Charlotte (Luxemburg)

Charlotte
	Suurherttuatar vuonna 1942
Luxemburgin suurherttuatar
Valtakausi	14. tammikuuta 1919 – 12. marraskuuta 1964
Edeltäjä	Marie-Adélaïde
Seuraaja	Jean
Syntynyt	23. tammikuuta 1896; Bergin linna, Colmar-Berg, Luxemburg
Kuollut	9. heinäkuuta 1985 (89 vuotta); Fischbackin linna, Luxemburg
Puoliso	Felix
Lapset	Jean; Elisabeth ; Marie Adelaide ; Marie Gabrielle ; Charles ; Alix
Koko nimi	Charlotte Adelgonde Elisabeth Marie Wilhelmine
Suku	Nassau-Weilburg
Isä	Vilhelm IV
Äiti	Maria Anna Portugalilainen
Uskonto	roomalaiskatolilainen

Charlotte (23. tammikuuta 1896 – 9. heinäkuuta 1985) oli Luxemburgin suurherttuakunnan suurherttuatar. Hänen valtakaudellaan Luxemburg kehittyi nopeasti, ja Charlotten onnistui jopa välttää monarkian kaatuminen.

Varhainen elämä

Charlotte oli isänsä Luxemburgin suurherttuan ja Nassaun nimellisen herttuan Vilhelm IV:n ja Bragançan prinsessa Maria Anna Portugalilaisen toiseksi vanhin lapsi.^[1] Charlotte ja hänen muut sisarensa edustivat sitä kuninkaallista sukupolvea, jonka koulutus tapahtui ensimmäistä kertaa nimenomaan luxemburgiksi.^[2] Vuonna 1907 Vilhelm, jonka kuudesta lapsesta kaikki olivat tyttäriä, muutti kruununperimyslakia siten, että hänen lapsensa saattoivat periä kruunun. Vilhelmin kruununperilliseksi nousi Charlotten vanhempi sisko Marie-Adélaïde.^[3]

Vilhelmin kuoltua hänen vanhin lapsensa Marie-Adélaïde nousi valtaan, mutta luopui kruunusta 14. tammikuuta 1919 saatuaan saksalaismyönteisen maineen ensimmäisen maailmansodan aikana. Charlotte nousi Luxemburgin suurherttuattareksi.^[4]

Luxemburgin suurherttuattarena

Marie-Adélaïden valtakauden jälkeen monet luxemburgilaiset olivat pettyneitä monarkiaan. Niinpä pian Charlotten valtaannousun jälkeen järjestettiin kansanäänestys monarkiasta luopumisesta. Charlotte onnistui kuitenkin muuttamaan kansan mielipiteen, ja sai 28. syyskuuta 1919 pidetyssä kansanäänestyksessä monarkian poistamisesta 77,8 % hyväksytyistä äänistä. Uudessa perustuslaissa suurherttuan asema valtionpäämiehenä säilytettiin, mutta hänen valtaoikeuksiaan kavennettiin.^[5]^[3]

Avioliitto ja perhe

Kuusi viikkoa kansanäänestyksen jälkeen Charlotte meni naimisiin Felix Bourbon-Parman kanssa, joka oli viimeisen Parman herttuan Robert I:n poika.^[4] Charlotten ja Felixin häät olivat ensimmäiset Luxemburgin suurherttualliset häät, joita vietettiin Luxemburgissa.^[2] Charlotte ja Felix olivat menneet kihloihin 1918, ja tätä pidettiin skandaalisena, koska Felix oli taistellut ensimmäisen maailmansodan aikana keskusvaltojen puolella ja oli Itävalta-Unkarin keisarinna Zitan nuorempi veli. Hääpäivän aamuna pidettiin verrattain pienimuotoinen seremonia, jota seurasi isompi kirkollinen hääjuhla.^[6]^[7]

Parille syntyi yhteensä kuusi lasta:^[4]^[5]

Jean; myöhemmin suurherttua (1921–2019)
Elisabeth (1922–2011)
Marie Adelaide (1924– 2007)
Marie Gabrielle (1925 – 2023)
Charles (1927–1977)
Alix (1929–2019)

Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan puhjettua syyskuussa 1939 Luxemburg arveli puolueettomuuden suojelevan valtiota. Natsi-Saksa kuitenkin käytti Luxemburgia ja Belgiaa, joka oli samalla tavalla puolueeton, läpikulkumaina Ranskaan ohi Ranskan Maginot-linjan. Toukokuussa 1940 Saksan joukot saavuttivat Luxemburgin ja miehittivät sen nopeasti. Luxemburgin hallitus ja Charlotte perheineen lähti salassa maanpakoon Ranskaan. Ranskan joutuessa Saksan hyökkäyksen kohteeksi pakolaishallitus siirtyi Espanjan ja Portugalin kautta Isoon-Britanniaan. Sieltä Charlotte ja hänen perheensä matkusti myös Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, missä he asettuivat Montrealiin^[8], mistä he palasivat myöhemmin Isoon-Britanniaan.

Natsi-Saksa yritti taivutella Charlottea palaamaan Luxemburgiin, mutta tämä kieltäytyi ja asettui tukemaan liittoutuneita ja Luxemburgia ulkomailta käsin.^[2]

Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa Charlotte puhui Luxemburgin puolesta muun muassa radiossa. Amerikkalaissotilaiden vapautettua Luxemburgin prinssi Felix ja kruununperijä Jean palasivat maahan jo 10. syyskuuta 1944. Charlotte itse otettiin suuren kansansuosion saattelemana vastaan 14. huhtikuuta 1945. Maahan palattuaan Charlotte vieraili mm. Ardennien taistelun raunioilla, mikä lujitti luxemburgilaisten uskoa suurherttuattareensa.^[5]^[9]

Sodan jälkeen

Vuonna 1948 voimaantulleen perustuslain nojalla Luxemburgissa tehtiin monia merkittäviä muutoksia. Maa hylkäsi puolueettomuuden ollessaan mukana perustamassa Natoa ja Euroopan talousyhteisöä. Lisäksi maassa siirryttiin yleiseen ja yhtenäiseen äänioikeuteen, työntekijöiden oikeuksia kehitettiin ja sosiaaliturva otettiin käyttöön. Charlotte tuki avoimesti Luxemburgin demokratisoitumista, mutta osoitti myös isänmaallisuutta maataan kohtaan, minkä johdosta hänet nähtiin maan itsenäisyyden ja sodanjälkeisen kehityksen symbolina.^[4]

Vuonna 1951 kolme ruotsalaista aatelista, Sigvard Bernadotte, Carl Johan Bernadotte ja Lennart Bernadotte, saivat Charlotten ja pääministeri Pierre Dupongin allekirjoittamalla määräyksellä Wisborgin kreivin arvonimet, koska Ruotsin laki ei mahdollistanut heidän käyttää omia aatelistitteleitään. Tittelit ovat perinnöllisiä.^[10]

Vuonna 1954 Charlotte ja Felix sekä lapset Jean ja Elisabeth osallistuiovat Kreikan kuningasparin järjestämään ns. kuninkaiden risteilyyn, jossa yli 100 kuninkaallista ympäri Eurooppaa seilasi Välimeren ympäri.^[11]

1950- ja 1960 -luvuilla Charlotte teki paljon valtiovierailuita tuodakseen Luxemburgia paremmin näkyväksi maailmalla. Edeltäjistään poiketen Charlotten valtiovierailut suuntautuivat myös Euroopan ulkopuolelle.^[12]

Kruunusta luopuminen ja viimeiset vuodet

Charlotte luopui kruunusta 12. marraskuuta 1964. Häntä seurasi suurherttuaksi hänen poikansa Jean.^[5] Entinen suurherttuatar asettui Fischbachin linnaan, jossa vietti eläkepäiviä omien mielenkiinnonkohteittensa parissa. Näihin kuuluivat mm. runot, joita hän kirjoitti niin englanniksi, ranskaksi kuin saksaksikin, ja kuvataide.^[2]

Charlotte kuoli 9. heinäkuuta 1985, ja hänet haudattiin Luxemburgin Notre-Damen katedraaliin.^[5]