Layne Staley

yhdysvaltalainen laulaja

Layne Thomas Staley (syntymänimeltään Layne Rutherford Staley,[1] 22. elokuuta 19675. huhtikuuta 2002) oli yhdysvaltalainen muusikko, joka on tunnettu parhaiten rock- ja metallimusiikkia soittavan Alice in Chains -yhtyeen alkuperäisenä laulajana ja lauluntekijänä. Staley yhtyeineen nousi kansainväliseen kuuluisuuteen 1990-luvun alussa osana Seattlen kaupungista alkunsa saaneen grunge-tyylilajin kasvatettua suosiotaan.[2] Staleyn on usein sanottu olevan eräs sukupolvensa suurimmista laulajista ja keulakuvista, ja moni myöhempi laulaja on nimennyt Staleyn musiikilliseksi esikuvakseen.[3]

Layne Staley
Layne Rutherford Staley
Layne Staley esiintymässä Alice in Chainsin kanssa Bostonissa vuonna 1992.
Layne Staley esiintymässä Alice in Chainsin kanssa Bostonissa vuonna 1992.
Henkilötiedot
Koko nimi Layne Thomas Staley
Syntynyt 22. elokuuta 1967
Kirkland, Washington, Yhdysvallat
Kuollut 5. huhtikuuta 2002 (34 vuotta)
Seattle, Washington, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat Yhdysvallat
Ammatti muusikko · laulaja-lauluntekijä
Vanhemmat isä Phillip Blair Staley
äiti Nancy Elizabeth Staley (o.s. Layne)
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1984–1999
Tyylilajit alternative metal · vaihtoehtorock · grunge · hard rock · glam metal
Soittimet laulu · kitara · rummut
Yhtyeet Alice in Chains · Mad Season · Class of ’99 · Alice N’ Chains · Sleze
Levy-yhtiöt Columbia Records
Aiheesta muualla
Kotisivut

Staleyn, jolla oli tenorin ääniala, omalaatuinen ja helposti tunnistettava laulutyyli ja -ääni, sekä hänen ja kitaristi Jerry Cantrellin yhdessä laulamat harmoniat muodostivat olennaisen osan Alice in Chainsin soundista. Laulunsa lisäksi Staley oli tunnettu synkistä sanoituksistaan.[2] Staley vaikutti 1990-luvulla Alice in Chainsin lisäksi myös superyhtyeissä Mad Season ja Class of ’99. 1980-luvulla hänen yhtyeitään olivat Alice in Chainsin perustamista edeltäneet glam metal -yhtyeet Sleze ja Alice N’ Chains.

Alice in Chainsin ensimmäisen albumin Facelift (1990) single, Staleyn sanoittamaMan in the Box” oli yksi ensimmäisistä kappaleista, jolla Staley keräsi tunnustusta lauluäänestään.[4] Alice in Chains nousi 1990-luvun alussa erääksi aikansa suosituimmista yhtyeistä, ja esimerkiksi vuonna 1994 yhtyeen EP-levy Jar of Flies saavutti Yhdysvalloissa Billboard 200 -albumilistan ykköspaikan. Yhtyeen ollessa suosionsa huipulla Staley aloitti heroiinin käytön, mikä vaikutti kielteisesti hänen terveydentilaansa. Staley hakeutui useita kertoja vieroitushoitoon, mutta tuli yhtyeen viettämän tauon aikana yhä pahemmin huumeriippuvaiseksi.[3]

Staley esiintyi viimeisen kerran Alice in Chainsin laulajana julkisuudessa vuonna 1996. Hän pysytteli viimeisinä vuosinaan poissa julkisuudesta,[3] ja teki viimeiset levytyksensä vuonna 1999. Staley kärsi lähes koko aikuisikänsä vakavasta masennuksesta sekä pahenevista alkoholi- ja huumeongelmista. Hän kuoli 34-vuotiaana heroiinin ja kokaiinin yliannostukseen vuonna 2002.[2][3]

NuoruusMuokkaa

Layne Rutherford Staley syntyi Kirklandissa, Washingtonin osavaltiossa 22. elokuuta 1967.[1] Hänen isänsä on Phillip Blair ”Phil” Staley ja äiti Nancy Elizabeth Staley (omaa sukua Layne). Kun Staley oli seitsemän, hänen vanhempansa erosivat. Eron on sanottu vaikuttaneen merkittävästi myös hänen myöhempään elämäänsä. Staleyn kasvattivat eron jälkeen hänen äitinsä Nancy ja isäpuoli Jim Elmer,[5] ja aloittaessaan lukio-opintonsa myös Laynen sukunimi oli hetkellisesti Elmer.[6]

