Avaa päävalikko

Pakolaishallitus on poliittinen ryhmittymä, joka väittää olevansa maan laillinen hallitus, mutta on erinäisistä syistä kykenemätön hallitsemaan aluettaan ja toimii siksi vieraasta maasta käsin. Pakolaishallitukset toimivat yleensä sillä oletuksella, että ne pystyisivät joskus saamaan vallan takaisin kotimaassaan.

Pakolaishallituksia on usein olemassa sodanaikaisten miehitysten aikana. Esimerkiksi kun Saksa teki aluevaltauksia toisessa maailmansodassa, useat Euroopan hallitukset ja monarkit hakivat turvapaikkaa Britanniasta.

Käytännössä pakolaishallituksella ei ole todellista valtaa, vaikka jotkin valtiot saattavat tunnustaakin sen maan lailliseksi hallitukseksi. Pakolaishallituksen toimintaan kuuluvat vain hallinnolliset asiat kuten sopimuksien solmiminen, perustuslain muuttaminen, asevoimien ylläpito, diplomaattisuhteiden ylläpitäminen, henkilökorttien myöntäminen ja vaalien pitäminen.

Luettelo pakolaishallituksistaMuokkaa

Nämä nykyiset pakolaishallitukset on perustettu vanhan syrjäytetyn hallinnon tilalleMuokkaa

Hallitus Sijainti Päämies Vuodesta Valtio
  Burman pakolaishallitus[1] Rockville Maryland   Yhdysvallat Sein Win 1990 Burma
  Valko-Venäjän kansallinen pakolaishallitus Toronto   Kanada Ivonka Survilla 1920 Valko-Venäjä
  Laos in pakolaishallitus Gresham, Oregon   Yhdysvallat Khamphoui Sisavatdy 1975 Laos
  Iranin monarkia Pahlavin dynastia[2] Potomac, Maryland   Yhdysvallat Reza Pahlavi II 1979 Iran

Nämä pakolaishallitukset ovat separatistisia, jotka pyrkivät eroon nykyisestä emämaastaMuokkaa

Hallitus Sijainti Päämies Vuodesta Valtio
  Cabindan tasavalta Pointe-Noire   Kongon tasavalta Aphonse Massanga 1975 Cabinda
Pariisi   Ranska
  Saharan demokraattinen arabitasavalta Tindouf   Algeria Mohamed Abdelaziz 1976 Länsi-Sahara
  Krajinan serbitasavalta Belgrad   Serbia Milorad Buha 2005 Krajinan serbitasavalta
  Biafran pakolaishallitus Washington D.C.   Yhdysvallat 2007 Nigeria
  Läntisen Kurdistanin pakolaishallitus Lontoo   Britannia 2004 Syyria
  Etelä-Molukkien pakolaishallitus Amsterdam   Alankomaat 1950 Etelä-Molukit
  Tiibetin pakolaishallitus[3] Dharamsala   Intia Tenzin Gyatso 14. dalai-lama 1959 Tiibet

Nämä nykyiset pakolaishallitukset on perustanut poliittinen oppositio tai järjestöMuokkaa

Hallitus Sijainti Päämies Vuodesta Valtio
  Päiväntasaajan Guinean pakolaishallitus Madrid,   Espanja Severo Moto Nsá 2003 Päiväntasaajan Guinea
  Etiopian keisarillinen neuvosto[4] Washington D.C.,   Yhdysvallat Ermias Sahle Selassie 1993 Etiopia
  Syyrian kansallinen neuvosto Istanbul   Turkki Abdulbaset Sieda 2011 Syyria
  Iranin kansallinen vastarinta neuvosto[5] Pariisi   Ranska Maryam Rajavi 1981 Iran

EntisetMuokkaa

Hallitus Sijainti Viimeinen päämies Vuosina Valtio
  Kuwaitin pakolaishallitus Dhahran   Saudi-Arabia Jabir al-Ahmad al-Jabir al-Sabah 19901991 Kuwait
  Vapaa Aceh -liike Tukholma   Ruotsi Hasan di Tiro 19762005 Aceh
  Georgian demokraattisen tasavallan pakolaishallitus Leuville-sur-Orge   Ranska Evgeni Gegechkori 19211954 Georgia
  Bangladeshin kansantasavallan väliaikainen hallitus Kalkutta   Intia Tajuddin Ahmad 19711972 Itä-Pakistan
Agartala
  Espanjan toisen tasavallan pakolaishallitus Pariisi   Ranska Fernando Valera Aparicio 19391977 Espanja
México   Meksiko
  Angolan vallankumoushallitus Kinshasa   Zaire Holden Roberto 19621975 Angola
  Korean kansallinen pakolaishallitus Chongqing Shanghai   Kiinan tasavalta Kim Gu 19191948 Korea
  Vapaan Vietnamin pakolaishallitus Garden Grove, Kalifornia   Yhdysvallat Nguyễn Khánh 1995–2013 Vietnam
Missouri City,Teksas

Toisen maailmansodan aikaiset kansainvälisesti tunnustetut pakolaishallituksetMuokkaa

Hallitus Sijainti Viimeinen päämies Vuosina Valtio
  Puolan pakolaishallitus Pariisi   Ranska Ryszard Kaczorowski 1939-1990 Puola
Angers
Lontoo   Britannia
  Tšekkoslovakian pakolaishallitus Pariisi   Ranska Edvard Beneš 19391945 Tšekkoslovakia
Lontoo   Britannia
  Viron pakolaishallitus Oslo   Norja Enno Penno 19441992 Viro
New York   Yhdysvallat
  Vapaa Ranska Alger   Ranskan Algeria Charles de Gaulle 19401944 Ranska
Brazzaville   Ranskan päiväntasaajan Afrikka
Lontoo   Britannia
  Alankomaiden pakolaishallitus Lontoo   Britannia Vilhelmiina 1940–1945 Alankomaat
  Norjan pakolaishallitus Lontoo   Britannia Haakon VII 1940-1945 Norja
  Jugoslavian pakolaishallitus Ateena   Kreikan kuningaskunta Pietari II 1941–1945 Jugoslavia
Jerusalem   Palestiinan brittiläinen mandaatti
Kairo   Egyptin kuningaskunta
Lontoo   Britannia
  Kreikan pakolaishallitus Kreeta   Kreikan kuningaskunta Yrjö II 1941–1944 Kreikka
Kairo   Egyptin kuningaskunta
  Luxemburgin pakolaishallitus Lontoo   Britannia Charlotte 1940-1944 Luxemburg
  Belgian pakolaishallitus Lontoo   Britannia Hubert Pierlot 1940-1944 Belgia

LähteetMuokkaa

  1. NCGUB, Prime Minister Office The National Coalition Government of the Union of Burma. Viitattu 11.3.2012.
  2. The Secretariat of Reza Pahlavi Official Webside of Reza Pahlavi. Viitattu 11.3.2012.
  3. Tibetan Parliament-in-Exile Central Tibetan Administration. Viitattu 11.3.2012.
  4. Contact Details for the Crown Council The Official Website of The Crown Council of Ethiopia. Viitattu 11.3.2012.
  5. National Council of Resistance of Iran National Council of Resistance of Iran. Viitattu 11.3.2012.