  • Om min Forfatter-Virksomhed (1851)
  • Dette skal siges; saa være det da sagt (1855)
  • Synspunktet for min Forfatter-Virksomhed. En ligefrem Meddelelse, Rapport til Historien (kirjoitettu 1848, julkaistu postuumisti 1859)
  • Dømmer selv. Til Selvprøvelse Samtiden anbefalet. Anden Række. (kirjoitettu 1851–52, julkaistu postuumisti 1876)
  • Bogen om Adler (kirjoitettu 1846–47, julkaistu postuumisti 1916)

Suomennetut teokset muokkaa

  • Teoksia, osa 1. Itsensä-koettelemiseksi. (Til selvprøvelse, 1851.) Suomentanut G. A. Heman. WSOY, 1907.
  • Teoksia, osa 2. Joko – tahi. Katkelma elämästä. (Forførerens dagbog, teoksesta Enten – eller, 1843.) Suomentanut V. A. Koskenniemi. WSOY, 1907.
  • Kedon kukka ja taivaan lintu. Kolme puhetta. (Lilien paa marken og fuglen under himlen. Tre gudelige Taler, 1849.) Suomentanut Heikki Linnove. WSOY, 1915. – 2. tarkistettu painos 1939. – 3. painos 1990.
  • Anti-climacus: Kuolemansairaus. Kristillis-psykologinen kehitelmä mielenylennykseksi ja herätykseksi. (Sygdommen til døden. En christelig psychologisk Udvikling til opbyggelse og opvækkelse. Af Anti-Climacus, udgivet af S. Kierkegaard, 1849.) Suomentanut J. A. Hollo. WSOY, 1924.
  • Rakkauden teot. Muutamia kristillisiä mietteitä puheiden muodossa. (Kjerlighedens gjerninger. Nogle christelige overveielser i talers form, 1847.) Suomentanut J. Hollo. Porvoo: WSOY, 1926.
  • Kärsimysten evankeliumi. Kristillisiä puheita. (Lidelsernes evangelium. Christelige taler, 1847.) Suomentanut Niilo Syvänne. Porvoo: WSOY, 1948.
  • Viettelijän päiväkirja. (Forførerens dagbog, teoksesta Enten – eller, 1843.) Suomentanut V. A. Koskenniemi (2. tarkistettu painos. 1. painos 1907 nimellä Joko – tahi). WSOY, 1960 (3. painos 1989).
  • Ahdistus. (Begrebet angest, 1844.) Suomentaneet Eila ja Johan Weckroth. Jyväskylä: Gummerus, 1964. – Puutteellinen suomennos.[8]
  • Välisoittoja. (Alkuteos sisältyy teokseen Enten – eller, 1843.) Suomentanut Torsti Lehtinen. Helsinki: Kirjapaja, 1988 (2. painos 1997). ISBN 951-621-882-2.
  • In vino veritas. (In vino veritas, ilmestynyt teoksessa Stadier paa livets vei. Studier af forskjellige, 1845.) Suomentanut Torsti Lehtinen. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21011-0.
  • Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus. (Afsluttende uvidenskabelig efterskrift til de philosophiske smuler, 1846.) Suomentanut Torsti Lehtinen. WSOY, 1992 (4. painos 2001). ISBN 951-0-18119-6.
  • Pelko ja vavistus. Dialektista lyriikkaa. (Frygt og bæven. Dialektisk lyrik, 1843.) Suomentanut Torsti Lehtinen. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25138-0.
  • Toisto. (Gjentagelsen, 1843.) Suomentanut Olli Mäkinen. Jyväskylä: Atena, 2001. ISBN 951-796-234-7.
  • Mozart-esseet. (De umiddelbare erotiska stadier, eller, Det musikalsk-erotiske, teoksesta Enten – eller, 1843.) Suomentanut Olli Mäkinen. Helsinki: Like, 2002. ISBN 951-578-939-7.
  • Filosofisia muruja. (Philosophiske smuler, eller, En smule philosophi, 1844.) Suomentanut Janne Kylliäinen. Helsinki: Summa, 2004. ISBN 952-5418-09-X.
  • Eräänlainen kiusaus. Søren Kierkegaardin ajatuksia luovuudesta. Valikoima mietelmiä teoksesta Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus. Suomentanut Torsti Lehtinen. Turku: Savukeidas, 2011. ISBN 978-952-268-001-3.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Otavan suuri Ensyklopedia, 4. osa (Juusten-Kreikka), s. 2947. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04658-6.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Kylliäinen: Kierkegaard, Søren Aabye. Viitattu 7.1.2023.
  3. ↑ Klinge, Matti: Otavan suuri maailmanhistoria 14. Porvariston nousu, s. 245. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08786-X.
  4. ↑ a b Bibliotek for Læger nr. 3, 2013 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Soren Kierkegaard s Illness and Death. (englanniksi)
  6. ↑ Søren Kierkegaard Biography. (englanniksi)
  7. ↑ The question mark at the cause of death in Søren Kierkegaard’s case record. Pubmed. (englanniksi)
  8. ↑ a b Kylliäinen: Kierkegaard: Keskeiset teokset ja ajatukset. Viitattu 7.1.2023.
  9. ↑ Saarinen, Esa: Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin, s. 303. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-22838-9.
  10. ↑ Kylliäinen: Kierkegaard: Reseptio maailmalla ja Suomessa. Viitattu 7.1.2023.
  11. ↑ EI-FHP Norwegian Air International Boeing 737-8JP(WL) Planespotters.net. Viitattu 18.2.2018. (englanniksi)

Kirjallisuutta muokkaa

  • Alex, Ben: Søren Kierkegaard. Ajattelijan elämä. (Søren Kierkegaard. An Authentic Life, 1997.) Suomennos: Tytti Träff, Torsti Lehtinen. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-508-6.
  • Barrett, Lee C.: Eros and Self-Emptying. The Intersections of Augustine and Kierkegaard. Kierkegaard as a Christian Thinker. Michigan: Wm. B. Eerdman, 2013. ISBN 978-0-8028-6805-3. (englanniksi)
  • Eronen, Annika: Usko Arkhimedeen pisteenä. Niin & näin, 2001, nro 3. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Lehtinen, Torsti: Søren Kierkegaard. Intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi. Helsinki: Kirjapaja, 1990. ISBN 951-625-022-X.
  • Lehtinen, Torsti: Eksistentialismi. Vapauden filosofia. Helsinki: Kirjapaja, 2002. ISBN 951-625-723-2.
  • Lippitt, John & Pattison, George (toim.): The Oxford Handbook of Kierkegaard. Oxford: Oxford University Press, 2013. ISBN 978-0-19-960130-1. (englanniksi)
  • Mäkinen, Olli: Moderni, toisto ja ironia. Søren Kierkegaardin estetiikan aspekteja ja Joseph Hellerin Catch-22. Väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto, 2004. ISBN 951-42-7267-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Thielst, Peter: Elämä ymmärretään taaksepäin, mutta se täytyy elää eteenpäin. Kertomus Søren Kierkegaardista. (Livet forstås baglaens, men må leves forlaens. Historien om Sören Kierkegaard, 1994.) Suomentanut Torsti Lehtinen. Helsinki Porvoo Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23455-9.
  • Thulstrup, Marie Mikulová: Kierkegaard i kristenlivets historie. Väitöskirja. København: C. A. Reitzels Forlag, 1991. ISBN 87-7421-710-0. (tanskaksi)
  • Vainio, Olli-Pekka: Ihmiseksi tuleminen. Søren Kierkegaardin teologia. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-091-4.

Aiheesta muualla muokkaa

Teoksia muokkaa

Ensyklopedia-artikkeleita muokkaa

  • McDonald, William: Søren Kierkegaard The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • McDonald, William: Søren Kierkegaard The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Søren_Kierkegaard&oldid=21956023”