Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä

Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä oli 1979 perustettu suomalainen poprock-yhtye, joka julkaisi 1980-luvun alussa albumin Alavilla mailla hallan vaaraa sekä kaksi singleä, joista "Pearl Harbour" nousi hitiksi. Jussi Raittinen levytti myöhemmin version yhtyeen kappaleesta "Konttorikantri" nimellä "Samassa veneessä".[1] Vuonna 2014 yhtyeeltä ilmestyi uusi albumi Nahkiaisen tiedot puuttuvat 34 vuoden tauon jälkeen, mikä lienee Suomessa ennätyksellisen pitkä aika albumien julkaisun välillä.[2]

Historia

muokkaa

Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä perustettiin vuonna 1979. 1980 yhtye julkaisi singlen "Pearl Harbour", joka nousi hitiksi ja sai paljon radiosoittoa. Seuraavana vuonna yhtyeeltä julkaistiin albumi Alavilla mailla hallan vaaraa sekä single "Sakaali / Kultainen Kenguru". Opiskelijoista koostunut yhtye hajosi, kun sen jäsenet päätyivät töihin eri puolille Suomea.[2]

Vuonna 2013 yhtyeen jäsen Pentti Laitinen kokosi jäsenet takaisin yhteen. Tuloksena oli uusi kappale "Lotta ja hai", josta tehtiin myös South Park -vaikutteinen videoanimaatio. Seuraavana vuonna yhtyeeltä julkaistiin 34 vuoden tauon jälkeen uusi albumi Nahkiaisen tiedot puuttuvat.[2]

Yhtyeen nimessä esiintyvä Rankki on Kotkan edustalla Suomessa sijaitseva saari, jonka nimi esiintyy päivittäin radion Merisäässä. Yhtyeen toisen albumin nimessä esiintyvä Nahkiainen on Merisäässä myös päivittäin mainittava majakka Perämerellä Raahen edustalla.

Jäsenet

muokkaa

2013–

muokkaa
  • Kyösti Kattilakoski – laulu
  • Pentti Laitinen – kitara
  • Kimmo Klemettinen – slide-kitara, kosketinsoitin, taustalaulu
  • Lauri Astala – bassokitara
  • Pasi Hautalampi – rummut
  • Petri Rankka – rummut, lyömäsoittimet
  • Markku Lonkila – taustalaulu
  • Ippa Wilska – laulu
  • Kyösti Kattilakoski – laulu, akustinen kitara
  • Pentti Laitinen – laulu, sähkökitara, akustinen kitara, huuliharppu
  • Markku Lonkila – laulu, akustinen kitara (Olympia Electric 45)
  • Lauri Astala – basso, akustinen kitara, munniharppu
  • Jouko Kovanen – rummut
  • Veli-Matti Pietikäinen – huilu, sähköpiano, flyygeli, syntetisaattori, urut, taustalaulu

Diskografia

muokkaa

Studioalbumi

muokkaa
  • Alavilla mailla hallan vaaraa  (1981, Kräk!)
  • Nahkiaisen tiedot puuttuvat  (2014, omakustanne)
  • Yöllä tuuli yltyy  (2015, omakustanne)
  • Merisavua Valassaarilla  (2017, omakustanne)

Singlet

muokkaa
  • Pearl Harbour ‎/ Aamu HKL:n bussissa  (1980, Kräk!)
  • Sakaali / Kultainen kenguru  (1981, Kräk!)
  • Talven vaara  (2013, omakustanne)
  • Lotta ja hai  (2013, omakustanne)

Lähteet

muokkaa
  1. Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä -yhtyeen uusi albumi (feat. Sakari Kukko) mesenaatti.me. 2014. Mesenaatti.fi. Viitattu 6.2.2017. (suomeksi)
  2. a b c Koskinen, Risto & Vesa, Jari: Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä: Nahkiaisen tiedot puuttuvat Yle uutiset. 21.4.2014. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa