Avaa päävalikko
Rankki
Rankki pohjoisesta.jpg

Rankki ilmakuvassa heinäkuussa 2018.

Muut nimet
Rankö
Sijainti
Vesialue
Merialue

Rankki (ruots. Rankö) on saari Kotkan edustalla Suomenlahdessa, noin 10 kilometrin päässä Kotkansaarelta. Saari oli aiemmin puolustusvoimien käytössä vartiolinnakeena.

Sisällysluettelo

Saaren historiaMuokkaa

Saari oli osa Pietari Suuren merilinnoituksen Kotkan–Kurkolanniemen–Merikülan puolustuslinjaa, jonka venäläiset perustivat vuonna 1916 suojelemaan Pietaria. Koska 1918 suojeluskunnat eivät olleet hyökänneet Rankkiin, joutuivat saksalaiset nousemaan osasto Brandensteinin voimin Kotkan asemesta Loviisaan.

Tarton rauhansopimuksen edellyttämä Suomenlahden ulkosaarien demilitarisointi aiheutti sen, että Lavansaaren järeät patteriston tykit jouduttiin siirtämään Koivistolle, ja RT 2:lle jäivät enää Kilpisaaren ja Rankin raskaat patterit. Vuonna 1926 Rankin patteri hajaryhmitettiin jaoksittain ja sille saatiin viides tykki Kilpisaaresta.[1]

Vuoden 2006 lopussa Rankki muutettiin vartiolinnakkeeksi, ja varusmieskoulutus siellä lopetettiin kokonaan, mutta saari jäi kuitenkin puolustusvoimien harjoitusalueeksi. Kotkan rannikkopataljoona lakkautettiin vuoden 2013 loppuun mennessä ja Senaatti-kiinteistöt myi 21.1.2015 Rankin ja Kirkonmaan varuskunta-alueet kotkalaisen yrittäjän Ismo Rädyn perustamalle yhtiölle Kotkan Saaret Oy:lle.[2]

SääasemaMuokkaa

Rankissa oli puolustusvoimain ylläpitämä sääasema, joka tekee merisäätiedotuksia Ilmatieteen laitokselle.

Parhaiten Rankki tunnettaneen juuri sääasemastaan, jonka säätiedot luetaan päivittäin radion merisäätiedotuksessa, esimerkiksi: ”Kotka Rankki: ohutta yläpilveä, näkyvyys…”.

Aiemmin sääasemaa ylläpitivät varusmiehet, jotka oli koulutettu Niinisalon Tykistöprikaatissa. Sääryhmän johtajana toimi aliupseerikoulutuksen saanut varusmies. Ryhmän vahvuus oli 1+3 eli kerrallaan 24 tunnin vuorossa oli yksi säämies. Sääasema lähetti kerran kolmessa tunnissa synop-sääsähkeen, josta kävivät ilmi muun muassa ilman lämpötila, tuulen suunta ja nopeus, ilman suhteellinen kosteus sekä kokonaispilvisyys. Tämän lisäksi sääasemalta lähetettiin kuuden tunnin välein Kirkonmaan linnakkeelle säätiedot.

Nykyään sääasema on täysin automaattinen.

MatkailusaarenaMuokkaa

 
Rankin kaavakartta sekä perustetut osoitteet

Rankki on vuoden 2015 alusta ollut Kotkan Saaret Oy:n matkailupalveluiden aluetta. Rankissa on vierasvenesatama ja Rankkiin kulkee kesäkaudella yhteysalus Kotkan Sapokasta. Kesäkaudella Rankissa palvelee ravintola ja pieni kauppa entisen sotilaskodin rakennuksessa. 1960-luvulla valmistuneessa kasarmissa on tarjolla tupamajoitusta sekä kantahenkilökunnan 1960-70-luvuilla valmistuneissa rivitaloissa kaksioita sekä kolmioita. Rankissa on joukkuesauna ja pienempi puulämmitteinen Komentaja Pentti Ratian mukaan nimetty sauna, jotka lämpenevät tilauksesta.

Rankin saaren kaavoitus valmistui syksyllä 2018 ja uusia rakennuspaikkoja on noin 29.

Kulttuuriset viittauksetMuokkaa

Saaren nimen esiintymisestä säätiedotuksissa merenkulkijoille otti 1970-luvun lopulla nimensä suomalainen rockyhtye Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä.


LähteetMuokkaa