Avaa päävalikko

Maj Karma on Harjavallassa vuonna 1992 perustettu yhtye, joka soittaa melodista heavyrockia.

Maj Karma
Maj Karma esiintymässä Ilosaarirockissa vuonna 2007.
Maj Karma esiintymässä Ilosaarirockissa vuonna 2007.
Tiedot
Toiminnassa 1992–
Tyylilaji alternative metal
hard rock
Kotipaikka SuomiHarjavalta, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Häiriökitara
Herra Ylppölaulu
J. Savolainenrummut
K. Kurittubasso (2004−)

Entiset jäsenet

V.V.V.basso (1992−2004)
Kanttori Väyrynen, valot (1994−2002)
Junnu ja kummitusjuna, basso (1992)

Levy-yhtiö

Sakara Records, 2017−
Sony Music/Ratas, 2015−2017
Megamania, 1998−2009
Blomster Records, 1996−1997

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat laulaja Herra Ylppö, kitaristi Häiriö, rumpali J. Savolainen ja vuoden 2005 vaihteessa yhtyeeseen liittynyt basisti Kimmo Kurittu. Häiriö on tunnettu muun muassa Lapko- ja Klaani -yhtyeiden tuottajana. Kurittu soittaa myös Penniless-yhtyeessä. Ylppö vaikutti vuosina 2005–2014 myös Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeessä ja vuodesta 2015 Musta Paraati -yhtyeessä.

HistoriaMuokkaa

Yhtyeen seuraavan studioalbumin oli määrä ilmestyä elokuussa 2008, mutta julkaisua jouduttiin siirtämään yli puolella vuodella. Syyksi bändi ilmoitti virallisessa tiedotteessaan rumpali J. Savolaisen koiran tuhonneen rumpu- ja bassoraidat sisältäneen kovalevyn, mutta tämä osoittautui myöhemmin pilaksi. Yhtyeen uusin albumi Salama julkaistiin 28. maaliskuuta 2009 ja albumin ensimmäinen single Salama julkaistiin tammikuussa 2009.[1] Yhtye ilmoitti vuoden 2009 elokuussa jäävänsä toistaiseksi tauolle.[2]

Yhtye on käyttänyt konserteissaan alkumusiikkina usean vuoden ajan Wendy Carloksen sovitusta Henry Purcellin musiikkia kuningatar Marian hautajaisiin marssista (Z 860). Sovitus on tehty Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini -elokuvaa varten ja se esiintyy muun muassa elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa. Konserttien loppumusiikkina on niin ikään Kellopeliappelsiinissa soiva Gene Kellyn tulkinta kappaleesta "Singin' in the Rain".

Herra Ylppö ilmoitti Radio Rockin haastattelussa 23. joulukuuta 2010 Maj Karman palaavan tauolta vuonna 2013. Paluu kuitenkin venyi, ja Karmarockissa 2014 yhtye ilmoitti alkavansa työstää uutta albumia. Yhtye esiintyy joillakin Don Huonojen 25-vuotiskiertueen keikoilla lämmittelijänä keväällä 2015.[3]

Joulukuussa 2015 yhtye julkaisi uuden singlen "Puumiekka" Peltisydän-albumilta. Albumi julkaistiin Sonyn Ratas-levymerkillä.[4]

Maaliskuussa 2017 Sakara Records tiedotti Facebookissa Maj Karman levyttävän jatkossa Sakara-levymerkillä.[5]

NimenvaihdoksetMuokkaa

Aluksi yhtye toimi nimellä Maij’ Karman Kauniit Kuvat. Nimi muutettiin vuonna 1997 muotoon Maj Karman Kauniit Kuvat nimen jatkuvan väärinkirjoittamisen vuoksi. Vuonna 2004 nimi lyhennettiin muotoon Maj Karma. Myös lyhenne MKKK oli käytössä vuoteen 1998, jolloin yhtye lopetti kirjainyhdistelmän käytön, koska KKK liitetään usein Ku Klux Klaniin[6]. Media käytti ajoittain lyhennettä myöhemminkin.

KarmarockMuokkaa

Yhtyeellä on myös oma festivaali, Karmarock, jonka yhtye järjesti ensimmäisen kerran kesällä 1992 Harjavallassa ja on sen jälkeen järjestänyt vuosittain. Ensimmäisinä vuosina festivaali oli ilmainen ja hyvin pieni, mutta se on kasvanut yhtyeen suosion myötä ja on nykyään maksullinen.

JäsenetMuokkaa

Entiset jäsenetMuokkaa

  • V.V.V. – basso (1992–2004)
  • Kanttori Väyrynen – lisäraaja, valot (1994–2002)
  • Junnu ja kummitusjuna – basso (1992)

KeikkamuusikoitaMuokkaa

  • Jami Westergård – basso (yksi keikka joulukuussa 2004 ja muutama keikka alkuvuodesta 2005)
  • Jukka Kröger – rummut (kolme keikkaa maaliskuussa 2005)
 
Maj Karman entinen keikkabussi Hajokki Tavastia-klubin edessä. Kuva vuodelta 2010.

DiskografiaMuokkaa

Pääartikkeli: Maj Karman diskografia

StudioalbumitMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa