Avaa päävalikko

Mika Raatikainen

suomalainen poliitikko

Mika Pekka Raatikainen (s. 7. marraskuuta 1961 Helsinki)[1] on perussuomalainen poliitikko. Hänestä tuli kansanedustaja varasijalta heinäkuussa 2014 kun Jussi Halla-aho valittiin Euroopan parlamenttiin kevään eurovaaleissa.

Mika Raatikainen
Henkilötiedot
Syntynyt 7. marraskuuta 1961 (ikä 57)
Poliitikko
Puolue perussuomalaiset
Asema Helsingin kaupunginvaltuutettu (2013–)
kansanedustaja (2014–)
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Kotipaikka Helsinki

Raatikainen valittiin jatkokaudelle vuoden 2015 vaaleissa. Hän on myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.

Sisällysluettelo

UraMuokkaa

Siviiliammatiltaan Raatikainen on poliisi. Hän on työskennellyt Helsingin poliisilaitoksella vuodesta 1983.[1] Raatikainen on ollut rikoskomisario ja tutkinnanjohtaja Helsingin poliisin huumerikosyksikössä[2] ja toiminut ulkomaalaispoliisin maastapoistamisryhmässä[3].

Raatikainen on työskennellyt yli kymmenen vuotta ulkomailla. Hän on ollut sotilaspoliisina rauhanturvatehtävissä Libanonissa, kouluttanut irakilaisia poliiseja Jordaniassa ja ollut YK:n tehtävissä Gazassa ja Kosovossa.[2] Lisäksi Raatikainen on toiminut EU:n korruptionvastaisen projektin pysyvänä asiantuntijana Jordaniassa Resident Twinning Adviser -nimikkeellä.[4]

Raatikainen oli perussuomalaisten ehdokkaana ensimmäisen kerran vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Helsingissä, mutta jäi varasijalle 596 äänellä.[5] Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Raatikainen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 1 071 äänellä.[6] Raatikainen valittiin Helsingin kaupunginhallitukseen Halla-ahon siirryttyä europarlamenttiin.[7] Lisäksi Raatikainen on johtanut Helsingin pelastuslautakuntaa vuodesta 2013 lähtien ja hänet valittiin Uudenmaan maakuntahallitukseen vuonna 2014 missä tehtävässä hän jatkaa edelleen.lähde? Kuntavaaleissa 2017 Raatikainen uusi paikkansa Helsingin kaupunginvaltuustossa 1 407 äänellä.[8]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Raatikainen sai Helsingin vaalipiirissä 2 425 ääntä ja jäi varasijalle.[9] Kun Halla-aho valittiin Euroopan parlamenttiin kevään 2014 vaaleissa, Raatikainen nousi kansanedustajaksi 4. heinäkuuta 2014.[10] Monista muista perussuomalaisista poiketen Raatikainen ei vastusta pakkoruotsia.[11] Hän ei kannata sukupuolineutraalia avioliittolakia.[2]

Raatikainen oli jälleen ehdolla vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Hän sai vaaleissa 3 370 ääntä ja tuli valituksi.[12]

YksityiselämäMuokkaa

Raatikainen on ollut vuodesta 2012 naimisissa libanonilaisen kääntäjänä ja tulkkina työskentelevän Stacy Makhoulin kanssa.[1] He tapasivat Italiassa vuonna 2006[2] Raatikaisen luennoidessa International Institute of Humanitarian Law-instituutissa (IIHL).

Raatikaisella on kaksi aikuista lasta.[2] Hänen äitinsä on suomenruotsalainen.[11] Raatikainen ilmoitti huhtikuussa 2017 eroavansa protestina evankelis-luterilaisesta kirkosta.[13]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Mika Raatikainen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c d e Heiskanen, Reetta: Halla-ahon eduskuntapaikan perijän mukaan Suomeen saa tulla töihin HS.fi. 27.7.2014. Viitattu 27.7.2014.
  3. Mika Raatikainen: Tietoa minusta Perussuomalaiset. Viitattu 26.7.2015.
  4. Korruptionvastainen hanke päätökseen Jordaniassa 18.7.2013. Suomen ulkoasiainministeriö. Viitattu 26.7.2015.
  5. Kunnallisvaalit 26.10.2008: Helsinki Vaalit.fi. 31.10.2008 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 27.7.2014.
  6. Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Helsinki Vaalit.fi. 16.6.2013 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 27.7.2014.
  7. Muutoksia Helsingin valtuustoon ja kaupunginhallitukseen Victoria Media. Viitattu 26.7.2015.
  8. Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxnet2.stat.fi. Viitattu 10.6.2017.
  9. Eduskuntavaalit 17.4.2011: Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri Vaalit.fi. 13.5.2011 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 2.7.2014.
  10. Teittinen, Paavo: Valtaosa uusista kansanedustajista edeltäjiään konservatiivisempia HS.fi. 1.7.2014. Viitattu 2.7.2014.
  11. a b Hagert, Kyösti: Halla-ahon varamies Mika Raatikainen: Meillä on eri linja Yle Uutiset. 25.5.2014. Viitattu 1.7.2014.
  12. Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 22.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 24.4.2015.
  13. Kansanedustaja Mika Raatikainen hiiltyi ”kirkon anarkiaan”, pisti eropaperit vetämään Suomen Uutiset. 17.4.2017. Perussuomalaiset. Viitattu 15.3.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa