Korkeakoski (Kotka)
Korkeakoski on Kotkan kaupunginosa, joka sijaitsee Kymijoen Korkeakoskenhaaran itäpuolella. Korkeakoski oli entisen Kymin kunnan keskeisimpiä kyliä. Asutus Korkeakoskella on pientalovaltaista. Maisemaa hallitsee Kymijoen Korkeakoskenhaara, sekä Korkeakosken putoukseen vuonna 1906 valmistunut vesivoimala. Korkeakoskella sijaitsee Sonoco Alcore Oy:n hylsy- ja kartonkitehdas (Korkeakosken kartonkitehdas) sekä Stora Enso Oyj:n Karhulan tehdas.
Korkeakoski | |
---|---|
Kaupunki | Kotka |
Kaupunginosa nro | 44 |
Osa-alueet | Veikkola |
Postinumero(t) | 48720 |
Tilastojen mukaan Korkeakosken alueella on 231 asukasta ja Veikkolassa 580 asukasta (31.12.2012),[1] joten näillä alueilla on yhteensä 811 asukasta. Tilastoalueeseen kuuluu myös kaupunginosan ulkopuolisia alueita Laajakosken kylässä.
Historia
muokkaaKorkeakoski on muodostunut kolmen maakirjakylän, eli Laajakosken, Osolan ja Sukulan yhteensulautumisesta. 1550-luvulla Sukula liittyi Osolaan ja 1600-luvun lopulla Osola ja Laajakoski Korkeakoskeksi. Kuninkaantie ylitti Kymijoen Korkeakoskenhaaran Korkeakosken putouksen yläpuolelta. Korkeakosken jyrkässä vesiputouksessa oli luonnontilassaan noin 10 metrin pudotus. Putouksessa on toiminut Kyminkartanon jauhomylly jo ainakin 1550-luvulla ja sinne rakennettiin 1563 sahamylly, joka oli ensimmäinen sahalaitos Kymenlaaksossa.
William Ruthin perustama Korkeakosken puuhiomo aloitti toimintansa vuonna 1888 ja kartongin valmistus alkoi vuonna 1898. Putoukseen valmistui vesivoimala vuonna 1906, joka mahdollisti teollisuuden laajenemisen. Suomen vanhin kuitulevytehdas, Enso-Gutzeitin Insuliittitehdas, aloitti toimintansa 1930-luvun alussa, ja sen läheisyyteen rakennettiin yhtenäinen työväenasuntoalue, niin sanottu Pahvikylä. Tehtaanjohtajan funktionaalinen asuintalo vuodelta 1935 tuhoutui tulipalossa 1990-luvun alussa. Veikkolan asuinalue rakennettiin sotien jälkeen nopeasti asuntopulaa helpottamaan.
Korkeakosken puuhiomon työläisten lapsille tarkoitettu kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1896. Kymin kunnan perustama Korkeakosken koulu aloitti toimintansa vuonna 1909 Korkeakoskenhaaran toisella puolella Kierikkalassa. Koulurakennus Korkeakosken puolelle valmistui vuonna 1911.
Korkeakoski kuului Kymin kuntaan vuoteen 1950 saakka ja Karhulan kauppalaan vuosina 1951–1976.
Liikenneyhteydet
muokkaaKorkeakoskella sijaitsee Kymin rautatieasema, josta on taajamajunayhteydet Kotkan ja Kouvolan suuntiin. Lisäksi Korkeakoskelta on säännölliset paikallisbussiyhteydet Kotkan keskustaan Kotkansaarelle sekä Karhulaan ja Laajakoskelle.
Palvelut ja vapaa-aika
muokkaaPienelle kaupunginosalle tyypillisesti palvelut ovat vähentyneet Korkeakosken ja Kierikkalan alueelta 1990- ja 2000-luvuilla; lähikauppa, apteekki, posti, leipomo ja kolme kioskia on lopetettu. Suurin osa palveluista löytyy Karhulasta 3 kilometrin päästä. Joitakin palveluja on kuitenkin vielä saatavissa (muiden muassa baari, lounasravintola ja pizza-ravintola). Korkeakosken vesivoimalaitoksen alapuolinen alue on suosittua jokikalastusaluetta. Voimalaitospadon alapuolella on Kierikkalan puolella 300 metriä pitkä heittolaituri.
Lähteet
muokkaa- Veikko Kallio: Kymin historia 2. WSOY, 1990. ISBN 952-90-2478-9.
- Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt, Korkeakosken teollisuusympäristö
Viitteet
muokkaa- ↑ Väestö ikäluokittain ja osa-alueittain 31.12.2012 (DOC) Kotkan kaupunki. Arkistoitu 3.2.2015. Viitattu 21.8.2013.