Vapaa Ranska
Vapaa Ranska (ransk. France Libre, la France combattante[1]) oli vuosina 1940−1944 toiminut ranskalainen aseellinen vastarintaliike, joka jatkoi sotaa Ison-Britannian rinnalla Saksaa vastaan sen jälkeen, kun Ranskan hallitus eli Vichyn Ranska oli tehnyt aselevon Saksan kanssa. Vastarintaliikkeen armeijan nimi oli Vapaan Ranskan armeija (ransk. Forces Françaises Libres, FFL).
| Vapaa Ranska France Libre |
|||
|---|---|---|---|
1940–1944 |
|||
|
|||
| Valtiomuoto | pakolaishallitus | ||
| Pääkaupunki |
Brazzaville (1940–1943) Alger (1943–1944) Lontoo |
||
| Viralliset kielet | ranska | ||
| Lyhenne | FR | ||
| Kansallislaulu | Marseljeesi | ||
| Edeltäjä |
.svg){kind=small} Ranskan kolmas tasavalta |
||
| Seuraaja |
 Ranskan väliaikainen hallinto |
||
.svg)
_Cross_of_Lorraine.svg)
Vapaa Ranska piti itseään pakolaishallituksena. Myöhemmin Vapaata Ranskaa on ryhdytty pitämään Vichyn hallituksen sijasta Ranskan laillisena hallituksena.
Vapaa Ranska syntyi, kun Isoon-Britanniaan paenneet ranskalaiset eivät kunnioittaneet Ranskan ja Saksan hallitusten solmimaa aselepoa. Ranskalainen kenraali Charles de Gaulle perusti Vapaan Ranskan Lontoossa 18. kesäkuuta 1940.[1]
Historia muokkaa
Kenraali Charles de Gaulle oli Ranskan hallituksen jäsen ja osa pienestä ryhmästä, joka vastusti antautumista Saksalle ja Italialle. Ranskan pääministeri Paul Reynaud lähetti de Gaullen Lontooseen neuvottelemaan Ranskan liittoutumisesta Ison-Britannian kanssa, minkä vuoksi de Gaulle oli Lontoossa Ranskan luhistuessa.
16. kesäkuuta 1940 uusi pääministeri Philippe Pétain aloitti neuvottelut akselivaltojen kanssa.[2] De Gaulle puhui 18. kesäkuuta BBC:n radiolähetyksessä ranskalaisille ja kehotti puheessaan (ransk. Appel du 18 juin) sotilaita, merenkulkijoita ja lentäjiä jatkamaan taistelua. 22. kesäkuuta Pétain allekirjoitti kuitenkin antautumisilmoituksen ja Ranskan hallitus vetäytyi Vichyyn.
Vichyn hallitus tuomitsi de Gaullen poissa olevana maanpetoksesta kuolemaan. Hän taas piti itseään viimeisenä ja ainoana laillisen Reynaudin hallituksen jäsenenä.
Vapaan Ranskan armeijaan (ransk. Forces Françaises Libres, FFL) liittyi 7 000 sotilasta heinäkuun 1940 loppuun mennessä. Sen laivastolla oli 50 laivaa ja 3 700 sotilasta, jotka toimivat Ison-Britannian Kuninkaallisen laivaston alaisuudessa. Syksyllä Ranskan siirtomaat Kamerun ja Ranskan Päiväntasaajan Afrikkaan kuuluneet Tšad, Keski-Kongo ja Oubangui-Chari liittyivät Vapaaseen Ranskaan. Sen myötä armeijaan tuli suuri määrä afrikkalaisia sotilaita. Uusi-Kaledonia, Ranskan Polynesia, Saint-Pierre ja Miquelon sekä Uudet-Hebridit liittyivät myöhemmin. Ranskan Indokiina jäi Vichyn haltuun, koska Japani oli vallannut sen. Guadeloupe, Martinique ja Ranskan Guayana liittyivät Vapaaseen Ranskaan vuonna 1943.
De Gaulle perusti syyskuussa 1941 Comité National Français (CNF) -nimisen hallituksen ja Yhdysvallat teki sen kanssa Lend–Lease-sopimuksen 24. marraskuuta.
Vapaan Ranskan armeija soti Vichyn Ranskaa, Saksaa ja Italiaa vastaan Pohjois-Afrikassa. Kenraali Marie-Pierre Kœnig soti Saksaa vastaan Bir Hakeimissa Libyassa kesäkuussa 1942 ja eversti Philippe Leclerc johti 16 500 hengen siirtomaajoukot Tšadista italialaisia vastaan. Pohjois-Afrikkaan suuntautuneen liittoutuneiden maihinnousun, Operaatio Soihdun aikana suuri osa Vichyn joukoista antautui välittömästi ja liittyi Vapaan Ranskan puolelle. Kenraali Henri Giraud pakeni ja loikkasi Vapaan Ranskan puolelle.
Marraskuussa 1942 Saksa valtasi Vichyn hallitseman alueen.selvennä Vichyn 60 000 hengen Afrikan armeija siirtyi Vapaan Ranskan puolelle muodostaen Ranskan 19. armeijakunnan. Vapaan Ranskan joukot sotivat Etiopiassa ja Eritreassa italialaisia vastaan ja Syyriassa ja Libanonissa Vichyn joukkoja vastaan.
Marraskuussa 1943 Vapaan Ranskan joukoilla oli tarpeeksi yhdysvaltalaista kalustoa varustamaan kahdeksan divisioonaa.
Vapaan Ranskan ilmavoimat soti monilla rintamilla: Isossa-Britanniassa, Pohjois-Afrikassa ja itärintamalla (Normandie-Niemen).
Ranskan vastarintaliikkeen kerätessä voimia de Gaulle suunnitteli sen yhdistämistä Vapaan Ranskan alaisuuteen. Hän lähetti Jean Moulinin Ranskaan neuvottelemaan kahdeksan vastarintaliikkeen kanssa. Tässä yhteydessä Vapaan Ranskan joukot saivat uuden nimen Forces Françaises Combattantes.
Italiassa soti 1943 ranskalaistaselvennä ja Normandian maihinnousun aikoihin kesällä 1944 joukkoja oli 400 000. Kenraali Leclercin 2. panssaridivisioona nousi maihin Normandiassa ja aloitti etenemisen kohti Pariisia. Vapaan Ranskan 1. armeija nousi maihin Etelä-Ranskassa kenraali Jean de Lattre de Tassignyn komennossa. Pariisin noustessa kapinaan, Leclercin panssaridivisioona saapui sinne 25. elokuuta 1944.
Syyskuussa 1944 Vapaalla Ranskalla oli 560 000 aseistautunutta sotilasta ja vuoden lopussa miljoona. Toukokuussa 1945 joukkoihin kuului seitsemän jalkaväkidivisioonaa ja kolme panssaridivisioonaa.
-
Vapaan Ranskan laivaston lippu -
Vapaan Ranskan joukkoja katselmuksessa Normandian maihinnousun aikana -
Taistelulaiva Richelieu oli Vapaan Ranskan laivaston ylpeys -
Vapaan Ranskan muistomerkki Greenockissa
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Beevor, Antony: Toinen maailmansota, s. 148, 158, 209, 213, 265, 366, 374, 396, 437, 443, 446, 498, 501, 570, 587, 596, 603. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-36462-8.
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vapaa Ranska Wikimedia Commonsissa
