Avaa päävalikko
Jersey polkadot.svg
Tour de France lähdössä etapille 11 Tarbesista vuonna 2006. Pilkkupaitaa piti yllään mäkikilpailua tällöin johtanut Juan Miguel Mercado

Maillot à pois (pilkkupaita) on Tour de Francen parhaalle mäkimiehelle annettava valkoinen paita, jossa on isoja punaisia pilkkuja eli ympyröitä. Paita annetaan mäkikilpailua johtavalle ajajalle. Yleisesti Pilkkupaitaa pidetään Vuorten kuninkaan paitana.

HistoriaMuokkaa

Ympäriajon historiassa vuonna 1933 laskettiin ensimmäisen kerran vuorten kuninkaan pisteet. Tällöin tittelin voittaja oli Vincente Trueba, joka suoriutui parhaiten vuoristo-osuuksien nousuista, mutta joka oli huono alastuloissa ja siksi ei voittanut mitään muuta. Tällöin kilpailun johtaja Henri Desgrange päätti, että ensimmäiseksi nousuissa tulleiden pitäisi saada joitain bonuksia teoistaan. Vuodesta 1934 lähtien ensimmäiselle nousun tehneelle annettiin aikabonuksia, joskin tämä aikabonus myöhemmin poistettiin, niin kuitenkin vuorten kuninkaan titteli jatkoi olemassaoloaan. Vaikka paras mäkimies on nimetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1933, niin pistepaita tuli käyttöön vasta vuoden 1975 kilpailussa. Yhtenä kilpailun sponsorina toiminut Chocolat Poulain päätyi valinnassa juuri pistepaidan kaltaiseen näkemykseen. Nykyisin, vuodesta 1993 lähtien paidan sponsorina on toiminut Champion-kauppaketju. Myös muissa maantiepyöräilykilpailuissa käytetään vastaavaa pistepaitaa vuorten kuninkaan tunnuksena, näin ollen esimerkiksi Tour of Britain on ottanut paidan käyttönsä.

Vuorten kuninkaatMuokkaa

Eniten voittojaMuokkaa

Sija Nimi Maa Voittoja Vuodet
1 Richard Virenque   Ranska 7 1994, 1995, 1996, 1997, 1999, 2003, 2004
2 Federico Bahamontes   Espanja 6 1954, 1958, 1959, 1962, 1963, 1964
  Lucien Van Impe   Belgia 6 1971, 1972, 1975, 1977, 1981, 1983
4 Julio Jimenez   Espanja 3 1965, 1966, 1967
5 Felicien Vervaecke   Belgia 2 1935, 1937
  Gino Bartali   Italia 2 1938, 1948
  Fausto Coppi   Italia 2 1949, 1952
  Charly Gaul   Luxemburg 2 1955, 1956
  Imerio Massignan   Italia 2 1960, 1961
  Eddy Merckx   Belgia 2 1969, 1970
  Luis Herrera   Kolumbia 2 1985, 1987
  Claudio Chiappucci   Italia 2 1991, 1992
  Laurent Jalabert   Ranska 2 2001, 2002
  Michael Rasmussen   Tanska 2 2005, 2006

Voittajat vuosittainMuokkaa

Vuosi Urheilija Kotimaa
2014 Rafał Majka   Puola
2013 Nairo Quintana   Kolumbia
2012 Thomas Voeckler   Ranska
2011 Samuel Sánchez   Espanja
2010 Anthony Charteau   Ranska
2009 Franco Pellizotti   Italia
2008 Bernhard Kohl   Itävalta
2007 Mauricio Soler   Kolumbia
2006 Michael Rasmussen   Tanska
2005 Michael Rasmussen   Tanska
2004 Richard Virenque   Ranska
2003 Richard Virenque   Ranska
2002 Laurent Jalabert   Ranska
2001 Laurent Jalabert   Ranska
2000 Santiago Botero   Kolumbia
1999 Richard Virenque   Ranska
1998 Christophe Rinero   Ranska
1997 Richard Virenque   Ranska
1996 Richard Virenque   Ranska
1995 Richard Virenque   Ranska
1994 Richard Virenque   Ranska
1993 Tony Rominger   Sveitsi
1992 Claudio Chiappucci   Italia
1991 Claudio Chiappucci   Italia
1990 Thierry Claveyrolat   Ranska
1989 Gert-Jan Theunisse   Alankomaat
1988 Steven Rooks   Alankomaat
1987 Luis Herrera   Kolumbia
1986 Bernard Hinault   Ranska
1985 Luis Herrera   Kolumbia
1984 Robert Millar   Yhdistynyt kuningaskunta
1983 Lucien Van Impe   Belgia
1982 Bernard Vallet   Ranska
1981 Lucien Van Impe   Belgia
1980 Raymond Martin   Ranska
1979 Giovanni Battaglin   Italia
1978 Mariano Martinez   Ranska
1977 Lucien Van Impe   Belgia
1976 Giancarlo Bellini   Italia
1975 Lucien Van Impe   Belgia
1974 Domingo Perureña   Espanja
1973 Pedro Torres   Espanja
1972 Lucien Van Impe   Belgia
1971 Lucien Van Impe   Belgia
1970 Eddy Merckx   Belgia
1969 Eddy Merckx   Belgia
1968 Aurelio Gonzalez   Espanja
1967 Julio Jimenez   Espanja
1966 Julio Jimenez   Espanja
1965 Julio Jimenez   Espanja
1964 Federico Bahamontes   Espanja
1963 Federico Bahamontes   Espanja
1962 Federico Bahamontes   Espanja
1961 Imerio Massignan   Italia
1960 Imerio Massignan   Italia
1959 Federico Bahamontes   Espanja
1958 Federico Bahamontes   Espanja
1957 Gastone Nencini   Italia
1956 Charly Gaul   Luxemburg
1955 Charly Gaul   Luxemburg
1954 Federico Bahamontes   Espanja
1953 Jésus Lorono   Espanja
1952 Fausto Coppi   Italia
1951 Raphaêl Géminiani   Ranska
1950 Louison Bobet   Ranska
1949 Fausto Coppi   Italia
1948 Gino Bartali   Italia
1947 Pierre Brambilla   Italia
1939 Sylvere Maes   Belgia
1938 Gino Bartali   Italia
1937 Félicien Vervaecke   Belgia
1936 Julian Berrendero   Espanja
1935 Félicien Vervaecke   Belgia
1934 René Vietto   Ranska
1933 Vicente Trueba   Espanja

Kansakuntien parhaatMuokkaa

Sijoitus Maa Eniten kilpailuja voittanut Viimeisin voittaja Voitot
1   Ranska Richard Virenque (7) Richard Virenque 2004 18
2   Espanja Federico Bahamontes (6) Domingo Perureña 1974 15
3   Italia Gino Bartali, Fausto Coppi, Imerio Massignan, Claudio Chiappucci (2) ja Franco Pellizotti Franco Pellizotti 2009 13
4   Belgia Lucien Van Impe (6) Lucien Van Impe 1983 11
5   Kolumbia Luis Herrera (2) Mauricio Soler 2007 4
6   Tanska Michael Rasmussen (2) Michael Rasmussen 2006 2
    Luxemburg Charly Gaul (2) Charly Gaul 1956 2
    Alankomaat Steven Rooks ja Gert-Jan Theunisse Gert-Jan Theunisse 1989 2
9   Sveitsi Tony Rominger Tony Rominger 1993 1
    Yhdistynyt kuningaskunta Robert Millar Robert Millar 1984 1
    Itävalta Bernhard Kohl Bernhard Kohl 2008 1

LähteetMuokkaa

Ranskan ympäriajo

1903 | 1904 | 1905 | 1906 | 1907 | 1908 | 1909 | 1910 | 1911 | 1912 | 1913 | 1914 | 1915 | 1916 | 1917 | 1918 | 1919 | 1920 | 1921 | 1922 | 1923 | 1924 | 1925 | 1926 | 1927 | 1928 | 1929 | 1930 | 1931 | 1932 | 1933 | 1934 | 1935 | 1936 | 1937 | 1938 | 1939 | 1940 | 1941 | 1942 | 1943 | 1944 | 1945 | 1946 | 1947 | 1948 | 1949 | 1950 | 1951 | 1952 | 1953 | 1954 | 1955 | 1956 | 1957 | 1958 | 1959 | 1960 | 1961 | 1962 | 1963 | 1964 | 1965 | 1966 | 1967 | 1968 | 1969 | 1970 | 1971 | 1972 | 1973 | 1974 | 1975 | 1976 | 1977 | 1978 | 1979 | 1980 | 1981 | 1982 | 1983 | 1984 | 1985 | 1986 | 1987 | 1988 | 1989 | 1990 | 1991 | 1992 | 1993 | 1994 | 1995 | 1996 | 1997 | 1998 | 1999 | 2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019

  Maillot jaune |   Maillot vert |   Maillot à pois rouges |   Maillot blanc