Routio (ruots. Routiobacka) on Lohjan 22. kaupunginosa.[1] Se sijaitsee noin kolme kilometriä keskustasta pohjoiseen. Alue oli vuoteen 1997 osa Lohjan kuntaa, jolloin se oli yksi sen suurimmista asuinalueista. Tällöin se oli kaupungin ja kunnan rajan välittömässä läheisyydessä. Routio rajautuu lännessä Paloniemen kaupunginosaan, idässä Väänteenjokeen ja etelässä Hiidensalmeen sekä Lohjanjärveen.

Routio
Routiobacka
Lohjan ABC Roution kaupunginosassa.
Lohjan ABC Roution kaupunginosassa.
Kaupunki Lohja
Suuralue Länsi-Lohja
Väkiluku 2 474 (2013)
Postinumero(t) 08350
Lähialueet Hiidensalmi, Paloniemi, Karnainen

Routiolla on Routionmäellä sijaitseva kerrostaloalue ja sen ympärillä viime vuosina voimakkaasti laajentunut omakotitaloalue. Roution liikenneyhteydet paranivat merkittävästi kun Helsinki-Turku moottoritien toinen vaihe valmistui vuonna 2008.

Roution postinumero on 08350 LOHJA (ennen Lohjan postitoimipaikkojen yhtenäistämistä 08350 ROUTIO).

Väestö muokkaa

Vuonna 2013 alueella asui 2 474 asukasta. Heistä naisia oli 50,20% ja miehiä 49,80%. Kotitalouksia alueella oli 1 264.

Vuonna 2012 alueella oli 202 työtöntä.[2]

Historia muokkaa

Routionmäki oli aina 1960-luvulle lähes kokonaan metsää, kunnes ensimmäiset kerrostalot valmistuivat vuonna 1967. Taloja rakennettiinkin aina 2000-luvun alkuun saakka. Aikoinaan alueella sijaitsi mm. R-kioski, posti, apteekki sekä terveyskeskus.

Kesällä 2014 kuusikymppinen mies surmasi vaimonsa Routiolla epäillyn riidan seurauksena.[3] Myös 23. huhtikuuta 2018 alueella tapahtui henkirikos, jossa vuonna 1952 syntynyt mies ampui vuonna 1957 syntyneen ex-vaimonsa kerrostalossaan.[4]

Palvelut muokkaa

Nykyisin kaupunginosan palvelutarjonta on varsin suppeaa. Roution liikekeskuksessa toimivat kampaamo Kirke, ravintola Kayatepe, konditorio, seurakuntakoti, jossa on kerhoja ja diakonin vastaanotto. Tämän lisäksi moottoritien varrella, noin kahden kilometrin päässä Routionmäeltä toimii Lohjan ABC-liikenneasema. Alueen viimeinen päivittäistavarakauppa lakkautettiin vuonna 2020 kannattamattomuuden takia.[5] Myös routiolaisia palvelemaan tullaan tosin perustamaan Sale Hiidensalmeen, noin kilometrin päähän.[6] Nuorisotalo Mesta, Routionmäen yhtenäiskoulu, kirjasto ja päiväkoti sijaitsevat nykyisin samassa monitoimijatalossa.

Liikenneyhteydet muokkaa

Routionmäen eteläpuolella kulkevaa Karstuntietä pääsee sekä Lohjan keskustaan että myös Sammattiin päin. Alueen pohjoispuolella kulkee Valtatie 1, jolta myös pääsee myös Routiolle Lohjan läntistä sisääntulotietä, Hossantietä.[7]

Sammatin ja Lohjan väliä ajava linja-auto kulkee myös Routionmäen kautta, joka mahdollistaa keskustaan kulkemisen myös julkisilla.

Lähteet muokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.