Staley kasvatettiin kristillisen tieteen oppien mukaisesti. Aikuisena hän kuitenkin suhtautui uskontoon kielteisesti.[7] Vuonna 1991 Staley sanoi haastattelussa:

»Minua kiehtoo, kuinka aivopestyiksi ihmiset tulevat uskontonsa kanssa ja kuinka he luovuttavat rahansa, aikansa ja koko elämänsä tarkoitukselle, jota he pitävät oikeana, mutta jonka tiedän varmasti olevan väärin. Uskon, että on olemassa paljon ihmisiä, jotka pelkäävät elämää ja elämistä ja haluavat varmistaa pääsevänsä taivaaseen, tai jotain. Yritän pysytellä poissa siitä niin paljon kuin voin. Minut kasvatettiin kirkossa 16-vuotiaaksi saakka ja olen ollut eri mieltä heidän uskomuksistaan niin kauan kuin muistan, joten kun sain valita, päätin olla uskomatta mihinkään muuhun kuin itseeni.»

Staley ei pitänyt toisesta etunimestään ja suuttui joka kerta, kun joku kutsui häntä Rutherfordiksi. Teini-iässä hän muutti toiseksi etunimekseen Thomas, Mötley Crüe -yhtyeen rumpali Tommy Leen mukaan.[1][8]

Staley osoitti jo varhaisessa iässä omaavansa musiikillisia lahjoja.[3][8] Ollessaan yhdeksänvuotias hän ilmoitti, että hän haluaisi olla aikuisena laulaja.[8] Viidennellä luokalla hän lainasi ensimmäiseksi soittimekseen setänsä Bobin omistaman trumpetin, jonka soittamisesta hän ei kuitenkaan innostunut.[8]Rock- ja metallimusiikki tulivat osaksi Staleyn elämää teini-iässä, ja hänen varhaisimpia esikuviaan olivat esimerkiksi Black Sabbath, The Doors ja Deep Purple.[3] 12-vuotiaana Staley aloitti Tommy Leen innoittamana myös rumpujen soittamisen.[8]

Ura, huumeet ja kuolemaMuokkaa

Uran alkuvaiheetMuokkaa

Ennen Alice In Chains -yhtyeen muodostumista Staley esiintyi useissa Seattlen underground-yhtyeissä, tosin silloin vielä rumpalina, joka lauloi toisinaan. Hänellä oli muun muassa yhtye nimeltä Alice N' Chains, josta Alice In Chains myöhemmin sai nimensä. Vuonna 1987 Staley sitten tapasi Jerry Cantrellin eräissä juhlissa Seattlessa. Miesten kemiat sopivat yhteen ja he päättivät perustaa yhtyeen, johon myöhemmin liittyivät mukaan rumpali Sean Kinney ja basisti Mike Starr (joka vuonna 1993 vaihtui Mike Ineziin). Staleysta tuli yhtyeen laulaja. Hän myös sanoitti monia biisejä sekä teki kokonaan sellaiset kappaleet kuten "Angry Chair" ja "Hate To Feel" albumille Dirt ja "Head Creeps" albumille Alice in Chains.

Alice in Chainsin menestys ja huumeriippuvuusMuokkaa

Alice in Chains julkaisi esikoisalbuminsa Facelift vuoden 1990 elokuussa. Albumin single, Staleyn sanoittamaMan in the Box” oli yksi ensimmäisistä kappaleista, jolla Staley keräsi tunnustusta lauluäänestään.[4] Kappale muodostui hitiksi, ja Facelift-albumi on saavuttanut Yhdysvalloissa kaksinkertaisen platinalevyn rajan. Yhtye aloitti albumin myötä kaksi vuotta kestäneen kiertueen, ennen kuin se julkaisi vuonna 1992 toisen EP-levynsä Sap.

Facelift-albumia seuranneella kiertueella huumet tulivat mukaan Staleyn elämään, ja hän tuli nopeasti riippuvaiseksi. Hän hakeutui vieroitushoitoon, joka kuitenkin keskeytyi vuonna 1992 yhtyeen aloittaessa toisen albuminsa Dirt levyttämisen. Staleyn huumeriippuvuus paheni tällöin entisestään.

Dirt-albumi on esimerkki huumeiden vaikutuksista Staleyn sekä kitaristi Jerry Cantrellin laulunkirjoittamiseen. Muun muassa albumin kappaleissa ”God Smack”, ”Junkhead”, ”Hate to Feel” ja ”Angry Chair” käsitellään päihdeongelmia, sekä Staleyn isäsuhdetta. Albumin menestys nosti Alice in Chainsin ja samalla myös Staleyn koko grunge-tyylilajin aallonharjalle.

Vuonna 1994 Alice in Chains julkaisi uransa toisen EP-levyn Jar of Flies. EP debytoi Yhdysvalloissa Billboard 200 -albumilistan ykkösenä, ollen yhtyeen uran ensimmäinen suoraan listaykköseksi noussut julkaisu. Muu yhtye oli kuitenkin huomannut Jar of Fliesin tekemisen aikana Staleyn terveydentilan heikenneen, ja näin ollen yhtye joutui jättämään EP:n julkaisun jälkeiselle ajalle suunnitellun kiertueen tekemättä. Samana vuonna Staley meni jälleen vieroitushoitoon. Hän liittyi mukaan myös superyhtyeeseen Mad Season, joka julkaisi vuonna 1995 studioalbumin Above ja konsertoi muutamia kertoja.

Alice in Chainsin viettämän tauon aikana tieto Staleyn huumeriippuvaisuudesta noteerattiin lehdistön ja yhtyeen fanien keskuudessa aiempaa suuremmin, lähinnä Staleyn ulkonäössä huumeidenkäytön seurauksena tapahtuneiden muutosten takia.

Alice in Chains kokosi rivinsä vuoden 1995 keväällä levyttääkseen kolmannen studioalbuminsa Alice in Chains, joka julkaistiin vuoden 1995 marraskuussa. Albumi debytoi listaykkösenä Yhdysvalloissa, ja on sittemmin ylittänyt kaksinkertaisen platinalevyn rajan. Yhtyeen aiemmasta tuotannosta poiketen Staley kirjoitti valtaosan albumin sanoituksista yksin. Staleyn huumeriippuvuus loi kuitenkin paljon jännitteitä yhtyeen sisälle, eikä yhtye onnistunut myöskään tekemään kolmannen albuminsa tiimoilta täyttä kiertuetta Staleyn ongelmien takia.

Eräs Staleyn uran viimeisistä konserteista Alice in Chainsin kanssa tapahtui Music Televisionin suositussa televisio-ohjelmassa MTV Unplugged. Yhtye konsertoi tuolloin New Yorkissa 10. huhtikuuta 1996 ja esitti akustisia versioita kappaleistaan. Konsertti oli ensimmäinen Alice in Chainsille kahteen ja puoleen vuoteen. Yhtye julkaisi esityksensä myös livealbumina ja konserttivideona Unplugged vuoden 1996 heinäkuussa. Albumi nousi Yhdysvalloissa Billboard 200 -albumilistan kolmannelle sijalle, ja se on ylittänyt Yhdysvalloissa platinalevyn rajan. Konsertin videotallenne on ylittänyt kultalevyn rajan.

Viimeisen kerran Staley konsertoi Alice in Chainsin kanssa 3. heinäkuuta 1996 Kansas Cityssa. Alice in Chains soitti tuolloin lämmittelijänä Kiss-yhtyeen Alive/Worldwide Tour -kiertueella.

Uran jälkipuoli, erakoituminen ja viimeiset elinvuodet (1997–2002)Muokkaa

Vuoden 1997 helmikuussa Staley osallistui muiden Alice in Chainsin jäsenten kanssa Grammy-gaalaan, sillä yhtye oli ehdokas parhaan hard rock -esityksen Grammy-palkinnon saajaksi kappaleellaan ”Again”. Myöhemmin vuoden 1997 huhtikuussa Staley osti Seattlesta itselleen uuden asunnon, johon Alice in Chainsin kolmannen albumin tuottanut Toby Wright pystytti äänitysstudion.

Vuonna 1998 liikkui paljon huhuja, joiden mukaan Staley ei juurikaan poistunut asunnostaan. Staleyn huhuttiin huumeidenkäytön seurauksena menettäneen hampaansa sekä kykynsä syödä ja niellä kiinteitä ruokia, ja hänellä sanottiin olevan kehossaan paiseita ja kuolioita. Lisäksi Staleyn huhuttiin kieltäytyvän avaamasta oveaan tai jättävän vastaamatta puhelimeensa, mikäli joku hänen tuttavistaan halusi tarkistaa hänen vointinsa tai jutella hänen kanssaan.[3] Alice in Chainsin kitaristi Jerry Cantrell kertoi huhuista huolimatta Kerrang!-lehdelle myöntämässään haastattelussa vuonna 1998, että muu yhtye vieraili ja vietti usein aikaa Staleyn kotona.

22. kesäkuuta 1998 Staley soitti Bob Coburnin isännöimään radio-ohjelmaan Rockline, jossa Jerry Cantrell vieraili ensimmäisen albuminsa Boggy Depot merkeissä. Staley antoi puhelimitse haastattelun Coburnille ja kertoi soittaneensa ohjelmaan puhuakseen Cantrellin kanssa, ja sanoi rakastaneensa Boggy Depotia.

Vuoden 1998 lokakuussa Staley levytti Alice in Chainsin kaksi uutta kappaletta, ”Get Born Again” ja ”Died”, jotka päätyivät vuonna 1999 yhtyeen julkaisemalle box set -kokoelmalle Music Bank. Kappaleiden levyttämistä varjosti Staleyn heikentynyt terveydentila. Tuottaja Dave Jerden, joka oli tuottanut myös yhtyeen vuoden 1992 albumin Dirt, sanoi Staleyn painaneen kappaleiden levyttämisen aikana ”80 paunaa” (noin 36 kilogrammaa) ja olleen ”valkoinen kuin aave”. Kitaristi Jerry Cantrell kieltäytyi kommentoimasta Staleyn terveydentilaan liittyviä kysymyksiä ja huhuja, ja yhtyeen manageri Susan Silver sen sijaan sanoi, ettei ollut nähnyt Staleya vuoden 1997 jälkeen.

Staley nähtiin julkisuudessa viimeisen kerran 31. lokakuuta 1998 Seattlessa, kun hän saapui seuraamaan kitaristi Jerry Cantrellin konserttia. Cantrell oli pyytänyt Staleyn nousemaan kanssaan myös lavalle laulamaan, mutta Staley oli kieltäytynyt. Staleysta lavan takana konserttipäivänä otettu valokuva on tuorein hänestä julkaistu valokuva.

Jonkin aikaa uskottiin, että Staleyn saapuminen Cantrellin konserttiin oli päättänyt hänen erakoitumisensa. Vuoden 1998 marraskuussa hän oli mukana nimellä Class of ’99 tunnetussa superyhtyeessä, joka levytti cover-version Pink Floyd -yhtyeen kappaleesta ”Another Brick in the Wall Pt. 2” elokuvan Kauhun oppitunnit soundtrack-albumille.[3] Class of ’99 -kokoonpanon muodostivat laulaja Staley, kitaristi Tom Morello, rumpali Stephen Perkins, basisti Martyn LeNoble ja kosketinsoittaja Matt Serletic.

Alice in Chains, lukuun ottamatta Staleya, vieraili vuoden 1999 heinäkuussa Bob Coburnin isännöimässä radio-ohjelmassa Rockline kokoelma-albuminsa Nothing Safe: Best of the Box julkaisemisen tiimoilta, kun Staley soitti jälleen yllättäen ohjelmaan. Kyseinen puhelinkeskustelu jäi hänen viimeiseksi haastattelukseen.

Vuodesta 1999 alkaen Staley erakoitui yhä enemmän. Hän pysytteli aiempaa tiiviimmin poissa julkisuudesta, ja asunnoltaan vain harvoin.[3] Hänen elämänsä viimeisistä vuosista tiedetään vain vähän. Staleyn huhuttiin viettävän päivänsä taideteosten tekemisen, videopelien pelaamisen ja huumeidenkäytön parissa. Vuonna 2001 hänen väitettiin suunnitelleen pyrkivänsä Audioslave-yhtyeen laulajaksi, mutta yhtyeen kitaristi Tom Morello on kiistänyt väitteen.

Staleyn äiti Nancy McCallum kertoi The Seattle Timesin haastattelussa vuonna 2007, että Staley ei eristäytymisestään huolimatta koskaan ollut kaukana perheensä tai ystäviensä rakkaudelta ja välittämiseltä, sillä Staleyn lähipiiri täytti hänen puhelimensa vastaajan ja asunnon postiluukun erilaisilla viesteillä ja kirjeillä.[6] McCallum on kertonut tavanneensa Staleyn vuoden 2001 kiitospäivänä ja uudelleen vielä vuoden 2002 ystävänpäivän tienoilla, jolloin Staley oli vieraillut katsomassa siskonsa vauvaa.[6]

Alice in Chainsin rumpali Sean Kinney on kommentoinut Staleyn erakoitumista ja elämän viimeisiä vuosia seuraavasti:

»Se johti pisteeseen, jossa hän piti itsensä lukkojen takana niin fyysisesti kuin henkisestikin. Yritin pitää yhteyttä. Soitin hänelle kolme kertaa viikossa, mutta hän ei ikinä vastannut. Joka kerta, kun olin kaupungissa, menin hänen asuntonsa ulkopuolelle kutsumaan häntä. Ja vaikka hänen taloonsa olisikin päässyt sisälle, hän ei avannut asuntonsa ovea. Saatoit soittaa hänelle, eikä hän vastannut. Eikä hänen oveaan voinut vain potkia sisään ja häneen ei voinut vain tarttua, vaikka monia kertoja ajattelinkin vielä tekeväni niin. Mutta jos joku ei auta itseään, mitä oikeasti kukaan muukaan voi tehdä?»

Viimeisinä vuosinaan Staleyn ulkonäkö muuttui huomattavasti heikompaan suuntaan: hän menetti valtaosan hampaistaan, hänen ihonsa kalpeni ja hän oli pahoin riutunut. Staley lakkasi pitkälti pitämästä yhteyttä yhtyetovereihinsa ja ystäviinsä, jotka olivat yrittäneet saada hänet vieroitushoitoon.

KuolemaMuokkaa

Staleyn kirjanpitäjä otti 19. huhtikuuta 2002 yhteyttä Alice in Chainsia manageroineeseen Susan Silveriin kertoakseen, että Staleyn pankkitililtä ei ollut nostettu rahaa kahteen viikkoon, mitä hän oli pitänyt epäilyttävänä. Silver otti yhteyttä Staleyn äiti Nancy McCallumiin, joka soitti tämän jälkeen hätänumeroon ja ilmoitti, ettei ollut kuullut pojastaan ”noin kahteen viikkoon”. Seattlen poliisi saapui Staleyn asunnolle yhdessä McCallumin ja tämän entisen aviomiehen ja Staleyn isäpuoli Jim Elmerin kanssa, ja he löysivät Staleyn kuolleena asuntonsa sohvalta.[2][3]

Seattlen poliisin tekemän selvityksen mukaan Staley oli ollut kuolleena kodissaan jopa kahden viikon ajan, ennen kuin hänen ruumiinsa löydettiin.[2] 186 senttimetriä pitkä Staley painoi tuolloin vain 39 kilogrammaa, ja hänen ruumiinsa oli jo osittain hajonnut. Poliisi ilmoitti, ettei hänen kuolemassaan ollut viitteitä minkäänlaisesta rikoksesta.[2] Staleyn ilmoitettiin kuolleen heroiinin ja kokaiinin yliannostukseen.[2][3][9] Koska hänen ruumiinsa oli vanhentunut jo kahden viikon ajan ennen löytymistään, Staleyn tarkan kuolinpäivän määrittäminen osoittautui haastavaksi. Lopulta tutkijoiden päätelmän mukaan Staley oli kuollut yliannostukseen 5. huhtikuuta – tasan kahdeksan vuotta Kurt Cobainin itsemurhan jälkeen.[3]

DiskografiaMuokkaa

Albumit ja EP:tMuokkaa

Alice In ChainsMuokkaa

Mad SeasonMuokkaa

  • Above – 15. maaliskuuta 1995

Muut julkaisutMuokkaa

  • Desire Walks On – 16. marraskuuta 1993 (vierailevana artistina Heart-yhtyeen kappaleella Ring Them Bells)
  • L.O.V Evil – 15. joulukuuta 1995 (vierailevana artistina Second Coming-yhtyeen kappaleella It's Coming After)
  • The Faculty Soundtrack – 15. joulukuuta 1998 (päävokalisti Pink Floyd-coverissa Another Brick In The Wall)

LähteetMuokkaa

  1. a b c de Sola, David: The Origin of Layne Staley’s Middle Name daviddesola.com. 22.7.2017. David de Sola. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Alice in Chains -solisti kuoli mtvuutiset.fi. 22.4.2002. MTV Uutiset. Viitattu 27.5.2020.
  3. a b c d e f g h i j k l Prato, Greg: Layne Staley – Biography & History allmusic.com. AllMusic. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  4. a b Huey, Steve: Man in the Box – Alice in Chains – Song Info allmusic.com. AllMusic. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  5. de Sola, David: Jim Elmer Remembered daviddesola.com. 2.7.2017. David de Sola. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  6. a b c Scanlon, Tom: Alice in Chains singer’s legacy lives on through music seattletimes.com. 24.8.2007. The Seattle Times. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  7. Wiederhorn, Jon: Alice in Chains: To Hell and Back rollingstone.com. 8.2.1996. Rolling Stone. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  8. a b c d e Ring, Su: Layne Staley’s legacy, through his mother’s eyes northwestmusicscene.net. 20.7.2017. Northwest Music Scene. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  9. Riikonen, Petteri: Alice in Chains -yhtyeen lehdistötilaisuudessa 1993 paloi tupakka ja uumoiltiin krapulaa yle.fi. 24.8.2018. Yleisradio. Viitattu 27.5.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa