Reseptioestetiikka

Reseptioestetiikka (saks. Rezeptionsästhetik) eli taiteen vastaanoton tutkimus on estetiikan tutkimussuuntaus, joka keskittyy tarkastelemaan taiteen vastaanottokokemusta eli reseptiota. Reseptioestetiikan vastakohtana ovat tutkimussuuntaukset, jotka keskittyvät tarkastelemaan tekijää tai teosta, kuten formalismi ja uuskritiikki. Reseptioestetiikka kehittyi kirjallisuustieteen piirissä, mutta reseptioesteettistä tutkimusta on kohdistettu muihinkin taiteisiin, joissa vastaanotto tapahtuu ajallisesti, erityisesti elokuvaan ja musiikkiin.

Historiaa

Alun perin taiteen vaikutusta vastaanottajiin ei tutkinut klassinen estetiikka, eikä taidehistoria, vaan ilmiöitä käsiteltiin retoriikan piirissä. Keskiajalla kirkkoisät hyökkäsivät taiteita vastaan nimenomaan sen vaikutusten perusteella (moralistiikka). Barokin aikana kukoisti affektioppi ja oppi makunormeista (ransk. les goûts). Omana aikanamme reseptiota on tutkinut taiteen sosiologia.

Immanuel Kant pohti Arvostelukyvyn kritiikissään (1790), miten esteettisiin ilmiöihin pitäisi suhtautua. Reseptioestetiikan kehitystä tarkasteltaessa ei pidä rajoittua sanan receptio historiaan tai esiintymiseen, koska samaa ilmiötä on aikojen kuluessa kyllä tutkittu eri tieteenalojen piirissä.

Reseptioestetiikka syntyi ensin kirjallisuudentutkimuksen piirissä. Reseptioestetiikkaa voidaan pohjimmiltaan pitää vastareaktiona uuskritiikille, joka keskittyi teosten analyysiin ja lähilukuun, ja se sai vaikutteita erityisesti Hans-Georg Gadamerilta (odotushorisontin käsite) ja Roman Ingardenilta. Reseptioestetiikan tutkijat, edelläkävijöiden joukossa oli Louise Rosenblatt jo 1930-luvulla, korostivat, että kirjallisuuden lukeminen on väistämättä yksilöllistä. Lukeminen ei ole passiivista tekstin vastaanottoa ja absorptiota vaan läpikotaista yksilöllistä toimintaa. Lukijaa ja luentaa ei pidetä itsestäänselvyytenä vaan kirjallisuuden vastaanoton olennaisimpana osana. Ei ole olemassa "yleistä lukijaa" tai "yleistä sanataideteosta" tai "vastaanottoa sinänsä", yhtä vähän kuin "irvistystä ilman kissaa". Painopiste siirtyi tulkitsemisesta (eksegetiikasta) prosessiin.

Psykoanalyysin merkitystä kirjallisuuden vastaanoton tutkimukselle ennakoi Leo Löwenthal 1930-luvun alussa.

Tutkimusparadigman muutoksen taustalta voidaan etsiä yhteiskunnallisia syitä, kuten Robert C. Holub. Kun siirryttiin feodalismin hierarkkisesta, säännöllisesti toistavasta tuotantotavasta kapitalistiseen, joka edellyttää kekseliäisyyttä, kasvua ja alati uudistuvaa tuotantoa, se vaikutti myös taiteen alalla luomiseen ja vastaanottoon ja huomio alkoi kohdistua nerollisuuteen ja omintakeisuuteen. Estetiikassa tämä johti uutuuden, kielteisyyden (negativismin) ja vieraannuttamisen yksipuoliseen korostamiseen: taiteella on arvoa vain jos se kumoaa edeltävän tai murtaa aikaisemmat normit. Tämän arvotusperiaatteen valossa esimerkiksi suuri osa keskiajan taiteesta olisi melko mielenkiinnotonta, sillä teokset kehittyivät vakiinnuttamaan tiettyjä rakenteita, eivätkä muuttamaan niitä. Muutamat esteetikot arvottavat kirjallisuutta hiukan yksipuolisesti vain sen mukaan, kuinka se pettää odotuksia. Taide on heille enemmän työtä kuin nautintoa. Erityisen selvästi tämän voi nähdä Theodor W. Adornon estetiikasta. Toisaalta esimerkiksi juuri Adornon taidefilosofisia käsityksiä ei voi ymmärtää sijoittamatta niitä hänen edustamansa kulttuurikriittisen ajattelun laajempaan kontekstiin. Tässä valossa tulkinta esimerkiksi keskiaikaisen taiteen tulemisesta mielenkiinnottomaksi on kyseenalainen, sillä kriittinen ote luennassa ja tulkinnassa ei suoraan merkitse kulttuurisen objektin merkityksettömyyttä. Kulttuurikriittinen näkökulma pyrkii päinvastoin juuri etsimään teoksesta ajattelun, yhteiskunnallisen kokonaisuuden ja tuottamuksellisen, partikulaarin kulttuuriobjektin suhdetta. Tämä on vastaanottajan kannalta työlästä mutta palkitsevaa ja hedelmällistä, kasvattaen ymmärrystä yleisen ja erityisen suhteesta yhteiskunnallisen kokonaisuuden — sekä teoksen että vastaanottajan välttämättömän ehdon — kontekstissa.

