Lars von Haartman
Lars Arvid Axel von Haartman (24. maaliskuuta 1919 Askainen – 28. lokakuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen professori ja arvostettu lintutieteilijä, joka perehtyi syvällisesti etenkin kirjosiepon biologiaan. Hän julkaisi esseitä ja oli mukana kokoamassa muun muassa Pohjolan linnut värikuvin -teosta vuosina 1963–1972. Haartman oli myös taiteen tuntija ja runoilija.[1]
Henkilöhistoria muokkaa
Lars von Haartman syntyi 24. maaliskuuta 1919 sukukartanossa Askaisten Lempisaaressa.[1] Hänen isänsä oli vapaaherra Lars Gabriel von Haartman ja äitinsä Hellen Maria Kumlin. Isän suku oli ruotsinkielistä aatelistoa, ja isoisoisä kuuluisa Lars Gabriel von Haartman. Hänen puolisonsa (1964) oli tekstiilitaiteilija Brita Maria Fortelius.
Haartman oli kiinnostunut linnuista jo nuorena ja 1930-luvulla hän lähti opiskelemaan eläintiedettä Helsingin yliopistoon, ja vuonna 1941 hän aloitti Lempisaaressa kirjosiepon pesimäbiologian tutkimuksen joka jatkui yli puoli vuosisataa.[1] Hän rengasti pöntöistä pesiviä emolintuja ja poikasia tavallisilla alumiinirenkailla sekä värirenkailla.
Haartman valmistui filosofian kandidaatiksi 1943, lisensiaatiksi 1945 ja tohtoriksi 1953. Hän työskenteli assistenttina Helsingin yliopiston eläintieteen laitoksen ruotsinkielisellä osastolla 1944–1959, eläintieteen dosenttina 1947–1968 ja 1982–1984 ja eläintieteen professorina 1968–1982. Väitöstyön aiheena oli lounaissuomalainen saaristolinnusto.[1] Haartman julkaisi suuren teoksen varpuslintujen pesinnästä, joka pohjautui hänen käsin analysoimiin kymmeniin tuhansiin pesäkortteihin. Myöhemmin hän käytti aineistoa kirjassa Pohjolan linnut värikuvin I–II. Haartman kirjoitti myös monia ekologiaan, etologiaan ja evoluution liittyviä julkaisuja.[1]
Haartman toimi luottamustehtävissä Societas pro Fauna et Flora Fennica -yhdistyksen sihteerinä ja varapuheenjohtajana, Suomen Tiedeseuran varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana sekä Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana 1963-1969. Hän oli Ornis Fennica -aikakausjulkaisun päätoimittaja 1972–1976.[1] Hänellä oli useita johtotehtäviä myös kansainvälisessä lintutieteellisessä toiminnassa, muun muassa Helsingissä pidetyn Kansainvälisen lintutieteellisen kongressin pääsihteerinä 1958, Berliinin kongressin varapresidentti 1978 ja Moskovan kongressin presidentti 1982.[1]
Haartmanin viimeisiä suuria maastotöitä oli Saaristomeren pohjoisosan saarten pesimälinnuston laskentatyö yhdessä Mikael von Numersin kanssa vuosina 1982–1993. Osa tutkimusalueesta oli samaa kuin hänen väitöskirjatyössään.
Taiteilijana ja taiteen vaalijana muokkaa
Haartman teki runoja, vesivärimaalauksia, hiilipiirroksia ja esseitä. Haartman julkaisi neljä runokokoelmaa, joista kaksi ensimmäistä on käännetty englanniksi. Haartman toimi myös taidearvostelijana Hufvudstadsbladetissa vuosina 1963–1968 ja Yleisradiossa. Haartmanin kotipaikassa Lempisaaressa vieraili myös taiteilijoita, kirjailijoita ja runoilijoita.[1]
Vuonna 2004 hänen leskensä Brita von Haartman lahjoitti Suomen kansallismuseolle taiteilija August Mannerheimin (1805–1876) merkittävän taidekokoelman, jota he olivat vaalineet vuosikymmenien ajan.
Kaunokirjalliset teokset muokkaa
- 1960: Reseskildring. Schildts, Helsingfors
- 1964: Av samma blod: Essayer om djur och människa. Schildts. Helsingfors.
- 1969: Svarta segel. Schildts. Helsingfors.
- 1977: Vinterljus. Schildts. Helsingfors.
- 1990: In memoriam. Schildts, Helsingfors.
Lähteet muokkaa
- Wallgren, Henrik: ”Haartman, Lars von (1919–1998)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 426–427. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. Teoksen verkkoversio.
Viitteet muokkaa
Kirjallisuutta muokkaa
- Hildén, Olavi 1979: Lars von Haartman 60 years. Ornis Fennica (56 vsk.), s. 41–44.
Aiheesta muualla muokkaa
- Haartman, Lars von hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)