Hiidensalmi

kaupunginosa Lohjan kaupungissa

Hiidensalmi on Lohjan 4. kaupunginosa.[1] Se sijaitsee Lohjan keskustasta pohjoiseen, Anttilan ja Roution kaupunginosien välissä. Routiosta kaupunginosan erottaa samanniminen salmi Lohjanjärvessä. Kaupunginosia puolestaan yhdistää Hiidensalmen silta. Hiidensalmi alkaa etelässä Karstuntien ja Tytyrinkadun risteyksestä. Tytyrinkatu toimii Hiidensalmen ja Pappilan kaupunginosan rajana. Lännessä Hiidensalmi rajautuu Pitkäniemeen. Rajana toimii Lohjan satamarata ja Kiviniemenkatu. Vuoteen 1997 se oli Lohjan kaupungin pohjoisin kaupunginosa, kunnes Lohjan kunta liitettiin siihen. Niiden raja kulkikin Hiidensalmen sillalta.

Hiidensalmen asuinaluetta joulukuussa 2023.

Hiidensalmen maamerkkinä oli vuosikymmenten ajan Lindbergin suvun omistama Hiidensalmen tuulimylly, joka kuitenkin purettiin 60-70-lukujen taitteessa. Mylly sijaitsi nykyisen Hiidensalmen sillan viereisen kallion laella. Hiidensalmessa on pieni, pääosin rintamamiestaloista koostuva asuinalue. Suuri osa alueesta on maatalouden käytössä. Alueella sijaitsee myös Tytyrin kaivoksen läjitysalue sekä veneiden talvisäilytysalue. Aikoinaan siellä toimi myös Hiidensalmen saha, joka kuitenkin lopetti toimintansa vuonna 1967.

Vanha kyltti, jossa hinnasto Hiidensalmen sillan ylittämiseen.

Hiidensalmella pidettiin asuntomessut vuonna 2021. Alueen pohjoisosaan tullaan tulevaisuudessa rakentamaan lisää asuinrakennuksia.

Hiidensalmen ideakilpailu

muokkaa

Lohjan kaupunki järjesti syksyllä 2005 yleisen ideakilpailun alueen suunnittelusta. Kilpailun tavoitteeksi asetettiin 100 000 − 200 000 kerrosneliömetrin lisäys ja 2 000 − 3 000 uutta asukasta. Aluetta suunnitellaan toteutettavaksi 10–15 vuoden kuluttua.[2] Kilpailuun esitettiin 29 ehdotusta.

Lähteet

muokkaa
  1. Kunta- ja sijaintialueluettelo 2013 (XLS) Maanmittauslaitos. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 1.7.2013.
  2. Lohjan Hiidensalmen alueen yleinen ideakilpailu (PDF) (sivu 17) 9.8.2005. Lohjan kaupunki. Viitattu 15.1.2008. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

muokkaa