Tutkijoita

Reseptioestetiikan perusteoksiin kuuluu Wolfgang Iserin tutkimus Der Akt des Lesens vuodelta 1976. Iser edustaa niin kutsuttua Konstanzin koulukuntaa, joka jatkaa kriittisesti Roman Ingardenin fenomenologista estetiikkaa. Hänen tutkimussuuntaustaan voidaan nimittää vaikutusestetiikaksi (saks. Wirkungsästhetik). Hän lähestyy tulkitsemista jossain määrin normatiivisesti: jotkin tulkinnat ovat pätevämpiä kuin toiset. Hän, samoin kuin Rosenblatt ja Jonathan Culler, korostaa vielä tekstin osuutta.

Sen sijaan Stanley Fishiä voi pitää konstruktivistina, sillä hän kieltää tekstin auktoriteetin. Lukijan luoma merkitys syntyy strategioista, joita lukija tuo yksityiseen lukutapahtumaan ja joiden avulla kirjallinen teksti luodaan, eikä kyse ole lukijan ja tekstin vuorovaikutuksesta niin kuin esimerkiksi Rosenblattilla ja Iserillä.

Joka tapauksessa Iserin hahmottelema lukemisen fenomenologia on kiinnostava muidenkin taiteiden vastaanoton kannalta. Fish esittää melko nominalistisesti, että kirjallinen teos ei ole mitään muuta kuin miljoonat erilaiset lukutavat, joiden mukaisesti jokin teos on koettu. Hänen mukaansa teoksen vastaanottaminen — lukeminen, kuunteleminen — ei ole teoksen merkityksen löytämistä vaan sen kokemista, mitä teksti lukijalleen tekee. Fish kyllä välttää sen epistemologisen ongelman, joka vaivaa Iserin ja Hans Robert Jaussin merkitysteoriaa: jos teksti sinänsä on vain eräänlainen skeemajoukko, luuranko, jonka ylle lukijat pukevat merkityksen, niin kuinka tutkijaluenta voisi paljastaa tuon skeemajoukon, koska tutkijaluentakin sijoittaa teokseen oman merkityksensä? Iser toteaa, että tekstin itsensä täytyy rajata tulkintoja jollain tavalla.

Ehkä voidaan arvioida, että tekstin merkitys an sich olisi jonkinlainen raja-arvo, jota lukukokemukset lähestyvät niin kuin Charles S. Peircen luonnontieteilijät totuutta? Ongelmana tässä on se, että tekstit tuntuvat saavan eri merkityksen eri yhteisöissä ja eri sukupolvissa. — Toinen ongelma piilee siinä, että tässä tavoitellaan yhä tarkkarajaista merkitystä; kriittisen tarkastelun painopiste on vain siirtynyt tekijän ja tekstin "oikeasta" merkityksestä (romantiikka ja uuskritiikki) lukijan "oikeaan" merkitykseen, eikä uudistus ole niin merkittävä kuin esitetään, eikä ole päästy eroon täsmällisen tulkinnan haamusta. Sen sijaan että absoluuttisen totuuden perusta vain siirretään teoksesta lukijaan, olisi vapauduttava koko absoluuttisen totuuden tavoittelusta, sillä emergentin merkityskäsityksen näkökulmasta jälkimmäinen on yhä reduktionistista. Reseptioestetiikassa olisi vapauduttava absoluuttisen totuuden etsimisestä ja siirryttävä emergenttiin, prosessuaaliseen tarkastelutapaan.

Reseptioesteetikoista Jonathan Culler on keskittynyt tutkimaan rakenteita ja järjestelmiä, joiden ansiosta lukija voi tavoittaa tekstin merkityksen. Vaikka hän ei siis kohdista huomiota niinkään lukijaan vaan tekstiin, on hänen käsitteensä kirjallinen kyky (engl. literary competence) vaikuttanut reseptioestetiikkaan.

Reseptioestetiikka nojaa yhä perinteiseen subjekti–objekti-vastakohtaisuuteen. Tätä on pyrkinyt horjuttamaan erityisesti Roland Barthes teoksessaan S/Z (1970) ulottamalla moneuden koskemaan paitsi luentaa, myös lukevaa subjektia itseään. Barthesille subjekti koostuu loputtomista koodeista ja teksteistä, joiden alkuperä on kadoksissa. Hän menee siis vielä pitemmälle kuin Stanley Fish.

Taiteen reseptiossa on siis kartettava molempia ääripäitä — ehdotonta normatiivisuutta ja perusteetonta sallivuutta — sekä osattava kuvata, millaisessa tosiasiallisessa vuorovaikutuksessa teksti (artefaktina) ja lukijan antamat merkitykset ovat. Vastaanottajien inhimillinen olemus ja historiallinen määräytyneisyys tarkoittavat, että mitä tahansa ei voida tulkita aivan mielivaltaisesti. Ratkaisevaa onkin ehkä se, että tiettyjä sääntöjä noudatetaan hyveellisesti ja tutkimuksessa olisi kuvattava nuo säännöt (vertaa hyve-epistemologia). Näin painopiste siirtyisi epistemologisesta määrittelystä loogiseen ja moraaliseen: mitkä tulkinnat ovat loogisesti mahdollisia ja hyveellisesti saavutettuja? Soveltamalla emergenssioppia voitaisiin ongelma kuvata selvemmin, miten merkitys emergoituu useista tekijöistä, muiden muassa tekstistä ja lukijasta, ja nämä ovat emergoituneet omilta tahoiltaan. Tämän valossa olisi mahdotonta odottaa tiettyjä merkityksiä, jotka olisivat oikeita, vaikka kukaan ei niitä oikeina pitäisi.

Katso myös

• Vastaanottotutkimus

Kirjallisuutta

• Barthes, Roland 1970: S/Z. Seuil, Paris.
• Cadenbach, Rainer 1991: Der Implizite Hörer? Zum Begriff einer „Rezeptionsästhetik“ als musikwissenschaftliche Disziplin. — Rezeptionsästhetik und Rezeptionsgeschichte in der Musikwissenschaft (toim. Hermann Danuser & Friedhelm Krummacher), s. 133–163. Laaber-Verlag, Laaber. ISBN 3-89007-203-8
• Culler, Jonathan 1975: Structuralist Poetics: Structuralism, Linguistics, and the Study of Literature. Cornell University Press, Ithaca.
• Eagleton, Terry 1991: Kirjallisuusteoria. Johdatus. Suomentaneet Yrjö Hosiaisluoma ym. Tampere: Vastapaino. [Literary theory, 1983.] ISBN 951-9066-45-4
• Fish, Stanley 1980: Is There a Text in This Class? The Authority of Interpretive Communities. Harvard University Press, Cambridge (Mass.). ISBN 0-674-46725-6
• Gibson, Walker 1980: Authors, Speakers, Readers and Mock Readers. [1950.] — Reader-response criticism (toim. Jane P. Tompkins), s. 1–6. The Johns Hopkins University Press, Baltimore. ISBN 0-8018-2400-1
• Holland, Norman N. 1968: The Dynamics of Literary Response. Oxford University Press, Oxford.
• Holland, Norman N. 1975: 5 Readers Reading. Yale University Press, London.
• Holub, Robert C. 1984: Reception Theory: A Critical Introduction. Methuen, London. ISBN 0-416-33580-2
• Iser, Wolfgang 1976: Der Akt des Lesens : Theorie ästhetischer Wirkung. W. Fink, München. ISBN 3-770-51390-8
• Iser, Wolfgang 1989: Prospecting. From Reader Response to Literary Anthropology. Baltimore: Johns Hopkins University Press. ISBN 0-8018-3792-8
• Jauss, Hans Robert 1982: Ästhetische Erfahrung und literarische Hermeneutik. Suhrkamp, Frankfurt a. M. ISBN 3-518-57617-8
• Jauss, Hans Robert 1991: Rückschau auf die Rezeptionstheorie. Ad usum Musicae Scientiae. — Rezeptionsästhetik und Rezeptionsgeschichte in der Musikwissenschaft (toim. Hermann Danuser & Friedhelm Krummacher), s. 13–36. Laaber-Verlag, Laaber. ISBN 3-89007-203-8
• Kusch, Martin 1986: Ymmärtämisen haaste. Pohjoinen, Oulu. ISBN 951-749-042-9
• Lång, Markus 1995: Samastuminen taiteen vastaanoton ongelmana. Erityistarkastelun kohteena säveltaide. — Musiikki 3 (25. vsk.), s. 249–280.
• Lång, Markus 1998: Teksti metakognitiivisena artefaktina. Sanataiteen ja säveltaiteen ontologiaa. — Synteesi 4 (17. vsk.), s. 82–94. Artikkelin verkkoversio.
• Löwenthal, Leo 1971: Erzählkunst und Gesellschaft: Die Gesellschaftsproblematik in der deutschen Literatur des 19. Jahrhunderts. Luchterhand, Neuwied.
• Perry, Menakhem 1979: Literary Dynamics. How the Order of a Text Creates Its Meanings. — Poetics Today 1–2 (1. vsk.), s. 35–64 & 311–361.
• Prince, Gerald 1980: Introduction to the Study of the Narratee. English translation by Francis Marriner. — Reader-response criticism (toim. Jane P. Tompkins), s. 7–25. Baltimore: The Johns Hopkins University Press. ISBN 0-8018-2400-1
• Rosenblatt, Louise M. 1995: Literature as Exploration. The Modern Language Association of America, New York. [1938.]
• Tompkins, Jane P. (toim.) 1980: Reader-response Criticism: From Formalism to Post-structuralism. Baltimore, Johns Hopkins University Press. ISBN 0-8018-2400-1
• Zbikowski, Lawrence M. 1999: The Blossoms of ‘Trockne Blumen’: Music and Text in the Early Nineteenth Century. — Music Analysis 3 (18. vsk.), s. 307–345.
• Zima, Peter V. 1999: The Philosophy of Modern Literary Theory. Athlone, London. ISBN 0-485-11540-9

Estetiikka ja taidefilosofia

Aiheet	Taidekäsitys Estetismi Esteettinen arvostelma Esteettinen kontemplaatio Esteettinen relativismi Maku Tyyli
Estetiikan teoriat	Imitaatio Institutionaalinen taideteoria Mimesis Reseptioestetiikka Symptomaattinen taideteoria
Esteettiset kategoriat	Kauneus Ylevä Pittoreski
Sovellettu estetiikka	Clauden lasi Musiikkifilosofia Myyttikritiikki Ympäristöestetiikka Taidepsykologia
Taidefilosofit	Alexander Gottlieb Baumgarten Arthur Danto George Dickie Nelson Goodman Hegel Yrjö Hirn Immanuel Kant Aarne Kinnunen Wilhelm Worringer
Artikkeleita aiheesta	Abjektio Aihe Alkuperäisyys Appropriaatio Arvostelu Autenttisuus Arvostelija Esittävä taide Formalismi Kertomus Kitsch Korkeasta tyylistä Motiivi Pastissi Pastoraali Representaatio Reproduktio Samastuminen Taidemaailma Taidetta taiteen vuoksi