Avaa päävalikko

Muijala on Lohjan 26. kaupunginosa.[1]

Muijala
Kaupunki Lohja
Kaupunginosa nro 26
Osa-alueet Uusiniittu, Takaniitty, Muijalannummi ja Nälköönnummi
Postinumerot 08680, 08500 (Muijalannummi)
Lähialueet Perttilä (Lohja), Nummenkylä (Lohja), Lehmijärvi (Lohjan kylä), Lieviö

Asumusto on etupäässä omakotitaloja.lähde? Alueella on paljon pyöräteitä.lähde?

Länsi-Uusimaa-lehden toimitus ja paino sijaitsevat Muijalassa. Muijalassa on myös muuta teollisuutta, kuten Cembrit Oy:n rakennuslevytehdas sekä uutta teknologiaa edustava nLight.

Ajoaika Muijalasta Helsinkiin Turun moottoritietä (E 18) pitkin on noin 45 minuuttia ja linja-autoja kulkee Helsingin suuntaan ruuhka-aikana 15-50 minuutin välein.[2]

PalvelutMuokkaa

Muijalan itäosissa lähellä Vihdin rajaa toimii K-market Lohjanportti, jossa on myös Postin ja Veikkauksen piste (aiemmin myös pankkiautomaatti). Kaupan lähellä on autokauppa (Kamux-Lohja).

Muijalan peruskoulussa on opetusta 1.−6. luokille. Koulu tarjoaa myös harrastusmahdollisuuksia nuorille kerhojen kautta. Samoin asukasyhdistyksellä on koulun salissa omat vuoronsa esimerkiksi sählyn peluuta varten. Koulun kentällä on talvella kaukalo sekä kesällä jalkapallo- ja rantalentopallokenttä. Kentän takana metsässä on viiden väylän pituinen frisbeegolfrata.[3]

Muijalan koulusta pohjoiseen Lohjanharjuntien yli löytyy Muijalan hiihtomaa, jossa on talvella hiihtolatu ja kesällä lenkkeilyreittejä.[4][5]

Muijalassa on myös kuplahalli, jossa Lohjalaiset jalkapallo seurat harjoittelee.

Lähin ylä-aste on Mäntynummen yhtenäiskoulu Ventelässä, 5 kilometrin päässä Muijalasta. Ja lähin lukio Anttilassa Lohjan Yhteislyseon lukio, 10 kilometrin päässä Muijalasta.

UimarannatMuokkaa

Muijalan läheltä löytyy Nälköönlampi, joka on suosittu uimapaikka. Talvella lammella on avanto. Lammen luota lähtee lenkkeily reitit Muijalan hiihtomaahan.[6]

Muijala ja huumeetMuokkaa

Muijalasta on myös löydetty vuonna 2014 huumekätköjä, joissa on ollut muun muassa amfetamiinia ja hasista. Niitä noutamaan tullut mies on tuomittu Lohjan käräjäoikeudessa.[7] Mies on tuomittu 7 vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. Myöhemmin syyskuussa 2014 toinen kätkölle saapuneista miehistä pidätettiin Virossa ja hänet tuomittiin yhtä pitkään vankeuteen.[8]

Osa-alueetMuokkaa

MuijalannummiMuokkaa

Muijalannummi eli Muijalan teollisuusalue 1 on Muijalan itäisin alue. Muijalannummi on ainut Muijalan alue missä on postinumero 08500, muualla Muijalassa toimii 08680. Muijalannummi kuului Ventelään ennen vuotta 1997, kun Lohjan kunta liittyi Lohjaan.[9]


Uusiniittu, Nälköönnummi ja TakaniittyMuokkaa

Uusiniitun, Nälköönnummen ja Takaniityn alueilla sijaitsee Muijalan asumusto ja yleiset palvelut.

RautatieliikenneMuokkaa

Muijalassa on sijainnut Hyvinkää-Karjaa-rataosan rautielikkennepaikka, jonka asemarakennus on tuhopoltettu 1990-luvulla. Liikennepaikasta on jäljellä rautatieläisten asuinrakennus ja matkustajalaiturille johtaneet portaat. Liikennepaikalta oli rautatieyhteys Partek Oy:n(nyk. Cembrit Oy) tehtaalle, joka purettiin Hanko-Karjaa rataosan perusparannuksen yhteydessä, samalla kuin aseman muutkin sivuraiteet ja vaihteet. Entisille Hyvinkää–Karjaa-radan asemille ollaan suunniteltu ELSA-rataa, jossa myös muijalaan tulisi rautatieasema. Arvioitu väestönkasvu olisi 5 tuhatta asukasta lisää muijalaan.[10]

LähteetMuokkaa

  1. Kunta- ja sijaintialueluettelo 2013 (XLS) Maanmittauslaitos. Viitattu 1.7.2013.
  2. Espoo Muijala välimatka fi.etaisyydet.himmera.com. Viitattu 15.6.2018.
  3. Ympäristösuunnitelma peda.net. Viitattu 15.6.2018.
  4. Aseman ja Muijalan latukartta llk.lipova.fi. 20.5.2014. Viitattu 30.1.2018.
  5. LAAVUJEN KIERROS PÄÄTTYY MUIJALAN HIIHTOMAAHAN! www.lohja.fi. 20.5.2014. Viitattu 30.1.2018.
  6. Nälköönlampi vesientila.fi. Viitattu 13.5.2018.
  7. Kilojen huumekätkö maastossa – noutopuuhiin tullut mies vuosien vankeuteen yle.fi. 20.5.2014. Viitattu 30.1.2018.
  8. Lohjan Muijalan huumekätköstä tuomio myös toiselle tekijälle yle.fi. 31.12.2014. Viitattu 7.10.2018.
  9. Muijalannummi skv.fi. Viitattu 15.6.2018.
  10. [http://www.uudenmaanliitto.fi/files/240/raportti_040702.pdf LOHJA-VIHTI-ESPOO –RATALINJAN SELVITYS MAAKUNTAKAAVOITUSTA VARTEN] uudenmaanliitto.fi. Viitattu 13.5.2018.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.