Marjatta Meritähti

suomalainen säveltäjä, kapellimestari ja musiikkipedagogi

Eeva Marjatta Meritähti (s. 1943[1]) on suomalainen säveltäjä, kapellimestari ja musiikkipedagogi, joka on erikoistunut lastenmusiikkiin.

UraMuokkaa

Meritähti aloitti pianonsoiton kuusivuotiaana isän kotiin hankkimalla pianolla ja soittotunneilla Viipurin musiikkiopistossa Lahdessa.[2] Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1962 alkaen, aluksi solistisella osastolla mutta vaihtoi käsikramppiongelmien vuoksi koulumusiikkiosastolle. Meritähti valmistui musiikinopettajaksi 1970 ja jatkoi kapellimestariopintoja Jorma Panulan luokalla vuoteen 1972 saakka.[3] Säveltäjänä Meritähti sanoo olevansa itseoppinut.[2]

Meritähden laajin sävellystyö on Helsingin kaupunginorkesterin tilaama ”orkesteriopassinfonia” Ihmeellinen maalari, joka on sävelletty Ellen Niitin runosadun pohjalta.[1] Se ensiesitettiin vuonna 1984 ja myös levytettiin Okko Kamun johdolla. 1970-luvulla syntyivät levytykset Kissa Kehrääväinen sekä Pikku-Marjan eläinlauluja (1980) Laura Latvalan vuonna 1947 julkaiseman runoteoksen Pikku-Marjan eläinkirja pohjalta. Lapsikuoro Karviaisten esittämänä levyltä kestosuosikiksi on noussut laulu ”Ihahaa”.[3] Yleisradion kevyen musiikin toimikunta valitsi Pikku Marjan eläinlauluja -albumin vuoden levyksi 1980.[2]

Meritähti perusti Pessi-lapsikuoron vuonna 1992 Vantaalle ja johti sitä 18 vuotta kevääseen 2010 asti.[4] Musiikkipedagogina Marjatta Meritähti vieroksuu nykyajan kilpailukulttuuria. Niinpä hänen johtamiinsa lapsikuoroihin ei ole pääsykokeita vaan mukaan voi tulla kuka haluaa.[3] Meritähti esiintyy Paatti-nimisen kokoonpanonsa kanssa. Sen kokoonpano laajenee tarpeen mukaan ja vakiojäseniin kuului myös Kosti Kotiranta.[2] Vuonna 1998 Meritähti ohjasi Loviisan teatteriin lastennäytelmän Amelei, majava ja höperö kuningas.[2] Hän on tehnyt pitkään yhteistyötä kirjailija Jukka Itkosen kanssa. Sen tuloksena ovat syntyneet Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden tilausteos Kauas on lyhyt matka (2000), laulukirja Maakäki ja Pingviini sekä laulusarja Lohi ui ohi (2002). Meritähti on säveltänyt lauluja myös aikuisille muun muassa Arvo Turtiaisen, Elmer Diktoniuksen ja Katri Valan runoihin.[4]

PalkintojaMuokkaa

Marjatta Meritähti sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 2003.[3] Vuonna 1978 hänelle myönnettiin Rauhanpuolustajien tunnustuspalkinto ja vuonna 1983 Vuoden Kiila -palkinto.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Pirkko Moisala ja Riitta Valkeila: Musiikin toinen sukupuoli, Naissäveltäjiä keskiajalta nykyaikaan, s. 225–226. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3937-8.
  2. a b c d e Merja Salonen: Marjatta "Ihahaa" Meritähti - lastenkulttuurin puolestapuurtaja, Elvis ry 02/2001. Viitattu 15.3.2014.
  3. a b c d Profiilit: Marjatta Meritähti, Klassinen.fi. Viitattu 15.3.2014.
  4. a b Pessi-kuoron historiaa, Vantaan kaupunki. Viitattu 15.3.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa