Avaa päävalikko
Ranskan ympäriajon pistekilpailun voittajan Maillot vert
Belgialainen Tom Boonen vihreassa paidassa Ranskan ympäriajon aikana vuonna 2005

Maillot vert (Vihreä paita) on ranskaa ja tarkoittaa Ranskan ympäriajon pistekilpailua johtavan ja sen voittajan ylle etappien jälkeen ja lopussa puettavaa paitaa. Maillot vert tuli kilpailuihin mukaan vuonna 1953 täydentämään Maillot jaunea eli Keltaista paitaa, joka on kokonaiskilpailun johtajan ja koko kilpailun voittajan tunnus. Vihreä väri valittiin tunnukseksi, koska alussa paidan sponsorina toimi ruohonleikkureita valmistava yritys. Tästä huolimatta vuoden 1968 kilpailuissa paidan tunnus oli punainen väri, joka miellytti enemmän tuolloista sponsoria. Maillot vert on myös yleisempi tunnus maantienpyöräilyn pistekilpailun johtajalle sekä Ranskassa että myös muualla.

Maillot vertin olemassaolon ensimmäisinä vuosina kilpailijat saivat rankaisupisteitä, jos eivät sijoittuneet tarpeeksi kärkeen kilpailun etapeilla. Näin vähiten rankaisupisteitä kerännyt kilpailija oli pistekilpailun voittaja. Kuitenkin vuodesta 1959 lähtien järjestelmään tuli muutos ja eniten etappien aikana pisteitä kerännyt on kokonaispistekilpailun voittaja. Luonnollisesti hyvästä etappisijoituksesta kertyy suurempi pistemäärä kuin huonosta sijoituksesta.

Kun Keltainen paita on tunnustuksena yleiskilpailun voitosta ja sen saa vähiten aikaa ympäriajoon kuluttanut kilpailija, niin Vihreä paita on parhaiten joka etapilla ympäriajon aikana ja matkalle sijoitettujen kiripisteiden kohdalla sijoittuneen kilpailijan tunnus. Näitä matkan varrelle sijoitettuja kiripisteitä on yleensä tasamaaetapeilla ja siksi yleensä Vihreän paidan voittajat ovat olleet erinomaisia kirimiehiä ja näin siitä on tullut eräänlainen sprinttereiden tunnus. Nämä sprintterit yleensä ovat pääjoukon mukana lähes koko kilpailun ajan, mutta lähtevät juuri ennen maalia hurjaan kiriin pyrkien voittamaan etapin aivan viimeisten metrien aikana.

Kuten kaikki Ranskan ympäriajon paidat, niin Maillot vert’in valmistaa amerikkalainen urheiluasujen valmistaja Nike ja paidan sponsorina on toiminut vuodesta 1991 lähtien Ranskan kansallinen hevospeliyhtiö PMU.

Useimmin Maillot vert’in voittaneetMuokkaa

Katso myösMuokkaa

  •   Maillot jaune, kokonaiskilpailua johtava
  •   Maillot à pois, Vuorten kuningas
  •   Maillot blanc, paras nuori kilpailija
Le Tour de France

1903 | 1904 | 1905 | 1906 | 1907 | 1908 | 1909 | 1910 | 1911 | 1912 | 1913 | 1914 | 1915 | 1916 | 1917 | 1918 | 1919 | 1920 | 1921 | 1922 | 1923 | 1924 | 1925 | 1926 | 1927 | 1928 | 1929 | 1930 | 1931 | 1932 | 1933 | 1934 | 1935 | 1936 | 1937 | 1938 | 1939 | 1940 | 1941 | 1942 | 1943 | 1944 | 1945 | 1946 | 1947 | 1948 | 1949 | 1950 | 1951 | 1952 | 1953 | 1954 | 1955 | 1956 | 1957 | 1958 | 1959 | 1960 | 1961 | 1962 | 1963 | 1964 | 1965 | 1966 | 1967 | 1968 | 1969 | 1970 | 1971 | 1972 | 1973 | 1974 | 1975 | 1976 | 1977 | 1978 | 1979 | 1980 | 1981 | 1982 | 1983 | 1984 | 1985 | 1986 | 1987 | 1988 | 1989 | 1990 | 1991 | 1992 | 1993 | 1994 | 1995 | 1996 | 1997 | 1998 | 1999 | 2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018

  Maillot jaune |   Maillot vert |   Maillot à pois rouges |   Maillot blanc