Porvarisvaakuna

porvarissuvun sukuvaakuna

Porvarisvaakuna on aatelittomille tarkoitettu heraldisella selityksellä perusteltu henkilö- tai sukuvaakuna, sukuvaakunat rakentuvat ensisijaisesti kilvestä, henkilövaakunat sekä toisinaan myös sukuvaakunat rakentuvat kilvestä, kypärästä, lakipunoksesta, kypäränpeitteestä, kypäränkoristeesta myös vaakunan tunnuslauseesta ja sotahuudosta. Suomessa porvarisvaakunoihin luetaan yhdistysten, seurojen, säätiöiden vaakunat, sekä kirkolliset ja presidenttien vaakunakilvet.

Franz II. Von Sachsen-Lauenburgin herttua (15471619) ruhtinasvaakuna, sekä tämän alla talonpoikaisvaakunoita pyhän Jacobin kirkossa.
Porvarisvaakunoita

Vaakunat voivat olla joko suku- tai henkilövaakunoita jotka voi olla joko aatelisten sukujen tunnuksina toimivia aatelisvaakunoita tai aatelittomien porvarisvaakunoita, Suomessa pidetään yllä vaakunarekisteriä Suomen heraldisen seuran toimesta.

Vaakunan historiaMuokkaa

Pääartikkeli: Alsnön sääntö

Ensimmäiset vaakunat ovat toimineet Ruotsalaisten ja saksalaisten klaanisukujen sotakilpinä ja heraldisena tunnuksina noin 1100-luvulta lähtien, eri klaaniyhteisöt erottautuivat näin toisistaan käydyissä taisteluissa.

Pohjoismaissa ensimmäinen rälssiä koskeva julistus annettiin Ruotsissa, vapaasyntyisen oikeudesta Alsnön säännössä vuonna 1260 annetussa asetuksessa. Asetuksella erotettiin talonpoikia muusta kansanosista, tuolloin talonpoikaistoa korotettiin rälssimiehiksi sekä luovuttamalla näille suuria maa- ja metsätiloja kuninkaan määräyksestä. vuonna 1420 uudelle rälssitilalliselle annettiin rälssioikeuden tunnuksena vaakuna (kilpi) jota hänen tuli kantaa mukanaan asemansa merkiksi, tätä ennen vaakuna oli rälssimiehen itse maalattu vapaamuotoinen kilpitunnus. vaakuna on ollut läpi historian linnojen ja palatsien seinäkoristeena, sekä toiminut taistelutilanteessa sotilaiden ja ritareiden suojapanssarina.

Kirkolliset tunnuksetMuokkaa

Papiston kirkollinen tunnus ja vaakuna järjestelmä on kehitetty Ruotsissa jo alkaen 1134 ja on yhä käytössä, Suomessa kirkon ja pappisviran vaakunat ovat rekisteröity Suomen heraldisenseuran vaakunarekisteriin.

Vaakunan ja virkatunnusten oikeussääntö ja oikeusperiaate 1300-luvullaMuokkaa

Italialainen juristi Bartolus de Sassoferrato (1313-1357) oli Manner-Euroopassa keskeinen oikeustieteen kehittäjä ja uranuurtaja joka tutki muun muassa vaakunan ja virkatunnusten heraldiikkaa ja tämän oikeudellista käyttöä, lainsäännöksiä ja ristiriitaisuuksia, ja joka teki tutkielman ”De insigniis et armis” eli hän käsitteli työssään keskiajan vaakunaoikeutta.

Vaakunan periytyminenMuokkaa

Sukuvaakunat ovat peräisin henkilövaakunoista, jotka ovat periytyneet suvussa. Skotlannissa sukuvaakunat ovat edelleen henkilövaakunoita ja ainoastaan suvun päämies käyttää suvun vaakunaa alkuperäisenä ilman erottelua. Sukuvaakuna periytyy agnaattisesti eli patrilineaarisesti, isältä kaikille lapsille ja näistä lapsista edelleen poikien kaikille lapsille. Niin sanottu Sukuseuravaakuna on eri asia kuin periytyvä sukuvaakuna ja se on rinnastettavissa minkä tahansa muun yhdistyksen tai seuran vaakunaan.

Suku- ja virkavaakunoiden sisältämiä heraldisia kuvia on käytetty aatelisten ja aatelittomien puumerkeissä ja sineteissä, joilla suljettiin kirjekuori vahaa käyttämällä ja painamalla vahan pintaan kohokuvioitu tunnus sinettisormuksella tai vastaavalla sinettileimasimella.

Edelleen monet suvut vaalivat muistona aikansa edistyksellisistä ja tunnustetuista vaikuttajista moderneja vaakunoita.selvennä Jotkin porvarisvaakunat muistuttavat sukunsa aatelisvaakunaa, vaikkakin vaakunan kilpi edustaa kaikkia sen jälkeläisiä.

Porvarisvaakunoiden historiaMuokkaa

Aatelittomien vaakunoita kutsutaan Saksassa ja Pohjoismaissa yleisesti porvarisvaakunoiksi ja näillä tarkoitetaan sääty-yhteiskunnassa nauttivan varsinaisten porvarien eli kauppiaiden ja käsityöläisten lisäksi myös pappien ja talonpoikien käyttämiä vaakunoita. Porvarisvaakunoita on käytetty keskiajalta asti, eivätkä ne aluksi eronneet mitenkään aatelisvaakunoista. Porvarisvaakunoita on käytetty kaikkein eniten Sveitsissä, Alankomaissa ja Saksassa Itä-Friisinmaalla, jossa niiden lukumäärä on runsaasti ylittänyt aatelisvaakunoiden määrän.lähde? Joissain maissa porvarisvaakunat ovat olleet kiellettyjä.lähde? Porvarisvaakunaan kuuluu niin sanottu pistokypärä ilman kaulakorua tai kruunua. Porvarisvaakunoita rekisteröi Suomessa epävirallisesti Suomen Heraldinen Seura.

Neljännen säädyn heraldiset tunnuksetMuokkaa

Pohjoismaissa talonpojat kuuluivat neljänteen säätyyn. Porvarisvaakunat olivat pohjoismaisten talonpoikien keskuudessa Etelä- ja Keski-Euroopan maita vähemmän tunnettuja ja usein vaakunat olivat ulkomailta tuotuja tai perinnöksi saatuja.

Puumerkit ja vaakunat olivat Suomessa yleisesti käytössä papistolla, käsityöläisillä ja talollisella. Näiden käyttämistä puumerkeistä oli tehty oman aikansa vaakunoita, joista moni on myöhemmin kadonnut. Nykyään puumerkkejä löytyy sukututkimusten yhteydessä ja joistakin niistä on johdettu myös moderneja vaakunoita.

Suku, henkilö ja sukuseurojen vaakunat muistuttavat säätyvallan ajasta, jolloin papistolla, porvareilla kuin talonpojillakin oli käytössään vaakunoita, vaakunoihin on kuvattu toisinaan aatelisesta suvusta perheen käyttämää tunnusta perheen alemman säädyn kantajan porvarisvaakunaan tai talollisen käyttämiä omanaikansa puumerkkejä tai riimuja asiakirjojen ja sopimusten vahvistavana merkintänä allekirjoituksena.

 
Puumerkkejä.

PuumerkitMuokkaa

Puumerkki oli henkilön yksilöllisellä logolla tai tunnuksella allekirjoitettu asiakirjanvahvistaja, tunnuksenomaisia puumerkkejä käytettiin asiakirjojen lähettäjän tunnistamiseksi vastaanottajalle, valtakirjojen valtuuttamisella oli haltialla (asiakirjankantajalla) oltava kuvaan perustuva, yksilöidysti sinetöidyllä puumerkillä painettu asiakirja, joka vastasi käytössä ollutta suvun tai henkilön käyttämää puumerkkiä.

Yksityissinetit olivat käytössä vain kyläyhteisön johtavalla kerrostumalla.selvennä Näiden käyttämät sinetit olivat vaatimattomampia sinettejä kuin aatelin käyttämät.

Sukuseuran vaakunaMuokkaa

 
Topias Flintan sukuvakuuna. Rekisteri Nro. 1936.

Sukuseuran vaakuna on suvun yhteisöllinen tunnus ja on rekisteröity vaakunarekisteriin yhdistyksen nimellä suunniteltuna vaakunatunnuksena. Vaakunassa kuvataan usein suvun yhteisten sukuhaarojen kautta, henkilön ja tai suvun menneisyyttä. Vaakuna on heraldisesti kerrottu vaakunaselityksellä ja toimii yhdistyksen symbolisena tunnuksena. Vaakuna nimetään vaakunarekisterissä yleensä yhdistyksen omalla nimellä. Tällöin yhdistys omistaa vaakunan käyttöoikeuden. Yleensä yhdistyskokouksissa ja hallituksessa määritellään vaakunan oikeudellista käyttöä suvun jäsenten keskuudessa.

Vaakunat ovat käytössä tunnuksena lukuisilla Suomessa toimivilla sukuseuroilla. Suomessa on rekisteröity yhdistysrekisteriin noin 250 sukuseuraa. Sukuseurojen suunnittelemat vaakunat ovat nähtävillä järjestysnumerolla Suomen Heraldinen seuran rekisteristä.

Sukuseurojen vaakunat eivät heraldisesti eroa suvun tai henkilön vaakunoista. Vaakunat ovat aina yksilöllisiä ja usein historiaan perustuvia. Tällaisen vaakunan suunnittelu ja toteutus on sukuyhdistyksen päätettävissä. Toisinaan vaakunan suunnittelussa käytetään suvun tai yhdistyksen sisällä valittua henkilöä tai ammattiheraldikkoa. Vaakunassa ei ole patrilineaarisuutta sen yhdistyssidonnaisuuden vuoksi, vaan vaakuna edustaa sukua tai sukuun rinnastettavia jäseniä. Yhdistystoiminnan lakattuakin rekisteröity vaakuna jää rekisteriin ja jatkaa suvun tunnuksena.

Yhdistysvaakunat ovat pääsääntöisesti kilven muotoisia. Useat sukuseurat haluavat kuitenkin tehdä heraldisesti suunnitellun vaakunakokonaisuuden lisäämällä kilpeen sellaisen yläpuolisen osan, joka heraldisesti ei ole määritelmän mukainen, mutta tästä huolimatta vaakunat hyväksytään heraldisen lautakunnan mukaisesti rekisteriin.

Suomalaiset yhteisövaakunatMuokkaa

Suomessa yhteisövaakunoihin kuuluvat valtionvaakuna (esimerkiksi Suomen vaakuna), lääninvaakunat, maakuntavaakunat, hiippakuntavaakunat, kunnanvaakunat, kiltavaakunat, aatteellisten yhdistysten, kuten sukuseuran, seurojen ja säätiöiden vaakunat.

Suomen presidenttien virkavaakunatMuokkaa

 
Urho Kekkosen ritarivaakuna.

Suomen presidenttien ritarivaakunoita pidetään esillä Ruotsissa Tukholman kuninkaanlinnassa vanhimman ja arvostetuimman ansiomerkkiritarikunnan Serafiimiritarikunnan salissa. Suomen jokaisesta presidentistä on suunniteltu viran myötä ritarikunnan vihkimyksen myötäjäisinä heraldinen ritarivaakuna, jonka kilpi on erotettu vaakunasta omaksi kilveksi ja sijoitettu seinäkoristeiselle panssarikilvelle.

Suomen presidenttien vaakunat Suomen Heraldisen seuran vaakunarekisteristä seuraavasti, Koivisto (No: 1), Ahtisaari (No: 711) Halonen (No: 1111) ja Niinistö (No: 1900).

Historiallisten tunnusten ja vaakunoiden säilytys ja arkistotMuokkaa

Suomen historiaan kuuluvat asiakirjat ovat säilytettävänä Ruotsissa, Venäjällä ja Suomessa.

Suomi-Ruotsin sekä Suomen suuriruhtinaskunnan aikaisia vaakunoita ja sinettejä on arkistoitu Suomen kansallisarkistoon ja kansallismuseoon, Ruotsin kansallisarkistoon ja kansallismuseoon, sekä Venäjällä Pietarin alueellisiin kansallisarkistoihin ja kansallismuseoihin.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

Katso myösMuokkaa