Avaa päävalikko

Myötätuulirock

musiikkifestivaali Vantaalla
Tarot-yhtye Myötätuulirockissa vuonna 2010

Myötätuulirock (lyhenteenä MTR) oli vuosittain Hakunilan Urheilupuistossa Vantaalla järjestettävä rockfestivaali. Festivaali ajoittui perinteisesti juhannusta edeltävälle viikonlopulle.

Myötätuulirock alkoi vuonna 1997 pienenä paikallistapahtumana ja kasvoi sittemmin täysmittaiseksi festivaaliksi. Myötätuulirockia järjesti Rockfest Finland Oy, toistaiseksi viimeinen Myötätuulirock järjestettiin vuonna 2012.[1] Tapahtuma oli aina ikärajaton ja kaikille avoin. Myötätuulirockin kävijäennätys on vuodelta 2006, jolloin tapahtuma keräsi yleisöä noin 10 000 henkeä.[2]

EsiintyjätMuokkaa

2012Muokkaa

Vuonna 2012 festivaali järjestettiin 3.–4. elokuuta. Tapahtumassa esiintyivät ainakin Amoral, Los Bastardos Finlandeses, Turmion Kätilöt, FM2000, Insomnium, To/Die/For, Ensiferum, Blake, Hammerhed, Fear of Domination, Tracedawn, Amaranthe (SWE), Engel (SWE), Skindred (UK) ja Pelle Miljoona.

Myös Apocalyptican, Amorphiksen, Michael Monroen, Kotiteollisuuden ja Stam1nan oli määrä esiintyä, mutta sopimuskiistan vuoksi esiintymiset peruttiin.[3]

2011Muokkaa

Soilwork, Mustasch, Sparzanza, Protest The Hero, Bullet, Metsatöll, Pain, Finntroll, Ensiferum, Turmion Kätilöt, Mokoma, Korpiklaani, Deathchain, Kiuas, MyGrain, Brymir, Profane Omen, Crimfall, Moonsorrow, Rytmihäiriö, Battle Beast, FM2000

17.-19.6.

2010Muokkaa

Doom Unit, Blake, Viikate, Tarot, Ensiferum, Exodus, The Milestones, Los Bastardos Finlandeses, Kiuas, Diablo, Mokoma, Korpiklaani, Swallow the Sun, Stam1na, Turisas, Reckless Love, Raaka-aine, Peer Günt, Royal Republic, Suburban Tribe, Mustasch, Amorphis

Festivaali järjestettiin 18.-20.6.

2009Muokkaa

Apulanta, Pete Parkkonen, Sturm und Drang, Popeda, Haloo Helsinki!, The Wrecking Queens, Stratovarius, Anna Abreu, Happoradio, Dingo, Klamydia, Private Line, The Winyls.

Festivaali järjestettiin 12.-13.6.

2008Muokkaa

The 69 Eyes, Hardcore Superstar, Stam1na, Teräsbetoni, Turisas, Charon, iRonica, RA, Graham Bonnet (UK) & Joe Lynn Turner (USA) – Back to the Rainbow, Negative, Malice In Wonderland, Sturm und Drang, Ensiferum, , Ari Koivunen, Uniklubi

2007Muokkaa

Machine Men, Ensiferum, Blake, Kotipelto, Mokoma, Leverage, Maj Karma, Poisonblack, Kotiteollisuus, Carmen Gray, Peer Günt, Private Line, Agnes, Bleak, Von Hertzen Brothers, Timo Rautiainen, Apulanta, Negative

2006Muokkaa

The 69 Eyes, Stratovarius, Amorphis, Tarot, Charon, Viikate, Altaria, Lordi, Tiktak, Uniklubi, Poets of the Fall, Lovex, Private Line, End of You

LähteetMuokkaa

  1. Toni Tervo: Vantaan festarikesä kuihtuu: Rentofest ja Myötätuulirock jäävät hyllylle Helsingin Uutiset. 3. tammikuuta 2013. Viitattu 18.7.2019.
  2. Haastattelussa Myötätuulirockin promoottori Petri Bakker 24.4.2010. festarit.org.fi. Viitattu 1.6.2013.
  3. Myötätuulirockin pääesiintyjät vaihtuvat sopimuskiistan vuoksi 5.6.2012. hs.fi. Viitattu 17.6.2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa